Koulutusvienti on kestävyys- ja ketteryyslaji

Marja Vauras

Koulutusvientiponnistelumme lähtivät haparoiden liikkeelle muutama vuosi sitten, kun suomalainen opettaja oli noussut kansainväliselle aallonharjalle. Vierailupyynnöt tulvivat puhelimista ja sähköposteista. Ulkomaiset lehdet ja televisioyhtiöt halusivat haastatteluja ja dokumentteja. Lopulta alkoi kaikkea tätä olla loputtomasti ja voimat uupua. Oli aika havahtua. Miten voisimme kääntää tilanteen voimavaraksemme voimien syönnin sijaan? Samaan aikaan yliopistoon alettiin rakentaa koulutusviennin toimintamalleja, ja lopulta syntyi kolmen yliopiston yhteinen koulutusvientiyhtiö Finland University ponnisteluiden tukijaksi. Urheilussa kestävyyslajien keskeisiä alueita ovat taito, voima ja liikkuvuus. Tarvitaan lajitaitoa, kesto- ja nopeusvoimaa, toiminnallista liikkuvuutta ja nopeaa palautumiskykyä. Kaikki tämä kuvastaa hyvin koulutusvientiä, joskin näihin kestävyyslajin ominaisuuksiin on lisättävä sprinttilajeille ominaiset nopeus ja ketteryys. Kun lopuksi yhdistetään tähän vielä joukkueurheilun moninaiset perusvaatimukset yhteispelistä, niin saadaan hiottua kuva huippuunsa trimmatusta koulutusviennin lajiosaajasta, joita omaan tiedekuntaammekin on lajianalyysin ja kovan harjoittelun tuloksena syntynyt.

Koulutusviennin kirjo kertoo omaa kieltään lajin moninaisuudesta. Markkinointi- ja sopimusneuvottelut vaihtelevat parista sähköpostiviestistä useiden vuosien neuvottelurumbaan. Lyhyet opintovierailut syntyvät usein pikavauhtia ja monesti riippumatta omista aikatauluistamme. Ketterästi sitten vain muita töitä järjestelemään niin laitoksilla kuin kansainvälisessä ja normaalikoulussa. Suuret järjestelmäreformien projektit edustavat toista äärilaitaa. Markkinointi, neuvottelut ja sopimusprosessit vievät kuukausia ja jopa vuosia, mutta yllätys piilee aina lopussa. Esimerkiksi käy hyvin kauppa yhden arabimaan kanssa. Neuvotteluissa kului aikaa kuukausia, tarjous tehtiin vuoden 2015 lokakuussa, päätös tarjouskilpailusta saatiin huhtikuussa 2016 ja yllätys yllätys asiakas halusi projektin alkavan toukokuun alussa samana vuonna.

Kun koulutusvientilähettiläämme nousevat lentokoneeseen matkatakseen toisille mantereille, mielessä pyörii kiintoisia kuvia kohdemaan tavoista, järjestelmistä ja kulttuurista. Vasta useiden matkojen jälkeen on tajunnassa, millainen kohdattava todellisuus voi olla. Matkoilla riittää vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Hotellit, toimistot, bussit, rautatiet ja lentokentät tulevat tutuiksi pikavierailuilla maan eri osiin. Tässä hyvänä esimerkkinä on FinUnin maisteriohjelmien markkinointimatka Indonesiaan LPDP Education Fair messuille, jotka järjestettiin kolmessa eri kaupungissa ympäri Jaavan saarta viiden päivän aikana. Kuten koordinaattorimme Anna Alasuutari kuvaa: ”Messujen aikana kohdattiin noin 18 000 kiinnostunutta opiskelijaa kolmen erittäin hektisen päivän aikana. Lepoa saatiin vasta kotimatkalla koneessa, kun välipäivät menivät ständien purkamiseen ja uuteen kaupunkiin siirtymiseen.” Samankaltaisia kokemuksia karttui professori Erno Lehtiselle Thaimaan parin viikon koulutusvientimatkalla, jossa hän ehti kiertää monia kouluja Thaimaan viidakoita myöten, antaa lukuisia haastatteluja eri medioihin ja neuvotella päivittäin useaan otteeseen – ja kirsikkana kakun päällä, siirtyä paikasta toiseen aamuyön hämärinä tunteina.

Kaikesta tästä huolimatta trimmatut koulutusviennin lajiosaajamme voivat rasituksista huolimatta todeta olevansa iloisia, innostuneita ja vaikuttuneita. Voimaa antavat kokemukset aidosta halusta ja motivaatiosta ympäri maailmaa kehittää omaa osaamista ja omia koulutusjärjestelmiä. Etenkin opettajat ja kouluissa käytännöntasolla työtä tekevät tietävät, että kehitettävää on, ja ovat enemmän kuin motivoituneita tekemään lujasti töitä muutoksen eteen. Nämä muutokset tarvitsevat aikaa, osallisuutta ja sitoutumista myös korkeammilta päättäviltä tasoilta, ja juuri tämän eteen koulutusviennin lähettiläämme tekevät jatkuvasti sitkeää työtään.

Marja Vauras
Kirjoittaja on kasvatustieteiden tiedekunnan dekaani

Kuva: Artikkelikuva Katja Kontu, Marja Vauraksen kuva Hanna Oksanen