Vaakakupissa tieteellisen julkaisemisen tulevaisuus – rohkea uskonloikka vastuulliseen tieteeseen?

Erika Lilja

Mistä oikein puhumme, kun puhumme julkaisemisen avoimuudesta ja Plan S -aloitteesta? Miten keskustelu liittyy tieteen vastuullisuuteen? Mistä oikeastaan kannattaisi keskustella ja mitä tietoa keskustelun pohjaksi tarvitaan?

Tässä kirjoituksessa nostetaan esiin keskeisimmiksi nousseita teemoja ja eri alojen tutkijoiden näkemyksiä aiheesta. Turun yliopiston tutkijoilta on kysytty myös erikseen kommentteja Plan S -keskusteluun liittyen tätä kirjoitusta varten.

Eurooppalainen tutkimusjulkaisujen avoimuutta edistävä 15 tutkimusrahoittajan muodostama cOAlition S -ryhmä on avannut kaikille avoimen konsultaation, jolla pyritään kokoamaan laajasti tiedeyhteisön instituutioiden ja jäsenten käsityksiä sekä ratkaisuehdotuksia Plan S:n toteuttamiseksi. Plan S on eurooppalaisten tutkimusrahoittajien yhteinen aloite, jonka päätavoite on hyvin selkeä: vuoden 2020 alusta lukien julkisella rahoituksella tuotetut tutkimusjulkaisut pitää julkaista luotettavissa ja avoimissa tiedejulkaisuissa tai julkaisualustoilla.

Plan S on herättänyt paljon aiheellista keskustelua ja eurooppalaiset tutkijat ovat ottaneet kantaa aloitteeseen mm. avoimilla kirjeillä, joita on kirjoitettu aloitteen puolesta ja sitä vastaan. cOAlition S -ryhmään kuuluva Suomen Akatemia on järjestänyt joulukuussa ja tammikuussa keskustelutilaisuuksia, joissa on pohdittu Plan S:n tavoitteita ja toteutusta yhdessä tutkijoiden kanssa.

Julkaisemisen avoimuudesta keskusteltaessa on hyvä muistaa, että Plan S on ainoastaan osa paljon laajempaa kokonaisuutta. Viime kädessä kyse on paitsi tieteellisen julkaisemisen tulevaisuudesta myös tutkimuskulttuurin ja arviointikulttuurin muutoksesta, jossa avoimuuden keinoin tavoitellaan entistäkin vastuullisempaa tiedettä.

Nykyjärjestelmän kohtuuttomat kustannukset

Kustantajien monopoliasema ja tekijänoikeuksien siirtyminen kustantajille tekee mahdolliseksi nykyisen kestämättömän tieteellisen julkaisemisjärjestelmän olemassaolon. Kestämättömän järjestelmästä tekee se, että tieteellisen julkaisemisen ja julkaisujen saavutettavuuden kustannukset kasvavat jatkuvasti samalla, kun tutkimukseen kohdistettua rahoitusta on vähennetty esimerkiksi Suomessa. Tiedon hinta on kohtuuton ottaen huomioon, että sen tuottajina toimivat tutkijat ja laatu varmistetaan tutkijoiden tekemän vertaisarvioinnin keinoin.

The European University Association (EUA), johon kuuluu 850 yliopistoa 47 maasta, toteutti vuonna 2018 selvityksen, jonka mukaan 27 Euroopan maassa maksettiin yhteensä 907 947 409 euroa tilausmaksuja elektronisten lähteiden yhden vuoden mittaisista lukuoikeuksista. 29 Euroopan maassa maksettiin yksistään journaalien tilausmaksuja yli 700 miljoonaa euroa, joista reilut 505 miljoonaa euroa eli noin 72 % kustansivat yliopistot. Tiedot perustuvat yliopistoja ja muita korkeakouluja ja tutkimuslaitoksia edustavan 31 konsortion vuosilta 2017 ja 2018 raportoimiin lukuihin. (Lidia Borell-Damian, esitys Open Access 2020 -konferenssissa 2018).

Eurooppalaisissa yliopistoissa käytettiin siis yli 505 miljoonaa euroa vuoden mittaisiin julkaisujen lukuoikeuksiin. Nämä luvut eivät pidä sisällään artikkelien käsittelymaksuja eli APC-maksuja (article processing charges). Samaan aikaan tieteelliset kustantajat kuuluvat niiden kehittyneiden maiden yritysten marginaaliseen 3 % joukkoon, joiden voitot ovat kaikista suurimmat (Jeffrey MacKie-Mason, esitys Open Access 2020 -konferenssissa 2018).

Suomessa yliopistot ja muut tutkimusorganisaatiot maksoivat vuonna 2017 yli 35 miljoonaa euroa kustantajille elektronisista tieteellisistä julkaisulähteistä. Suurimmalle kustantajalle, Elsevierille, maksettiin yli 10 miljoonaa euroa ja viiden suurimman kustantajan kustannukset kattoivat 80 % kaikista kustannuksista. (Ks. tarkemmin https://openscience.fi/en/publisher-costs).

Muutos tilausmaksullisesta julkaisujärjestelmästä avoimeen järjestelmään voisikin potentiaalisesti vapauttaa mittavan määrän resursseja paitsi uusien avointen julkaisukanavien synnyttämiseen myös laajemmin tutkimukseen.

Muutos on välttämätön, aikataulusta keskustellaan

Suomen Akatemian tammikuun keskustelutilaisuudessa tutkijoiden ja tutkimusrahoittajan kesken vallitsi jonkinlainen yhteisymmärrys siitä, että nykyinen tieteellisen julkaisemisen järjestelmä on hyvin kaukana täydellisestä ja että muutoksia tarvitaan.

– Plan S:n kaltainen kunnianhimoinen aloite on erittäin tervetullut, koska OA-julkaisemisen edistyminen on ollut liian hidasta ja monilta aloilta puuttuu laadukkaita OA-julkaisukanavia. Samalla on mahdollisuus muuttaa tieteellisen julkaisemisen ja tutkimuksen arvioinnin järjestelmää. Journaalin maineella on edelleen valtava merkitys tutkimuksen arvioinnissa, mikä osittain hidastaa julkaisemisen avoimuuden edistymistä, summaa Turun yliopiston akatemiatutkija Leo Lahti.

Plan S -aloitteen tavoitteena on horjuttaa vallitsevaa tilannetta ja vaatia kustantajia muuttamaan liiketoimintamallejaan. Aloite ei ota kantaa tietynlaisten liiketoimintamallien puolesta, jotta voidaan mahdollistaa uusien julkaisemisen innovaatioiden syntyminen.

Tutkijat ovat kuitenkin nostaneet esiin liian nopean aikataulun ja vaatineet lisäaikaa muutoksen toteuttamiselle.

25 vuoden aikana avoimen julkaisemisen edistämisessä on maailmanlaajuisesti saavutettu tilanne, jossa ainoastaan 6 – 11 % julkaisuista on avoimesti saatavilla välittömästi julkaisuhetkestä lukien (Jeffrey MacKie-Mason, esitys Open Access 2020 -konferenssissa 2018). Suomen Akatemian erityisasiantuntijan Jyrki Hakapään tammikuun tilaisuudessa esittämä vastakysymys vaikuttaisi avoimen julkaisemisen historian näkökulmasta aiheelliselta: Kuinka pitkä aika tutkijoiden mukaan sitten oikein olisi riittävä aika muutoksen toteuttamiselle?

Turun yliopiston professori Jani Erola toteaa kuitenkin, että mikään tieteessä ei synny nopeasti.

– Parempi strategia olisi tarjota rahallisia insentiivejä uusien OA-julkaisujen perustamiseen ja sitten odottaa 10 vuotta, että näistä osa saavuttaa riittävän korkean tiedeyhteisön arvostuksen ja vaikuttavuuden. Plan S:n tavoitteena on edesauttaa uusien laadukkaiden OA-julkaisujen syntymistä. Hyvin monilla — ehkä jopa useimmilla — aloilla tällaisia ei ole. Lukuisat esimerkit ja myös oma kokemus uuden avoimen Research on Finnish Society -lehden aloittamisesta osoittaa, että uuden julkaisukanavan maineen rakentaminen vie helposti vuosikymmenen tai pitempään. Oikoreittejä arvostukseen tai journaalin vaikuttavuuteen ei ole.

Plan S -aloitteeseen sisältyy ajatus siitä, että avoimeen julkaisemiseen siirtymisestä ja uusien OA-lehtien ja OA-julkaisualustojen perustamisesta syntyvät kulut katetaan nykyjärjestelmässä julkaisujen tilaamiseen käytetyillä rahoilla. Ei kuitenkaan ole esitetty tarkemmin, miten toteutus tehtäisiin.

– Useat lehdistä ovat tieteellisten yhteisöjen omistuksessa ja niitä julkaisee kustannussopimuksella jokin kaupallinen kustantaja. Sopimukset saattavat olla toistaiseksi voimassa olevia tai niihin saattaa liittyä määräaikoja. OA-julkaisemiseen siirtyminen edellyttäisi vanhojen kustannussopimusten purkamista tai määräaikaisina niiden raukeamista. Uusien sopimusten neuvotteluprosessit vaativat paljon aikaa ja resursseja. Kansainvälisen lehden osalta prosessin läpikäyneenä voin todeta, että neuvotteluprosessi vaati liki kaksi vuotta ja huomattavia resursseja niin kustantajilta kuin tieteellisiltä yhteisöiltäkin, Erola tarkentaa.

Turun yliopiston professori Jukka Käyhkö toteuttaisi puolestaan muutoksen mahdollisimman nopeasti ja uskoo, että kustantajat reagoivat uuteen järjestelmään hyvin nopeasti ja tekevät tarvittavat muutokset:

– Mielestäni nyt ehdotettu mekanismi on toteuttamisen arvoinen, ja on vaikea ajatella jotakin muuta mekanismia ainakaan tämän rinnalle. Tieteellinen julkaisutoiminta on viimeisen kymmenen-kahdenkymmenen vuoden aikana saanut epämiellyttäviä piirteitä, joissa tieteellinen laatu jää alisteiseksi puhtaalle ansaintalogiikalle. On parasta toteuttaa muutos ehdotetun aikataulun mukaisesti, jotta siirtymäaika epäselvyyksineen jää mahdollisimman lyhyeksi.

Todellisten kustannusten läpinäkyvyys

Tutkijoiden avoimen kirjeen mukaan Plan S todennäköisesti nostaisi tieteellisen julkaisemisen kustannuksia, koska aloite korostaa Golden Open Access -julkaisemisen mallia, joka perustuu artikkelin käsittelymaksuihin (APC). Samalla mm. kolmansien maiden tutkijoiden ulossulkeminen ei suinkaan poistuisi, vaan ulossulkeminen siirtyisi lukuvaiheesta artikkelin hyväksyttäväksi lähettämisen vaiheeseen.

Tutkijoiden väite ei kuitenkaan perustu artikkelien todellisiin käsittelymaksuihin vaan löyhemmin nykyisiin kustantajien sanelemiin APC-maksuihin (ks. Plan S Open Letter). Koska Plan S:n tavoitteena on muuttaa kustantajien liiketoimintamalleja, rakentavan keskustelun kannalta hedelmällisintä olisikin kysyä ja selvittää, mitkä ovat avoimen julkaisemisen todelliset kustannukset.

– On tärkeää huomioida, että Plan S ei edellytä yhtä OA-mallia. Päätöksenteon tulisikin perustua eri vaihtoehdoista tehtävään tutkimukseen ja kustannusten läpinäkyvyyteen. Osa OA-lehdistä toimii jo nyt kustannusten suhteen läpinäkyvästi ja tarjoaa avoimesti tietoa julkaisemisen kustannuksista, toteaa akatemiatutkija Lahti.

Avoimen julkaisemisen kustannukset vaihtelevat tieteenaloittain ja digitaalisen teknologian kehitys sisältää edelleen mahdollisuuksia julkaisemisen kustannusten leikkaamiseksi. Suomessa julkaisemisen kustannuksista on saatavissa hyvin tietoa juuri Leo Lahden ja Open Knowledge Finlandin ansiosta (lue lisää).

Plan S:n toteutus perustuu ajatukseen avoimen julkaisemisen kustannusten läpinäkyvyydestä ja seurannasta. Artikkelin käsittelymaksuille halutaan reilu ja kohtuullinen taso, joka heijastelee vertaisarvioinnin, julkaisun toimittamisen ja julkaisemisen kustannuksia. Toimenpideohjelmassa mainitaan myös alennuksia koskevat linjaukset, joiden avulla varmistetaan kaikkien tutkijoiden mahdollisuus julkaista rahoituksen tilanteesta riippumatta.

Avoimen julkaisemisen todellisia kustannuksia voidaan tarkastella esimerkkitapauksen kautta. Saksalaisen Copernicus Publications -kustantajan 41 vertaisarvioidun open access -journaalin 4 863 artikkelia ja 3 650 keskustelupaperia tarkoittivat vuonna 2017 viiden miljoonan euron liikevaihtoa, josta omistavat yhdistykset ansaitsivat 1,2 miljoonaa euroa. Copernicus Publicationsin käsittelymaksut lasketaan julkaisun sivumäärän perusteella ja käsittelymaksujen keskiarvo on nettona 1 299 euroa 15 sivua kohden. 10 % sivuista julkaistaan maksutta sellaisten kirjoittajien kohdalla, joilla ei ole rahoitusta. Tieteellisen aikakauslehden omistaa yhdistys, julkaistun artikkelin tekijänoikeuden kirjoittajat ja julkaisun laatu varmistetaan avoimen vertaisarvioinnin keinoin.  (Martin Rasmussen, esitys Open Access 2020 -konferenssissa 2018.)

Professori Käyhkö teki entisenä Fennia-lehden päätoimittaja aikoinaan Suomen Maantieteellisen Seuran toimeksiannosta muutoksen painetusta lehdestä digitaaliseen OA-lehteen. Fennia on hyvä esimerkki voittoa tavoittelemattomasta tieteellisen seuran lehdestä, jonka kulut koostuvat lähinnä taitosta, painotyöstä ja postituksista, sekä marginaalisista päätoimittajan ja toimitussihteerin palkkioista. Vertaisarvioinnista ei aiheudu kuluja.

– Digitaalisuudesta syntyi säästöjä ja kustannukset olivat hyvin pienet, kun OA toteutettiin ilmaisella nettialustalla. Samalla voitiin ottaa mukaan värien käyttö eikä sivumäärää enää tarvinnut rajoittaa. Lehteä julkaistaan jäsenmaksutuloilla ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnan (TSV) avustuksilla. Toki Fennia on pieni lehti, jonka toimittajat saavat nimellisen korvauksen, eikä sitä voi suoraan verrata suurten kustantajien voittoa tavoittelevaan toimintalogiikkaan. Juuri voiton tekeminen saattaa olla yksi tieteellisen julkaisutoiminnan korkean hinnoittelun taustasyy, pohtii Käyhkö.

Erola puolestaan arvioi Westermarck-seuran julkaiseman Sosiologia-lehden kulujen aiheuttavan lehden toimittamiseen ja kustantamiseen noin 10 000 euron vajeen, jos lehti muutettaisiin OA-lehdeksi, eikä vajeen paikkaamiseksi ole toistaiseksi tarjottu realistisia vaihtoehtoja. Erola muistuttaa myös, että tieteelliset yhteisöt saavat kustannussopimusten kautta tuloja, jotka hyödyttävät jäseniä koulutuksen ja apurahojen muodossa.

– On selvää, että ratkaisut, joilla pyritään rajoittamaan kustantajien voittoja, pienentävät myös tieteellisten yhteisöjen tuloja. Tällaiset tulot ovat merkittävästi parantaneet tiedeyhteisön välitöntä riippumattomuutta tieteen rahoittajista ja tätä kautta vahvistaneet tieteen vapautta. Vaikka Plan S lisää tieteen rahoittajien riippumattomuutta kustantajista ja vapauttaisi varoja tutkimuksen rahoittamiseen, se samalla mahdollisesti lisää tutkijoiden välitöntä riippuvuutta rahoittajista.

Helsingin yliopiston professori Tuuli Toivonen totesi Suomen Akatemian tilaisuudessa, että on hyvä pitää mielessä nykyjärjestelmän tilausmaksujen suuruusluokka, kun mietitään, millä avoimeen julkaisemiseen siirtymisen kustannuksia katetaan.

Plan S -aloitteeseen sisältyy ajatus siitä, että avoimeen julkaisemiseen siirtymisestä ja uusien OA-lehtien ja OA-julkaisualustojen perustamisesta syntyvät kulut katetaan nykyjärjestelmässä julkaisujen tilaamiseen käytetyillä rahoilla. cOAlition S -ryhmä on toimenpide-ehdotuksessaan sitoutunut teettämään riippumattoman selvityksen avoimen julkaisemisen kustannuksista. Selvitys kattaisi myös artikkelin käsittelymaksut. Selvityksessä tulisi huomioida tieteen riippumattomuuden turvaaminen.

Tutkimuksen laatu ja avoin julkaiseminen

Biokemisti Lynn Kamerlin on esittänyt, että Plan S voi syventää kemian alalla jo olemassa olevaa tutkimuksen toistettavuuteen liittyvää nk. tieteen kriisiä (Nature News 2018). Toistettavuuden problematiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä tilannetta, jossa tutkimuksen laatu on kyseenalaistettu, koska tutkimuksen tuloksia ei ole pystytty toistamaan, vaikka tulokset on jo julkaistu alan tieteellisessä lehdessä. Samanlaisesta kriisistä on puhuttu myös esimerkiksi psykologian ja yhteiskuntatieteiden kohdalla sekä lääketieteellisellä alalla.

Kamerlinin mukaan Plan S saattaa kannustaa kustantajia siirtymään liiketoimintamalleihin, jotka perustuvat suhteellisen alhaisiin käsittelymaksuihin ja suuren volyymin julkaisemiseen. Malliin sisältyy riski tutkimuksen laadun hallinnan näkökulmasta ja se on siksi omiaan vahvistamaan edellä mainittua kriisiä. Samaan aikaan tutkijan olisi Kamerlinin mukaan jatkossa mahdotonta julkaista niissä lehdissä, joissa on korkealaatuinen vertaisarviointijärjestelmä. (Nature News 2018.)

Myös Turun yliopiston professori Jukka Hyönä on huolissaan tiedekustantajien ansaintalogiikan muutoksesta.

– OA-lehtien ansaintalogiikka perustuu julkaistujen artikkelien määrään. Mitä enemmän artikkeleja julkaisee, sitä enemmän tienaa. Houkutukseksi väkisinkin tulee määrän maksimointi, mistä on vaarana seurata laadun heikentyminen. Tästä hyvänä esimerkkinä on erinomaisesti markkinoilla menestynyt Frontiers-In -julkaisusarja, jonka politiikkaan ei kuulu artikkelien hylkääminen, vaan arvioitsijoiden tehtävänä on auttaa kirjoittajaa saamaan artikkelinsa niin hyvään kuntoon kuin tutkimuksessa on rahkeita. Lopputuloksena on laadultaan hyvin heterogeeninen kokoelma tutkimusartikkeleita.

Suomen Akatemian tammikuun tilaisuudessa keskusteltiin tutkimuksen laadusta ja sen suhteesta avoimeen julkaisemiseen. Jyväskylän yliopiston professorin, akatemiaprofessori Sara Heinämaan mukaan Plan S -aloite on idealistinen ja irrallaan siitä todellisuudesta, jossa tietoa tuotetaan. Tieteelliset journaalit eivät Heinämaan mukaan ole vain tulosten jakamista varten, vaan niiden tehtävänä on samalla tutkimuksen validointi.

OA-lehtien laadun katsotaan usein olevan tasoltaan huonompia, mutta hyviä esimerkkejä löytyy myös laadukkaista OA-julkaisukanavista.

Turun yliopiston apulaisprofessori Filip Ginter toteaa, että OA-julkaisemisen mallissa itsessään ei kuitenkaan ole mitään sellaista, mikä johtaisi huonoon laatuun.

– En näe mitään syytä, miksi OA itsessään johtaisi huonompaan laatuun. OA on lopulta erilainen hinnoittelumalli, vertaisarviointi tehdään täysin samalla tavalla sekä OA-lehdissä että perinteisissä lehdissä. Koska tutkimuksen rahoittajat eivät ole arvostaneet OA-julkaisemista, tutkijat eivät julkaise parasta tutkimustaan OA-lehdessä ja siksi ne vaikuttavat huonommilta julkaisukanavilta. Kyse on ajasta, ei OA-mallista sinänsä.

Yksi tärkeä teema Plan S -toteutuksen keskusteluissa on se, miten OA-lehtien ja OA-julkaisualustojen tasoa voidaan parantaa siten, että jatkossa kaikilla aloilla on laadukkaita OA-julkaisukanavia. Tutkimusrahoittajien tehtävänä on myös kannustaa ja tukea laadukkaiden avoimen julkaisemisen lehtien ja alustojen perustamista.

Julkaisujen vertaisarviointi ja vastuullisuus

Julkaisualustojen kehitys saattaa parantaa vertaisarvioinnin kautta toteutuvaa laadun tarkastelua. Digitaalisten alustojen kehitykseen uskoo esimerkiksi 13 vuotta arvostetussa British Medical Journal -lehdessä editorina toiminut Richard Smith. Smithin mukaan nykyisen järjestelmän tarkoitus on hyvä, mutta se perustuu paljolti uskomukseen eikä todistusaineistoon ja vertaisarvioinnissa painaa paljon nimilistasta löytyvien tutkijoiden ja instituutin arvovalta. (Acatiimi  8/2016.)

Käyhkön mukaan Plan S myös kitkee markkinoilta sinne pyrkiviä predator-lehtiä, jolloin tieteellisen julkaisutoiminnan laadunarviointi helpottuu, vaikka siihen liittyykin avoimia kysymyksiä.

– Iso kysymys julkaisutoiminnan jatkuvasti kasvaessa on vertaisarvioinnin laadukas toteutuminen. Minulla on huonoja kokemuksia liian kiireisistä prosesseista, joissa lehdelle on selvästi tärkeämpää saada juttu ulos nopeasti kuin varmistaa sen tieteellinen laatu. Sulkulistallani on yksi lehti, jolle en tästä syystä enää tee arviointeja. Avoin vertaisarviointi voi olla ratkaisu tähän kysymykseen, mutta se on toki hieman stokastinen.

Avoimella vertaisarvioinnilla tarkoitetaan usein arviointiprosessia, joka on läpinäkyvä, tutkimusta ja tutkijaa tukeva, keskusteleva prosessi, jossa arvioitsija on tiedossa ja voi myös esimerkiksi allekirjoittaa avoimesti antamansa lausunnon. Joukkoistettu avoin vertaisarviointi saattaa mahdollistaa paitsi kustannustehokkaamman arviointiprosessin myös säästää arvioitsijoiden kapasiteettia.

Suomen Akatemian tammikuun keskustelutilaisuudessa nostettiin esiin myös se, miten avoin tiede on oikeastaan osa vastuullista tiedettä ja hyvää tieteellistä käytäntöä. OA-lehtien tutkimuksen laatua koskeva keskustelu on siten samalla keskustelua tieteen vastuullisuudesta.

– Journaalin vaikuttavuus kertoo paitsi sen arvostuksesta, useimmiten myös toimittajien tasosta. Ja toimituksen taso on julkaistun tieteen tason varmistus – on poikkeuksellista, että journaaliin lähetetty artikkeli julkaistaisiin sellaisenaan, toteaa Jani Erola.

Erola eriyttäisi avoimen vertaisarvioinnin ja sokkoarvioinnin eduista ja hyödyistä käytävän keskustelun omakseen, sillä kumpikin tapa on toteutettavissa niin avoimella kuin suljetullakin mallilla. Avoimeen arviointiin liittyy omat hankaluutensa.

– Toimituskokemukseni perusteella väitän, että post doc -vaiheen tutkijat kirjoittavat parhaat ja hyödyllisimmät arviot myös kokeneiden ja korkealle arvostettujen tutkijoiden käsikirjoituksiin. Avoimessa arvioinnissa varhaisessa uravaiheessa tällaiseen älylliseen rehellisyyteen ei yksinkertaisesti ole varaa. Tutkijat loukkaantuvat, kokevat tulevansa kaltoin kohdelluiksi ja pyrkivät kostamaan nämä koetut epäoikeudenmukaisuudet siinä missä muutkin ihmiset. Avoimen artikkeliarvioinnin seurauksena onkin heikkolaatuisempaa tiedettä. Niin sanottu sokkoarviointi ei ole ongelmaton, mutta se on silti paras tieteellisten julkaisujen arvioinnin muoto, Erola sanoo.

Vertaisarvioinnin laadusta keskusteltaessa olisi hyödyllisempää keskustella OA-julkaisemisen sijaan tutkimusprosessin avoimuudesta. Plan S -aloitteen toimenpide-ehdotuksessa mainitaan avoimen julkaisemisen lisäksi muut tutkimuksen tuotokset. Kaikkien tutkimustuotosten ja tutkimusprosessin kaikkien vaiheiden avaaminen ja yhdistäminen tutkimuksen tuloksiin hyvän tieteellisen käytännön ja lakien sallimissa rajoissa tarkoittaa metodologista läpinäkyvyyttä, mikä parantaa tutkimuksen laadun arviointia.

Tutkimuksen toistettavuuden ja kyseenalaisten tutkimuskäytäntöjen problematiikan näkökulmasta avoin tutkimus voisi oikein toteutettuna tarkoittaa tutkimuksen laatua koskevan kriisin ratkaisemiselle välttämättömiä periaatteita ja tutkimuskäytäntöjä. Tutkimuksen laatua ja sen arviointia olisikin osattava ajatella nykyisen julkaisemisjärjestelmän ja arviointikulttuurin ulkopuolelta, tieteen ja tutkijoiden vastuullisuuden kautta.

Tutkimuksen ja tutkijanuran vastuullinen arviointi

Osa tutkijoista on esittänyt Plan S -aloitteen olevan vakava loukkaus akateemista vapautta kohtaan, koska se rajoittaa tutkijan vapautta julkaista itse valitsemallaan foorumilla. Suomen Akatemian tilaisuudessa nostettiin puolestaan esiin nykyisen julkaisujärjestelmän fetisistisiäkin piirteitä sisältävä luonne. Myös tutkijan vapauden on katsottu olevan näennäistä.

– Plan S:ää on kritisoitu laajalti siitä, että se vie tutkijoilta “julkaisemisen vapauden”, että tutkijat eivät enää saa julkaista siinä lehdessä missä tahtovat. Voisin kuitenkin väittää, että käytännössä tutkijat eivät ole koskaan saaneet julkaista siellä missä tahtovat tai heidän tahtoonsa julkaista jossain ovat vaikuttaneet muut kuin tieteelliset tekijät. Jos tutkija haluaa meritoitua ja edetä omalla alallaan on hänen julkaistava tietyissä lehdissä. Jokaisella alalla on lehtiä, jotka ovat saavuttaneet aseman, jossa ne toimivat mittareina tutkimuksen laadulle ja tutkijoiden arvostukselle, riippumatta lehdessä julkaistun tutkimuksen laadusta tai vaikuttavuudesta, toteaa Turun yliopiston erikoistutkija Kim Holmberg.

Siirtymä avoimen julkaisemisen järjestelmään kytkeytyy olennaisesti tutkimuksen ja tutkijanuran arviointikulttuurin muutokseen. Tieteellisten julkaisujen avoimuutta on kehitettävä samanaikaisesti tutkimuksen arvioinnin ja akateemisen meritoitumisen periaatteiden kanssa.

Arviointikulttuurin muutos liittää Plan S:n toteutusta koskevan debatin laajempaan vastuullisen arvioinnin kehittämistä koskevaan keskusteluun, jonka ilmentymänä voidaan pitää DORA-julistusta. DORA:n yleinen suositus on, että lehtiperusteista metriikkaa, kuten Journal Impact Factor tai Julkaisufoorumiluokitus, ei tule käyttää yksittäisen tutkimusartikkelin laadun mittaamisessa ja yksittäisen tutkijan tieteellisiä ansioita arvioitaessa. (Ks. tarkemmin Nykyri 2018.) Tutkimuksen laadun ja tutkijanuran arvioinnissa tulisi arvioida julkaisukanavan sijaan sisältöä ja sen vaikuttavuutta.

Nykytilanne pohjautuu kuitenkin tunnustetustikin epäkohtia sisältävään julkaisujärjestelmään ja siksi julkaisemisen avoimuuden vaatimukseen sisältyy erityistä huolta nuorten tutkijoiden uralla etenemisen näkökulmasta.

– Tämä on erityisen ongelmallista Suomessa jossa suuri osa nuorista tutkijoista on “pätkätyöläisiä”. Jos he haluavat edetä urallaan heidän tulee julkaista tietyissä lehdissä, joista hyvin harva on OA. Jotta Plan S:stä ei tulisi estettä tutkijoiden urakehitykselle, on meidän myös arvioitava uudelleen, miten me mittaamme tieteellistä toimintaa, mitä tieteellistä toimintaa haluamme arvostaa ja miten kannustamme tutkijoita julkaisemaan avoimesti. Tässä varsinkin tiedekunnilla ja professoreilla on merkittävä rooli, koska nuoret tutkijat tarvitsevat roolimalleja näyttämään esimerkkiä missä julkaista ja vakuuksia sille, että korkealaatuista työtä arvostetaan riippumatta siitä missä se on julkaistu. Plan S:n täytyy näin ollen olla osa laajempaa muutosta, Holmberg jatkaa.

Sara Heinämaa nosti Suomen Akatemian tammikuun keskustelutilaisuudessa esiin myös sen, että muutos hankaloittaa jatko-opiskelijoiden ohjausta, kun uralla etenemisen polku hämärtyy.

Suomessa tutkimuksen vastuulliseen arviointiin on hiljattain nimetty työryhmä, jonka tehtävänä on valmistaa tutkijan vastuullista arviointia koskeva suositus ja tätä tukeva tietopohja. Työryhmä saattaisi olla oikea taho pohtimaan myös avoimen julkaisemisen valtavirtaistamisen tavoitteita ja vaikutuksia arviointiin. Tässä työssä voitaisiin ottaa samalla huomioon ohjaajan näkökulma.

Tiede on kuitenkin sisäänrakennetusti kansainvälistä, joten vaikka Suomi voisikin profiloitua suunnannäyttäjänä arviointikulttuurin muutoksessa, eivät kansalliset suositukset nuorten tutkijoiden kohdalla poista edellä esitettyjä huolia.

Tutkijan vastuullisen arvioinnin lisäksi olisi tarkasteltava myös tutkimuksen arviointia laajemmin ja selvitettävä, onko esimerkiksi ehdotus uudeksi yliopistojen rahoitusmalliksi ristiriidassa Plan S:n tavoitteiden kanssa.

SA:n ylijohtaja Riitta Maijala totesi tammikuun keskustelutilaisuudessa rahoitusmallin ehdotuksen sisältämän 1.2-lisäkertoimen olevan linjassa Plan S:n periaatteiden kanssa. Vaikka avoimilla foorumeilla julkaistulle vertaisarvioiduille julkaisuille on ehdotetussa mallissa korkeampi kerroin, ei se välttämättä riitä tekemään uudesta rahoitusmallista nyt esitettyjen avoimen julkaisemisen vaatimusten suhteen linjakasta, koska malli perustuu Julkaisufoorumiluokitukseen.

Konsta Happosen vuonna 2017 tekemän englanninkielisiä tieteelliseksi luokiteltuja eli vähintään jufo1-tason journaaleja koskevan tarkastelun mukaan, monilla aloilla on tieteelliseksi luokiteltuja OA-lehtiä (85%) mutta johtaviksi (taso 2) ja korkeimmiksi (taso 3) luokiteltujen kohdalla tilanne on päinvastainen (30%). 15 % tutkimusaloista ei ollut yhtäkään englanninkielistä OA-lehteä, joka olisi luokiteltu tasolle 2 tai 3. (Happosen blogikirjoitus 2017.)

Kun otetaan OA-julkaisukanavien jopa täydellisen puuttumisen lisäksi huomioon, että rahoitusmallissa julkaisutyyppiluokan A julkaisufoorumin mukaisella tasoluokalla 2 kerroin on 3 ja tasoluokalla 3 kerroin on 4, ei 1.2 lisäkerroin vaikuttaisi riittävältä. Ottaen huomioon, että rahoitusmalli katsoo kolme vuotta taaksepäin, olisi nyt ehdotetun mallin jo oltava paremmin linjassa kiristyneiden avoimuuden vaatimusten kanssa.

Lisäksi, vaikka julkaisufoorumiluokitusta ei ole tarkoitettu yksittäisen tutkijan arvioimiseen, sitä kuitenkin käytetään siihen tarkoitukseen. Suomessa yksittäisen tutkijan näkökulmasta tilanne saattaa jatkossa olla hyvinkin hankala, mikäli tutkijan tutkimusta rahoittaa cOAlition S -ryhmän jäsen.

Avoin julkaiseminen ei ole eurooppalainen asia

Nykyisen julkaisemisjärjestelmän muutos ja uuden järjestelmän vastuullinen toteutus saattaisi parhaimmillaan vapauttaa tarvittavia resursseja tutkimukseen ja johtaa paitsi avoimempaan myös laadukkaampaan tieteellisen julkaisemisen järjestelmään, mutta pahimmillaan saattaa eurooppalaiset tutkijat eriarvoiseen asemaan paitsi globaalisti myös suhteessa toisiinsa. Plan S -keskusteluissa yhtenä keskeisenä asiana on nostettu esiin aloitteen rajautuminen Eurooppaan.

– Plan S:n toteutuksessa riskinä on, että eurooppalainen julkaisukulttuuri eriytyy muun maailman vastaavasta. Monien alojen keskeiset tiedejulkaisut ovat kuitenkin yhdysvaltalaisia. Niiden asema maailmalla tuskin kuitenkaan merkittävästi heikentyy Plan S:n seurauksena, sillä pelkästään Yhdysvaltojen tutkimusvolyymi on valtava, miettii Hyönä.

Myös Turun yliopiston professori Hanna Tuomisto nostaa esiin saman teeman.

– Mikäli eurooppalaiset rahoittajat sanovat, että tutkijat eivät enää saa julkaista nykyisissä huippusarjoissa, jotka eivät ole open access -vaatimusten mukaisia, eivät he pääse kohta enää esimerkiksi Yhdysvaltoihin post doc -tutkijoiksi, koska siellä ei ole open access -julkaisemisen tendenssiä.

Yleinen vaatimus julkaisemisen avoimuudesta on kuitenkin globaali eikä eurooppalainen asia. Plan S -aloitteen tavoitteet ovat yhtenevät esimerkiksi laajemman OA2020-aloitteen kanssa, jonka on allekirjoittanut jo 115 tutkimusrahoittajaa ja organisaatiota maailmanlaajuisesti. Mukana on mm. yliopistoja myös Yhdysvalloista.

Joulukuussa 2018 pidetyssä Open Access 2020 -konferenssissa Xiaolin Zhang, the National Science Library of the Chinese Academy of Sciences, totesi, että Kiinan esitetään usein virheellisesti haluavan tilausmaksullisia journaaleja. Zhangin mukaan Kiina päinvastoin kehottaa kustantajia toimimaan OA2020- ja Plan S -aloitteen vaatimilla tavoilla eikä avoin julkaiseminen ole näin eurooppalainen asia. Kiinassa tullaan noudattamaan myös DORA-julistuksen ja Leidenin manifeston periaatteita tutkimuksen arvioinnissa.

Niin ikään Etelä-Korea on todennut kutsuvansa kaikki sidosryhmät maailmanlaajuisesti mukaan nykyisen tilanteen muuttamiseksi ja avoimen julkaisemisen edelläkävijämaa Japani kannustaa avoimeen julkaisemiseen. (https://oa2020.org/b14-conference/report-and-press/.)

Muutos vaatii vuorovaikutteista toimeenpanoa

Plan S:n toteutuksesta käytävää keskustelua on tärkeää jatkaa avoimesti. Keskusteluissa on siirryttävä periaatteellisen Plan S -aloitetta puolesta ja vastaan -vastakkainasettelun tasolta kohti konkreettisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja, jotka perustuvat nykyistä tarkempaan tietoon.

– Kaiken kaikkiaan, olen vahvasti sitä mieltä että Plan S:n tie OA-julkaisemiseen on väärä. En pidä ongelmana niinkään sitä, että Plan S:ää ajaa idealismi, vaan sitä, että faktat puhuvat sen toteutustapaa vastaan, Erola kiteyttää kantansa.

Hanna Tuomisto toivoo, että tärkeän tavoitteen eteenpäin viemisessä löydetään sellaiset väylät, jotka eivät synnytä uutta ongelmaa sen tilalle, jota pyritään nyt ratkaisemaan. Jukka Käyhkö pitää Plan S -aloitetta perusteiltaan varsin selkeänä, mutta kiinnittää niin ikään huomionsa toteutuksen yksityiskohtiin.

– Yksityiskohdissa on toki runsaasti kohtalaisen mutkikkaan tuntuisia ja osittain avoimia kysymyksiä. Ratkaisuja on kuitenkin vaikea suunnitella yksityiskohtaisesti etukäteen, Käyhkö sanoo.

Keskusteluissa keskitytään lisäksi usein vain julkaisemiseen open access -lehdissä, vaikka tutkijoilla on mahdollisuus jatkossakin julkaista tilausmaksullisissa lehdissä siirtymäkauden eli kolmen vuoden ajan ja maksaa artikkeli avoimeksi. Lisäksi voidaan noudattaa ns. vihreää OA-julkaisemisen mallia eli rinnakkaistallentaa artikkeli avoimeen julkaisuarkistoon tietyin ehdoin.

– Plan S sallii jatkossakin julkaisemisen maksumuurin takana ilmestyvissä lehdissä, mikäli kirjoittaja pidättää itsellään kaikki tekijänoikeudet eli niitä ei siirretä kustantajalle, ja mikäli rinnakkaistallennus tehdään välittömästi ilman julkaisuviivettä eli embargoa ja mikäli julkaisuarkisto täyttää Plan S:n toimenpide-ehdotuksessa mainitut tekniset ehdot, listaa Turun yliopiston kirjaston palvelupäällikkö Jukka Rantasaari.

Kaikkeen keskusteluun sisältyy myös ”mutta”: mikäli kustantajat muuttavat liiketoimintamallejaan Plan S:n vaatimusten mukaan suhteellisen nopeassa aikataulussa ja siirtymäajan sopimusten puitteissa, on tilanne hyvin toisenlainen.

Riitta Maijalan mukaan hybridijournaalien kanssa tehtävät siirtymäajan sopimukset ja yliopistojen sekä niitä edustavien konsortioiden rooli kustantajien kanssa käytävissä sopimusneuvotteluissa ovat tärkeä osa muutosta. Kustantajien liiketoimintamallien muuttaminen vaatii yhteistyötä eri tahojen kesken. Kansalliskirjaston palvelujohtaja Kristiina Hormia-Poutanen totesikin, että Plan S on jo nyt tuonut sopimusneuvotteluihin lisää tarvittavaa painostusvoimaa.

Tutkijat voivat osallistua keskusteluun avoimen konsultaation kautta 1. helmikuuta 2019 saakka. Avoimessa konsultaatiossa tutkijoita pyydetään nostamaan esiin toteutukseen liittyviä epäselvyyksiä ja puutteellisuuksia. Plan S:n toimeenpanosuunnitelma sisältää mm. ehdotuksia kriteereistä ja vaatimuksista, jotka on hyvä käydä läpi ennen vastaamista.

Erika Lilja
Kirjoittaja toimii kehittämisasiantuntijana Turun yliopistossa ja tekee väitöskirjatutkimusta avoimen tieteen ohjauksesta Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun tohtoriohjelmassa.

>> Turun yliopiston asiantuntijat kommentoivat Plan S -aloitetta – katso videot



FacebooktwitterFacebooktwitter

4 Comments

  1. Aikanaan tiedeyhteisö sai paljon vastinetta kustantajille maksetuille rahoille. Kustantajat korjasivat kielivirheet, latoivat kirjoituskoneella tehdyn kirjoituksen painoasuun, painoivat paperille ja jakelivat kirjastoihin.

    Paperille painamisen ja jakelun sijaan nykyisin tarvitaan netissä oleva talletuspaikka. Sellaisen ylläpito ei ole tolkuttoman kallista, päätellen siitä, että on olemassa useita hyviä ilmaispalveluita kuten arXiv Yhdysvalloissa, HAL Ranskassa sekä DROPS ja CEUR Saksassa.

    Ladonnan hoitaa tietokoneohjelma. Kustantajien tuoma lisäarvo lehden teknisessä toimittamisessa on lähellä nollaa ja toisinaan jopa pakkasen puolella. Tiedän tämän, koska olen toimittanut lehden numeroita ja konferenssikirjoja sekä kaupallisten kustantajien kanssa että ilman. Julkaisemisen tekninen toteuttaminen muodosti vain pienen lisän siihen, mitä ohjelmatoimikunnan puheenjohtajana tai lehden toimittajana jouduin joka tapauksessa tekemään.

    En tarkoita, että tiedeyhteisön pitäisi tehdä tekninen työ itse, vaan että teknisen työn määrä on pieni. Jos johonkin yliopistoon tai Tieteen Tietotekniikan Keskukseen perustettaisiin julkaisupalvelu, se pystyisi halvalla julkaisemaan verkossa suomalaiset tiedelehdet siten, että kirjoittajien ja toimittajien ei tarvitsisi murehtia teknisiä kysymyksiä sen enempää kuin nykyisinkään.

    Julkaisualustan ja teknisen tuen toteuttaminen kansallisesti poistaisi huolen, että julkaisija tinkii laadusta saadakseen mahdollisimman paljon julkaisumaksuja. Näkemys, että arvovaltaiset kaupalliset kustantajat eivät syyllistyisi määrän kasvattamiseen laadun kustannuksella on ristiriidassa muun muassa sen kanssa, että saan arvovaltaisiltakin kustantajilta mainoksia uusista ja uusista lehdistä.

    Nykytilanteessa tiedekirjastot maksavat kaupallisille kustantajille valtavat summat palveluista, jotka saataisiin paljon halvemmalla todellakin vaikka yliopistokirjastojen toteuttamana. Taloudellisesta näkökulmasta tämä on järjetöntä.

    Kustantajien tiedeseuroille antama tuki on kustantajien viivytystaistelua. Kansantalouden kannalta on tehotonta tukea tiedeseuraa siten, että yliopistokirjasto maksaa sadan euron palvelusta kustantajalle tuhat euroa, joka puolestaan maksaa tiedeseuralle 50 euroa.

    Muistan hämärästi kuulleeni tapauksesta, jossa arvovaltaisen tiedelehden toimituskunta irtisanoutui ja perusti uuden, avoimen lehden. Luulisi, että tieteellinen arvovalta seuraa mukana ainakin jollain aikavälillä. Sen tiedän varmasti, että tiedeyhteisön itsensä pyörittämiä laadukkaita, kirjoittajallekin ilmaisia tai halpoja avoimia kanavia on alallani olemassa, kuten Logical Methods in Computer Science ja Electronic Proceedings in Theoretical Computer Science. Niissä ei ole mitään muuta vikaa kuin tasoaan alhaisempi JuFo-luokitus. Symposium on Theoretical Aspects of Computer Science on sekä avoin että JuFo-luokassa 2.

    En usko, että Eurooppa jäisi pitkäksi aikaa marginaaliin, jos se siirtyisi laadukkaisiin avoimiin tiedelehtiin. Päinvastoin, julkaisumme saisivat entistä enemmän lukijoita, koska ne löytyisivät ongelmitta Googlella eikä tarvitsisi askarrella maksumuurien kanssa. Sen myönnän, että eurooppalaisten tutkijoiden mahdollisuudet päästä Yhdysvaltoihin heikkenisivät siirtymäkauden ajaksi.

    Nykytilannetta ylläpitää se, että kustantajat ovat jotenkin saaneet tieteellisen arvovallan omistukseensa. Jos maksan kaupallisen kustantajan laatulehdelle tuhansia euroja siitä, että se vapauttaa julkaisuni maksumuurin takaa, sen sijaan että olisin julkaissut avoimessa huonompien JuFo-pisteiden lehdessä, niin se mistä silloin maksan on tieteellinen arvovalta. Aikoinaan tiedeyhteisö osti kustantajilta käytännöllisiä palveluita (paperilehtien ladonta, painaminen ja jakelu), nyt se ostaa kustantajilta tieteellistä arvovaltaa. Tämä on hyvin kallista ja minusta myös aika noloa.

    • Tämäpä juuri on se ongelman ydin, että tietyillä lehdillä on sellainen maine että tutkijoiden on urallaan edetäkseen ja menestyäkseen pakko julkaista niissä.

      Ihan vaan vielä kommenttina, että kansallinen alusta suomalaisille tiedelehdille löytyy jo osoitteesta: https://journal.fi/

  2. Erittäin hyvä, selkeä ja perusteellinen katsaus tilanteeseen.

  3. Tämähän tässä varmaan on suurin ongelma että vaikka tieteellinen prestiisi, jonka kaupalliset julkaisijat ovat nyt omineet itselleen, luultavasti ajan kanssa siirtyisi ne korvaavalle instanssille, siinä välissä olisi joku sukupolvi tutkijoita, joka kärsisi tai ainakin uskoisi kärsivänsä tästä muutoksesta urallisesti. Kukaan ei halua kuulua siihen sukupolveen, joten liian radikaaleihin muutoksiin ei hevillä suostuta, vaikka tilannetta pidettäisiinkin ongelmallisina. Ehkä siksi ylempää tuleva pakotus on välttämätöntä. Nykytilanne, jossa rahaa kaadetaan julkaisijoiden laariin, ei ainakaan vaikuta oikeudenmukaiselta sen paremmin tutkijan kuin touhua rahoittavan veronmaksajankaan näkökulmasta.

    Kun on olemassa mahdollisuus, että yksityisen toimijan ansaintalogiikka voi vääristää myös OA-julkaisemisen jatkossa, mainitut kansalliset ja muuten julkiset toimijat alalla voisivat olla hyvinkin tarkastelemisen arvoisia. Suomessa tällainen voisi samalla myös rohkaista suomenkieliseen rinnakkaisjulkaisemiseen. Toivottavasti tässä yhteydessä tiedemaailman yleinen fiksaatio arvovaltaan tulisi myös kriittisen tarkastelun alle, jotta peli muuttuisi vähän vähemmän raadolliseksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *