Juha Räikkä

Menestyksekkään yhteistoiminnan perustana on osapuolten välinen luottamus. Tämä väite pitänee tavallisesti paikkansa, vaikkei olekaan ihan selvää, mitä luottamuksella ja luotettavuudella aina tarkoitetaan.

Luottamukseen liittyy haavoittuvuus. Luottaessaan toiseen ihminen voi tulla petetyksi. Luotettuun suhtaudutaan toiveikkaasti ja luotettua pidetään myös kyvykkäänä tekemään asia, jonka vuoksi häneen luotetaan.

Luotettavuutta pidetään tavallisesti hyveenä – esimerkiksi työyhteisöissä. Hiukan vähemmän yleinen havainto on, että myös kyky luottaa näyttäisi olevan tietynlainen hyve. On ansiokasta pystyä luottamaan. Luottaa osaa vain rohkea.

Arkikielessä luottamuksella voidaan tarkoittaa tietenkin monia asioita. Voimme lisätä vaikkapa liike-elämän osapuolten ”luotettavuutta” koventamalla sanktioita, jotka pettymysten tuottamisesta seuraa. Näin toimittaessa voidaan kyllä melko hyvin ”luottaa” sellaiseenkin osapuoleen, joka tiedetään yleisesti varsin epäluotettavaksi.

Jos luottamusta lisäävät toimet rakentuvat sanktioista ja kannustimista, kyse on kuitenkin pikemminkin osapuolten toiminnan ennustettavuuden kohentamisesta kuin varsinaisesta luottamuksen parantamisesta.

Luottamus on kiinnostava asia, sillä luottamukselle tarvitaan perusteita, mutta sille ei saa olla liian hyviä perusteita. Olisi harkitsematonta luottaa toimijaan, joka tiedetään pahantahtoiseksi ja inkompetentiksi. Jos kuitenkin tiedämme varmuudella jonkun toimivan tietyllä tavalla (vaikkapa siksi, ettei hän muutakaan voi), herää kysymys, mihin tällöin enää tarvitaan luottamusta. Tuskin mihinkään, koska luottamukseen kuuluva epävarmuus on kadonnut.

Kun luottamuksemme petetään, saatamme olla moraalisesti närkästyneitä. Tämä kertoo siitä, että luotettuun kohdistetut odotukset ovat usein moraalisia odotuksia. Kyse ei ole vain siitä, että odotamme luotetulta tietynlaista käytöstä, koska hän yleensä käyttäytyy odotetulla tavalla. Emme ole pettyneitä siksi, että ennustimme väärin, vaan siksi, että joku ei toiminut siten kuin piti. Sanaton lupaus on rikottu.

Puhuttaessa luottamuksen perusteista on hyödyllistä huomata, että luottamuksen peruste voi olla puhtaasti käytännöllinen. Henkilön peruste luottaa siihen, että hänen uusi parturinsa hoitaa työnsä kunnolla, voi olla yksinkertaisesti se, että jos hän ei luottaisi parturiinsa, hän sekaantuisi tämän työhön esittämällä liikaa erilaisia neuvoja. Tuollaisen sekaantumisen seuraukset näkyisivät peilissä.

Myös luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin – virastoihin, laitoksiin ja viranomaisiin – voi olla praktisesti hyödyllistä. Epäilemättä pitää heti lisätä, että se voi olla myös hyvin haitallista. Kaikki riippuu ajasta ja paikasta, poliittisesta kulttuurista ja sen hetken menosta.

Yhteiskunnallisia kriisejä selitetään usein luottamuspulalla. Tällöin on harvemmin kyse sanktioiden ja kannustimien niukkuudesta. Luottamuspulassa pulaa on todisteista, jotka kertoisivat siskojemme ja veljiemme kompromissivalmiudesta ja halusta puhaltaa yhteen hiileen.

Tiedollinen luottamus on luottamuksen erityismuoto. Olemme monella tavalla riippuvaisia asiantuntijoiden näkemyksistä. Ylipäänsä olemme tiedoissamme sen varassa, mitä muut tietävät. Tiedämme esimerkiksi syntymämme kellonajasta, tiettyjen sienien myrkyllisyydestä ja joidenkin pääkaupunkien nimistä vain siksi, että meille on kerrottu nuo asiat ja olemme luottaneet kertojiin.

Luottaessamme tiedollisesti johonkin tahoon luotamme paitsi siihen, että se pyrkii kertomaan meille oman rehellisen kantansa, myös siihen, että se on selvillä oikeasta kannasta.

Tiedollinen luottaminen on varsin riskialtista puuhaa. Esimerkiksi empiristifilosofi John Locke (1632-1704) mainitsee auktoriteettiuskon tyypillisenä väärien mielipiteiden lähteenä. Sen kanssa meidän on kuitenkin elettävä, ellemme sitten halua hyväksyä karua johtopäätöstä, ettemme oikeasti tiedä paljon mitään. Mahdollisuutemme arvioida tiedollisten auktoriteettien kompetenssia ja hyvää tahtoa on rajallinen.

Riippuvuutemme muiden näkemyksistä merkitsee sitä, ettei omien näkemysten muodostamisessa kannata liikaa kiiruhtaa. Kuten espanjalaisjesuiitta Baltasar Gracián (1601-1658) viisaasti sanoo, hengen kypsyys ilmenee uskomisen hitautena.

Luottamuksen hyödyt on kuitenkin pidettävä mielessä, olipa kyse sitten tiedollisesta tai tavanomaisesta luottamuksesta. Luottamuksella on välinearvoa, koska se on tehokkaan yhteistyön ja sen hedelmien edellytys. Kaiketi luottamus on arvokasta myös itsessään. Luottava elää kalvavasta epäluulosta vapaan ihmisen elämää.

Luottaminen muistuttaa uskomista. Uskomusten tavoin luottaminen on suoran kontrollimme ulottumattomissa. En voi vain päättää, että uskon jotakin – tarvitsen uskomukseeni perusteita. Vastaavalla tavalla luottamaankaan ei voi vain ryhtyä. Tarvitaan jokin syy luottaa.

Luottamukseen voi oppia ja luottamusta voi opettaa. Luottavasti suhtautuva ihminen hakee kumppaneistaan piirteitä, jotka kertovat heidän luotettavuudestaan ja myötämielisyydestään.

Vaikka luottamiseen kuuluu riski, luotettaviin ihmisiin kannattaa luottaa. Luottamuksen hyödyt ovat jättimäisiä.

Ihmisistä voi tulla luotettavia, kun heihin luotetaan. Luottakaamme toisiimme.

Juha Räikkä
Kirjoittaja on filosofian professori ja yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan dekaani



FacebooktwitterFacebooktwitter