Oikeusvaltio on termi, joka on noussut viime aikojen muutosten kourissa yhä useammin keskusteluun, ja kuten niin usein muotitermien kohdalla, sen tarkempi määrittely ja tarkoitusperät termin käytölle vaihtelevat kontekstista ja puhujasta riippuen. Oikeusvaltion merkityksellisyyttä kuvaa erityisesti se että se on yksi EUn perussopimuksen 2. artiklaan kirjatuista viidestä arvosta, eli ei pelkkä rakenne vaan jotain enemmän. Miten tähän on päädytty? Miten länsimainen, yksilön vapautta ja liberaalia demokratiaa ihannoiva yhteiskunta on näin vahvasti sitoutunut oikeusvaltion ideaan, ja rajoituksiinkin? Hannu Tolonen analysoi tekstissään ”Valtion juridisesta käsitteellistämisestä sekä julkisoikeudesta ja yksityisoikeudesta”, oikeusvaltion idean ja aatteellisuuden syntyä ja historiaa, ja pyrkii menemään lakien taakse filosofiseen ja kriittiseen kysymykseen siitä, mitä jännitteitä on kätketty oikeusjärjestelmän sisään vuosisatojen kuluessa rakentuneeseen oikeusvaltion käsitteeseen.
Tolonen lähtee artikkelissaan pohtimaan julkisoikeudellista suhdetta ja innostuu Merikosken määrittelystä julkisen ja yksityisen edun suhteesta, ja merkityksestä. Tämä teema on ajankohtainen edelleen, ja väitän että demokratioissa tämä tasapainoilu on keskiössä: kuinka paljon ja mitkä asiat on syytä päättää yhteisesti, ja missä menee yksilön vapauden rajat. Tolonen siteeraa Merikoskea väittäen että ”näiden oppien mukaan julkisoikeus on se oikeusala, jolla julkiset intressit ovat etusijassa määräävinä, yksityisoikeus taas on se ala, jolla yksilön intressit saavat, sillä tavoin kuin julkiset intressit sen myöten antavat, olla määräävinä”. Näkemykseni mukaan oikeusvaltio on yksi osa sitä kolmiyhteistä oikeudellista rakennetta, joka antaa mahdollisuuden yksilön vapaudelle. Kaksi muuta osaa ovat perus- ja ihmisoikeuksien kunnioitus ja kansanvaltainen yhteiskuntajärjestelmä. Nämä arvot tarvitsevat kukin toinen toistaan toteutuakseen.
Mutta palataan Toloseen, ja historiaan. Julkinen subjekti ja julkinen etu ovat käsitteitä, joita käytetään paljon, ja Tolonen pyrkii tätä tilannetta valaisemaan katsomalla pitkälle taaksepäin. Valtion käsitteellistämisestä Tolonen nostaa esiin vanhimpana traditiona utilitas publica ja bonum communis käsitteet, jotka tarkoittavat julkisen hyödyn ja yleisen intressin ajatusteemoja. Valtion oikeushenkilöllisyys ja suvereniteetti liittyivät näihin teemoihin. Kaikkineen Tolonen muistuttaa koko länsimaisen oikeusjärjestyksen ja instituutioiden nojautumisesta yhteiseen historiaan, ja erityisesti myöhäisfeodaaliseen yhteiskuntaan. Valtio-käsite on syntynyt feodaaliyhteiskunnassa käyttöön otetusta status–käsitteestä, joka tarkoittaa tilaa. Siitä muodostui Tolosen mukaan perusta ja kehikko valtiolle, yhdessä hallitusta tarkoittavan regime-termin kanssa. Tolonen löytää feodaaliajan valtioajattelusta joko hallitsijan persoonaan, kansaan tai valtioon yhteisenä asiana perustuvan käsitteellistämisen. Nykypäivänä ei ainakaan oikeusvaltioon sitoutuneissa valtiomalleissa tunnisteta ensimmäistä lähestymistapaa, mutta kansanvaltaisuus, demokratia ja valtio yhteisenä etuna leimautuu edelleen vahvasti myös oikeusvaltioon.
Tolonen etenee aikajanalla orgaanisiin valtioteorioihin ja julkisoikeudelliseen positivismin kautta valtion ja julkisoikeudellisen suhteen kaksinaisuuden vakiintumiseen. Koko tämä varsin laajaan aineistoon niin ajallisesti kuin näkökulmien osalta perustuva Tolosen pohdinta päätyy Giergeä mukaillen siihen, että valtio toimii yhteistarkoituksen (Gesammenzweck) puolesta. Mitä se sitten tarkoittaa? Ehkä tämä, mistä Tolosen mukaan Baldus ja myös Bartolus kirjoittivat jo keskiaikana, ”se mikä palvelee kaikkien etua on erotettava siitä mikä palvelee pelkästään henkilön, tai paikkakunnan erityistä etua” on se perusta myös nykyiselle oikeusvaltiokeskustelulle, ja sen uusille ideoille.
Nykyisten isojen muutosten aikana, ei oikeusvaltio EU- Suomessa ole pelkkää poliittista retoriikkaa, tai edes pelkkä hähmäinen arvo, vaan yhteisen unionin perussopimuksiin kirjattu, jäsenvaltioita sitova juridinen velvoite. Sen kautta unioni on valtiosääntöinen yhteisö, joka kaikki toiminta, myös kansainvälinen, rakentuu oikeusvaltiopohjalle. Yhteisten päätösten kautta myös jäsenvaltiot ja niiden valtioelimet sekä tuomioistuinten lainkäyttö nojaa oikeusvaltioon, erityisesti niiden toimiessa EU-oikeuden alalla. EU:ssa oikeusvaltio ei ole valinnainen; yksittäiset jäsenvaltiot eivät voi määritellä oikeusvaltion peruspiirteitä EU-oikeudesta poiketen, ja jäsenvaltioilla on velvollisuus luottaa toistensa oikeusjärjestelmiin, ja niiden yhteensopivuuteen.
Jo Rousseau pohti aikanaan kansanvallan merkitystä teoksessaan Yhteiskuntasopimuksesta vuodelta 1762, hyvin modernilla ajatuksella että ihmiset voivat sekä säilyttää itsensä että vapautensa liittymällä yhteen yhteiskuntasopimuksella. Toinen ranskalainen Michel Serres jatkaa kirjassaan Luontosopimus vuodelta 1994 että ”kun kaikista ihmisistä yhtäläisesti huolta pitävä ja yhteiskuntarauhan takaava yhteiskuntasopimus on jo kaikille itsestäänselvyys (!) ja pitkälti ympäri maailman myös todellisuutta, seuraava askel ihmiskunnan sivistyksen tiellä pitäisi olla luontosopimus”
Ehkä tämä Hannu Tolosen artikkelissaan avaama valtion, ja oikeusvaltion rooli julkisen edun ajajana päivittyykin nyt juuri yhteisten viheliäisten ongelmien ratkaisun avaajana: ilmastonmuutosta, kokonaisturvallisuutta tai muita kestävän kehityksen teemoja ei voida ratkaista ilman vakaata ”käyttöjärjestelmää” jollainen oikeusvaltion voidaan käsittää olevan? Ja tämä antaa uuden, entistä vahvemman tulevaisuusorientoituneen perustan oikeusvaltion moderneille ideoille. Lopuksi, Tolonenkaan ei halua sivuuttaa valtioninstituutioon liittyviä yli-individuaalisia tarkoituksia, arvoja ja intressejä. Kestävän kehityksen edistämisen voitaneen katsoa istuvan tähän, ja näin taas kerran historia antaa meille eväitä tulevaisuuden rakentamiseen, myös oikeusjärjestelmän näkökulmasta.
Lähteet
Tolonen, Hannu: ”Valtion juridisesta käsitteellistämisestä sekä julkisoikeudesta ja yksityisoikeudesta”, teoksessa Kaarlo Tuori (toim.) Oikeuden kaleidoskooppi. Helsinki, SLY 2008, ss. 281-299
Raitio, Juha, Allan Rosas ja Pekka Pohjakoski: Oikeusvaltiollisuus Euroopan unionissa ja Suomessa. Helsinki, Valtioneuvoston kanslia 2022. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/164030/VNTEAS_2022_39.pdf%20?sequence=1&isAllowed=y vierailtu 11.4.2024
Toiviainen Pasi: Yhteiskuntasopimus ja Suomi – pohdintoja sivistysvaltion takamailta. Tiedeblogi. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/06/05/yhteiskuntasopimus-ja-suomi-pohdintoja-sivistysvaltion-takamailta vierailtu 11.4.2024
https://tieteentermipankki.fi/wiki/Oikeustiede:yhteiskuntasopimus
Oikeusvaltiotiimi