kuvituskuvassa tyhjiä stadionin penkkejä

Urheilun koronakevät

Antti Aine

Urheilu herättää suuria tunteita. Tänä keväänä olemme eläneet monellakin tavalla poikkeuksellisia aikoja. Poikkeusolojen seurauksena yksilöiden oikeuksia ja toimintamahdollisuuksia on rajoitettu tai niistä on poikettu laajasti. Näiden rajoitusten ja poikkeusten ohella koronapandemiasta on seurannut eräänlainen elämyksellinen tyhjiö, kun kulttuuri- ja urheilutapahtumat ovat olleet pakollisella tauolla ja monesti peruuntuneet kokonaan. Esimerkkejä on useita. Suomalaisten jalkapallofanien vuosien täyttymys siirtyi jälleen eteenpäin – tosin Huuhkajat nähdään arvokisoissa jo ensi vuonna, mikäli kisat voidaan silloin järjestää.

Koronapandemian vaikutukset urheiluun ovat olleet laajoja ja osin vielä havaitsemattomia. Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua eri urheilulajien ja -sarjojen joukkueiden toimintaedellytyksistä katsomorajoituksineen sekä muine käytännön haasteineen. Yksilöurheilijoiden tilanne ei ole monestikaan ole joukkueita ja seuroja parempi, kun kilpailuihin liittyvät ansaintamahdollisuudet ovat ainakin väliaikaisesti poistuneet ja yhteistyökumppaneiden maksuvalmius on monesti ollut uhattuna. On mukava havaita, että sarjat ja kilpailut ovat vähitellen alkamassa toukokuun vaihduttua kesäkuuksi.

Poikkeukselliset ajat vaativat usein poikkeuksellisia päätöksiä. Urheilun oikeudellista sääntelyä koskevalle tutkimukselle koronapandemia avaa monia mielenkiintoisia kohteita. Osin tutkimuskysymykset sijoittuvat urheiluoikeuden ja muiden oikeudenalojen rajapintoihin. Esimerkiksi työoikeudellisesti on relevanttia arvioida määräaikaisten pelaaja- ja valmentajasopimusten mukauttamisen oikeudellisia reunaehtoja varsinkin, kun työehtosopimuksilla ei ole ainakaan toistaiseksi ollut suomalaisessa urheilussa merkittävää asemaa. Monen urheilijan toimeentulo on ollut vaakalaudalla palkanmaksun keskeytyessä. On syytä pohtia, tulisiko työsuhteessa olevien urheilijoiden asemaa parantaa siten, että urheilijat voisivat liittyä työttömyyskassoihin ja saada ansiosidonnaista työttömyysturvaa.

Poikkeusolojen ongelmatiikkaa voidaan urheiluoikeudellisessa tutkimuksessa lähestyä urheilun sisäisen päätöksentekojärjestelmän toimivuuden ja legitimiteetin suunnasta. Urheilua ohjaava lainsäädäntö asettaa maassamme yleiset puitteet toiminnan organisoinnille, mutta konkreettiset päätökset tehdään lajiliitoissa ja urheiluseuroissa. Päätöksentekoa täydentävät kansainvälisten lajilittojen säännöt ja määräykset. Näissä olosuhteissa voidaan kysyä, kuinka hyvin lajiliitot ja muut urheilukentän toimijat ovat onnistuneet koronapandemian aikaisessa toimintojensa mukauttamisessa ja päätöksenteossaan. Systemaattisten vastausten aika on vasta myöhemmin, mutta jo nyt voidaan esittää asiasta joitakin havaintoja.

Lajiliitot ja muut urheilutoimijat ovat joutuneet tekemään toiminnallisesti kovia ratkaisuja niin urheilukilpailujen ja -sarjojen siirtämisistä kuin peruuttamisisitakin. Päätöstahti on välillä ollut varsin tiukka. Tehdyt päätökset ovat pääsääntöisesti saaneet hyväksyvän vastaanoton, koska päätöksentekotilanteen haastavuus on laajalti tiedostettu. Tosin toisenlaisiakin puheenvuoroja on käytetty esimerkiksi Kansainvälisen Jääkiekkoliiton jäsenliittojen yhteisen päätöksentekofoorumin, kongressin siirtämisen osalta, jolloin nykyisen luottamusmiesjohdon toimikautta samalla jatkettiin vuodella .

Urheilujärjestöjen keskeisimmät päätökset ovat koskeneet sarjakauden jatkamisen edellytyksiä ja arvokilpailujen siirtämistä pääsääntöisesti vuodella eteenpäin. Oikeudellisesti on keskeistä, että yksittäisiä urheilijoita ja seuroja kohdellaan poikkeusolojenkin päätöksenteossa yhdenvertaisesti. Joissakin urheilulajeissa tämä on tarkoittanut sarjoista putoamista koskevan uhan määräaikaista poistumista ja jopa sarjoihin osallistumisen vapaaehtoisuutta, millä tarkoitetaan välivuoden pitämisen mahdollisuutta ilman sarjasta sulkemista. Vastuullisuuden yhdistäminen kilpailutoiminnan vaatimuksiin ei ole aina helppoa, mutta edellä kuvatut joustot ovat monesti antaneet seuroille ja joukkueille liikkumavaraa omassa päätöksenteossaan.

Kilpailuja ja sarjajärjestelmiä koskevia ratkaisuja oikeudellisesti arvioitaessa on olennaista kiinnittää huomiota päätöksentekojärjestelmän rakenteisiin. Urheilu on tyypillisesti organisoitunut Euroopassa niin sanotun pyramidimallin mukaisesti, jolloin yhteys seuratasolta kansallisiin lajiliittoihin ja edelleen kansainvälisiin lajiliittoihin on vahva. Asetelman kääntöpuolena on ylhäältä alaspäin tulevan sääntelyauktoriteetin voimakkuus: yksittäisen urheilijan tai seuran on hyväksyttävä lajiliiton säännöt ja sen tekemät päätökset, jos yksilö tai toimija haluaa osallistua organisoituun urheiluun.

Näissä olosuhteissa korostuvat päätöksenteon avoimuutta ja demokraattisuutta koskevat vaatimukset. Urheilijoiden ja seurojen on voitava osallistua joko suoraan tai ainakin välillisesti päätöksentekoprosessiin. Joukkuelajeissa osallistuminen on organisoitu usein liigamuotoisen päätöksenteon avulla, mutta yksilölajeissa vaikuttamiskanavat ovat useimmiten väljemmät. Poikkeukselliset ajat ja tästä seuraavat tarpeet tehdä vakiintuneista käytännöistä poikkeavia ratkaisuja korostavat päätöksentekoprosessin avoimuuden ja demokraattisen katteen merkitystä.

Urheiluoikeuden tutkimuksen yhtenä painopisteenä voidaan pitää jatkossakin urheilun päätöksentekojärjestelmän tarkastelua. Harkinnassa on tyypillisesti otettava kantaa yksilö- ja järjestelmätasoisten kriteerien sovittamiseen yhteen. Vallitsevaa organisointimallia on tarkasteltava myös kriittisesti ja uusi toimintatapoja hahmotellen. Koronapandemia erinäisine vaikutuksineen tarjoaa tähän arviointiin oivallisia virikkeitä, koska se korostaa päätöksentekojärjestelmän legitimiteetille asetettavia vaatimuksia. Keskustelu jatkukoon!

Antti Aine
Kirjoittaja on Turun yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteinen urheiluoikeuden professori.

Kategoriat: Tiede, TutkimusAvainsanat: , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *