Katonharjan varjo Pekingissä

Kiinan suuri kielimuuri

Kun miettii etenkin viime vuoden aikana lukemiaan Kiina-uutisia, on vaikea keksiä Kiinasta äkkiseltään kovin paljon hyvää. Korona, uiguurien kohtelu ja Hong Kongin luovutussopimus eivät juuri kasvata kiinnostusta Kiinaa, sen kulttuuria ja kieliä kohtaan. Kiina ei kuitenkaan ole mikään monokulttuuri ja uutiskuvien Kiina ei kerro meille mitään siitä monikulttuurisesta ja -kielisestä maasta, joka Kiina todellisuudessa on. Jos taas Kiina ei kiinnosta ja maahan liittyvän tutkimuksen tekeminen vähenee, saamme yhä niukemmin luotettavaa tietoa maasta, josta kaikki kuitenkin haluavat hyötyä.

Harvempi koulutusvaihtoehtoja pohdiskeleva nuori tulee ajatelleeksi yhteiskunnallista tarvetta Kiina-asiantuntijuudelle. Aasiasta kiinnostuneille Japani ja Korea näyttäytyvät paljon vetovoimaisempina kuin ilmansaasteiden, ihmisoikeusrikkomusten ja halpatuotannon leimaama Kiina. Japanilainen manga ja korealainen K-pop ovat huomattavasti miellyttävämpiä ja helpommin lähestyttäviä ilmiöitä, kun verrataan niitä meille median kautta Kiinasta välittyviin ilmiöihin ja mielikuviin.

Poliittinen painolasti vaikuttaa ikävästi kiinan kielen opiskelun ja Kiinaan liittyvän tiedon kiinnostavuuteen. Koska Kiinaa koskeva yleistietomme on heikkoa, uutisissa jatkuvasti näkyvä politiikka jyrää alleen niin kielen, historian kuin kulttuurinkin. Kiinan kohdalla onkin vaikeaa tehdä ero valtion ja yhteiskunnan välille. Kuten Mari Manninen kirjoitti Helsingin Sanomien kolumnissaan jokin aika sitten, siinä missä amerikkalainen populaarikulttuuri tasapainottaa käsitystämme Yhdysvalloista, käsityksemme Kiinasta perustuu lähes ainoastaan sitä koskevaan uutisointiin.

Meidät median kautta tavoittava Kiina-kuvasto koostuu suureksi osaksi ilmeettömistä poliitikoista, saastesumusta ja persoonattomista kenttäsairaaloista. Kuvasto ei ole omiaan synnyttämään kiinnostusta kieltä, kulttuuria ja historiaa kohtaan. Nyky-Kiinan trendit taas harvoin kulkeutuvat yli kulttuuri- ja kielirajojen. Näin syntyy helposti vaikutelma, ettei Kiinassa ole omaleimaisia populaari-, nuoriso- tai alakulttuureja lainkaan. Kenellekään ei kuitenkaan pitäisi tulla yllätyksenä, että yli miljardin ihmisen maassa tuotetaan ei vain jokaiselle jotakin, vaan paljon kaikkea kaikille.

Tiukasta sensuurista huolimatta Kiinan kansantasavallassa tuotetaan vuosittain huikaiseva määrä kirjallisuutta, musiikkia ja elokuvia. Suomalaisten saataville niistä suodattuu vain häviävän pieni osa. Esimerkiksi kiinalaiskirjailijoiden teoksia suomessa julkaistiin viime vuonna vain neljä, kun taas länsinaapurissamme kiinasta käännettyjä teoksia julkaistiin kolmetoista.

Helsingin Kiinalainen uusivuosi -tapahtumassa viime vuonna suhteellisen vaatimattomalle yleisölle esiintynyt, meillä täysin tuntematon HAYA-yhtye niitti kevään mittaan mainetta suositun viihdeohjelman, The Big Band-in, toisella kaudella. iQiYi-suoratoistopalvelun kautta striimattu ohjelma teki kiinalaista vaihtoehtomusiikkia tunnetuksi valtavirtamusiikkiin tottuneelle kiinalaisyleisölle. HAYA:n lisäksi ohjelmassa esiintyi muun muassa Pekingissä hyvin tunnetut Joyside ja Queen Sea Big Shark sekä Suomessa joitakin vuosia sitten keikkaillut Re-TROS. Jos Kiinan mittakaavassa lähes tuntemattomatkin kotimaiset muusikot saavat miljoonayleisön viihdeohjelman kautta, voi vain arvailla miten valtavia katsojalukuja tunnetumpien tähtien esiintymiset saavat.

Samaisen viihdeohjelman tuomaristossa istui yksi kiinalaisen elokuvan tunnetuimmista kasvoista, kansainvälistä tunnustustakin niittänyt Zhou Xun. Suomessa tuskin kukaan osaa nimetä yhtään Zhou Xunin tähdittämää elokuvaa tai edes tunnistaa hänen kasvojaan. Kun ei tiedetä, mitä kaikkea Kiina on tai ei ole, on helppo vetää johtopäätös, ettei Kiina myöskään kiinnosta ketään.

Heikosta maabrändistä johtuen kiinan kieltä markkinoidaan usein hieman kyseenalaisesti hauskana ja erikoisena kielenä, jonka kirjoistusjärjestelmään kätkeytyy orientin viehätystä ja mystistä viisautta. Kiinan kieltä mainostetaan harvemmin esimerkiksi sillä, että kielitaito mahdollistaa pääsyn käsiksi kiinaksi tuotettuun informaatioon. Koska kiinaa osataan huonosti, jää kielimuurin taakse valtava määrä tietoa. Edelleen luotettavin tapa ylittää kielimuuri on vahva kielitaito ja laaja kulttuurin ja yhteiskunnan tuntemus.

Kiinan valtiosta ei tarvitse pitää, eikä liioin hyväksyä sen harjoittamaa politiikkaa, jotta voisi opiskella kiinan kieltä ja perehtyä kiinalaiseen yhteiskuntaan. Lopulta kiinaa opiskellaan ja tutkitaan samasta syystä kuin mitä tahansa muutakin kieltä tai yhteiskuntaa – tarpeesta olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja hankkia luotettavaa tietoa oman toiminnan tueksi.

Hanna Holttinen
Hanna Holttinen
Kirjoittaja työskentelee kiinan kielen suunnittelijana Turun yliopiston kieli- ja käännöstieteiden laitoksella.

Kategoriat: Kansainvälisyys, OpiskeluAvainsanat: ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *