Just ODD it!

Openness, Digitality and Data in Science

Ahdistaako aineistonhallinta? Tarvitsetko opastusta ja neuvontaa datanhallintasuunnitelman teossa?

Yksi tieteellisen tutkimuksen luotettavuuden edellytys on, että tutkimus on suoritettu hyvän tieteellisen käytännön edellyttämällä tavalla. Jo ennen tutkimuksen aloittamista huolellisesti suunniteltu tutkimusaineiston hallinta on osa hyvää tieteellistä käytäntöä, parantaen tutkimuksen luotettavuutta ja toistettavuutta, säästää resursseja pitkällä aikavälillä ja minimoi datan hävikkiä. Lisäksi se parantaa tutkittavien tietosuojaa. Hyvin suunniteltu aineistonhallinta helpottaa myös tutkimusdatan arkistointia ja jakamista.

Mitä on aineistonhallinta ja miksi siitä puhutaan?

Puhuttaessa aineistonhallinnasta, on hyvä alkuun määritellä termit: tutkimusaineistolla tarkoitetaan laajasti kaikkea, mitä syntyy tutkimusprosessin aikana. Tutkimusdataa taas on kaikki se informaatio, jota tarvittaisiin, jos tutkimus haluttaisiin toistaa, ja jota voidaan hyödyntää myöhemmässä tutkimuksessa. Puhuttaessa datan avaamisesta, tarkoitetaan tällöin digitaalisen aineiston käsittelyä siihen muotoon, että se voidaan jakaa muille käyttäjille jossakin yleisessä tai tieteenalakohtaisessa avoimessa arkistossa eli repositoriossa.

Rahoittajat ja kustantajat edellyttävät datanhallintasuunnitelmaa ja datan jakamista

​Keskeiset tutkimusta rahoittavat toimijat, järjestöt ja seurat, kuten Suomen Akatemia, Euroopan komissio, National Science Foundation ja Wellcom Trust, ovat alkaneet vaatia rahoittamiltaan hankkeilta suunnitelmallista aineistonhallintaa niin sanottujen datanhallintasuunnitelmien (Data Management Plan, DMP) muodossa sekä esittää vaatimuksia syntyneen datan avaamisesta. Samanlaisia vaatimuksia datan avaamisesta on alkanut tulla myös kustantajien toimesta. Tutkimuksen tulosten verifioimiseksi halutaan, että artikkelin taustalla oleva data saatetaan avoimesti esille avoimiin data-arkistoihin.   Myös keskeiset eurooppalaiset avoimen tieteen tiekartat (Association of European Research Libraries, (LIBER) 2018; League of European Research Universities (LERU) 2018) suosittelevat, että kaikkia tutkimusaineistoja tulee hallita ja käsitellä suunnitelmallisesti. Näiden tavoitteiden ja vaatimusten toteuttamiseksi Turun yliopiston kirjasto järjestää yhdessä yliopiston muiden tutkimuksen tukipalveluiden, kuten rahoituksen, lakiasioiden ja IT-palveluiden kanssa räätälöityä koulutusta kuluvan syksyn Suomen Akatemian rahoitushakujen aikana, mutta vuodenajasta riippumatta erilaisia palveluja ja neuvontaa tutkimusaineistojen hallinnan suunnitteluun ja avaamisen tueksi.

Datan hallintaa ja hallittua avaamista

Aineistonhallintasuunnitelma on tutkimuksen alkuvaiheessa tehtävä dokumentti, jossa kuvataan, miten tutkimusaineistoa käsitellään tutkimuksen eri vaiheissa. Aineistonhallintasuunnitelmassa kuvataan kaiken tutkimuksessa syntyvän aineiston hallinta, myös ei-digitaaliset aineistot. Datan hallintaan liittyvissä kysymyksissä kirjasto neuvoo aineistonhallintasuunnitelmien teossa, siihen tarkoitetun työvälineen DMPTuulin käytössä ja löytämään sopivat ratkaisut tutkimuksenaikaisen datan hallintaan niin tutkimusryhmän, yliopiston, EU:n tietosuo-asetuksen kuin rahoittajankin vaatimusten mukaisesti.

Aineistonhallintasuunnitelman yksi keskeinen kohta on aineiston avaamisen suunnittelu, tai mikäli dataa ei avata, pohdinta ja perustelu sille, miksi aineistoa ei voi avata. Aineiston avaamiselle saattaa olla juridisia tai eettisiä esteitä, mutta tällöinkin aineiston kuvailutiedot eli metadata (ts. tietoa tutkimuksessa syntyneistä tiedostoista ja niiden sisällöstä: mm. tekijä, ajankohta, tutkimuskohde, missä, miten ja millä välineillä tutkimus tehty, jne.) voidaan avata. Kun tutkimusaineiston avaamisen suunnittelee jo tutkimuksen alkuvaiheessa, voi ottaa huomioon avaamisen kannalta tärkeät seikat, kuten tutkittavien suostumukset ja informoinnin, EU:n tietosuoja-asetuksen vaatimukset sekä avaamiseen tarvittavan resurssin, kuten mahdolliset tarpeet aineiston anonymisoinnille tai pseudonymisoinnille. Tutkimusdatan avaamisessa kirjaston asiantuntijat voivat olla tutkijan tukena sen selvittämisessä, voidaanko dataa avata vai avataanko vain metadata, aineistolle sopivan ja tarkoituksenmukaisen kansallisen tai kansainvälisen data-arkiston löytämisessä sekä tutkimusaineistojen käyttöä helpottavan lisenssin valinnassa.

Aineistojen avaaminen vaatii osaamista. Datan avaamiseen liittyy ainakin tietoteknisiä, juridisia, tutkimuseettisiä ja tekijänoikeudellisia seikkoja. Mitä aineistoa saa julkaista, kuka aineistot lopulta omistaa ja millaisella lisenssillä aineistoja ylipäänsä saa jakaa? Yliopiston eri tukipalvelut toimivat saumattomassa yhteistyössä ja erityisosaamista vaativia datanhallintaan liittyviä kysymyksiä pohditaan yhteistyössä yliopiston IT-palveluiden, lakiasioiden tai tietosuojavastaavan kanssa.

Kirjasto on koonnut kattavan oppaan yhdistäen saman osoitteen alle aineistojen hallintaan ja avaamiseen liittyvät ohjeet ja niihin liittyvät yliopiston tarjoamat tukipalvelut: https://utuguides.fi/tutkimusdata

Aineistonhallintaan liittyvä koulutustarjontamme löytyy osoitteesta https://utuguides.fi/koulutustarjonta/julkaisut.

Lisäksi kaikki aineistonhallintaan ja avaamiseen liittyvät kysymykset voi lähettää yliopiston palveluosoitteeseen openutu@utu.fi, jonka takaa löytyy yliopiston koko datatukipalveluverkosto.

Seuraavassa esitellään vielä Suomen Akatemian syyskuun haun aikaan tarjolla olevia tukimuotoja.

DMP-työpajat

DMPTuuli-työpajoissa tutustutaan Tuuli-työkaluun, aineiston hallinnan keskeisiin asioihin Suomen Akatemian DMP-pohjan mukaisesti ja työstetään omaa aineistonhallintasuunnitelmaa. Työpajat järjestetään tietokoneluokissa, jossa tutkijat voivat yhdessä kirjaston, IT-palvelujen ja lakiasioiden asiantuntijoiden kanssa työstää aineistonhallintasuunnitelmaansa. Ota mukaan oman hakemuksesi tiedot, jotta voit aloittaa suunnitelman teon heti koulutuksessa!

Työpajoihin voivat osallistua kaikki Turun yliopiston tutkijat, jatko-opiskelijat ja henkilökuntaan kuuluvat. Opetuksen pääkieli on suomi, mutta henkilökohtaista opastusta saa myös englanniksi. Luonnontieteellisille aineille suunnattu työpaja pidetään kokonaan englanniksi.

Työpajojen aikataulut ja ilmoittautumislinkit löydät kirjaston uutisesta.

Aineistonhallintasuunnitelmien kommentointia

Kirjasto kommentoi valmiita aineistonhallintasuunnitelmia sähköpostitse osoitteessa openutu@utu.fi. Saman osoitteen kautta saat aineistonhallintaan liittyviin pulmiin neuvontaa paitsi kirjaston, myös IT:n, lakiasioiden ja tutkimusedellytysten asiantuntijoilta sekä tietoturvavastaavalta. HUOM! Aineistonhallintasuunnitelmat tulee lähettää kommentoitavaksi 18.9. mennessä. Määräajan jälkeen lähetettyjä suunnitelmia ei kommentoida.

DMP-klinikat

Henkilökohtaista DMP-klinikkaa varten tutkija voi varata tunnin ajan opeutu@utu.fi –osoitteesta. Ennen DMP-klinikkaa tutkimussuunnitelma sekä DMP lähetetään 3 päivää aikaisemmin tutustuttavaksi samaan osoitteeseen. Klinikoissa ovat mukana kirjaston asiantuntijat, jotka konsultoivat tarvittaessa yliopiston muita asiantuntijoita suunnitelmassa olevista asioista.

Apua julkaisusuunnitelman teossa

Paitsi aineistonhallintasuunnitelmaa, Suomen Akatemia edellyttää rahoittamiltaan hankkeilta myös sitoutumista julkaisujen avoimeen saatavuuteen. Kirjastosta saa apua avointa saatavuutta tukevan julkaisusuunnitelman tekoon: lähetä julkaisusuunnitelmasi osoitteeseen openutu@utu.fi ja kirjasto tarkistaa lehtien avoimen julkaisemisen politiikat. HUOM! Julkaisusuunnitelmat pitää lähettää viimeistään 18.9. mennessä openutu-osoitteeseen.

Kaikissa muissa UTUCRIS-tutkimustietojärjestelmän kautta näkyvissä, julkaisuihin liittyvissä asioissa saat apua ja neuvoja osoitteesta researchportal@utu.fi

 

LIBER (2018). Open science roadmap.
Osoitteessa: https://zenodo.org/record/1303002/files/LIBER_OSR_A5-ONLINE-HR.pdf

LERU (2018). Open Science and its role in universities: a roadmap for cultural change. S.l.: LERU. Osoitteessa: https://www.leru.org/files/LERU-AP24-Open-Science-full-paper.pdf

Avoimeen rinnakkaistallentamiseen uusia vahvoja kannustimia – kirjasto kerää aktiivisesti tutkijoiden rinnakkaistallenteita

(Scroll down for English)

Vuosi sitten kansallisen julkaisutiedonkeruun päätyttyä kirjasto uutisoi (linkki vie Turun yliopiston intranetiin), että lähes puolet Turun yliopiston edellisen vuoden julkaisuista oli avoimesti saatavilla. Lisäksi olimme julkaisujen kokonaisavoimuudessa kansallisesti toisella sijalla Jyväskylän yliopiston jälkeen. Nyt tilanne on tältä osin muuttunut.

Raportoitujen julkaisujen määrä on kasvanut Turun yliopistossa koko 2010-luvun. Vuonna 2018 kokonaismäärä läheni jo 5700:a. Julkaisujen kokonaismäärässä olemmekin edelleen Helsingin yliopiston jälkeen toisena kansallisella tasolla mitattuna. Myös julkaisujemme kokonaisavoimuus vastaa vuoden 2017 lukuja. Tästä huolimatta jäämme avoimuudessa vielä hieman 50 %:ia alemmalle tasolle.

Vihreän tien avoimuus kasvaa hitaasti

Selkeää taantumista on tapahtunut avoimen rinnakkaistallentamisen määrän kehittymisessä. Kun vielä vuonna 2017 olimme tilastojen valossa jaetulla kolmannella sijalla maksumuurin takana julkaistujen artikkelien rinnakkaistallentamisessa, nyt olemme jaetulla neljännellä sijalla.

Lähde: JUULI-julkaisuportaali

Lisäksi olemme laskeneet vertaisarvioitujen julkaisujen kokonaisavoimuudessa vuoden takaisesta toisesta sijasta jaetulle viidennelle sijalle Jyväskylän, Oulun, Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopistojen jälkeen.

Lähde: JUULI-julkaisuportaali

Meitä edelle nousseet yliopistot ovat kasvattaneet juuri tilausmaksullisissa lehdissä maksumuurin takana julkaistujen artikkelien rinnakkaistallentamisen volyymia.

Suuntaus ei anna vielä aihetta huoleen, mutta kannustaa tehostamaan nykyisiä käytäntöjämme. Opetus- ja kulttuuriministeriön uudessa, vuonna 2021 käyttöön otettavassa rahoitusmallissa avoimesti julkaistut tai rinnakkaistallennetut vertaisarvioidut julkaisut saavat kannustekertoimen 1,2. Niinpä rinnakkaistallentamisen merkitys kasvaa entisestään.

Avoimen julkaisemisen strategiaa ja kannustimia kehitetään kansallisesti ja kansainvälisesti

Tutkimusjulkaisujen avointa saatavuutta kehitetään parhaillaan sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kansallinen tutkimusjulkaisujen avoimen saatavuuden strategia on juuri ollut laajalla kommenttikierroksella ja sen on tarkoitus valmistua lokakuussa 2019. Turun yliopisto on lausunut strategialuonnoksesta ja sen toimenpiteistä kahteen otteeseen sekä järjestänyt TSV:n kanssa yhteistyössä työpajan tutkijoille aiheesta 4. kesäkuuta.

Strategian valmistelussa on seurattu tiiviisti kansainvälistä kehitystä ja erityisesti viime syksynä julkaistua PlanS –aloitetta, jonka päivitetty versio julkaistiin toukokuun lopussa ja joka astuu voimaan 2021. Päivitetty suunnitelma ottaa kantaa myös rinnakkaistallentamiseen. Rinnakkaistallenteeksi hyväksytään viimeisin hyväksytty ja vertaisarvioitu käsikirjoitus kuten nykyisinkin, mutta julkaisuviivettä eli embargoa ei sallita. Plan S:n taustalla oleva koalitio suosittelee rinnakkaistallennusta riippumatta ensisijaisesta julkaisumuodosta ja tämä on myös useimpien koalitioon liittyneiden tutkimusrahoittajien vaatimus.

Vihreä avoimuus kasvuun tutkijoiden ja kirjaston yhteistyöllä

Kasvattaaksemme maksumuurin takana julkaistujen artikkelien avoimesti saatavilla olevien rinnakkaistallenteiden määrää, kirjasto toivoo, että kaikki tutkijat, joilla on tutkimustietojärjestelmässä olevan julkaisunsa hyväksytty, vertaisarvioitu käsikirjoitus tallessa, lähettäisivät sen kirjastoon joko sähköisellä lomakkeella tai sähköpostilla suoraan osoitteeseen researchportal@utu.fi. Yksi hyvä tapa hankkia käsikirjoituskappale on pyytää se vastaavalta kirjoittajalta editointiprosessin yhteydessä. Rahoitusmallimuutoksen myötä ministeriö kerää tietoja avoimesta saatavuudesta vuodesta 2017 alkaen, joten käsikirjoituksia voi toimittaa myös takautuvasti.

Kirjasto tarkistaa kustantajalta rinnakkaistallenteen tallennusluvan ja asettaa julkaisulle mahdollisen julkaisuviiveen eli embargon. Julkaisuviiveestä huolimatta artikkeli voidaan raportoida rinnakkaistallennettuna ja vaikuttaa siten heti positiivisesti ministeriön raportointiin.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä kannusteena maksumuurin takana olevien käsikirjoitusten toimittamiselle kirjastoon on se, että kun saamme kokoon vähintään 1000 kpl:tta lääketieteen ja/tai tekniikan ja luonnontieteen rinnakkaistallenteita, nämä kytketään osaksi PubMed -tietokantaa. Sen jälkeen niiden näkyvyys kasvaa merkittävästi.

Kirjasto vastaa mielellään lisäkysymyksiin, jotka voi osoittaa palveluosoitteeseemme researchportal@utu.fi.

Kirjoittajat: Anna Salmi ja Anna-Kaarina Linna

 

Strong new incentives for open self-archiving – The library is actively collecting publication manuscripts from the researchers

Last year in 2018, after the deadline of the national publication information collection, the Library reported that nearly half of the University’s publications from the year before were openly available. Moreover, we held the second national place after the University of Jyväskylä in the overall openness of reported publications. The situation has since then changed in this respect.

The amount of reported publications in the University of Turku has been growing during the whole course of the 2010s. In 2018, the overall amount neared 5700. Measured by the overall amount of publications, the University of Turku remains second at the national level after the University of Helsinki. The overall openness of our publications also correlates with the numbers from 2017. However, the open access share of our publications remains slightly lower than 50 %.

Green open access in slow increase

A noticeable decline has taken place in the development of open self-archiving. Whereas in 2017 we shared a third statistical place in self-archiving of publications published behind paywall, we now share the fourth place.

Source: JUULI publication portal

As to the percentage of overall openness of peer-reviewed publications, we have also fallen from last year’s second place to the shared fifth place after the Universities of Jyväskylä and Oulu, the Aalto University, and the University of Eastern Finland.4

Source: JUULI publication portal

The universities that have gone ahead of us have increased precisely the self-archiving volume of articles published behind paywall in subscription fee journals.

The trend does not yet give cause to concern, but encourages us to make our practices more effective. In the Ministry of Education’s new funding model, to be implemented in 2021, publications published open access or self-archived according to the green open access route get an incentive coefficient of 1,2. This means that the significance of open self-archiving still increases.

The strategy and incentives for open publishing are developed nationally and internationally

The national strategy for open access to research publications has just been in a broad commentary and is due to be completed in October 2019.

In the preparation of the strategy international development has been tightly followed, especially the PlanS initiative published last autumn, and which updated version was released at the end of May and will come into force in 2021. The updated plan takes a stand also for self-archiving.

The latest accepted and peer-reviewed manuscript is accepted, such as also nowadays but the publication delay, in other words the embargo is not allowed. The coalitionS in the background of the planS recommends self-archiving irrespective of a primary publication form, and this is also a requirement of most research funders who have been involved in the coalition.

Boost to Green Open Access with the cooperation of researchers and the library

In order to the University to increase the amount of open self-archived manuscripts of publications published behind paywall, the Library recommends all researchers who have preserved the accepted, peer-reviewed manuscript copy of their publication filed in the Current Research Information System UTUCRIS to send it to the Library either by e-form or straight by email to the service address researchportal@utu.fi. One possible way to acquire the accepted manuscript is to request it from the corresponding author during the editing process. Since the changing of the funding model, the Ministry collects information about open access from the year 2017 onwards, which means that manuscripts can also be submitted retroactively.

The Library checks the self-archiving permission from the publisher and sets the eventual embargo to the manuscript. The publication can be reported as self-archived despite the embargo, which means it has an immediate positive impact in the Ministry’s reporting.

The last but not the least of the incentives to submitting manuscripts of behind-paywall articles to the Library is the prospect of future integration of the self-archived manuscripts from the fields of medicine, natural sciences, and engineering to the PubMed database as soon as the Library has collected the minimum of 1000 manuscripts. After the integration, the self-archived manuscripts will be accessible via PubMed, which will increase their visibility considerably.

In all questions, please contact the Library at researchportal@utu.fi.

Authors: Anna Salmi and Anna-Kaarina Linna

Dreaming on a healthier future of scholarly journal publishing

Professor Kari Lukka

Academic world of publishing is increasingly in turmoil. Old structures with big publishing houses (like Elsevier, Taylor & Francis, Emerald and Wiley) with their subscription fee -based journals are shaken by the rapidly strengthening view that published research should not be a private property of the big publishers – or anybody – but instead openly accessible to everyone. New structures are emerging and they are also actively supported at the national and international level. One important example of this is the ambitious initiative Plan S launched by a group of national research funding organisations, with the support of the European Commission and the European Research Council. I wholeheartedly support this general trend of development, but feel worried of the seeming lack of sufficient vision and realism in the implementation plans. Now more than ever is the time to have an appropriate vision, which is based on realistic reading of the current situation in the first place.

In my view, the general landscape of academic journal publishing is fundamentally unsound. Academics do most of the work, as editors and reviewers, for journals, which are mostly owned by big publishing houses, with no remuneration for their work requiring high level of scholarly expertise. When academics publish their works in these journals, they have to give most of their copyrights to the publisher as routinely accepted rule in this business. In most cases these journals are closed ones. Hence, if an academic wishes to get his/her publication openly accessible, s/he (or some party in the back) has to pay an APC (article processing charge) to the publisher (yet sometimes some version of ‘green publishing’ is possible). Academics or their universities have to pay subscription fees for most of these journals. APCs and subscription fees are notably high and significant regarding the economies of the universities. As one of the outcomes, big publishing houses are known to be highly profitable.

The above picture of the academic publishing landscape has become highly established during the last few decades, during which the volume of journal publishing has acceleratingly increased. This landscape would be at least somehow supportable, IF the publishing houses would very notably add value in the process of current academic publishing. While they may have been able to do that a decade or two ago when academic publishing in very large scale was still emerging, during the ever-increasing degree of digitalization, it is more and more difficult to see in which way the publishing houses would add value in such a way that their profits would be acceptable.

Actually, in my view there is no way any longer to find arguments for the very notable profits of the big publishing houses for their publishing of academic journals. I woke up to this issue already during being the Editor-in-Chief of European Accounting Review, a journal now at the Finnish JUFO2-level [1], for six years in 2000-2005. It became never clear for what the journal was really needing the publisher, Taylor & Francis, to formally run the journal. Was it due to the paper-printed colourful marketing leaflets that they mass-posted to academics globally and which, as all academics know, were normally waste-paper binned right upon their arrival on the office desks? During those years, we working at the editorial office of the journal started feeling that the balance of the publisher’s value added was almost negative, not least as they managed to constantly create typos to the manuscripts in a process that they called “type-setting”. This was likely due to the very aggressive outsourcing of their processes to low labour-cost countries. The only obvious thing that the big publishing houses have to offer as a kind of value added is their back-files of articles. But referring to above, even those sets of files have been acquired in a highly questionable manner by – to put it bluntly – unethically depriving academics.

The current status quo is of course supported by many structures around the closed journals, which are inclined to cement their existence and still today offer the big publishing houses chance to reap high profits. These include the high prestige of the closed journals, deriving from their often high impact factors and journal rankings (among them the Finnish JUFO). Even though there already are open access journals and in some research areas their role is already now rather notable, these tend to be new outlets, which need to earn their place in the global pecking order of journals – and this takes time. It is in the interest of academics to publish in a highly ranked journal with high impact factor; hence, often the open access journals do not even get considered when scholars ponder where to submit their works without any price sensitivity. Scholars are somewhat shielded from the high prices of scientific publishing because the subscription costs are usually paid by the library and/or funding for the APCs provided by the research funders or research organisations. Of this, the publishers are very well aware of.

By far the most promising effort to collapse paywalls is Plan S which attempts to change almost violently these conditions, but I am not sure whether this project has so far been able to bridge its good, well supportable general ambition and the situation of the academics: How can the latter be nearly forced to publish openly, if there are no such open access journals in their field that would be appreciated by their peers? Isn’t it too naïve to believe that these initiatives alone can force a major change in the business model of science publishers? The other option, to ask them to pay APCs to closed journals (even if that were supported by research funding organizations) to get their articles openly accessible is another extremely problematic option as that practice would only support the fundamentally sick status quo that we now have: APCs are not set according to the real publishing costs because the interest of scholars to publish in highly ranked journals is just inclined to increase market concentration, not competition.

The current world of academic journal publishing is simply not sustainable!

So what do? What would be the supportable vision? Well, the general aim is clear: The current unsound established system needs to be wrecked and be replaced by satisfactory arrangements of open publishing. We would need a notable set of options of open access journals to all scholarly fields and they need to replace the current closed ones. But how to get there in the best way?

One thing that has not received enough attention is the fact that digitalization has fundamentally changed the underlying economics of the publishing opportunities. A radical outcome of this is that we can quite easily imagine a nearby future where there would not be much payments at all to anybody – not only no APCs to get articles openly accessible from closed journals, but also practically no APCs of any kind to any party!

This future will be possible if academics are willing to continue volunteer working for journal publishing similarly as this far, but they would start investing their time to seriously developing open access journals, which in the increasingly digitalized world could work with very small cost. The editorial team only needs a software to run the review process and then it can be run with equally high quality as the best closed journals now do. The more senior academics could take the lead – basically without the publishers – but with the necessary administrative support provided by university libraries. No APCs as writing fees would be needed, perhaps small submission fees. Marketing would need some funding; back-issues would need a system. But the costs of arranging these are peanuts, and their volume has nothing to do with the current subscription fees or APCs charged by the big publishing houses.

In conclusion: There is no real functional or economic reason for not revolutionizing the publishing world now. We can quite easily get rid of APCs of any form – and especially, the sooner we can get rid of even the idea of paying any APCs for making closed publications of the big publishing houses open, the better. The real value-added of big publishers is today minimal and they know that. They are currently almost desperately trying to harvest the last glimpses of their profits. Once the international academe only gets the kind of snowball outlined above rolling, the now cemented looking institutional arrangements will soon collapse and become replaced by other, much healthier ones. There is no necessary need to change (practically) anything in the review processes or make any compromises regarding scholarly quality. The rising impact factors and journal rankings will follow. At least the governmental rankings like JUFO and e.g. the corresponding Norwegian and Danish systems as well as the Plan S initiative could and should strongly encourage all this. This may now look like just a dream, but starting from courageously visioning this we can make it become true – and even before long.

Professor Kari Lukka, Accounting and Finance, University of Turku

 

[1] JUFO Publication Forum is a classification of publication channels created by the Finnish scientific community to support the quality assessment of academic research.

Ennen ja nyt -lehti tuo dialogin ja yhteisöllisyyden mukaan tieteelliseen vertaisarviointiin

Erika Lilja

Kotimainen historiatieteellinen Ennen ja nyt – verkkojournaali haluaa tarjota perinteiselle vertaisarvioinnille vaihtoehtoja. Nykyisenlainen toimituskunnan ulkopuolinen vertaisarviointi nousi laajamittaiseen käyttöön ja sen myötä määrittävään asemaan vain kuutisenkymmentä vuotta sitten. Lehden päätoimittaja katsoo, että vertaisarviointia on korkea aika tarkastella kriittisesti.

 

Ennen ja nyt – Historian tietosanomat on aloittamassa avointa, joukkoistetun vertaisarvioinnin kokeilua. Kotimainen tieteellinen lehti tarjoilee avoimen vertaisarvioinnin kokeilulla kaivattua ja tärkeää käytännön tason toteutukseen liittyvää tietoa ja kokemuksia muille kotimaisille kustantajille.

Historian alan Ennen ja nyt -aikakauskirja julkaisee referee-artikkeleita, katsausartikkeleita ja väitöslektioita sekä haastatteluja ja kirja-arvosteluja. Taustalla vaikuttaa neljä julkaisijatahoa: Agricola -Suomen humanistiverkko, Historiallinen Yhdistys ry, Suomen Historiallinen Seura ry ja Turun Historiallinen Yhdistys ry. Tähän kirjoitukseen on haastateltu lehden päätoimittajaa, FT Lauri Keskistä, ja toimituskunnan jäsentä, VTT Olli Kleemolaa, joka toteuttaa vertaisarviointikokeilun. Kokeilun rahoittaa Suomen tiedekustantajien liitto.

Uuden äärellä, avoimesti kokeillen

Perinteinen arviointiprosessi ei etenkään kansainvälisissä keskusteluissa näyttäydy enää tutkimuksen edistämisen kannalta ainoana ja optimaalisena mallina. Alle kuukausi sitten julkaistun avoimen vertaisarvioinnin selvityksen kirjoittajat kysyvätkin nyt, mitä kaikkea julkaisuprosessin avoimuus voisi tarkoittaa kotimaisella tiede- ja julkaisukentällä. Kysymykseen saadaan pian ainakin yksi esimerkki, kun Ennen ja nyt -lehti lähtee rohkeasti kokeilemaan täysin avointa vertaisarviointiprosessia kotimaisen keskustelun puuttumisesta ja avoimeen vertaisarviointiin liittyvistä haasteista huolimatta.

– Aiempi kokeilu puoliavoimen vertaisarvioinnin osalta osoittautui menestyksekkääksi. Nyt haluamme ottaa askeleen pidemmälle ja pilotoida avointa joukkoistettua vertaisarviointia, toteaa lehden päätoimittaja Keskinen.

Humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden tavoin lehdessä arviointi on perinteisesti noudattanut kaksoissokkoarvioinnin linjauksia eli sekä kirjoittajan että arvioitsijan identiteetti on salattu. Puoliavoin vertaisarviointi toteutettiin lehden aiemmassa kokeilussa siten, että kirjoittaja ja arvioitsija saivat tietää toistensa nimet. Arvioitsijoiden nimet myös julkaistiin artikkelin yhteydessä. Joukkoistetussa vertaisarvioinnissa avoimuus tarkoittaa paitsi identiteettien avoimuutta myös avoimia lausuntoja sekä avoimempaa osallistumista ja vuorovaikutusta.

Vanhakantaiseen arviointiprosessiin ja sen vinoumiin on Jytilän ja Laakson selvityksen mukaan haettu vaihtoehtoisia toimintatapoja avoimesta vertaisarvioinnista sen eri muodoissa. Vertaisarvioinnin puutteet tuottavat prosessiin muun muassa liiallista hitautta ja epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, johon monitieteisen tutkimuksen korostuminen tuo omat haasteensa. Usein saatetaan lisäksi unohtaa, että laadunvarmennus vertaisarvioinnissa koskee paitsi käsikirjoitusten laatua myös vertaisarviolausuntojen laatua. Vertaisarvioinnin läpinäkymättömyys mahdollistaa puolestaan vertaisarvioitsijoiden vastuuttomuuden. Tilannetta ei paranna prosessin kommunikaation puute. Monissa tutkimuksissa myös vertaisarviointiprosessin merkitys tieteellisen laadun takaajana on kyseenalaistettu ja samaan käsikirjoitukseen annetut lausunnot ovat usein prosessiin sisältyvän subjektiivisen selektiivisyyden vuoksi keskenään jopa ristiriitaisia. (Jytilä & Laakso 2019, 5–6.)

Vertaisarviointiprosessin kehittäminen on tavoitteena myös Ennen ja nyt -lehden kokeilussa. Parannusta haetaan perinteiden sijaan uusista avoimista käytännöistä.

Kriittisyys koskee myös tieteellisen julkaisemisen käytäntöjä

Ennen ja nyt -lehden kokeiluun on päätoimittajan mukaan useampi syy. Käytännössä menestyksekkääksi osoittautunut aiempi kokeilu on niistä vain yksi.

– Toinen, hieman korkealentoisempi tai jopa idealistinen syy on se, että mielestäni perinteiselle vertaisarvioinnille tulee tarjota vaihtoehtoja. Toimituskunnan ulkopuolista sokkovertaisarviointia on korkea aika tarkastella kriittisesti. Koska kriittisyys ja menetelmien kehittyminen ovat tieteen määrittäviä piirteitä, pitäisi niiden määrittää myös tieteellisen julkaisemisen käytäntöjä, avaa Keskinen kokeilun taustoja.

Kolmas syy liittyy tieteellisten käytäntöjen historiaan. Keskisen mukaan seminaaria, muodossa tai toisessa, voidaan pitää kaikkein vanhimpana kritiikin antamisen muotona tieteen kentällä. Seminaarissa tutkijat kohtaavat toisensa mahdollisimman tasaveroisessa asetelmassa tavoitteenaan kehittää yhdessä jotakin väittämää, menetelmää tai vaikka julkaisua.

En väitä seminaarityyppistä työskentelyä parhaaksi sen pitkien perinteiden takia vaan sen takia, että se edellyttää toisen kohtaamista ja aidon dialogin syntyä. Kaksoissokkomenetelmä katkaisee tuon yhteyden ja mahdollistaa yksipuolisten lausuntojen esittämisen tarjoamatta kirjoittajalle tilaisuutta esittää omat argumenttinsa. Näin menetetään myös motivaatio yhdessä kehittämiselle.

Myös lehden toimituskunnan jäsenellä Olli Kleemolalla on omakohtaista kokemusta kaksoissokkomenetelmän heikkoudesta sekä kirjojen että tieteellisten journaalien osalta.

Perinteisessä menetelmässähän lausunto saattaa jäädä pinnalliseksi, kun kirjoittajalla ja arvioitsijalla ei ole mahdollisuutta dialogiin. Toisaalta, kun arvioitsijoita on vain kaksi, heille kasautuu verrattain suuri työtaakka, koska huolellisen arvioinnin tekeminen vaatii perusteellista työtä ja jonkin verran aikaa. Kirjoittajan kannalta tilanne voi olla myös sikäli huono, että usein arvioitsijan asiantuntemus kohdistuu vain joihinkin osa-alueisiin, kertoo Kleemola.

Jytilä ja Laakso toteavat selvityksessään, että vertaisarviointijärjestelmää pidetään tieteellisen julkaisutoiminnan kulmakivenä ja että kaikkine puutteineenkin se on ainoa vallalla oleva julkaistavaksi tarkoitettujen tekstien esitarkastusjärjestelmä, joka on ollut keskeinen osa tieteellisen tiedon tuottamista ja julkaisemista jo useamman vuosisadan ajan. Vallitseva käytäntö on, että vertaisarviointiprosessi on täysin suljettu ja läpinäkymätön. Luonnontieteissä ei kuitenkaan humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden tavoin yleensä pyritä salaamaan kirjoittajan identiteettiä, joten eri tieteenaloilla arviointiprosessin lähtökohdat ovat hyvin erilaiset. Avoimessa vertaisarvioinnissa on puolestaan kyse monimutkaisesta ja monimuotoisesta ilmiöstä, jota luonnehtivat ja määrittävät maantieteellisten ja tieteenalakohtaisten perinteiden ja käytänteiden erot sekä julkaisemisen rahoituskuviot ja kaupalliset intressit. (Jytilä & Laakso 2019, 4, 6, 9–10.)

Tavoitteena dialogi ja laaja osallistuminen

Avoimen vertaisarvioinnin keinoin voidaan tavoitella tieteellisen kommunikaation ja julkaisukäytäntöjen parantamista. Myös Ennen ja nyt -lehti pyrkii paikkaamaan perinteisen vertaisarviointiprosessin heikkouksia ja tarjoamaan kirjoittajalle ja arvioitsijalle mahdollisuuden dialogiin.

– Avoimuus tarjoaa mahdollisuuden dialogiin, ja joukkoistaminen puolestaan vähentää yhtäältä arvioijan työtaakkaa ja toisaalta tarjoaa kirjoittajalle mahdollisuuden saada kaikista artikkelin osa-alueista saman tasoista palautetta useilta eri alojen asiantuntijoilta, Kleemola pohtii.

Myös Jytilän ja Laakson tekemän selvityksen mukaan monitieteisyys on tärkeä osa vertaisarviointiprosessia ja siihen liittyy omia haasteita. Toisaalta monitieteisiä tutkimuksia arvioi usein suurempi joukko vertaisarvioijia ja kirjoittaja voi kokea olevansa kohtuuttoman kriittisen tarkastelun kohteena. Toisaalta taas yksittäistä tieteenalaa edustavat arvioitsijat eivät välttämättä tavoita löydösten merkittävyyttä monitieteisyyden näkökulmasta. (Jytilä & Laakso 2019, 6.)

Ennen ja nyt -lehti on arvioinut ja keskustellut sisäisesti erilaisista avoimuuden mahdollisuuksista lehden toimittamisessa. Avoin vertaisarviointi voi tarkoittaa läpileikkaavaa muutosta tai avoimuus voi toteutua vain jossakin kohdassa prosessia. Lehti on omien intressiensä kautta päätynyt kokeilemaan kaikkein avointa mallia, jossa korostuu yhteisöllisyys, osallistuminen ja vuorovaikutus. Jollekin toiselle julkaisijalle voi sopia paremmin maltillisempi lausuntojen avaaminen tai avoimuus identiteettien suhteen.

Kokeilussa tullaan edelleen nimeämään käsikirjoitukselle kaksi arvioitsijaa, mutta samalla puretaan vertaisarviointiin sisältyvää hierarkiaa avaamalla arviointi myös kaikille muille. Jytilän ja Laakson (2019, 7) mukaan tieteellisten julkaisujen vertaisarvioitsijaan viitataan usein referee-lukijana, kun halutaan korostaa sitä, että kyseessä ei ole vertaisten välinen toiminta vaan toimintaan voi sisältyä hierarkiaa (referee =tuomita) ja asiantuntijaeliittejä.

Ennen ja nyt -lehti tavoittelee koko arviointiprosessin avoimuutta. Avoimuus on lehdelle arvo itsessään. Avoimen osallistumisen keinoin voidaan avata tieteentekoa laajemmalle lukijakunnalle paitsi menetelmien, kuten vertaisarviointi ja tieteellinen julkaisutoiminta, myös julkaisun sisällön osalta sekä tukea monitieteisyyttä. Lehti ei täten tyydy ainoastaan siihen, että prosessia avataan vertaisille. Mukaan halutaan ottaa elementtejä myös kansalaistieteestä (citizen science).

– Neljäs syy liittyy kansalaistieteeseen, eli siihen, että arviointiprosessi avataan ja siihen osallistumista tarjotaan myös kansalaisille. Tässä yhteydessä ”kansalaisilla” tarkoitetaan kaikkia muita henkilöitä paitsi niitä kahta vertaisarvioitsijaa, joita on virallisesti pyydetty arvioimaan artikkeli. Toivomme kommentteja artikkeliin ja vertaisarvioitsijoiden lausuntoihin paitsi muiden tieteenalojen edustajilta myös akateemisen maailman ulkopuolisilta henkilöiltä, kertoo päätoimittaja Keskinen.

Avoimuuden keinoin Ennen ja nyt -lehti voi samalla näyttää lukijoilleen, että lehden vertaisarviointiprosessi on perusteellinen ja läpinäkyvä ja lehti muun muassa siltä osin laadukas. Myös tutkimuksen sisällön laadun arviointi jälkikäteen muiden arviointien yhteydessä saattaa helpottua eikä yksittäisen julkaisun laatua näin tarvitsisi arvioida ainoastaan julkaisukanavan laatuun pohjaten.

Tutkijoiden vertaisarviointityö tulee tehdä näkyväksi

Yhtenä keskeisimmistä avoimuuden hyödyistä lehti näkee vertaisarviointijärjestelmän vaatiman tutkijan työn näkyväksi tekemisen. Päätoimittajan mukaan pohditusti ja rakentavalla otteella laaditut vertaisarviointilausunnot vievät tutkimusta eteenpäin samalla tavoin kuin tieteelliset artikkelitkin.

– Yhtenä pitkäaikaisena tavoitteena on nostaa vertaisarviointilausunnot tasaveroiseen asemaan muiden tieteellisten julkaisujen rinnalle. Niinpä niihin voisi jälkikäteen viitata ja ne voisi perustellusti lisätä arvioitsijan julkaisuluetteloon. Samalla lausuntojen julkaiseminen on ilmaiseksi tehtävän akateemisen työn näkyväksi tekemistä.

Vertaisarvioitsijan työ jää myös Jytilän ja Laakson mukaan usein näkymättömäksi, vaikka se laskettaisiinkin tieteelliseksi meriitiksi. Avoimella vertaisarvioinnilla yritetään ratkaista julkaisuprosessin läpinäkyvyyteen liittyviä ongelmia ja parantaa koko vertaisarviointiprosessin laatua. Erilaisten vinoutumien väheneminen ja toimijoiden lisääntynyt vastuullisuus voivat johtaa entistä rakentavampiin lausuntoihin, joista myös arvioitsijat saavat tunnustusta. Keskeisessä roolissa sekä suljetussa että erilaisissa avoimuutta tavoittelevissa malleissa ovat aina vapaaehtoiset vertaisarvioitsijat ja heidän motivaationsa käyttää aikaansa toimintaan, joka ei tällä hetkellä näkyvästi meritoi. (Jytilä & Laakso 2019, 5, 8, 11).

Ikonen (2018) on ehdottanut yhdeksi ratkaisuksi sekä vertaisarvioinnin että toimitustyön palkitsemista artikkelien tapaan. Ikosen mukaan toimitustyö ja vertaisarviointi on rinnastettava artikkelien kirjoittamiseen ja huomioitava myös yliopistojen rahoitusmallissa. Samalla ratkaistaisiin yksi open access -julkaisemisen ongelma, kun toimitustyö rinnastetaan artikkelin kirjoittamiseen.

Yhtenä yksittäisen tiedekunnan tason esimerkkinä palkitsemisjärjestelmästä, jossa otetaan huomioon toimitustyö ja vertaisarviointi, voidaan nostaa esiin Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tieteellisen toiminnan arviointi (nk. tutkimuspisteytys). Vuosittaisessa yksilötason arvioinnissa otetaan huomioon sekä tieteellinen toimitustyö sen eri muodoissa (päätoimittaja, vieraileva toimittaja, toimituskunnan jäsen) että erilaiset tieteelliseen toimintaan kytkeytyvät arviointitehtävät (julkaisun arviointitehtävät ja muut esimerkiksi rahoitushakemusten ja rekrytointien arviointitehtävät ja asiantuntijalausunnot), joskaan tehtäviä ei suoraan arvoteta samalle tasolle julkaisujen kanssa.

Toimitustyön ja vertaisarvioinnin huomioiminen osana akateemista meritoitumista on osa laajempaa kansallista ja kansainvälistä keskustelua, joka koskee samalla tutkijan vastuullista arviointia, tutkimuksen vaikuttavuutta ja tieteen avoimuutta. Tässä tärkeässä työssä on pidettävä kuitenkin huolta siitä, että mallia ei oteta suoritusmittaamisesta – yksilötason tuotoksia painottaviin arviointeihin on ylipäänsä syytä suhtautua kriittisesti ja varoen (ks. Kallio 2016; Kallio et al. 2018).

Käytännössä toimitustyön ja vertaisarvioinnin huomioiminen nykyistä paremmin tarkoittaa tiedonkeruun, tietojärjestelmien ja alakohtaisten arviointikehysten luomista alhaalta-ylöspäin sekä riittävien taloudellisten ja osaajaresurssien osoittamista kehitystyöhön.

Luvassa myös haasteita – päätoimittaja toivoo ymmärrystä ja kokeilunhalua tiedeyhteisöltä

Ennen ja nyt -lehti on lähtenyt kokeilemaan avointa vertaisarviointia ennakkoluulottomasti mutta samalla vertaisarviointiprosessin muutokseen liittyvät haasteet hyvin tiedostaen.

Jytilän ja Laakson mukaan täysin avoin osallistuminen tarkoittaa sitä, että kuka tahansa voi arvioida julkaistavaksi tarjottua tekstiä. Parhaimmillaan voidaan keventää toimituskunnan taakkaa sopivien vertaisarvioitsijoiden löytämiseksi ja mahdollistaa useiden näkökulmien saaminen mukaan arviointiprosessiin, mutta toimittajan rooli ja vastuu voi myös kasvaa. Avoimuus saattaa pakottaa toimittajat vastuuseen päätöksistä, jotka koskevat paitsi vertaisarvioitsijoiden valintaa myös sitä, miten he tulkitsevat arvioita. (Jytilä & Laakso 2019, 5, 10.)

Samoja haasteita nostaa esiin myös päätoimittaja Keskinen.

– Prosessi vaatii tavallista enemmän toimittajilta. Jos artikkelikäsikirjoituksen yhteydessä käydään vilkasta keskustelua, lankeaa toimittajalle ikään kuin moderaattorin vastuu; hänen täytyy pitää keskustelu asiallisena ja ottaa kantaa siihen, mitkä kommenteista ovat sellaisia, että ne pitää perustellusti ottaa huomioon, kun käsikirjoituksesta muokataan varsinainen julkaistava artikkeli.

Myös arvioitsijoiden rekrytoinnin on arveltu vaikeutuvan, mikäli lausunto julkaistaan avoimesti itse artikkelin rinnalla ja avoimuuden nähdään Jytilän ja Laakson selvityksen mukaan vaikuttavan myös itse arvion sisältöön. Vertaisarvioitsija saattaa esimerkiksi vältellä kriittisimpiä näkemyksiään välttääkseen mahdollisia ristiriitatilanteita. (Jytilä & Laakso 2019, 30.)

Avoin vertaisarviointi tarkoittaa nykyisen järjestelmän uudelleen arviointia, johon tarvitaan kokeilunhalua tiedeyhteisöltä. Avoimen vertaisarvioinnin käsite itsessään on monitahoinen ja vaatii tarkennusta (Jytilä & Laakso 2019, 7), mutta yhteistä avoimen vertaisarvioinnin eri käytännöille lienee vertaisarvioinnin laadun parantamisen tavoite.

Ennen ja nyt -lehden päätoimittaja ja toimituskunta katsovat, että he voivat tehdä oman osansa toteuttamalla avoimen vertaisarvioinnin kokeiluhankkeen, jonka menestys riippuu tiedeyhteisön kyvystä lähteä mukaan kokeilemaan uudenlaisia vertaisarvioinnin käytäntöjä.

– Kaipaan tässä vaiheessa vain ymmärrystä ja kokeilunhalua tiedeyhteisöltä eli sitä, että aidosti avoimin mielin kokeillaan vaihtoehtoa perinteiselle vertaisarvioinnille. Tämähän vaatii ymmärrystä sekä kirjoittajilta että arvioitsijoilta, summaa Keskinen.

Varsinaista digitaalisiin alustaratkaisuihin liittyvää tukea kokeiluun tarvittiin vain vähän, kun Turun yliopiston avoimen tieteen asiantuntijat auttoivat etsimään tietyt vaatimukset täyttävän avoimen, joukkoistetun vertaisarvioinnin mahdollistavan digitaalisen alustan. Tieteellisten seurain valtuuskunnan avulla selvitettiin Open Journal Systems -julkaisujärjestelmän (OJS) ja journal.fi-julkaisalustan hyödyntämistä, mutta lopulta kokeilun pääasiallisista tavoitteista käsin päädyttiin ensin testaamaan idean vastaanottoa tiedeyhteisössä yliopiston asiantuntijoiden jo testaamalla wikialustalla. Tällä hetkellä lehteä julkaistaan WordPress-alustalla, mutta lähitulevaisuudessa lehti on siirtymässä Journal.fi-alustalle. Avoin joukkoistettu vertaisarviointi tullaan toteuttamaan Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) Eduuni-alustalla.

Lisätietoja kokeiluhankkeesta: Ennen ja nyt -lehden päätoimittaja, FT Lauri Keskinen

Erika Lilja

Kirjoittaja toimii Turun yliopiston tutkimusedellytysten kehittämisasiantuntijana ja tekee väitöskirjaa avoimen tieteen ohjauksesta Euroopassa Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.

Datat haltuun! Turun yliopiston kurssi tutkimusdatan hallinnan perusteista herättää kiinnostusta kansallisesti ja kansainvälisesti

Jukka Rantasaari

Turun yliopiston monialainen työryhmä on rakentanut Turun yliopiston tutkijakouluun (UTUGS) Tutkimusdatan hallinnan perusteet -kurssin, joka sisältää kolme tutkimuslinjaa: terveystieteellisen, luonnontieteellisen sekä kysely- ja haastattelututkimuksen. Eri alojen tutkijoiden haastattelujen pohjalta työryhmä suunnitteli koulutuksen, joka on saanut jo nyt sekä kansallista että kansainvälistä huomiota.

 

Tutkijoiden haastattelut datan hallinnan koulutuksen perustana

Turun yliopistossa kirjaston johdolla haastateltiin tohtorikoulutettavia, ohjaajia, post doc -tutkijoita ja biostatistikkoja. Tavoitteena oli selvittää tohtorikoulutettavien datanhallinnan käytäntöjä, tarpeita, tärkeyttä ja taitoja. Haastatteluissa haastateltavat arvioivat datanhallinnan eri vaiheiden tärkeyden sekä tohtorikoulutettavien tämänhetkisen, keskimääräisen osaamisen.

Valitsimme kolmekymmentä haastateltavaa eri tiedekunnista. Haastattelijat tulivat kirjastosta ja IT-palveluista. Haastatteluissa kävimme läpi seuraavat tutkimusprojektien datanhallinnan vaiheet:

  • datan keruu ja elinkaari projektin aikana,
  • tarvittavat sopimukset, luvat ja lisenssit,
  • versionhallinta, varmuuskopiointi ja tutkimuksenaikainen datan tallennus,
  • datan käsittely, analysointi ja visualisointi,
  • datan järjestäminen, dokumentointi, kuvailu ja metadatoitus, laadunhallinta,
  • ulkoisen (jonkun muun tuottaman) datan hankinta ja käyttäminen,
  • immateriaalioikeuksien hallinta ja tietoturva,
  • tieteen- ja oppiainekohtaiset datanhallinnan kulttuurit ja käytännöt,
  • datan pitkäaikaissäilytys, uudelleenkäyttö ja jakaminen.

Datanhallinnan koetun tärkeyden ja osaamisen välillä osoittautui olevan selkeä ero. Haastateltujen tutkijoiden keskimääräinen arvio datan elinkaaren eri vaiheiden hallinnan tärkeydestä oli 4,1 (1 = ei lainkaan tärkeä, 5 = välttämätön). Haastateltujen keskimääräinen arvio tohtorikoulutettavien nykyisistä taidoista oli 2,5.

Haastatteluja ja niiden tuloksia hyödynnettiin Tutkimusdatan hallinnan perusteet -kurssin suunnittelussa ja rakentamisessa. Kurssi on suunnattu paitsi tohtorikoulutettaville myös post doc -tutkijoille.

Datanhallinnan tavoitteet tulevat useilta tahoilta

Haastateltavat toivat esiin, että korkealaatuinen tutkimus ja luotettavat tutkimustulokset edellyttävät korkealaatuista tutkimusdataa. Korkealaatuista dataa luodaan hyvillä käytännöillä, toimintatavoilla ja taidoilla. Tällä hetkellä vallitseva tilanne on usein se, että käytäntöjä, toimintatapoja ja taitoja opitaan yrityksen ja erehdyksen kautta, sitä mukaa kuin asiat tulevat projekteissa vastaan. Koska datanhallintaan ei ole järjestetty varsinaista formaalia koulutusta, tohtorikoulutettavien osaaminen ja taidot vaihtelevat paljon. Tämä havainto oli yhdenmukainen tutkimuskirjallisuudessa esitettyjen aikaisempien tutkimustulosten kanssa (ks. esim. Jahnke, Asher & Keralis: The Problem of Data).

Laadukkaalle datanhallinnalle asettavat tavoitteita myös EU:n ja kansalliset avoimen tieteen linjaukset ja tavoitteenasettelut. Esimerkiksi Euroopan komission alainen ”Open Science Skills Working Group” suosittelee vuoden 2017 loppuraportissaan, että avoimen tieteen taidot (mukaan lukien tutkimusdatan hallinnan taidot) huomioidaan jatkossa EU:n puiteohjelmissa sekä muiden rahoittajien rahoitusehdoissa. Raportissa todetaan, että avoimen tieteen taitojen koulutusten tulisi olla pakollisia eri tutkijanuravaiheen koulutuksissa ja että korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tulee huolehtia siitä, että tutkijoiden avoimen tieteen taidot ovat tasolla, joka mahdollistaa avoimen tieteen tavoitteiden saavuttamisen (esim. datan pitkäaikaissäilytyksen, jakamisen ja uudelleenkäyttämisen). Korkealaatuinen data, jota tuotetaan ja ylläpidetään laadukkailla toimintatavoilla, mahdollistaa datan jakamisen ja uudelleenkäyttämisen.

Hyvät datanhallintataidot ovat kuitenkin tärkeitä myös yliopiston ulkopuolisessa työelämässä. Laadukkaan datan tuottaminen, tietoturva- ja suoja-asioiden ymmärtäminen mahdollistavat datan käytön esimerkiksi erilaisissa tekoälysovelluksissa, jotka ovat tärkeitä uusien palvelujen luomisen ja päätöksenteon välineitä.

Tutkimusdatan hallinnan perusteet -kurssi

Haastatellessamme biostatistikkotiimin vetäjää, Eliisa Löyttyniemeä, kävi selville, että hän on runsaan vuoden ajan opettanut lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille ja tutkijoille, kuinka rakennetaan helppokäyttöinen tietokanta datan keruuta ja ylläpitoa varten. Näillä kursseilla oli ilmennyt selkeä tarve myös laajemmalle kurssille, jossa käsiteltäisiin koko datan elinkaari suunnittelusta arkistointiin tai jakamiseen asti.

Teimme yhteisen havainnon: tässä meillä on hyvä pohja, jolle voimme alkaa rakentaa laajempaa datanhallinnan kurssia. Muodostimme työryhmän, joka koostui opettajista ja tutkijoista sekä tutkimuksen eri tukipalvelujen asiantuntijoista lakiasioista (ml. tietosuojavastaava), Clinical Research Centeristä (CRC), kirjastosta, IT-palveluista ja tutkimusedellytyksistä.

Kurssilla kirjoitetaan tutkimussuunnitelman datanhallinnan osuus ja datanhallintasuunnitelma, joissa huomioidaan datanhallinnan eri osa-alueet kuten

  • missä ja miten keräät, tallennat, suojaat, prosessoit, dokumentoit, säilytät ja jaat datasi,
  • kuinka luot tietokannan datan hallintaan,
  • miten huomioit immateriaalioikeudet, luvat ja lisenssit,
  • kuinka laadit tietosuojailmoituksen ja riskianalyysin,

Kurssin ensimmäinen toteutus alkaa maaliskuussa ja kestää toukokuun lopulle 2019.

Mitä tämän jälkeen?

Kurssilta ja sen moduuleista kerätään ja koostetaan palautteet ja niitä hyödynnetään koulutuksen sisältöä ja työtapoja kehitettäessä vuoden 2020 englanninkieliseen toteutukseen. Selvitämme myös mahdollisuuden tehdä yhteistyötä Åbo Akademin kanssa.

Lopuksi

Kiitämme kaikkia haastattelemiamme tohtorikoulutettavia, ohjaajia, post doc -tutkijoita ja biostatistikkoja heidän arvokkaasta ajastaan ja panoksestaan, joka on korvaamattoman tärkeä ja tekee tästä kurssista aidosti tutkimukseen perustuvan koulutuksen. Kiitokset myös työryhmälle, ja ennen muuta biostatistikkotiimin vetäjälle Eliisa Löyttyniemelle, joka toimii myös kurssin vastuuopettajana.

Yhdessä suunniteltu koulutus on saanut kansallista huomiota  mm. avoimen tieteen syyspäivillä. Kurssin suunnittelua ja rakennetta sekä haastattelujen tuloksia esitellään ensi kesänä kahdessa kansainvälisessä konferenssissa.

Linkkejä

Eliisa Löyttyniemi: Tervetuloa tiedonhankinnan perusteet -kurssille

Jukka Rantasaari: Miksi kurssi datanhallinnasta: taustaa

 

Jukka Rantasaari

Kirjoittaja toimii kirjaston tutkimuksen palveluista vastaavana palvelupäällikkönä Turun yliopiston kirjastossa.

From Coordination to Commons: Preparations of the Finland’s National Strategy for Open Scientific Publishing

Erika Lilja

In the aftermath of the Plan S announcement in September 2019, the Federation of Finnish Learned Societies, responsible for the national coordination of open science in Finland, started the preparations of the Finland’s National Strategy for Open Scientific Publishing. At our university, the preparations have aroused a concerned debate over how we should advance the shift to open access publishing. For the time being, we have way too many cares with this brainchild of the National Strategy Group for Open Science – e.g. related to the legal protection of researchers, the quality criteria of scientific publishing, the inherently international character of research, the Funding Model of Finnish Universities, the Finnish Publication Forum Classification, the timetable for the drafted strategic aims… Just got out of breath.

The strategy “defines such strategic objectives and means, by committing to which the scientific community in Finland can achieve the following strategic aim/intent: … All new scientific publications become immediately open at the time of publishing.” In a similar way as the Plan S represents a call for the creation of an intellectual commons (Johnson 2019), the principles and aims of the national strategy urge “research community” in Finland to act “as soon as possible” almost like shouting “Forward march! This is the way towards the Finnish Intellectual Commons!

In the strategy draft, the need for fast progress towards open access publishing in Finland is far too heavily emphasised regardless of the following stated: “Researchers are especially concerned about the shortage of open publication outlets and opportunities among the very highest-quality publication outlets. This concern is serious, and it has been taken into account in defining the strategic principles and objectives of this document.” The aims of the strategy are indeed very important, and it is obvious that something needs to be done, or rather everything needs to be done, however, this should not mean that we turn from responsible experts, officials and public servants into restless servants of haste and hurry.

The national strategy is doomed to being nothing more than a promiscuous and detached declaration, if it, already in the starting line, fails to form an overarching, responsible and reliable basis for the future work to which researchers, research groups and research organisations as well as other national actors can safely commit to. It just is not enough to wave towards “several structures governing the scientific community” which “are transformed simultaneously”. Let us not hide in the kitchenette, the monster should be faced without any fear. Look at us, here we are, ready to change this situation! No wonder that in the meeting of the Research Council of the University of Turku organised on the 25th of February, where the draft of the national strategy was discussed, words such as “war” and “anarchy” were used.

In this ambitious national journey of pursuing the openness of research articles published in scientific journals and conference proceedings, let us also not to forget the fact that research is inherently international. We will sink already into the Gulf of Finland, if we truly believe that “the scientific community in Finland” can achieve the strategic aim carved into our wooden boat overcrowded of nationally stated will and “collective view”. Arrival of the EU’s ambition and political will to stay at the forefront of open science set the scene for Finnish Open Science governance but reforming and inspiring sustainable scientific publishing system gains momentum only if we profess Internationality

As Johnson (2019) puts it, the “work of Elinor Ostrom has shown that successful management of the commons frequently relies on polycentricity and adaptive governance”. The success and long-term blockbusting performance of the national strategy depends not only on the combat readiness of the Finnish research organisations and research leaders as well as on the prerequisites whereby we are able to create trust among researchers but also on structural changes systemic in nature. Be honest, be precise, build institutional trust, retain some autonomy, ask continuous feedback, remain open to amendments and adaptations, and Good Will follow.

For a more businesslike approach, please see the official statement of the University of Turku on the Draft of the National Strategy for Scientific Publishing (unfortunately only in Finnish but feel free to discuss on the issue and leave a comment). You may also want to read (in Finnish) our researchers’ thoughts on the future of scientific publishing from an earlier UTU blog posting.

 

Erika Lilja

The writer works as a development advisor at the University of Turku and studies (PhD Researcher) open science governance at the Tampere University, Higher Education Group.

© 2019 Just ODD it!

Theme by Anders NorenUp ↑