Seksuaalineuvonnan lopputyössäni ”Tutkimus Suomen muslimien seksuaalisuudesta ja seksuaaliterveydestä” usea musliminainen kertoi kivuliaiden yhdyntöjen olevan omaan seksuaaliterveyteen liittyvä ”ykkösongelma”. Moni nainen…
Hammashoitolassa on koululaisten tarkastuspäivä. Sisään ja ulos hoitolan ovista kävelee erinäköisiä lapsia ja nuoria, suora- sekä vinohampaisia. Toisten hymyä koristaa…
Sisäilman huono laatu on jo pitkään arvioitu yhdeksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista. Sisäilmasto-ongelmien usein tärkeimpänä mainittu syy on rakennusvirheistä johtuva kosteusvaurio,…
Herpesvirus -1 (HSV-1) infektioita tavataan ympäri maailman, jopa pienissä Brasilian heimoissa. Voidaankin yleisesti sanoa, että noin 80% maailman väistöstä on…
Arviolta lähes miljoona suomalaista altistuu päivittäin haitalliselle sisäilmalle. Ongelmaa esiintyy erityisesti julkisissa rakennuksissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa ja terveydenhuollon yksiköissä.
Nykypäivän fitness-urheiluvillitys saa ihmiset ajamaan kehonsa äärirajoille, jolloin rasva pitää haihduttaa olemattomiin ja lihas pumpata tiukemmaksi kuin koskaan. Villitykseen hurahtaneet…
Tämän blogin kirjoitukset julkaistaan jatkossa Turun yliopiston verkkosivuilla. Tätä sivustoa ei enää päivitetä.
The posts of this blog will now be published on the website of the University of Turku. This site is no longer updated.