Ihmisiä juttelemassa ulkona.

Kodin ja koulun välisellä vuorovaikutuksella on väliä

Kodin ja koulun välinen toimiva yhteistyö tukee koulun kasvatustehtävää sekä lapsen oppimista ja hyvinvointia monipuolisesti. Tätä yhteistyötä tarkastelevissa tutkimuksissa nousee toistuvasti esille vuorovaikutuksen merkitys toimivalle yhteistyölle. Vuorovaikutuksesta puhutaan paljon, mutta sen käsitteellinen ja sisällöllinen määrittely jää kuitenkin usein epäselväksi niin arkipuheessa kuin useissa tieteellisissä julkaisuissakin. Kiinnostuin väitöstutkimuksessani siitä, mitä kodin ja koulun välinen vuorovaikutus merkitsee vanhemmille. Mitä on vuorovaikutus, ja onko sillä oikeasti väliä vanhemman näkökulmasta?

Haastattelin peruskoulun päättäneiden nuorten vanhempia, ja tarkastelin erityisesti heidän kokemuksiaan toimivasta ja toimimattomasta vuorovaikutuksesta kaikkien peruskoulussa työskentelevien ammattilaisten kanssa. Hyvä vuorovaikutus näyttäytyi vanhempien puheessa toimivana arkisena viestinvaihtona, myönteisenä ilmapiirinä sekä kuulluksi tulemisena. Vanhemman aito kohtaaminen sekä pienet arvostusta ja myötätuntoa osoittavat eleet ovat siis avainasemassa vanhemman luottamuksen sekä aidon vuoropuhelun syntymisessä. Sen sijaan toimimattomat vuorovaikutustilanteet noudattivat usein samaa kaavaa: vanhempi ei kokenut tulleensa kuulluksi.

Vanhemman kokemus sivuutetuksi tulemisesta heikentää hänen kykyään toimia lasta koskevissa asioissa. Näkemysten sivuuttaminen johtaa usein lapsen riittämättömään tukeen, jolloin perheet ovat epätasa-arvoisessa asemassa. Osalla vanhemmista on psyykkisiä resursseja vaatia lapselleen tukea tai taloudellisia resursseja hakea sitä yksityisistä palveluista. Toiset vanhemmat puolestaan vetäytyvät yhteistyöstä, jolloin avoin tiedonvaihto kodin ja koulun välillä heikentyy. Vanhemman kuulluksi tuleminen tukee sekä perheen hyvinvointia että ammattilaisen omaa työtä, sillä vanhemmat ovat usein lastensa parhaita asiantuntijoita.

Suomalaisessa opettajankoulutuksessa puhutaan paljon opettajan ja oppilaan välisestä vuorovaikutuksesta. Opettajan työstä iso osa on kuitenkin vuorovaikutusta koulun muiden ammattilaisten sekä oppilaiden vanhempien kanssa. Kaiken tämän vuorovaikutuksen tarkoitus on viime kädessä tukea lapsen oppimista ja hyvinvointia. Opettajat ovat kuitenkin usein toivoneet lisää eväitä kodin ja koulun väliseen vuorovaikutukseen sekä koulun moniammatilliseen yhteistyöhön. Onkin perusteltua pohtia, tulisiko opettajankoulutuksessa painottaa aikuisvuorovaikutuksen merkitystä nykyistä vahvemmin ja tarjota opiskelijoille konkreettisia mahdollisuuksia harjoitella ja kehittää näitä taitoja osana koulutusta.

Vuorovaikutus vanhempien kanssa kuuluu jokaisen koulussa työskentelevän ammattilaisen työtehtäviin, työskenteli hän sitten kunnan opetustoimen alaisuudessa tai hyvinvointialueella. Vanhemmuutta tukeva vuorovaikutus ei vaadi taloudellisia resursseja, vaan se on usein pienistä teoista kiinni. Vuorovaikutustaitoja on myös mahdollista oppia. Ja kyllä – vuorovaikutuksella on väliä, sillä toimiva kodin ja koulun välinen vuorovaikutus tukee parhaimmillaan ammattilaisen omaa työtä, kasvatuksellista tasa-arvoa, vanhemman osallisuutta, sekä viime kädessä lapsen oppimista ja hyvinvointia.

Kirjoittajana Anniina Eklöf, joka toimii väitöskirjatutkijana Turun yliopiston kasvatustieteiden laitoksella. Tutkimus on toteutettu osana EDUCA-lippulaivahanketta, EDUCA-Doc tohtorikoulutuspilottia sekä Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta.

Lue lisää:

Aaltonen, S., Lääperi, T., Murtoniemi, K., & Leppisaari, J. (2025). Mitä oletamme toisistamme – ja miksi sillä on väliä? THL-blogi 22.10.2025. https://blogi.thl.fi/mita-oletamme-toisistamme-ja-miksi-silla-on-valia/

Koskela, T. (2025). Sujuva kommunikaatio vahvistaa vanhempien luottamusta koulua kohtaan. Aurora-lehti 17.9.2025. https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/aurora/sujuva-kommunikaatio-vahvistaa-vanhempien-luottamusta-koulua-kohtaan

Lutovac, S., Uitto, M., Keränen, V., Kettunen, A., & Flores, M. A. (2024). Teachers’ work today: Exploring Finnish teachers’ narratives. Teaching and Teacher Education, 137, 104378. https://doi.org/10.1016/j.tate.2023.104378

Mann, G., Gilmore, L., Robertson, A., Kennedy-Wood, L., & Maia-Pike, L. (2024). Little things mean a lot: Parent perspectives on positive teacher-parent communication when students have disability. Teachers and Teaching, 30(1), 102–115. https://doi.org/10.1080/13540602.2023.2241020

OPH. (2026). Opetushallituksen Koulutuspulssi: Kotien kanssa tehtävää yhteistyötä tulee kehittää. Uutinen 20.3.2026. https://www.oph.fi/fi/uutiset/2026/opetushallituksen-koulutuspulssi-kotien-kanssa-tehtavaa-yhteistyota-tulee-kehittaa

Kuva: Suvi Harvisalo / Turun yliopisto