TKI-rahoitus kasvaa – olemmeko valmiit?
Vuosi sitten meitä yliopistolaisia synkistivät valtiovallan aikeet leikata Suomen Akatemian rahoitusta. Onneksi kevään edetessä nämä leikkaussuunnitelmat eivät toteutuneet. Samaan aikaan saavutettiin parlamentaarinen yhteisymmärrys TKI-toiminnasta maamme tulevaisuuden kivijalkana. Tämän vuoden alussa voimaan tullut rahoituslaki johtaa näillä näkymin julkisen TKI-rahoituksen vuosittaiseen 260 M€:n kasvuun vuodesta 2024 alkaen. Mutta mitä tämä merkitsee yliopistoille ja olemmeko valmiit täyttämään kaikki lain laatimiseen sisältyneet odotukset?
Rahoituslailla tavoitellaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) pitkäjänteisyyttä, joka yltää yli vaalikausien aina vuoteen 2030 asti. Merkittävää on se, että rahoituksen lisäys tehdään joka vuosi eli se kumuloituu, ja lisäys olisi seitsemässä vuodessa kokonaisuudessaan 1,8 miljardia euroa, nykyisen noin 2,4 miljardin päälle (40 % lisäys). Lisäyksen vaikuttavuutta tarkastellaan tuon kauden aikana, mutta tarkoitus on mahdollisesti säätää lisäyksen määrää, mutta ei tehdä kokonaisrahoituksen leikkauksia, mikäli kaikki tavoitteet eivät toteudu.
Keskeinen ajatus on, että TKI-rahoituksen kokonaismäärä pitäisi saada neljään prosenttiin bruttokansantuotteestamme. Tästä julkisen rahoituksen osuus olisi kolmannes ja se toimii vipuvartena yksityisen TKI-rahoituksen vastaavaan kasvuun. Rahoituslain ohella vuoden alussa astui voimaan laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistelmävähennyksestä verotuksessa. Myös tällä verokannustimella vauhditetaan yksityisen sektorin TKI-toimintaa.
Lainlaadinnasta toteutukseen – tohtoreita lisää ja paljon
Rahoituslain toteuttamisen suunnittelua ja seurantaa varten on nimetty parlamentaarinen työryhmä, joka on juuri julkistanut ensimmäisen luonnoksen toimintasuunnitelmaksi. Sitä on nyt mahdollisuus kommentoida (22.1. mennessä), mistä voi katsoa tarkempaa tietoa Valtioneuvoston kanslian sivuilta (vnk.fi). Myös luonnos löytyy sieltä vapaasti saatavana.
Luonnoksessa kuvataan napakasti TKI-toiminnan tilannekuva ja käydään läpi eri toimijoiden roolia, jota hahmotetaan menneiden vuosien tilastotiedoilla ja vertailuilla muihin maihin. Tärkeitä huomioita ovat TKI-menojen laskeminen 2010-luvulla, kasvua rajoittava osaajapula ja tohtoreiden muita maita vähäisempi osuus yksityisen sektorin T&K-työssä – toki tuttuja ja tunnettuja asioita kaikki. Uudistumisen välineeksi nostetaan transformatiivinen innovaatiopolitiikka, jolla edistetään maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemista, järjestelmätason muutoksia ja kestävää kehitystä.
Suunnitelmaluonnoksen ytimessä on joukko yleisiä linjauksia ja niihin liittyen rahoituksen tarkempi kohdistaminen eri toimijoille. Osaamisen kehittäminen ja työvoiman saatavuus nousevat keskeisiksi ratkottaviksi ongelmiksi. Suunnitelmassa arvioidaan, että rahoitustason nousu edellyttää peräti 9 000 henkilön vuosittaista lisäystä TKI-toiminnassa, kun huomioidaan myös julkisen rahoituksen lisäyksen vipuvaikutus yksityisen sektorin rahoituksen kasvuun.
Luonnoksessa arvioidaan myös, että tutkijakoulutuksen saaneiden tohtoreiden osuus lisäystarpeesta olisi vuosittain 2 000 henkeä, mikä on hieman enemmän kuin nyt vuosittain yliopistoista valmistuvien tohtoreiden määrä. Eli tässä asetetaan aika tiukka tavoite, jota voidaan ratkoa sekä omaa tutkijankoulutustamme että tohtorien maahanmuuttoa tehostamalla.
Tosin yhä useampi tohtori voisi jo nyt sijoittua niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille TKI-toimintaan, mikäli rahoitusta olisi enemmän ja etenkin yritysten halukkuus palkata tohtoreita olisi vahvempaa.
Laajeneva tutkijakoulutus vaatii myös tutkimuksen monipuolista tukemista
Tutkijankoulutusjärjestelmämme on kansainvälisesti katsoen outo ja syrjivä, koska yliopistojen tutkijakoulujen palkkarahoitus kattaa vain pienen osan kaikista koulutettavista. Rahoituksen pirstaleisuus ja jatkuvan hakemisen paine syövät niin väitöskirjatutkijoiden kuin heidän ohjaajiensa voimavaroja. Suunnitelmassa alleviivataan tarvetta lyhentää tutkijankoulutuksen kestoa, mihin pirstaleisuuden vähentäminen toisi varmasti lisää tehokkuutta.
Suunnitelmassa esitetään linjauksena, että ”lisätään valtionrahoitusta yliopistoille ja korvamerkitään rahoitusta työelämän tarpeen mukaisesti tutkijankoulutettujen osaajien määrän nostamiseen samalla ylläpitäen tutkijankoulutuksen korkea laatu”. Tämä on toki askel oikeaan suuntaan, mutta jää hieman epämääräiseksi.
Tutkijankoulutus on sinällään tärkeä osa korkeatasoista tutkimustoimintaa mutta ei sen varsinainen tavoite. Kohdennettu rahoituksen lisäys väitöskirjatutkijoiden palkkaukseen ja siten kunnollisen päätoimisen työskentelyn mahdollistaminen on tärkeä toimenpide, mutta se ei riitä. Tavoitteita ei saavuteta ellei nosteta kokonaisuutena tutkimustoiminnan määrää ja laatua, eli käytännössä rahoitusta. Yllättäen luonnoksen linjauksissa ei näy yliopistojen omasta toiminnasta kumpuavia innovaatioita, joiden tunnistamista ja edistämistä olisi myös syytä vahvistaa entisestään.
Käytännössä tutkimuksen määrän ja laadun lisääminen vaatii yliopistojen perusrahoituksen kasvattamista hyvin laajalla pohjalla. Vain siten voidaan huolehtia laadukkaista tutkimusympäristöistä, tutkijanurien selkeyttämisestä, kansainvälisten osaaajien rekrytoinnista sekä yhteistyöstä muiden julkisten toimijoiden ja elinkeinoelämän kanssa.
Strategiset painopisteet ja monitieteiset ratkaisut
Luonnoksessa korostetaan tarvetta tehdä kansallisesti strategisia valintoja ja nostetaan esiin osaamiskeskittymien ja innovaatioekosysteemien kehittämistä. Mahdollisten painopisteiden selvittäminen ja valintojen teko kuuluisi sitten pääministerin johtamalle tutkimus- ja innovaationeuvostolle (TIN), jonka roolia esitetään vahvistettavaksi ja selkeytettäväksi.
Olen huolestunut siitä, että vaikka transformatiivisessa innovaatiopolitiikassa korostetaan suurten haasteiden kokonaisvaltaista tarkastelua ja kestävän kehityksen edistämistä, niin konkretian lisääntyessä TKI-toiminnan määrittely ja rahoituksen kohdentaminen kapenevat kohti teollisten teknologioiden kehittämistä sivulle vilkuilematta.
Tarve tarkastella erilaisia ympäristöllisiä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia tuon kehittämistyön kiinteänä osana on kuitenkin kriittinen tulevaisuuden menestystekijä kaikille toimijoille. Alustataloudessakin ideat ratkaisevat ja teknologia on vain väline.
Jalkautuuko monitieteinen lähestymistapa ja sen vahvistaminen riittävästi toiminnan tasolle? Monet menestyvät yritykset jo tunnistavat monitieteisen lähestymistavan ja vaikutusten huomioimisen merkityksen. Löytyykö tätä ymmärrystä myös poliitikoilta ja virkamiehiltä?
Tutkimuksen infrastruktuurit
Luonnoksessa tunnistetaan kehittämiskohteita pitkälti TKI-toimija kerrallaan, mutta yhteisiäkin teemoja löytyy. Näistä teemoista lähellä sydäntäni ovat tutkimuksen infrastruktuurit, jotka ovat kiinteä osa laadukkaan tutkimuksen edellytyksiä. Yhteinen näkemys kaikilla toimijoilla on toki se, että niiden rahoitusta tulee vahvistaa.
Kysyn kuitenkin, että onko toimijoilla riittävä ymmärrys tutkimuksen infrastruktuureista? Yliopistojen kirjastot ja niiden palvelut ovat tärkeä osa tätä infrastruktuuria, jota jatkuvasti kohoavat kustannukset nakertavat. Avoimen tieteen ansiosta tilausmaksut kevenevät mutta eivät ihan lähivuosina, ja korvautuvat lopulta julkaisumaksuilla. Viime kädessä kirjastojen toiminta voidaan turvata vain yliopistojen perusrahoituksen kautta.
Luonnoksessa nostetaan esiin myös tutkimuksen infrastruktuurien elinkaarta, mihin sisältyy ajatus, että infrastruktuuri rakennetaan ja sitten aikanaan puretaan. Etenkin Suomen Akatemia on painottanut tätä lähestymistapaa viime vuosina.
Tosiasiassa vain pieni osa infrastruktuureista mahtuu tuohon kuvaukseen. Yhä useammin niin kansallinen kuin kansainvälinen tutkimuksen infrastruktuuri on monipuolinen laitteiden, aineistojen ja palvelujen kokoelma, ja lisäksi verkostomainen ja ehkä maantieteellisesti hajautettu, esimerkkinä Biokeskus Suomi. Tällainen infrastruktuuri päivittyy ja uudistuu jatkuvasti, ilman keinotekoista elinkaarihahmottelua.
Myös erilaiset aineistot ovat tärkeitä kaikilla tieteenaloilla, ja ne tarvitsevat ylläpitoa ja päivittämistä jatkuvasti, sekä ennen kaikkea uusien menetelmien kehittämistä niiden hyödyntämiseen.
Suomen Akatemian FIRI-prosessi on kovin hankala instrumentti aineistojenkin pitkäjänteiseen turvaamiseen, ja ilman yliopistojen perusrahoituksen kasvua ne lopulta näivettyvät. FIRI-rahoituksella ei vaihdeta bio- ja lääketieteen vanhoja sähkösyöppöjä ja häiriöalttiita syväjääpakastimia energiatehokkaampiin ja luotettavampiin versioihin.
Kohti kevään aurinkoa?
Kaiken kaikkiaan suunnitelmaluonnos sisältää paljon yliopistoille tärkeitä ehdotuksia ja yleinen toimeliaisuuden kasvu tulee edistämään tutkimusta monipuolisesti. Arvioin, että kansallisen rahoituksen lisääntyminen vahvistaa myös kansainvälisen tutkimusrahoituksen hankintaa ja verkostoja, varsinkin jos kansainvälisten osaajien lisääntyvä rekrytointi onnistuu laajasti, kattaen tutkimuksen tekijät väitöskirjatutkijoista professoreihin.
Meillä yliopistolaisilla on nyt sekä mahdollisuus että velvollisuus pohtia miten suunnitelmaluonnoksessa asetetut tavoitteet saavutetaan. Se vaatii sekä oikeaa asennoitumista että toimivien ratkaisujen löytämistä. TKI-rahoituslaki on positiivinen signaali, ja toivokaamme että parlamentaarinen yhteisymmärrys säilyy kevään eduskuntavaalien kamppailussa ja vaikuttaa myös tulevassa uudessa hallitusohjelmassa.
Kirjoittaja on Turun yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori.