Opiskelijakulttuuria tulee vaalia

Viime viikonloppuna Tampereella käytiin Suomen ylioppilaskuntien liiton liittokokous, jossa ylioppilaskuntien aktiivit kokoontuivat päättämään liikkeen suunnasta taas seuraavan vuoden ajaksi. Liiton linjapaperi uusittiin laajasti viime vuonna, minkä vuoksi liittokokouksessa keskustelua herättivätkin esimerkiksi ensi vuoden toimintasuunnitelmaan suunnitellut projektit. Alkava vuosi näyttelee tärkeää roolia eduskuntavaaleihin valmistautumisessa, joten opiskelijaliikkeen agendassa korostuu erityisesti opiskelijoille keskeisten teemojen nostaminen julkiseen keskusteluun.

Opiskelijaliikkeen tärkeimpiä kritiikin aiheita on viime aikoina ollut opiskelun tuen järjestelmien jatkuva venkslailu suuntaan jos toiseen, usein heikentävästi. Vaikutusarvioinneille ei jää minkäänlaista aikaa, kun uutta muutosta ollaan jo puskemassa läpi. Esimerkiksi opintotukijärjestelmää on rukattu harva se vuosi, ja nykyopiskelijat ovat aloitusvuotensa mukaisesti kukin vähän erilaisten käytäntöjen piirissä. Kuvaava esimerkki liittyy yleiseen asumistukeen, jonka piiriin opiskelijat siirrettiin 1.8.2017 alkaen opintotuen asumislisän parista. Opiskelijajärjestökentässä muutos nähtiin pääosin hyvänä. Siirtymisen muillekin kuin opiskelijoille suunnatun järjestelmän piiriin ajateltiin vakauttavan opiskelijoiden asumisen tuen tulevaisuutta.

Mutta kuinka kävikään? Nyt hallitus on esittämässä yleiseen asumistukeen niin kutsuttua osa-asunnon normia, joka leikkaisi pienissä yksiöissä ja kimppakämpissä asuvien tukea. Asiantuntijoiden universaalista kritiikistä ja häilyvistä säästövaikutuksista huolimatta uudistusta ollaan ajamassa maaliin lähinnä siksi, koska niin nyt on vain sovittu. Muutos kohdentuu erityisesti opiskelijoihin ja kertoo omaa kieltään siitä, miten tukea saavia ihmisryhmiä ollaan valmiita pompottelemaan hatusta vedetyillä muutoksilla ja miten poliittisessa prosessissa asiat saattavat jatkaa juoksuaan, vaikka ne eivät olisi edes esittävän tahon mielestä erityisen johdonmukaisia.

Monesti julkista keskustelua seuratessa tuntuu myös unohtuvan, että opiskeluaika ei monille ole onnea ja auvoa, vaan paineistettu ajanjakso elämässä. Esimerkiksi opiskelijoiden kokeman stressin määrä on noussut tämän vuosikymmenen aikana erityisen paljon. Opiskeluaikaan toki sisältyy ikään kuin lupaus paremmasta, mutta on syytä muistaa, ettei elämä kohtele ihmisiä samalla lailla tai aina kovinkaan reilusti. Siksi suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuudet – saavutettavuus, maksuttomuus, tuen järjestelmät ja tasalaatuisuus kautta linjan – ovat ainakin tähän asti pitäneet kaikkien puolia ja taanneet mahdollisimman monelle tilaisuuden kouluttautua. Pidetään siitä kiinni myös jatkossa. Ei rapauteta niitä instituutioita, jotka pitävät maan elinvoimaisuutta ja tulevaisuuden rakentajia pystyssä.

Opiskelujen aikainen järjestötoiminta leimataan usein puuhasteluksi tai pelkäksi biletykseksi. Näiden kommenttien kanssa on helppo olla eri mieltä. Opiskelijatoiminnan merkitys ja arvo itsessään on jo suuri, mutta se on myös työelämätaitojen lähteenä vertaansa vailla. Toiminta perustuu siihen, että opiskelijasukupolvet vuorollaan kasvattavat toinen toistaan ja ammentavat siitä omasta tietotaidostaan seuraaville. Tämän perinteen merkitystä ja arvoa ei voi vähätellä. Suoritusvaatimusten jatkuva kiristyminen aiheuttaa aidon uhan merkitykselliselle opiskelijatoiminnalle ja sille luovuudelle, mikä sen piiristä voi parhaimmillaan nousta. Se on aidosti sääli. Vaalitaan vireää opiskelijakulttuuria jatkossakin, silläkin uhalla, että se saattaisi viivästyttää jonkun valmistumista. Maamme etu ovat sivistyneet, omaa osaamistaan muuttuviin tilanteisiin soveltavat, empaattiset ja toisten asemaan asettumaan pystyvät ylioppilaat. Sellaisten taitajien kasvattamisessa niin aine- ja tiedekuntajärjestöt kuin ylioppilaskunta ovat erittäin hyviä.

Miika Tiainen
Kirjoittaja on TYYn hallituksen puheenjohtaja ja SYL:n vuoden 2018 puheenjohtaja

Kuvat: Nella Keski-Oja & Hanna Oksanen