Jatkuvan oppimisen humussa – jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä?

Kesän kynnyksellä monilla on mielessä häät. Poikkeusaikanakin ihmisillä on tarve virallistaa suhteitaan; kertoa kaikille, että haluan sitoutua olemaan juuri tämän ihmisen kanssa nyt ja aina. Tai ainakin luvataan kovasti yrittää, onnistumisesta kun kukaan ei oikeasti voi etukäteen tietää. Kukin vihitään omalla tyylillään – sen voi tehdä luonnon helmassa, kirkossa, meren rannalla, kotona. Kuitenkin tietyt lainalaisuudet pätevät toimituksessa. Onpa hääpari kuinka moderni tahansa ja häät suorastaan avantgardea, tyypillisesti silti halutaan jostakin perinteestä pitää kiinni, kuten siitä, että asusteista löytyy tutun hokeman mukaisesti jotakin uutta, vanhaa, lainattua ja sinistä.

Myös jatkuva oppiminen (continuous learning) on aina vain vahvistuen elämänkestoinen kumppani. Se on alakäsite elinikäiselle oppimiselle (lifelong learning). Jatkuvaa oppimista tarkastellaan tässä blogikirjoituksessa hääperinteen viitekehyksessä, sillä se sopii suorastaan yllättävän hyvin meneillään olevaan koulutuspoliittiseen muutokseen. Käytä hetki tähän syventymiseen ja haaveile vapaasti samalla kesäisestä häähumusta!

Sininen korvaa tässä kirjoituksessa “villin kortin”. Niinhän se on hääasussakin, sillä kyseessä voi olla morsiamen sukkanauha, sormuksen kivi, sulhasen viehe tai salaiseen paikkaan yhdessä kätketty esine, jota mennään muistelemaan, kun itse toimituksesta on kulunut sopiva aika. Sen sijaan jatkuvan oppimisen osalta “villi kortti” sinisine horisontteineen on se, että huolimatta yliopistojenkin mahdollisuudesta olla mukana jatkuvan oppimisen tarjonnan kehittämisessä, emme aivan tarkkaan voi tietää, minkälaista tarkalleen sen uuden, tulevaisuudessa ehdottoman osaamisen tulisi olla, johon meidän nyt tarjontaamme tulisi kiireen vilkkaa suunnata.

Jotain uutta

Tuoko jatkuva oppiminen juurikaan mitään uutta yliopistoille ja jos tuo niin mitä se on? Esimerkiksi OPH:n Osaaminen 2035 -raportissa esiin nousevat keskeisinä tulevaisuuden osaamistarpeina erittäin geneeristen taitojen tuttukin joukko: johtaminen ja esimiestyö, digitaidot, yhteistyötaidot, verkostoituminen, monialaisuus, monikanavainen tiedonkäsittely ja joustava ongelmanratkaisukyky. Nämä ovat taitoja, jotka sekä käsitteinä että toivottavasti myös konkretiana, näkyvät jo useissa opetussuunnitelmissamme. Niissä korostuu taito viestiä ja verkostoitua – ja verkostoituminen on valtaa (ks. myös SITRA, 2020).

Tulee jatkuvasti myös miettiä sitä, siirtyvätkö nämä taidot aidosti opiskelijoidemme diskurssiin, eli kykenemmekö opintojaksoilla riittävän syvällisesti osoittamaan, missä kohdin mitäkin harjoitellaan? Riittävän syvällisellä tässä tarkoitan sitä, että opiskelija aidosti tietää ja tunnistaa, mitä hän osaa.

Aivan äskettäin keskustelin kollegojen ja opiskelijoidemme kanssa siitä, että kun opintojaksosta antaa palautetta, se on itse asiassa kehittävän argumentoinnin harjoittelemista, jota tarvitaan myös työelämässä. Toimintana opintojaksopalautteen antaminen tuntuu usein tylsältä ja turhalta, etenkin, jos kaikki on opetuksessa sujunut ihan hyvin. Sellaiset opintojaksot, joilla palautteen antaminen on jopa välttämättömyys, voivat itse asiassa palvella erityisen hyvin oppimista. Tieto siitä, että palautetta on voitava antaa, ohjaakin jo opintojaksokokonaisuuteen sitoutumista: Miten voit antaa palautetta, ellet ole ainakin yrittänyt opintojakson ydintä omaksua?

Jotain vanhaa

Kirjallisuudesta ja myös OECD:n määrittelemänä löytyy erilaisia näkemyksiä sen osalta, minkälaista oppimista jatkuva oppiminen itse asiassa on. Perinteinen, formaali oppiminen on erittäin strukturoitua, mitattavaa ja se noudattaa tarkkaa opetussuunnitelmaa. Formaali oppiminen on tietyssä määrin tehokasta, mutta se voi haastaa ajoittain motivaatiota. Yliopistokontekstissa formaali oppiminen on siis sitä, että opiskelija seuraa opetussuunnitelman mukaista opetusohjelmaa, suorittaa opintojaksoon kuuluvat tehtävät ja tentit ja saa suoritteensa perusteella sitten arvion/arvosanan osaamisestaan.

Informaali oppiminen on formaalin oppimisen vastakohta. Se ei ole strukturoitua eikä suunnitelmallista, vaan spontaania ja yliopistokontekstiin sovellettuna esimerkiksi opiskelutovereiden kanssa yhdessä ollessa tapahtuvaa.

Nonformaali oppiminen kuvannee parhaiten sitä, mitä jatkuva oppiminen itse asiassa on. Se sisältää ammatillisen kehittymisen ja kasvun, eli yliopistokontekstissa esimerkiksi tilanteet, joissa opiskelija kokee tarvetta jäädä täydentämään tutkintoaan saavuttaakseen vielä uudenlaista oppimista, tai erilaiset seminaarit, kurssit ja vastaavat kokonaisuudet, jotka eivät välttämättä anna uusia muodollisia kelpoisuuksia erilaisissa ammateissa toimimiseen.

Kun jatkuvaa oppimista tuodaan yliopistokontekstiin, se on toistaiseksi vielä ehkä formaalimpaa oppimista muistuttavaa. Opetussuunnitelmistamme kuitenkin löytyy hyvin ongelmanratkaisuperusteista ja työelämärelevanttia opetusta ja opintojaksotasolla esimerkiksi Capstone-opintojaksoja, joiden ajatuksena on teoreettisen osaamisen kartuttamisen lisäksi saada opiskelijat laatimaan ja toteuttamaan jokin monitieteinen, työelämärelevantti projekti. Tyypillisesti yliopistomme profiilin mukaan näissä yhdistyy esimerkiksi yrittäjyysosaaminen, oma tieteenala ja geneeristen taitojen harjoittaminen.

Jotain lainattua

Yliopistoissa edelleen keskiössä on tutkintokoulutuksen antaminen, tutkimustyö ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Jatkuvan oppimisen toimia tulisikin kehittää niin, että resursoimme siihen menevää työpanosta ja -aikaa erittäin viisaasti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhdistämme/tarjoamme olemassa olevien opetussuunnitelmiemme elementtejä myös jatkuvan oppimisen alustoilla, Turun yliopistossa itse asiassa avoimen yliopiston tarjonnan kautta, joko moduuleina tai kokonaisuuksina. Ristiinopiskelunkin näkökulmasta kysyntää voi olla nimenomaan sellaisiin moduuleihin, jotka ovat opetussuunnitelman sisällä ja täydentävät juuri sopivalla tavalla naapurikorkeakoulun tutkintoa. Ristiinopiskelua varten tehdään partnerikorkeakoulun kanssa niin kutsuttu puitesopimus, jossa määritellään roolit, vastuut ja ansainta sitten tarkemmin.

Tässä ajassa kehityssuunta näyttäisikin olevan se, että vaikka opiskelija tulee opiskelemaan tiettyyn pääaineeseen, sivuaineet saattavat suuntautua aivan eri tieteenalalle. Turun yliopiston uuden sisäisen rahoitusmallin ansiosta tiedekunnat saavat jatkossa ansaintaa myös tarjotessaan opintojaan muidenkin tiedekuntien opiskelijoille.

Opiskelijoiden ääntä kannattaa kuunnella – he ovat myös uudenlaisen työelämän luomisen ytimessä ja tietävät, mitä kaikkea heille pitäisi tarjota. Meillä on kuitenkin vastuu siinä, että tarjoamme riittävät valmiudet edelleen kriittiseen ajatteluun ja muihin ylläkin mainittuihin yleisesti tärkeisiin taitoihin.

Uusi korkeakoulujen rahoitusmalli 2021 siis tukee sekä jatkuvan oppimisen tarjontaa, että korkeakoulujen yhteistyötä opetuksen tarjoamisessa. Tämän lisäksi Turun yliopiston oma sisäinen rahanjakomalli huomioi muille tiedekunnille tarjotut opinnot suoritettuina opintopisteinä ja sitä kautta saatavana ansaintana. Ei ole siis enää mitään syytä sille, miksi sivuainetarjontaa ei avattaisi muiden tiedekuntien opiskelijoiden tehtäväksi, tai miksi ristiinopiskelun puitesopimuksia ei tehtäisi. Meillä on edelleen myös kirittävää avoimessa yliopistossa suoritettujen opintopisteiden osalta. Avoimen yliopiston kautta tiedekunnat voivat avata myös yksittäisiä opintomoduleja, kuten MOOCeja, tarjolle.

Jotain sinistä

Mitä sitten näkyy sinisessä horisontissa?

Turun yliopiston jatkuvan oppimisen tarjonta on hiljattain teemoiteltu verkkosivuillemme. Meiltä löytyy tarjontaa 1) hyvinvointiin, sosiaali- ja terveysalaan, 2) johtamiseen, HR- ja liiketoimintaan, 3) juridiikkaan, 4) kestävään kehitykseen ja ympäristöosaamiseen, 5) kulttuuriosaamiseen ja kansainvälisyyteen, 6) luonnontieteeseen ja matematiikkaan, 7) merenkulkuun ja logistiikkaan, 8) tulevaisuusosaamiseen ja muuttuvan yhteiskunnan tarkasteluun, 9) opetukseen, kasvatukseen ja koulutukseen, sekä 10) tekniikkaan, tekoälyyn ja digitalisaatioon.

Ehkäpä horisontissa siintää edellä mainittujen alueiden yhteistyössä laatimia, uudenlaisia kokonaisuuksia? Mahdollisuutta avata tätä opetusta vielä vahvemmin alueellisesti, mutta kasvavassa määrin englanninkielisenä myös EU:n kansalaisille ja jatkossa ihan globaalisti? Halua tehdä puitesopimuksia yhteistyöyliopistojen ja koko korkeakoulusektorin kanssa?

Yhteinen elämä alueella ja globaalisti

Meillä kyllä on jo pitkiä perinteitä yhteistyöstä lähialueen korkeakoulujen kanssa. Toteamme myös uudessa strategiassamme olevamme “houkutteleva ja vaikuttava kumppani” – eväät onnistuneeseen koulutukselliseen yhteiseloon jatkuvan oppimisen alueella löytyvät myös alueen elinkeinotoiminnan kanssa. Useimmiten yhteisestä polusta koulutuksen saralla tulee pitkä ja hyvä, kuten Åbo Akademin kanssa on ollut, mutta samalla on hyvä rikastaa elämäänsä uudenlaisilla tutustumisilla.

Erinomainen esimerkki yliopistokentän yhteistyöstä oli se, että muutamassa yössä tarjolle saatiin jopa 200 avoimen yliopiston opintojaksoa tutkinto-opiskelijoidemme ja nyt myös lomautetuksi tai työttömäksi koronatilanteen vuoksi joutuneiden ihmisten suoritettavaksi. Yliopistot muuntuvat yhä ketterämmiksi reagoimaan haastaviinkin tilanteisiin, mutta koulutuksensa ja tutkimuksensa ydintehtävää unohtamatta. Alustamallin kehittelytyö jatkuu Digivisio 2030-ryhmissä. Siitä kuulemme lisää syyslukukauden alussa.

Hyvää alkavaa kesää kaikille!

Piia Björn
Kirjoittaja on Turun yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori.