Kun pelko tuli kylään

Vuoden 2020 piti olla yliopiston juhlavuosi – alkuun päästiin hyvin, mutta juhlavuotena sitä kauhean moni ei valitettavasti tule muistamaan. Talouselämän ennusteet ovat myös kovin synkät ja Varsinais-Suomen positiivinen rakennemuutos lähti osin kääntymään negatiiviseen suuntaan jo ennen kevään tapahtumia.

Tätä kirjoittaessani olemme edelleen haasteiden keskellä – pääsykokeista on päätetty ja niitä on aloiteltukin, mutta miten tuo kaikki lopulta onnistuu ja minkä verran kokeista tulee valituksia, on hämärän peitossa. Kuinka paljon tutkimustoimintamme kärsi katkosta? Mikä on tilanne syksyllä – palaammeko etäopetukseen? Tietysti voisi siteerata erästä tunnettua turkulaista tulevaisuuden odotuksista – jätetään se nyt kuitenkin historian kirjoista luettavaksi.

Kaikkein huolestuttavin piirre tässä keväässä on kuitenkin selkeä muutos ihmisissä. Pelko on tullut osaksi arkeamme. Astmaatikkona saatan yskähdellä joskus – nyt huomaan, että pidättelen, ihan niiden aluksi saatujen synkkien katseiden takia ja tietysti oma pääkin tekee nyt jo kepposia tässä.

Sairaanhoitopiiri on aivan lääketieteellisen tiedekunnan kyljessä – itseasiassa meitä on mahdoton erottaa toisistamme. Opiskelijat ja opettajat juoksevat tiedekunnan ja sairaanhoitopiirin välillä sujuvasti – aamupäivä yhtä ja iltapäivä toista.

Kun koronavirus iski, varustautui sairaanhoitopiiri pahimpaan – tuota pahinta ei toistaiseksi ole kuitenkaan näkynyt, osastolla olevat muutamat koronapotilaat ovat nyt saaneet erityisen hyvää hoitoa eikä kilpailua hoitohenkilökunnan ajasta ole ollut. Tehdäkseen tilaa koronapotilaille ja heidän mahdollisesti tarvitsemalle tehohoidolle, on sairaanhoitopiiri lykännyt kiireettömiä hoitoja. Tuo aikaisemmin mainitsemani pelko on peruuttanut toisen mokoman hoidoista – esimerkiksi rintasyöpäseulonnoista puolet on peruttu asiakkaan toimesta. Sama ongelma näkyy nyt kaikkialla Suomessa – koronapelko on luomassa meille muiden sairauksien aaltoa; se ei vielä näy, mutta näkyy aikanaan kyllä.

Tuntemattoman pelko on näkynyt meillä ja maailmalla myös monella muulla tavalla – alun hamstraus on yksi ehkä tilanteen huvittavimmista piirteistä. Kautta koko maailman vessapaperi loppui kauppojen hyllyiltä ja esimerkiksi Yhdysvalloissa asekauppa kiihtyi ennennäkemättömän kiihkeäksi. Vaikka tuo jälkimmäinen tuntuukin yhteiskunnassamme hullulta, on kyse aivan samasta asiasta – henkilökohtaisten resurssien riittävyyden varmistamisessa, Yhdysvaltojen kulttuurissa sen puolustamiseen varaudutaan henkilökohtaisesti.

Meille yliopistolaisille poikkeustilanne on tuonut kiireitä ja pikaisen digitalisaation, mutta toisaalta olemme pystyneet jatkamaan pääosin työtämme ja yliopisto on kiltisti muistanut laittaa tilillemme rahaa kerran kuukaudessa – koronan kosketus on ollut moniin muihin verrattuna kevyt.

Tulevaisuuden kannalta haasteellisinta on varmastikin apurahatutkijoilla – etenkin laboratorioaloilla; laboratorioiden sulun viivästyksiä on vaikea kuroa kiinni lyhyiden apurahakausien aikana. Kaiken kaikkiaan yliopistolaiset ovat selvinneet kuitenkin tästä pienin taloudellisin ja henkisin vaurioin – tätä vahvistaa myös pandemiasulun aikana tehty hyvinvointikysely. Esiintyvät taiteilijat, ravintolatyöntekijät, taksit, lentohenkilökunta – monella työt loppuivat kuin seinään, ja ennusteet kertovat, että taloudelliset vaikutukset tulevat kestämään vuosia.

Pelon anatomian yksi osa on myös se, että sen kanssa ei monikaan jaksa kovin pitkään – tämä on näkynyt vastareaktioina esimerkiksi yhteiskunnan asettamille rajoituksille – maailmalla ja myös meillä Suomessa. Protestointia näkyy monella tasolla – aivan maailman politiikan huipulle asti. Tuo protestointi tuntuu meistä monesta lapselliselta mutta kääntäen voi kysyä myös onko pelko lapsellista? Ainakaan pelkoon perustuva toiminta ei ole kovin rationaalista – toisaalta pelko on tunteena niin henkilökohtainen ja vahva, että sitä ei missään tilanteessa tulisi väheksyä. Koiran omistajana tiedän, että jos joku pelkää koiria – ei se, että oma koirani on kiltti, ole peruste antaa koiran lähestyä tuota pelokasta.

Pelkoa voidaan käyttää myös aseena – pelon avulla voidaan perustella hyvin monia asioita, rajoituksia, kieltoja, ja me itse teemme sitä myös jatkuvasti, hyvin epärationaalisesti. Muistellaanpa vaikka Turun puukotusiskua – suhteutettuna kaikkeen siihen väkivaltaan, jota yhteiskunnassamme esiintyy, tuo tapaus on saanut järjettömät mittasuhteet ihmisten mielissä; samaan aikaan parisuhde- ja perheväkivalta on edelleen se suurin ulkoisen väkivaltaisen kuoleman syy maassamme ja itsemurha se väkivaltaisen kuoleman ylivoimainen ykkönen. Näistä keskustelu ja pohdinta ovat kuitenkin jääneet kovin vähäisiksi suhteessa tapausten määrään. Perheväkivallan ja itsemurhien torjunnalla ei eduskuntaan ole toistaiseksi päästy.

Koronakuukausien aikana pelko on ollut myös se uutisoinnin suurin myyntivaltti – tässä pelon huutokaupassa toimittajat ovat etsineet aktiivisesti, tehtävänsä mukaisesti erilaisia näkökulmia ja jotkut tutkijat ovat myös auliisti niitä jaelleet, jopa niin lukuisina vaihtoehtoina, että jokaiselle pelolle löytyy helposti oma kannatettava skenaarionsa. Pelko ajoi myös valtiot tilanteeseen, jossa oma etu meni yhteisen edun edelle – Italia jäi kovin yksin pandemiansa kanssa kun muut Euroopan maat jäivät pohtimaan omia pandemiastrategioitaan. Suojavälineistä on kilpailtu ja kilpaillaan edelleenkin – seuraava kisa on rokotteesta: kuka on tarpeeksi rahakas saadakseen sen ensin?

Mitä pandemia ja sen pelko ovat tähän mennessä meille sitten opettaneet? Ehkä selkein oppi toistaiseksi on, että selkeä ja oikea-aikainen ja ketterä toiminta kantaa hedelmää. Vastuuta on uskallettava ottaa, mutta myös virheet on syytä tunnustaa ja korjata. Ongelma tässä opissa on, että liiallisen ja sopivan toiminnan rajaa ei pystytä tällä hetkellä helposti vetämään – meiltä puuttuu se auki lausuttu optimointiyhtälö. Lisäksi on jo huomattu, että myös ne tutut puliveivarit tulevat markkinoille heti kun on otollinen tilanne rahastaa. Kaikissa toimissa on siis oltava myös mukana rationaalinen kylmä harkinta – paniikissa kun tehdään usein tyhmyyksiä.

Pandemian hinta koko maailmalle on hirvittävä, sen tiedämme jo. Varsinais-Suomelle sen hinta on myös kova. Tilanteesta selviämisessä on yliopistolla tärkeä tehtävä, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Meidän on tuotettava tietoa ja tuotava se myös näkyville niille tahoille, jotka sitä tarvitsevat – ei ainoastaan omien alojemme lehtiin. Tärkeää on myös se objektiivinen, kriittinen pohdinta, kaikista näkökulmista.

Pandemiassa ja siitä toipumisessa ei ole kysymys vain viruksesta, vaan kyse on myös yhteiskunnasta ja sen toiminnoista sekä terveydestämme kokonaisuutena. Meidän ei tule käpertyä omaan Turku-Suomi-koloomme vaan pysyä aitona osana tätä rakasta planeettaamme.

Pekka Hänninen
Kirjoittaja on Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani

P.S. Helmikuun lopulla olin Italiassa lomalla ja palasin sopivasti yliopiston juhliin. Korona nousi eurooppalaisten tietoisuuteen muutama päivä tuon ottamani kuvan jälkeen – aurinko paistoi, ilma oli mitä miellyttävin ja maailma oli vielä mukava paikka; kuvan ottopaikasta on 30 kilometriä Bergamoon.