Pehmoa vai pelottavaa?

Autonomian ja kyvykkyyskokemusten ohella ihmisen kolmeen psykologiseen perustarpeeseen kuuluu tarve tuulla kuulluksi, kohdatuksi, nähdyksi ja noteeratuksi. Autonomian ja kyvykkyydenkokemusten tarpeellisuudesta ei juurikaan kiistellä, mutta kohtaaminen herättää usein varsin vahvoja tunteita ja mielipiteitä. Toisten mielestä se on pehmoa – jotakin, joka ei kuulu kouluun tai opiskeluun, saati sitten tieteen tai liike-elämän tehokkuuteen. Osa kokee sen pelottavaksi. Joko siksi, ettei siihen itse uskalla tai siksi, että on jo liian pitkään jäänyt siitä paitsi.

Lukuisten tutkimusten mukaan kohtaamattomuus satuttaa ja sairastuttaa ja tulee yhteiskunnallemme aivan liian kalliiksi. Siksi esimerkiksi Britanniaan perustettiin yksinäisyysministerin tehtävä.

Suomessa Opetus- ja kulttuuri- sekä Sosiaali- ja terveysministeriöiden yhteisesti nimeämässä kansallisen Lapsistrategian valmistelutyössä yhteiskunnan eri sektorien toimijat, päättäjät ja tutkijat yhdessä pohtivat asioita, joihin panostamalla Suomesta saataisiin vielä nykyistäkin lapsi- ja perheystävällisempi maa. Esille nousivat ihmissuhteet, osallisuus, oppiminen, hyvinvointi, turvallisuus ja terveys. Näistä kaikki vaativat kohtaamista.

Ostrakismin eli kohtaamatta jättämisen perusmekanismien mukaan se saa ihmisen joko taistelemaan tai pakenemaan. Taistella voi joko ystävällisyydellä, kiinnostuksella ja kunnioituksella tai keinoilla, joihin ilman sosiaalista kipua ei suostuisi. Jokainen aikuinen on tavannut nuoren, joka purkaa pahaa oloaan ulospäin. Todennäköisesti myös nuoren, joka on paennut suojakuorensa taakse.

Yhteiskunnassamme äänekkäät saavat usein tilaa, mutta hiljaiset jäävät sivummalle. Kovimmin huutavat yleensä he, jotka sanovat, etteivät tarvitse ketään, ettei muiden mielipiteillä ole mitään merkitystä, eikä kohtaaminen ole todellakaan heidän juttunsa. Loogisesti ajatellen tällöin kannattaisi olla hiljaa. Mutta tarve tulla kohdatuksi ei ole looginen vaan pahimmillaan niin valtavan voimakas, että saa ihmisen toimimaan ilman ajatusta.

Erään tv-haastatteluni jälkeen sain tuntemattomalta viestin: ”Älä *** tule sanomaan mulle, että kaikki tarvitsevat jonkun, joka kuuntelisi!!!” Kun jätin vastaamatta, sain saman vaatimuksen häneltä uudelleen, kaiken kaikkiaan 46 kertaa. Kun en vieläkään vastannut, soitti hän minulle – täynnä raivoa ja tuohtumusta siitä, etten ole reagoinut hänen vaatimukseensa saada olla yksin ja rauhassa.

Lasten ja nuorten toiveissa kohdatuksi tuleminen on kuitenkin usein vielä ykkössijalla. He toivovat, että heitä kuuntelisivat vanhemmat, kaverit, opettajat ja kaikki muutkin tärkeät aikuiset.

Silti Kouluterveyskyselyssä 44 prosenttia yläkoulunuorista epäili, ettei opettajaa kiinnosta se, miten hänellä menee tai mitä hänelle kuuluu. Lapsistrategian valmistelussa mukana ollut alakoululainen kertoi, että kyllä häneltä kerran kysyttiin, haluaisiko hän jutella asioistaan jollekin, vaikka kuraattorille. Mutta hän häkeltyi odottamattomasta kysymyksestä niin, että vastasi pärjäävänsä ihan hyvin itsekseenkin. Toista kertaa ei enää kysytty.

Yksikään lasten ja nuorten parissa työskentelevä ammattilainen ei halua heitä satuttaa. Olen aivan varma, että kaikilla meistä on halu auttaa ja tukea, kasvattaa ja kouluttaa lapsia ja nuoria parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ei ainoastaan siksi, että tulevaisuutemme on heistä täysin riippuvainen vaan myös siksi, että heidän elämänsä tapahtuu tässä ja nyt.

Joskus väliin vaan tulee kiire, epävarmuus, rakenteelliset rajat tai joku satunnainen muu syy, jonka jalkoihin kohtaaminen suoritteettomana ja konkreettisesti työsuunnitelmiin kirjaamattomana velvoitteena unohtuu.

Jos kuitenkin kävisi niin hyvin, että sekä loppuvuodesta viiden ministeriön yhteistyönä valmistuneen Nuorisotakuun että nyt maaliskuussa julkaistavan laajakantaisen Lapsistrategian pohjatyön esille nostamat asiat otettaisiin tosissaan, olisi muutos ”Islannin ihmeen” kaltaisesti enää vain ajan kysymys.

Niina Junttila
Kirjoittaja on Turun yliopiston kasvatuspsykologian apulaisprofessori, joka on toiminut hallitusohjelman Nuorisotakuun neuvottelukunnassa ja kansallisen Lapsistrategian ohjaus- ja tutkijaryhmissä.