Turvallisuus on kaikkien asia – erityisesti yliopistojen

Tätä kirjoitettaessa Ruotsin valtiopäivävaalit on pidetty ja tuloksetkin jo ainakin lähes selvinneet. Ruotsin sosiaalidemokraattinen pääministeri jätti hiljattain Ruotsin NATO-hakemuksen Suomen perässä. Vaikka tästä historiallisesta päätöksestä huolimatta vaaleista ei Ruotsissa tullutkaan NATO-vaalit, turvallisuus puhuttaa naapurissa. Maltillista kokoomusta edustava oppositiojohtaja ja mahdollinen tuleva pääministeri sanoo ottavansa mallia turvallisuus­politiikan suhteen juuri Suomesta.

Suomen maanpuolustuksen konsepti kiinnostaa nyt myös muualla maailmalla. Entuudestaan Suomesta tunnetaan talvisodan ihme ja yleinen asevelvollisuus, mutta mikä suomalaisessa turvallisuusajattelussa oikein viehättää, ja miksi juuri nyt?

Ajankohtaisuus on ilmeistä. Vain vajaa vuosi sitten juuri kukaan ei uskonut sotaan Euroopassa. Mutta nyt ”naamiot on riisuttu” ja meidän on pitänyt opetella uuteen, entistä epävarmempaan ja monimutkaisempaan turvallisuusympäristöön. Merkille pantava muutos on sekin, että uudet uhkakuvat ovat leimallisesti hybridiuhkia: ne eivät rajoitu eivätkä edes ensisijaisesti painotu sotilaallisiin uhkiin. Siksi turvallisuusuhat eivät myöskään pysy pois kansalaisten arjesta, mistä parhaillaan kokemamme energiakriisi on konkreettinen esimerkki.

Suomen valtio asettaa kansalaisilleen kolme konkreettista yleistä velvollisuutta: oppivelvollisuuden, verovelvollisuuden ja maanpuolustusvelvollisuuden. Suomalaiselle yhteiskunnalle on leimallista, että nämä kaikki velvollisuudet hyväksytään kansainvälisessä katsannossa poikkeuksellisen laajasti sekä poliittisen kentän eri puolilla että yksityisten ihmisten keskuudessa.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta on teettänyt vuodesta 1976 lähtien säännöllisiä kyselytutkimuksia suomalaisten suhtautumisesta maanpuolustukseen. Uusin, Taloustutkimuksen kuluvan vuoden huhti-toukokuussa tekemä tutkimus osoitti ennen­näkemättömän suuren muutoksen suhteessa sotilaalliseen liittoutumiseen: NATO-jäsenyyden kannatus oli kääntynyt päälaelleen vain puolessa vuodessa.

Vähemmälle huomiolle on jäänyt saman tutkimuksen toinen tulos: suomalaisten maapuolustustahto on koko kyselysarjan korkeimmalla tasolla. Peräti 83 % suomalaisista haluaa, että hyökkäyksen kohteeksi joutuessamme puolustaudumme aseellisesti kaikissa tilanteissa, vaikka tulos vaikuttaisi epävarmalta, ja 82 % suomalaisista on valmis osallistumaan maanpuolustukseen henkilökohtaisesti omien kykyjensä ja taitojensa mukaan.

Tulos on kansainvälisessä vertailussa huomattavan korkea, lehtitietojen perusteella Euroopan korkein. Tuloksen merkittävyydestä kertoo sekin, että Euroopan toiseksi korkein maanpuolustustahto on Ukrainassa, ja kaksi kärkimaata erottautuvat muista melkoisella marginaalilla. Ukrainan asenne maansa puolustamiseen on saanut osakseen paljon kunnioitusta ja ihailua. Kaikkialla länsimaissa tunnetaan nykyään satavuotias Ukrainan itsenäistymis­sodan aikainen tervehdys Slava Ukraini!

Kokonaisturvallisuus

Ei ole siis ihme, että miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus nauttii suomalaisten keskuudessa laajaa kannatusta ja aiheuttaa kateutta monissa muissa maissa. Tällä on suora vaikutus kansakunnan resilienssiin ja henkiseen kestävyyteen. Mutta maanpuolustustahto ei ole ainoa asia, mikä suomalaisessa turvallisuus­ajattelussa kiinnostaa kansainvälisesti.

Toinen merkittävä seikka on Suomen kokonais­turvallisuus­konseptin keskiössä oleva ajatus valtiovallan, yksityisen sektorin ja kansalaisjärjestöjen yhteistyöstä. Turvallisuutta ei nähdä vain julkisen vallan asiana, vaan myös yritykset ja kolmas sektori kantavat merkittävää vastuuta. Huoltovarmuuskeskuksen yhteistyö strategisesti keskeisillä aloilla toimivien yritysten kanssa on tästä erinomainen esimerkki. Myös kansalaisten laaja maanpuolustuksen vapaaehtoistoiminta on entisestään lisännyt suosiotaan viimeaikaisten tapahtumien myötä.

Kolmas seikka, joka on viime vuosina korostunut, on suomalaisen kokonais­turvallisuus­konseptin monialainen sisältö. Turvallisuuden tuottamisella ei ymmärretä vain sotilaallista puolustusta, vaan varautumista erilaisten häiriöiden jatkumoon, joka kattaa laajasti kansalaisten normaalia elämää häiritseviä, toisiinsa kytkeytyviä ilmiöitä. Sotilaallisen turvallisuuden ohella voidaan puhua ainakin ympäristö-, terveys-, ruoka-, energia-, kyber-, tieto- ja informaatio­turvallisuudesta sekä taloudellisesta, sosiaalisesta ja kulttuurisesta turvallisuudesta.

Vastoin aiempia odotuksia useat näistä turvallisuuden osa-alueista ovat aivan lähiaikoina nousseet yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön. Tietoisuus ilmastonmuutoksesta ja lajikadosta on vihdoin tullut ansaitsemakseen osaksi jokapäiväisiä valintojamme. Poliitikot ja virkamiehet suunnittelevat kansallisen ja kansainvälisen tason toimenpiteitä, ja yleisen tietoisuuden paranemisen myötä tapahtuneen kuluttajakäyttäytymisen muutosten ansiosta myös yritykset kehittävät toimintaansa turvallisen ympäristön säilyttämiseksi. Covid-19 -pandemia nosti terveys­turvallisuuden keskeiseksi haasteeksi, joka ymmärrettiin paitsi terveysviranomaisten myös meidän kaikkien yhteisenä asiana. Parhaillaan käynnissä olevan energiakriisin selättäminen vaatii sekin paitsi alan julkisten ja yksityisten toimijoiden, myös yksittäisten kansalaisten ponnisteluja. Ruoastakin pelätään tulevan pulaa Venäjän Ukrainassa käymän sodan vuoksi.

Erityisesti Euroopan riippuvuus venäläisestä fossiilienergiasta nähdään ”tuplapahana”: se sekä pahentaa sotaa Ukrainassa että hidastaa ilmastonmuutoksen torjuntaa. Tapahtumien nostattamassa yhteiskunnallisessa keskustelussa on nähty, että venäläisen energian lisäksi Euroopan on pyrittävä irti kaikista riippuvuuksista autoritäärisista maista. Riippuvuus raaka-aineista ja niiden jalostusketjuista nähdään ongelmana erityisesti korkean teknologian kohdalla.

Kyber-, tieto- ja informaatioturvallisuus

Erilaiset hybridiuhat ja yhteiskunnan resilienssi ovat korostuneet valtioneuvoston säännöllisesti tuottamissa ulko- ja turvallisuus­poliittisissa selonteoissa vuosi vuodelta. Tuoreimmissa selonteoissa kyberturvallisuudesta puhutaan jo sivukaupalla, ja digitalisoituvan yhteiskunnan strategisen infrastruktuurin riippuvaisuus turvallisista tietoverkoista ja -järjestelmistä ymmärretään jo verrattain hyvin. Tietoturva on ollut tapetilla etenkin toistuvien tietomurtojen ja yksilön tietosuojaa koskevan eurooppalaisen lainsäädännön myötä.

Uusimpana on lanseerattu termi informaatio­puolustus. Sillä tarkoitetaan eri toimijoiden – myös yksittäisten kansalaisten – kykyä havaita ja torjua disinformaatiota sekä tuottaa oikeaa informaatiota. Tavoitteena on säilyttää kansakunnan eheys, ehkäistä rinnakkaisten todellisuuksien muodostuminen ja sitä kautta yhteiskunnan jakautuminen. Tämä ehkäisee ennalta yhteiskunnan sisältä nousevia uhkia ja heikentää ulkopuolisten toimijoiden vaikutus­mahdollisuuksia.

Globaalin alustatalouden maailman uuden öljyn, datan jakamista tulee harkita aiempaakin tarkemmin. Hiljaisen tekoäly­vallan­kumouksen edetessä itse kunkin on syytä pohtia, kuinka laajasti omaa yksityisyyttään jakaa, ja millaisille toimijoille datansa luovuttaa. Luottamus on keskeinen vastuullisen tekoälyn kehittämisen edellytys. Valitettavasti nykyinen poliittis-taloudellinen kehitys näyttää jakavan maailmaa geo- ja yhteiskunta­poliittisiin blokkeihin, jotka muodostuvat myös eräänlaisiksi luottamuksen piireiksi.

Yhteiskunnan toiminta pandemian aikana on parhaillaan useiden tutkimusten kohteena. Ensimmäisten arvioiden mukaan eri alojen viranomaisilla on hyvää osaamista, mutta ministeriöiden ja laitosten välisen yhteistyön koordinointi takertelee. Mediasta muodostuneen kuvan mukaan myös kriisiajan päätöksenteko ja viestintä kaipaisivat selkiyttämistä. Näkisin, että myös yksittäisten ihmisten rooli kokonaisturvallisuuden rakentajina on korostunut yhteiskunnan digitalisaation ja valtavasti lisääntyneen informaatio­vaikuttamisen vuoksi.

Yliopistojen rooli

Turvallisuus on siis paitsi viranomaisten, myös yritysten ja yksityisten ihmisten asia. Entäpä yliopistot? Erityisesti monialaisen yliopiston rooli korostuu tässä, niin tutkimuksen kuin koulutuksenkin kautta. Yliopistojen perinteinen sivistystehtävä saa turvallisuudesta uuden monitieteisen ”hyötyaspektin” kestävän kehityksen rinnalle. Vain tutkimukseen pohjautuvalla päätöksenteolla kyetään maailma parantamaan!

On hyvä pohtia, miten me Turun yliopistossa järjestäisimme monialaisen tutkimuksemme ja koulutuksemme turvallisuus-teeman alle. Optimistit voisivat varautua jopa koulutusvientiin kansainvälisen kiinnostuksen kasvun myötä. Muistettakoon tässäkin koulutuksen kaksoistehtävä: yliopistoilla on vastuu sekä laaja-alaisesta yleissivistyksestä että huippuosaamisesta. Molempia tarvitaan yhteiskunnan rauhanomaisen ja kestävän kehityksen turvaamiseksi.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa alkaa tänä syksynä uusi opetussuunta, tieteen yhteiskuntavastuu. Se on suunnattu luonnontieteilijöiden lisäksi kaikille muillekin opiskelijoille, joita kiinnostaa toimiminen moniammatillisissa asiantuntijatiimeissä maailman viheliäisten ongelmien ratkaisemiseksi. Niitähän riittää: ilmastonmuutos ja lajikato, ruoka- ja energiapula, bio-, kemikaali- ja säteilyturvallisuus, muuttoliike ja kulttuuriset konfliktit, väestön ikääntyminen ja nuorten syrjäytyminen… Tarkoituksena on tuottaa oman alansa osaajia, joilla on lisäksi kyky ja tahto tuottaa tietoa ja vaikuttaa päätöksen­tekoon yhteiskunnan, yritysten tai yksittäisten ihmisten tasolla. Muotoutumis­vaiheessa olevalla koulutuksella on selkeä mutta ei yksinomainen kosketuspinta turvallisuuteen.

Yhteistyökumppaneina meillä on yliopiston sisältä yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, kieli- ja viestintäopintojen keskus sekä tulevaisuudentutkimuksen keskus. Sidosryhmistä mukaan on lähdössä yrityksiä ja ympäristötoimijoita sekä yhteiskunnallisen päätöksenteon toimijoita. Koulutus alkaa 20 op laajuisena moduulina pilottiryhmällä, ja kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita mukaan! Opiskelijoiden lisäksi tervetulleita ovat tematiikasta kiinnostuneet opettajat ja tutkijat, jotka haluavat antaa panoksensa monialaisen koulutuksen kehittämiseen.

1980-luvulla ihmettelin Norjassa autojen puskuritarrojen kankeasti suomeksi kääntyvää iskulausetta ’NATO trygger sikkerhet’. Sitä koomisen kömpelösti mukaillen: monitieteinen yliopistotutkimus ja -koulutus turvaavat turvallisuuden! Samalla kun mietimme pitkän aikavälin toimenpiteitä, meidän ei pidä unohtaa jatkaa tukeamme sinnikkäille demokratian puolustajille Ukrainassa. Herojam slava!

Tapio Salakoski

Kirjoittaja on matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani, tekoälytutkija ja opettaja sekä monialaisen sivistysyliopiston vankkumaton kannattaja.