Elo, Kimmo (toim.): Digitaalinen humanismi ja historiatieteet. Turun historiallinen yhdistys ry, Turku 2016. 258 sivua.

Suomalainen digitaalisten ihmistieteiden kirjallisuus karttui viime vuoden lopulla uudella teoksella, kun Turun Historiallinen Yhdistys julkaisi Kimmo Elon toimittaman artikkelikokoelman Digitaalinen humanismi ja historiatieteet. Kokoelma on yksi ensimmäisiä suomen kielisiä digitaalista historiantukimusta esitteleviä teoksia, ja se on syntynyt digitalisaation ja uusien digitaalisten menetelmien herättämän keskustelun pohjalta. Kirjan toimittanut Elo työskentelee Turun yliopiston Eurooppa-opetuksen ja Åbo Akademin saksan laitoksen yhteisenä yliopistonlehtorina ja on erikoistunut digitaalisiin tutkimusmenetelmiin.

Digitaalinen humanismi ja historiatieteet kattaa kahdeksan artikkelia, joissa historian- ja kulttuurintutkijat sekä yhteiskuntatieteilijät pureutuvat digitaaliseen historiantutkimukseen ja sen menetelmiin. Kirjan sisältö on suunniteltu helposti omaksuttavaksi myös niille lukijoille, jotka eivät tunne alaa entuudestaan.

Kimmo Elon kirjoittamassa johdantoluvussa Digitaalisen historiantutkimuksen kenttää louhimassa esitellään laajasti digitalisaatiota ilmiönä ja sen vaikutusta ihmistieteisiin sekä pohditaan historiantutkimuksen asettumista digitaalisten ihmistieteiden tutkimuskentälle. Kirjan sisältö on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäisessä pohditaan digitaalisen historiantutkimuksen mahdollisuuksia ja rajoja. Toisessa osassa esitellään digitaalisten tutkimusmenetelmien käyttöä tapaustutkimusten valossa.

Digitaalinen historiantutkimus: mahdollisuudet ja rajat

Kirjan ensimmäisen osion aloittaa Katja Fältin artikkeli Tutkijoiden digitaaliset tutkimusaineistot ja datan avoin jakaminen digitaalisen humanismin kontekstissa. Fält nostaa artikkelinsa keskiöön tutkijoiden tuottamat ja keräämät tutkimusaineistot, joiden avoimen jakamisen käytännöt vielä hakevat raamejaan Suomessa. Hän esittelee kansallisia ja kansainvälisiä linjauksia avoimiin aineistoihin liittyvään datapolitiikkaan ja perustelee aineistojen jakamisen hyötyjä. ”Jotta digitaalista humanismia voitaisiin kehittää ja rakentaa, tiedon mahdollisimman avoin jakaminen tulisi nostaa alan keskiöön”, Fält kirjoittaa artikkelissaan.

Frédéric Clavertin artikkelissa Historiantutkimus digitaalisella aikakaudella on kaksi kirjoitusta hänen blogistaan. Kummassakin kirjoituksessa Clavert käsittelee digitaalisen historiantutkimuksen peruskäsitteitä. Clavert pureutuu historiallisten tekstien lukemiseen kahden akselin avulla: lähi- ja kaukoluennan (close/distant reading) akselissa keskiössä on dokumentin tarkastelu joko itsenäisenä kokonaisuutena tai osana laajempaa kokonaisuutta ja ihmis- ja koneluennan (human/machine reading) akselissa puolestaan painottuu, kuinka paljon teknologisia menetelmiä sovelletaan luentaan. Clavert tuo esille koneluennan tuomia mahdollisuuksia ottaa etäisyyttä aineistoon ja hahmottaa erilaisten lähteiden välisiä yhteyksiä, mutta samalla pitää ihmisluentaa tärkeänä keinona säilyttää kontakti toimijoihin ja heidän ympäristöönsä. Toisessa blogikirjoituksessa Clavert pohtii datafication-käsitettä, jolla tarkoitetaan ”maailman tietojen muuttamista dataksi” eli taulukoitavissa ja analysoitavissa olevaan muotoon. Hän esittää myös esimerkkejä ”datafioidusta” tiedosta ja sen käyttämisestä tutkimuksessa.

Jaakko Suominen ja Anna Sivula tarkastelevat artikkelissaan Digisyntyisten ilmiöiden historiantutkimus digisyntyisten ja digitalisoitujen aineistojen eroja ja yhtäläisyyksiä.  He myös esittelevät, miten erilaisia aineistoja prosessoidaan tutkimuskäyttöön sopiviksi ja pohtivat digisyntyisten aineistojen arkistointia. Suominen ja Sivula nostavat tarkasteluun myös digitaalisten aineistojen käytön historiantutkimuksessa. Digitaaliset aineistot ja esimerkiksi internet voivat toimia historiantutkimuksen lähteenä, jolloin tutkimuksen aineisto on osittain tai kokonaan digitaalisessa muodossa, tai kohteena, jolloin tutkimus keskittyy digitaalisuuden historiaan. Digitaalisuus ei pelkästään tuota uusia aineistoja vaan myös uusia tutkimuskohteita.

Marten Düring luo artikkelissaan Agenttiperustaisen mallintamisen käyttömahdollisuudet historiantutkimuksessa katsauksen tietokonemallien hyödyntäisestä tutkijoiden tekemien analyysien tarkentamisessa. Agenttiperustaisilla malleilla pystytään yksinkertaistamalla simuloimaan historian tapahtumia ja siten joko vahvistamaan tai heikentämään aiempia analyysejä. Düring esittää kolme tutkimusta, joissa malleilla on onnistuttu saamaan lisätietoa tutkimuskohteesta. Mallit ovat toistaiseksi vähän käytettyjä historiantutkimuksessa ja historian tapahtumien mallintaminen on haasteellista, mutta Düring näkee, että kehittyvät simulaatiot voivat tuottaa parempia tuloksia kuin perinteinen lähteiden tulkinta.

Digitaaliset tutkimusmenetelmät käytössä

Kirjan toisen osion aloittaa Kimmo Elon ja Olli Kleemolan artikkeli SA-kuva-arkistoa louhimassa: Digitaaliset tutkimusmenetelmät valokuvatutkimuksen tukena. Elo ja Kleemola esittelevät tutkimustaan, jossa he ovat eri menetelmin luokitelleet ja analysoineet SA-kuva-arkistoa, joka koostuu suomalaisten sotakuvaajien 2. maailmansodan aikana ottamista valokuvista. Arkisto on julkaistu avoimeen käyttöön vuonna 2013, ja kuvien metatiedoissa on kuvaaja, kuvausajankohta ja kuvateksti. Elo ja Kleemola analysoivat aineistoaan tietokoneavusteisesti kuvatekstejä louhimalla ja havainnoivat tuloksia tilastollisilla menetelmillä ja verkostoanalyysillä. He osoittavat, että käytetyt menetelmät soveltuvat historian tutkimiseen.

Antti Härkönen kuvailee artikkelissaan Geospatiaalinen analyysi historiantutkimuksessa: Esimerkkinä Käkisalmen pohjoisen läänin lautamiehet, miten geospatiaalista analyysiä eli tilastollisten menetelmien soveltamista paikkatietoon voidaan käyttää historiantutkimuksessa. Menetelmät mahdollistavat erityisesti paikan ja tilan ilmiöiden aiempaa tarkemman mallintamisen. Artikkelissaan Härkönen esittelee geospatiaalisen analyysin keskeisiä käsitteitä ja sovellusaloja sekä havainnollistaa menetelmien käyttöä kuvaamalla tekemäänsä tutkimusta Käkisalmen pohjoisen läänin lautamiehistä. Oman tutkimuksensa ja muiden tutkijoiden saamien tutkimustulosten pohjalta Härkönen toteaa, että geospatiaalisella analyysillä on runsaasti sovellusaloja historiantutkimuksen piirissä mutta sen haasteena on tutkijoiden vähäinen kiinnostus menetelmiä kohtaan ja siitä juontuva heikko digitaalinen menetelmäosaaminen.

Kirjan päättää Lauri Viinikkalan artikkeli Yhdistetty todellisuus ja menneisyyden esittäminen: Historiallisen tiedon ja narratiivin suhde Louhisaaren tarinat -sovelluksessa. Viinikkala kertoo tutkimushankkeesta, jossa toteutettiin yhdistetyn todellisuuden teknologioita hyödyntäen sovellus esittelemään Louhisaaren kartanon elämää 1800-luvulla. Tabletille ladatun sovelluksen avulla Louhisaaren kartanon vierailijat pääsevät tarkastelemaan kartanon reaaliaikaisia ulkotiloja höystettynä 1800-luvun elementeillä ja 3D-mallinnettujen henkilöhahmojen välisillä keskusteluilla. Artikkelissaan Viinikkala pohtii historiallisen tiedon rakentumista tällaisissa sovelluksissa, fiktiivisten piirteiden suhdetta historialliseen tietoon ja aineellisen ja digitaalisen todellisuuden vuorovaikutusta narratiivissa. Viniikala kuvaa yhdistetyn todellisuuden käyttöä menneisyyden esittämisessä seuraavasti: ”Lopputuloksena on monipuolinen kuva menneisyydestä, jossa erilaisten historiallisten ilmiöiden väliset yhteydet muuttuvat ymmärrettävämmiksi.”

Kimmo Elon sanoin Digitaalinen humanismi ja historiatieteet on teos, jonka yhtenä keskeisenä tavoitteena on avata ovea tulevaisuuden tutkimusmenetelmiin tieteenalalla, jolla empiirinen katse ja fokus ovat vahvasti menneisyydessä.

Ida Andersson

Diginin kurssisihteeri

Perseus Digital Library -sivusto on yksi vanhimmista digitaalisista kirjastoista. Sivusto sijaitsee osoitteessa http://www.perseus.tufts.edu/hopper/ ja sen ylläpidosta vastaa tällä hetkellä Tuftsin yliopisto. Sivusto on voittoa tavoittelematon, maksuton ja kaikille avoin digitaalinen ympäristö, jonka sisältö koostuu erityisesti antiikin aikaan liittyvistä primaarisista ja sekundaarisista kirjallisista lähteistä sekä taide- ja arkeologiaesinekuvastoista. Sivuston sisältöön kuuluu myös laaja valikoima myöhempien aikakausien materiaaleja sekä erilaisia akateemisia työkaluja. Eräs tällainen on sanafrekvenssistatistinen ilmaisin, joka etsii ja analysoi kohdesanan esiintymät sivuston aineistosta. Lisäksi sivuston voi luonnehtia olevan projektiluonteinen sen ollessa laajeneva, interaktiivinen, avoimeen lähdekoodiin perustuva ja uusia digitaalisia hankkeita synnyttävä dynaaminen kokonaisuus.

Sivuston kehityshistoriaan ja päämääriin tutustuminen paljastaa mielenkiintoisia asioita. Ensimmäiseksi sivuston suunnittelu on alkanut jo 1985. Ensimmäisen version synnyttyä 1992 sivustoa ovat ylläpitäneet, kehittäneet tai rahoittaneet lukuisat yksityiset tai julkiset toimijat, organisaatiot ja yhteistyökumppanit. Toiseksi sivuston lähtökohta lepää humanistisissa arvoissa: sivuston eräänä keskeisenä tavoitteena on ihmiskuntaa koskevan tiedon tallentaminen ja työstäminen mahdollisimman helposti saatavaksi riippumatta käyttäjän kielellisestä tai kulttuurisesta taustasta.

Perseus Digital Library ei ole virheetön tai välttämättä riittävä työväline tutkijalle. Se on kuitenkin oivallinen esimerkki hankkeesta, jossa yhdistyvät pitkäjänteisyys, vastuun jakaminen, yhteistyö, historiallinen ja kielellinen tieto sekä kunnioitettavat ja tavoiteltavat arvot, kuten avoimen tiedon ideaali.

Visa Helenius

Digin-tutkijaverkoston tavoitteena on paitsi koota ja edistää digitaalisen vuorovaikutuksen parissa tehtävää tutkimusta, myös lisätä tietoa alasta tutkinto-opiskelijoiden keskuudessa. Digin järjestikin syyslukukaudella 2016 Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan opiskelijoille Uusi media ja vuorovaikutus -kurssin.

Kurssin tarkoituksena oli antaa opiskelijoille eväitä uuden median tekstilajien ja vuorovaikutuskäytäntöjen tutkimukseen esittelemällä ajankohtaisia tutkimuskysymyksiä ja -metodeja. Kurssi toteutettiin luentosarjana, johon kutsuttiin 11 puhujaa yliopiston eri oppiaineista. Luennot käsittelivät uuden median ilmiöiden ja digitaalisen vuorovaikutuksen tutkimista eri näkökulmista.

Luentosarjan antina oli monipuolinen kuva siitä, millaisia eri mediakanavia voi tutkia ja miten. Luennoilla käsiteltiin muun muassa verkon keskustelupalstoja, pelejä ja sosiaalisen median palveluita, kuten Instagramia, Twitteriä ja Facebookia. Esillä oli myös laaja kirjo erilaisia tutkimusmenetelmiä: opiskelijat kuulivat niin vahvasti laadullisista kuin määrällisistäkin tutkimuksia sekä näiden yhdistelmistä.

Kurssin opetuksessakin sovellettiin uusia opetusteknologian mahdollisuuksia, sillä kurssin luennot tallennettiin Echo360-opetusvideo palvelulla. Opiskelijoilla oli mahdollisuus seurata luentoja joko luentosalissa, suorana lähetyksenä verkon välityksellä tai jälkikäteen tallenteelta. Luentotallenteilla haluttiin tarjota opiskelijoille joustavuutta opintoihin, ja kurssilta saadun palautteen perusteella tallenteet koettiinkin oppimista edistäviksi.

Opiskelijoiden oppimista haluttiin tukea myös monipuolisilla suoritusmuodoilla. Kurssin pystyi suorittamaan luentopäiväkirjalla, esseellä tai tutkimussuunnitelmalla. Uudenlaisena suoritusmuotona kokeiltiin myös työpajaopetusta, jossa opiskelijat pääsevät soveltamaan luentojen anteja. Työpajoja oli kaksi: toisessa perehdyttiin aineiston keräämiseen ja toisessa aineiston analyysiin. Analyysityöpajassa käytettiin JeSuisCharlie-hastagillä kerättyä Twitter-aineistoa, ja opiskelijat saivat analysoida twiiteissä käytettyjen hymiöiden merkitystä.

Uuden median tekstilajit ja vuorovaikutuskäytännöt tarjoavat uudenlaisia ja mielenkiintoisia tutkimuskohteita tutkijoille mutta myös opinnäytteiden tekijöille.

Ida Andersson

Diginin kurssisihteeri

Nuorisotutkimusseuran järjestämässä Liikuntajärjestelmä harhapoluilla? -seminaarissa (13.12.2016) pohdittiin liikunnan ja urheilun tasa-arvoon, yhdenvertaisuuteen ja monikulttuurisuuteen liittyviä kysymyksiä. Vuonna 2015 voimaan astuneen uuden liikuntalain yhdenvertaisuutta painottavista lähtökohdista huolimatta syrjintä ja epätasa-arvo ovat arkipäivää niin terveyden edistämiseen tähtäävässä vapaa-ajan liikunnassa kuin kilpa- ja huippu-urheilussakin.

Seminaarissa esiteltiin aihepiiristä hiljattain julkaistu teos Urheilun takapuoli – Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus liikunnassa ja urheilussa, johon olen itse kirjoittanut artikkelin naisjoukkueurheilijoiden sosiaalisen median sisällöistä. Tutkimusaineistoani ovat olleet kolmen perinteisiä sukupuolen, etnisyyden ja seksuaalisuuden esitystapoja haastavan urheilijan Instagram- ja Twitter-päivitykset vuoden 2015 ajalta. Tutkimusmenetelmänäni olen käyttänyt verkkoaineiston laadullista sisällön erittelyä, jolla pyritään vastaamaan siihen, mitä media esittää ja millaisia asenteita se välittää. Analyysillä tavoitellaan yleistettävyyden sijaan aineiston olennaisen sisällön esiin tuomista ja kuvailua määrällistä ja laadullista lähestymistapaa yhdistellen.

Kontekstin huomioimisen tärkeys hankalasti luokiteltavien teemojen yhteydessä

Käytännössä kävin manuaalisesti läpi suomalaisen jääkiekkoilija Noora Rädyn, uusiseelantilaisen rugbyn pelaaja Portia Woodmanin ja ruotsalaisen jalkapalloilija Nilla Fischerin Instagram-päivitykset ja twiitit, joiden perusteella loin alustavan luokittelurungon näiden urheilijoiden sosiaalisen median sisältöjen teemoista. Omiksi sisältöluokikseen muodostuivat omaan urheilemiseensa liittyvät päivitykset, ystäviin ja perheeseen liittyvät päivitykset, muistamiset/kiitokset/terveiset sekä sponsoreihin liittyvät päivitykset. Tämän jälkeen toteutin aineiston lähiluvun kautta systemaattisen luokittelun sijoittamalla valitsemieni urheilijoiden päivitykset luokittelurunkoni mukaisiin luokkiin. Erittelin myös selfie- ja videomuotoisten päivitysten osuudet. Luokitteluni pääasiallinen tarkoitus on tuoda esiin valitsemieni urheilijoiden Instagram-päivitysten monimuotoisuus ja hahmottaa eri aihesisältöjen painotusten jakautuminen suhteessa toisiinsa – sekä suhteessa aikaisempaan tutkimukseen. Halusin tietää mukailivatko valitsemieni urheilijoiden sosiaalisen median päivitykset urheilijoiden keskuudessa yleisiä aihepiirejä vai poikkesivatko ne niistä joiltain osin.

Analyysini toisessa vaiheessa syvennyin tarkastelemaan urheilijoiden sukupuoleen, etnisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyviä päivityksiä. Nämä eivät ole sosiaalisen median aineistosta suoraan luokiteltavissa olevia aihepiirejä, mutta niiden esiinnostamiseksi tutkimusaineisto on läpikäytävä laadullisen sisällön erittelyn vaatimalla tarkkuudella. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi Instagram-päivitysten kuvien ja kuvatekstien analysoimista yhdessä, twiittien vertaamista Instagram-päivityksiin sekä kommenttien, uudelleentwiittausten ja vastausten huomioimista. Menetelmän etuna onkin herkkyys aineiston kontekstille. Laajempiin aineistoihin keskittyvä määrällinen some-aineiston analyysi kadottaa yleensä yksittäisen julkaisun kontekstin ja saattaa siten tehdä joidenkin merkitysten tulkinnasta mahdotonta. Laadullinen verkkoaineiston sisällön erittely mahdollistaa syvemmän ja hienosyisemmän tulkinnan. Kaikki sukupuoleen, etnisyyteen ja seksuaalisuuteen liittyvät merkitykset eivät esimerkiksi välity tarkastelemalla sosiaalisen median päivityksiä irrallaan kontekstistaan. Kansainvälisestä palkintogaalasta Instagramissa julkaistavaksi napatun poseerauskuvan etnisyyden esitys saattaa jäädä kokonaan huomioimatta ilman kuvatekstin paljastamaa urheilijan kantaman asusteen maorikulttuuriyhteyttä.

Kontekstin huomioiminen on keskeistä myös sosiaalisen median aineistoihin liittyvien tutkimuseettisten näkökohtien tunnistamisen kannalta, mutta se on jo itsessään toisen blogitekstin aihe.

Riikka Turtiainen

Louhintatoimet ja tekijänoikeus

Tiedon- ja tekstinlouhinta on yksi merkittävimmistä tutkimusta ja uuden tiedon tuottamista koskevista viimeaikaisista kehityksistä. Louhintamenetelmillä pyritään oleellisen tiedon löytämiseen suurista digitaalisista tieto- ja tekstimassoista. Tieteellisen tutkimuksen lisäksi esimerkiksi koneoppiminen perustuu pitkälti suurten, digitaalisessa muodossa olevien tieto- ja tekstimassojen louhintaan.

Tiedon- ja tekstinlouhinnan sallittavuus tekijänoikeudelliselta kannalta on kuitenkin ollut epävarmaa. Louhinta edellyttää usein suojattujen teosten kopioitumista ja säännöllisesti sui generis tietokantaoikeuden suojaamien tietokantojen siirtämistä ja hyväksikäyttöä. Louhintaa koskevia rajoituksia pyritään nyt harmonisoimaan EU:n ehdottamassa digitaalista tekijänoikeutta koskevassa direktiivissä. Ehdotettu sääntely on kuitenkin ongelmallinen, kuten alempana osoitetaan.

Ehdotuksen sisältö ja ongelmat

Ehdotettu poikkeus sallisi tutkimusorganisaatioiden tekemän tiedonlouhinnan silloin, kun niillä on muutoinkin tutkimukseen liittyvä oikeus käyttää materiaalia tutkimustarkoituksessa. Poikkeus koskisi vain tutkimusorganisaatioita, jotka tekevät tutkimusta ei-kaupallisesti taikka siten, että voitot käytetään tieteelliseen tutkimukseen. Tutkimusorganisaatio voi tehdä tutkimusta myös jäsenvaltion julkisen intressin toteuttamiseksi. Poikkeus kattaa sekä tekijän- että tietokantaoikeuteen kuuluvat olennaiset yksinoikeudet.

Poikkeuksesta hyötyvän tutkimusorganisaation määritelmä on erittäin kapea. Se ensinnäkin rajaa kaupalliset toimijat pitkälti poikkeuksen ulkopuolelle. Ne voisivat tehdä EU:n alueella tiedon- ja tekstinlouhintaa vain erittäin rajoitetusti. Kaupalliset toimijat voisivat hyötyä ei-kaupallisesti toimivien tutkimusorganisaatioiden tiedon- ja tekstinlouhinnasta ja käyttää hyväkseen näin saavutettuja tutkimustuloksia, mutta eivät tehdä louhintaa itse täysimääräisesti. Toiseksi yksityisten henkilöiden mahdollisuudet tehdä tiedon- ja tekstinlouhintaa ovat rajatut.

Sopimusehdot, joissa kielletään poikkeuksen mukainen toiminta, ovat mitättömiä. Tietokantaoikeuksien haltijat eivät voi siten pätevästi estää poikkeuksen soveltumista tietokantojen käyttö- tai sopimusehdoissa. Muuten poikkeus olisikin helppo kiertää.

Koska aiemmin säädetyn tietoyhteiskuntadirektiivin opetusta ja tutkimusta koskeva poikkeus on jäsenvaltioille vapaaehtoinen, eikä tietokantadirektiivi huomioi lainkaan tiedon- ja tekstinlouhintatekniikoita tai niiden nykyistä merkitystä, tiedon- ja tekstinlouhintaa koskevan jäsenvaltioille pakollisen poikkeuksen säätäminen on sinänsä perusteltua.

Ehdotettu poikkeus varmentaa ja täsmentää muun muassa julkisin varoin rahoitettujen ei-kaupalisten yliopistojen ja korkeakoulujen oikeutta käyttää tietokantoja tiedon- ja tekstinlouhinnassa. Tutkimusorganisaatioita koskevan poikkeuksen säätäminen ei kuitenkaan ratkaise näiden analyysimenetelmien ongelmallisuutta muiden tietokantoja käyttävien tahojen kannalta. Muiden kuin ei-kaupallisten tutkimusorganisaatioiden mahdollisuudet tehdä tiedon- ja tekstinlouhintaa itsenäisesti voivat siten kaventua ehdotetun poikkeuksen myötä. Yksityiset henkilöt tieteentekijöinä ehdotus ohittaa täysin.

Tuomas Mylly ja Ulla-Maija Mylly

Kuulin tänään 15 vuotta Indonesiassa ja Filippineillä työskennelleeltä (mikä morfologia tuossakin sanassa!) kielitieteilijäystävältäni Kari Valkamalta, että maailmassa on 3 500 uhanalaista kieltä, jotka monesta eri syystä ovat häviämässä, sukupuuttoon kuin biologiset lajit.

Teknologia voi — ei vain säilyttää — vaan elävöittää häviävät äidinkielet. Suunnittelemme projektia Digital Heritage for Endangered Languages, jossa lukutaidotonkin ihminen viidakkokylässään voisi lukea ääneen vanhoja tarinoitaan niitä kuuntelevalle tabletille.

Tabletin ohjelmisto sitten prosessoisi outoa kieltä eteenpäin, auttaisi kielitieteilijää kokoamaan empiirisestä aineistosta kieliopin ja sanakirjan.

Toivon mukaan digitaalinen piristys saattohoitoa odottavalle kielelle nostaisi sen uuteen kukoistukseen, tuhkasta kuin Feeniks-linnun, niin että UNESCOkin ymmärtäisi liittää kielien kirjavuuden aineettomaan maailmanperintöön, ja valtataistelujen maailma saisi kuulla eri kielten moniäänistä sinfoniaa, digitaalisin instrumentein vahvistettuna.

Erkki Sutinen

Järjestimme perjantaina 25.3. Tokiossa Suomen Japanin Instituutissa tapaamisen japanilaisten pelitutkijoiden kanssa. Tapaamisen tarkoituksena oli tämänhetkisen tutkimuksen esittely ja yhteistyömahdollisuuksien etsiminen.

Instituutin johtaja Merja Karppinen avasi tilaisuuden ja esitteli instituutin toimintaa. Hän oli tyytyväinen tutkijatapaamisesta, koska puitteiden järjestäminen tieteelliselle yhteistyölle on yksi instituutin tavoitteista. Instituuttiin kannattaakin olla yhteydessä, jos tutkimusyhteistyön tiivistäminen ja erilaisten tilaisuuksien järjestäminen japanilaisten tutkijoiden kanssa kiinnostavat.

Instituutin esittelyn jälkeen minä kerroin lyhyesti Suomen peliteollisuuden ja pelikulttuurien nykytilanteesta. Nojasin esityksessä pitkälti Neogamesin vastikään ilmestyneeseen vuosiraporttiin, jonka lisäksi kerroin muista kuin digipeleistä sekä esittelin tulevaa ensi tammikuussa avautuvaa Suomen Pelimuseota.

Kerroin myös kolmesta tämänhetkisestä konsortiohankkeestamme, joista kaksi liittyy peleihin ja yksi yhteiskuntatieteelliseen ja kulttuuriseen nettitutkimukseen. Mainitsin lopuksi lyhyesti uudesta pelikulttuurien historiatietoon liittyvästä hankeajatuksestani, sillä erityisesti juuri tuota kyseistä hanketta varten tarvitsen myös uusia kansainvälisiä yhteistyökumppaneita.

Tilaisuudessa neljä japanilaista tutkijaa esitteli hankkeitaan ja kiinnostuksen kohteitaan. Apulaisprofessori Keiji Amano Seijoh-yliopistosta Tokaista on tutkinut aiemmin suomalaista innovaatiojärjestelmää ja verrannut sitä japanilaiseen. Niinpä hän aluksi valaisi vielä seikkoja, mitä japanilaisten on hyvä tietää suomalaisesta tutkimusrahoituksesta, innovaatiojärjestelmästä ja kulttuurista. Sen jälkeen hän kertoi opetuksen kehittämisprojekteissaan, joissa hän ja hänen kollegansa ovat käyneet läpi valtavan määrän kaupallisia videopelejä ja niiden soveltuvuutta eri aihealueiden kauppatieteelliseen ja yhteiskuntatieteelliseen opetukseen erityisesti simulaationäkökulmasta.

Lopuksi professori Amano kertoi vielä pachinko-pelaamista koskevista tutkimuksistaan, joissa hän on kiinnittänyt huomiota pachinko-ilmiöiden muutoksiin sekä viime aikoina muun muassa pachinkoa koskevaan populaarikulttuuriseen kuvastoon esimerkiksi japanilaisissa elokuvissa ja kaunokirjallisuudessa.

Japanin peliteollisuuden muutokset

Apulaisprofessori Yuhsuke Koyama Shibauran teknillisestä korkeakoulusta kertoi tänä vuonna ilmestyvästä 400-sivuisesta japaninkielisestä kirjastaan, jossa hän luo läpileikkauksen japanilaisen peliteollisuuden historiaan 1970-luvun lopusta tähän päivään. Hänen tarkoituksensa olisi julkaista kirjan tutkimustuloksia myös englanniksi esimerkiksi tutkimusartikkeleina.

Koyama kävi läpi muun muassa pelihallipelien, tietokonepelien ja konsolipelien sekä mobiilipelien tuotantoon liittyviä eroja ja muuttuvia suhteita esimerkiksi sen kannalta, mikä on ollut kunkin pelialustan suhde teknisiin ja sisällöllisiin innovaatioihin eri aikoina. Lisäksi hän esitteli esimerkkipelisarjojen kautta, miten pelituotannot ovat kasvaneet ja millaisia eri työtehtäviä pelituotannoissa on ollut eri vuosina.

Koyaman keskeisiä huomioita oli se, miten aluksi eli pelialustoihin liittyvä toiminta kehittyi rinnakkain, osittain toisistaan riippumattomasti niin, että erilaisille pelialustoille riitti pelaajia ja pelaajamäärät kasvoivat. Viime vuosina alustojen – ja sitä kautta erilaisten yhtiöiden – keskinäinen kilpailu on lisääntynyt ja aiemmat pelaamisen muodot ovat menettäneet asemiaan älypuhelimille ja tableteille. Tällä hetkellä Japanin tärkein ”pelikonsoli” on Applen iPhone-puhelin.

Koyaman mukaan Japanin peliteollisuudessa on tapahtunut 1970-luvun lopun alun jälkeen kaksi merkittävää murrosta. Yksi murros oli 1994, jolloin pelaamiseen liittyvä teknologinen paradigma ja bisnesmalli muuttuivat. Keskeistä tuossa vaiheessa oli muun muassa Sony Playstation -konsolin julkaiseminen ja siirtyminen konsolipelien CD-ROM-jakeluun.

Toinen murros on Koyaman mukaan tapahtunut viime vuosina ja liittyy erityisesti juuri mobiilipelaamiseen ja sosiaalisen median pelikulttuureihin. Koyama oli tutkinut myös Japanin ja Yhdysvaltojen pelituotannon suhdetta sekä sitä, miten suositun Nintendo Famicom -pelikonsolin pelituotannon muoto muuttui vuosina 1983–1994. Erityisesti 1980-luvun puolivälissä pelijulkaisuissa oli paljon käännöksiä tietokone- ja pelihallipeleistä, mutta sittemmin lähes kaikki uutuudet olivat alkuperäisjulkaisuja Famicom-konsoleille. Pelijulkaisujen määrä oli huipussaan 1980–1990-lukujen vaihteessa.

Peliteollisuuden ja kulttuurien muutoksesta Koyama nosti esille suositun Puzzle and Dragons -pelin. Hänen mukaansa free-to-play-bisnesmallia hyödyntävän pelin tuotto on vastannut parhaimmillaan perinteisempää tallenteina jaettavia pelejä, joita olisi myyty jatkuvasti kolme miljoonaa kappaletta kuukaudessa.

Harrastajatuotantoa

Vanhempi tutkija Nobushige Hichibe multimediaviestinnän säätiöstä on kiinnostunut peleistä ja sekä laajemmin japanilaisesta mediakulttuurista erityisesti harrastaja- ja fanituotannon näkökulmasta. Hän on kirjoittanut myös raportteja peliteollisuuden globaaleista trendeistä. Erityisesti Hichibe on käsitellyt tutkimuksissaan kuitenkin japanilaista harrastajatuotantoa, joka tunnetaan käsitteellä doujin. Hän on vertaillut myös doujin-pelituotantoa muualla maailmassa tapahtuvaan indie-pelituotantoon. Hichibe esitteli eri pelityyppien doujin-tuotantoja, joita tehdään erityisesti PC-alustalle sekä doujin-pelien myyntitapahtumia ja muita harrastajatapahtumia, joilla on tärkeä rooli toiminnassa.

Samassa organisaatiossa Hichiben kanssa projektikoordinaattorina työskentelevä Ema Tanaka kertoi multimediaviestinnän säätiön toiminnasta. Säätiö saa rahoituksensa erityisesti julkiselta sektorilta ja se ei tuota niinkään perustutkimusta vaan enemmänkin tutkimuksen tilaajia hyödyttäviä trendiraportteja. Tällä hetkellä säätiöllä on meneillään muun muassa hanke, jossa kartoitetaan koodausosaamiseen ja opetukseen liittyviä tekijöitä ja kehityslinjoja eri puolilla maailmaa. Myös tuossa hankkeessa on yhteistyömahdollisuuksia suomalaisille tutkijoille.

Tapaamisen lopuksi kyselin japanilaisilta tutkijoilta, mistä he vielä olisivat Suomessa kiinnostuneita. Keskustelimme muun muassa siitä, miten pelit Japanissa ovat hyvin usein hahmovetoisia mikä mahdollistaa tuotteistamisen ja lisensoimisen eri alustoille, mutta Suomessa vastaavia pelejä ei juuri ole. Japanilaiset tutkijat olivat kiinnostuneita myös Rovio-yhtiön tilanteesta nimenomaan pelien ja muiden mediamuotojen yhteenliitoksen näkökulmasta. He kysyivät myös siitä, kuinka pitkäikäisiä pelialan yritykset Suomessa yleensä ovat.

Tutkijat olivat kiinnostuneita lisäksi suomalaisesta pelitutkimuksesta, koska maan koon huomioiden Suomessa on paljon pelitutkijoita ja rahoitusmahdollisuuksia Japaniin verrattuna. Tapaamisen konkreettisena tuloksena sovimmekin laajemmasta suomalais-japanilaisesta tutkijatapaamisesta ja seminaarista ensi elokuussa Suomessa. Japanilainen pelitutkijoiden delegaatio pysähtyy Suomessa matkallaan Leipzigiin kansainväliseen Replaying Japan -konferenssiin.

Jaakko Suominen

Viime syksynä Digin-tutkijaverkosto järjesti kahden päivän kansainvälisen seminaarin, jossa syvennyttiin digitaalisten ihmistieteiden eettisiin haasteisiin. Uudenlaiset tavat kerätä entistä suurempia aineistoja ja teknologioiden soveltaminen aineistojen analyysissä laittavat tutkijat pohtimaan eettisiä kysymyksiä uudenlaisista näkökulmista.

Seminaariin oli kutsuttu kolme plenaristipuhujaa: Wisconsin-Stoutin yliopiston eettisen laitoksen johtaja tohtori Elizabeth Buchanan, tutkijatohtori Cornelius Puschmann Alexander von Humboldt Institute for Internet and Societysta ja tutkijatohtori Kai Kimppa Turun kauppakorkeakoulusta.

Seminaarin ensimmäisen päivän avasi Cornelius Puschmann esityksellään Ethical issues in Digital Humanities research. Hän nosti esiin erityisesti internetistä kerättyyn tutkimusaineistoon liittyviä eettisiä ongelmia, kuten tekijänoikeudet, sopimusvelvoitteet, yksityisyyden suojan ja tutkimusetiikan. Puschmann korosti tutkimuksiin tiedostaen tai tiedostamatta osallistuvien henkilöiden asemaa ja sitä, miten heidän eettiset etunsa tulisi ottaa huomioon.

FT Sari Östman (TY) jatkoi aiheesta Contextually Reflexive Research Ethics. Hän käsitteli sitä, miten tutkijan tulisi asemoitua tehdessään internet-tutkimusta ja millaisia eettisiä pohdintoja tähän liittyy. Östmanin mukaan on tärkeää, että tutkija tuntee hyvin tutkimansa alan ja aineiston sekä kontekstin, jossa toimii, mutta osaa kuitenkin pysyä tutkijan roolissa, hieman etäällä.

Tohtorikoulutettava Abayomi Baiyere (TY) käsitteli aihetta Who is looking at myCloud – Angels or Demons. Hän esitteli verkon pilvipalveluita, joihin tallennetaan sekä käyttäjän tuottamaa että hänestä kerättyä dataa. Näihin datavarastoihin liittyy useita toimijoita, kuten käyttäjät, palveluntarjoajat ja dataa toiminnassaan hyödyntävät kolmannet osapuolet. Baiyere nosti esiin useita eettisiä haasteita, jotka liittyvät datan omistukseen, yksityisyyteen, käyttöön ja elinikään.

Varsinaisten seminaariesitysten jälkeen järjestettiin opiskelijoille suunnattu varjoseminaari, jossa kuultiin esityksiä digihumanismin teknologiapainotteisten metodien soveltamisesta historiallisessa tutkimuksessa, sosiaalisessa mediassa jaetun datan luotettavuudesta ja lapsiin kohdistuvan tutkimuksen haasteista.

Seminaarin toisen päivän avasi plenaristi Elizabeth Buchanan, jonka aiheena oli Living in a Time of (Un)Ethical Algorithms. Hän pohti, millaisia uusia eettisiä haasteita on syntynyt tietotekniikan ja teknologian kehityksen myötä. Buchanan puhui erityisesti sosiaalisen median sisältöä ja toimintoja määrittelevistä algoritmeista, jotka saattavat rajoittaa käyttäjien toimintaa tai tahattomasti tuottaa heille mielipahaa.

Professori Ville Leppänen (TY) käsitteli esityksessään Overview of CyberTrust project: Goals, activities and state of the art of threats in digital cyber world meneillä olevaa kansallista CyberTrust-hanketta, jossa kehitetään uudenlaisia tietoturvaratkaisuja.

Professori Susanna Paasonen (TY) esitteli yhdessä opiskelijoidensa kanssa tekemää tutkimusta otsikolla ‘Pervy role-play and such’: girls’ experiences of sexual messaging online. Tutkimukssessa oli haastateltu teini-ikäisiä tyttöjä heidän kokemuksistaan seksiviestittelystä internetin keskustelusivustolla. Arkaluonteisen aiheen tutkimiseen liittyi useita eettisiä kysymyksiä, minkä vuoksi tutkimus oli arvioitu myös yliopiston eettisessä lautakunnassa.

Seminaarin lopuksi kolmas plenaristi tohtori Kai Kimppa (TY) puhui aiheesta Ethics of Gamers as Users in the Net. Hän pohti useita tietokonepeleihin ja -pelaamiseen liittyviä eettisiä kysymyksiä pelaajan ja peliteollisuuden näkökulmista. Pelaaja voi toimia pelimaailmassa epäeettisesti esimerkiksi huijaamalla muita, kun taas peliteollisuus puolestaan yrittää koukuttaa ihmiset pelaamaan entistä enemmän. Kimppa esitti myös pelien hyviä puolia: ne ovat hyvää ajanvietettä, niitä voi hyödyntää opetuksessa ja pelillistäminen tekee tuloaan monella alalla.

Ida Andersson
Digin-verkoston kurssisihteeri