Puutiaistutkiaj Jani Sormunen tarkastelee puutiaisia lasten kanssa

Tiedetestaajat haluaa sytyttää nuorissa tiedekipinän!

Tiedetestaajat on tiedekasvatushanke, joka haluaa saada nuoret innostumaan tieteestä. Hankkeeseen osallistuvat oppilaat pääsevät yliopiston tutkijoiden johdolla näkemään ja kokemaan, että tiede on mielenkiintoista, hauskaa ja palkitsevaa. Hanke myös korostaa, että tutkijat ovat ihan tavallisia ihmisiä – motivaation ja sinnikkyyden avulla kenestä vain voi tulla tutkija.

Lokakuun alussa käynnistynyt Tiedetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston rahoittama pilottihanke, joka toteutetaan vuonna 2021 Turun ja Jyväskylän yliopistoissa. Varsinais-Suomen Tiedetestaajia koordinoi Turun yliopiston biodiversiteettiyksikkö.

Tiedetestaajiksi kutsutaan 2 000 maakunnan kuudesluokkalaista. Opettajiensa johdolla oppilaat pääsevät osallistumaan työpajoihin, joita pitävät kuuden eri tiedekunnan tutkijat. Heidän tutkimusteemansa edustavat monialaisen Turun yliopiston laajaa ja monipuolista tutkimuskenttää – mukana on esimerkiksi trooppisten sammalten, suubakteerien, masennuskäsitysten ja kylmän sodan tutkijoita.

Hankkeeseen osallistuville tutkijoille järjestetään ennen työpajoja webinaarisarja, jossa lasten parissa työskentelevät tutkijat ja tiedeviestijät kertovat kokemuksistaan ja antavat tutkijoille käytännön vinkkejä elämyksellisten työpajojen järjestämiseen. Webinaareissa tutkijat pääsevät myös jakamaan omia kokemuksiaan tiedekasvatuksesta.

Tutkijoiden vetämissä työpajoissa nuoret pääsevät itse tekemään erilaisia tutkimustehtäviä ja keskustelemaan tutkijan kanssa hänen työstään ja tieteellisen tutkimuksen merkityksestä. Halutessaan nuoret voivat myös osallistua tiedeaiheiseen kilpailuun. Hankkeessa huomioidaan koronapandemian asettamat rajoitukset ja tarvittaessa kohtaamiset järjestetään etäyhteyksien avulla.

Tiedetestaajien kantavana ajatuksena on tasavertaisuus. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että kotitausta vaikuttaa merkittävästi nuorten tiedekokemuksiin ja niin sanotun tiedepääoman kertymiseen. Kotitausta vaikuttaa myös siihen, kokeeko nuori tieteen olevan ”häntä varten”. Myös asuinpaikalla on merkitystä, sillä pienten ja syrjäisten kuntien nuorilla on yliopistokaupunkilaisia harvemmin mahdollisuuksia vierailla yliopistoissa ja tavata tutkijoita. Tiedetestaajat tuo nuoret tieteen äärelle asuinpaikasta riippumatta, eikä koulujen tarvitse pohtia kuljetuskustannuksia tai muita käytännön asioita.

Lisää tietoa löytyy Tiedetestaajat-hankkeen sivuilta.

Kutsummekin nyt varsinaissuomalaiset kutosluokkalaiset mukaan testaamaan tiedettä!

Henna Rouhiainen
Henna Rouhiainen
Kirjoittaja on Tiedetestaajat-hankkeen koordinaattori.

Pasi Nurmi
Pasi Nurmi
Kirjoittaja on Tiedetestaajat-hankkeen vastuullinen toteuttaja, Turun yliopiston tiedekeskuksen koordinaattori ja biodiversiteettiyksikön varajohtaja.

Ilari Sääksjärvi
Ilari Sääksjärvi
Kirjoittaja on biodiversiteettiyksikön johtaja ja professori.

Juulia Räikkönen
Juulia Räikkönen
Kirjoittaja on tutkijatohtori Turun kauppakorkeakoulussa.

Katja Puutio
Katja Puutio
Kirjoittaja on koordinaattori Lounais-Suomen LUMA-keskuksessa.

Jaakko Lamminpää
Jaakko Lamminpää
Kirjoittaja on projektitutkija Lounais-Suomen LUMA-keskuksessa.