Tag: rahoitus

Yliopistojen työ on investointi tulevaisuuteen

Kalervo Väänänen

Lukuvuoden juuri päättyessä murehdimme jo seuraavaa.

Maan hallituksen keväinen kehysriihi ei lupaillut yliopistoille kummoisia, mutta siihen olimme osanneet jo varautua. Sen sijaan meidät, ja useimmat muut yliopistot, pääsi yllättämään kesäkuun tulosneuvottelukauden puolivälitarkastelussa linjaus, jossa aiemmin sovitusta strategiarahasta oli vain rahtunen jäljellä. Ensi vuodelle ministeriön kautta tulevan budjetin leikkautuminen olikin siten vielä hieman suurempi kuin olimme odottaneet.

Tähän asti, ainakin itselläni, on riittänyt ymmärrystä sille, että maan talouden tasapainottaminen vaatii julkisten menojen leikkauksia. Ja leikattu on! Turun yliopiston osalta yliopiston perusrahoituksen leikkaus ensi vuodelle kasvaa noin 10 prosenttiin vuoden 2014 tasosta.

Continue reading

Leikkauspolitiikka kantaa hedelmää ehkä jo vuonna 2034

Antti Veilahti

Valtionvarainministeriön oman Kooma-mallin mukaan nykyisen leikkauspolitiikan tulokset näkyvät suurempana kansantulona vasta vuonna 2034 — jos silloinkaan. 

Continue reading

Kärpäsen verkkosilmä vai kykloopin katse?

Eija Suomela-Salmi

Eija Suomela-Salmi

Onko tieteidenvälisyys tutkimuksessa uutta ja ennenkuulumatonta? Vastaus on kielteinen, sillä tieteidenvälisyydestä on keskusteltu, milloin kuuluvammin, milloin vähä-äänisemmin, jo miltei sata vuotta. Runsaan kymmenen viime vuoden ajan tieteidenvälisyys on kuitenkin noussut hyvin näkyväksi vaatimukseksi tiedeyhteisölle. Jos tarkastelee merkittäviä kansallisia ja kansainvälisiä rahoitushakuja, on tieteidenvälisyys useimmissa niissä keskeinen kriteeri.

Continue reading