Huhtikuun KULTVA-seminaarin otsikkona oli “Työn vanhat ja uudet järjestykset”. Esitelmiä pitivät Lena Näre (HY), Mona Mannevuo  (TY), Emma Lamberg (TY), Henri Koskinen (TY) ja Paul Jonker-Hoffrén (TAY).

Lena Näreen tutkimus käsittelee työn hierarkioita etnografian avulla intersektionaalisesta näkökulmasta keskittyen  erityisesti sukupuolen, luokan ja maahanmuuton intersektioihin. Näre kyseenalaistaa tutkimuksessaan maahanmuuton  historiattomuuden, sillä hoiva- ja hoitotyöhön liittyy historiallisia jatkumoita ja henkilökohtaisuuden,  sukupuolittuneisuuden ja erilaisten hierarkioiden kaltaisia universaaleja piirteitä.

Suomen kaltaiset ikääntyvät yhteiskunnat haluavat halventaa hoivatyötä rekrytoimalla joustavaa ja edullista työvoimaa ja  samalla kohtelevat maahanmuuttajataustaisia hoitajia yhdenmukaisina hyödykkeinä. Tästä viestii esimerkiksi hoitajien  ammatillinen aleneminen ja yksilöllisten taitojen sivuuttaminen.

Mona Mannevuo tutkii työntekijän sielullisen voimatalouden rationalisointia 1940-luvulta 2010-luvulle, eli myös  hänentutkimuksessaan on selkeästi mukana historiallinen ulottuvuus. Mannevuo on kiinnostunut erilaisista työjohto-opeista ja  hän on saanut inspiraatiota Ohto Oksalan vuonna 1948 ilmestyneestä kirjasta Työn psykologia. Oksalan kirjassa yhdistyvät  “sielutieteen” (psykologian) ja toisaalta “voimajärjestelmiä” tutkivien luonnontieteiden näkökulmat. Oksala ehdottaa  kirjassaan, että ihmisten työtehtävät valittaisiin näiden keskushermostollisten piirteiden perusteella.

Mannevuon mukaan hminen nähdään useissa 1900-luvun työpsykologisissa opeissa päämäärätietoisena organismina, joka on kykenevä  optimoimaan itseään ja mukautumaan erilaisiin olosuhteisiin. Mannevuo näkee tässä jatkumon niin taloustieteen  rationalisointeihin kuin neurojohtamiseenkin. Behaviorismi ja rationalisointi ovat kulkeneet työpsykologisten oppien mukana  vuosikymmenten ajan, joten voidaan perustellusti sanoa, että bio-psyko-fysiologisen optimoinnin näkökulma on tehnyt “paluun”  2010-luvulla uusien työnjohto-oppien muodossa.

Emma Lamberg tutkii nuorten naisten koulutuspolkuja 2010-luvulla etnografian ja haastatteluiden avulla. Hoiva-alalla  työskentelevien nuorten naisten koulutuspolut ovat niin luokittuneita, sukupuolittuneita kuin etnistyneitäkin. Lamberg on  analysoinut aineistossaan ilmeneviä diskursseja ja erilaisia figuureja tuottavia narratiiveja. Näitä figuureja ovat  esimerkiksi “katkera hoitaja”, “kyvykäs sairaanhoitaja” ja “mukautuva maahanmuuttaja”.

Lambergin mukaan lähihoitajuus rakentuu mm. liikkeen/pysähtyneisyyden troopin avulla – alalle jumiin jääminen ja  “laitostuminen” koetaan riskeinä. Jämähtämisen pelko ruumiillistuu katkeran hoitajan hahmoon. Elinikäinen oppisen ja itsen  kehittämisen koetaan olevan yksilön omalla vastuulla ja lähihoitajuus on monille nuorille naisille pelkkä siirtymävaihe.  Toisaalta liikkuvuus on etuoikeus – ulkomaalaistaustaiset opiskelijat rodullistetaan ideaalisina vanhushoivan tekijöinä  (“säyseä maahanmuuttaja”) ja kiinnitetään paikalleen hoiva-alalla, eli toimijoiden välisiä valtasuhteita vaimennetaan.

Henri Koskinen ja Arttu Saarinen tutkivat yrittäjyyspuhetta Suomen hallitusohjelmissa. Esitelmän pitäneen Koskisen mukaan  yrittäjyys on on “kuin saippua”: se on näennäisesti paikantumatonta ja samalla joustava retorinen väline, jolla voi  perustella lähes mitä vain. Yrittäjyyttä voidaan hahmottaa jälkiteollisen kansalaisuuden eetoksena ja sillä on kaksi  diskursiivista ulottuvuutta, taloudellinen ja elämän ulottuvuus, jotka sekä yhdistyvät että eroavat toisistaan. Koskisen ja  Saarisen mukaan yrittäjyys on siis samalla niin työmarkkina-asema, kansalaisuuden eetos kuin retorinen välinekin.

Paul Jonker-Hoffrén tutkii itsensätyöllistäjiä ja heidän Suomen korporatismimallille asettamiaan haasteita. Jonker-Hoffrén on  haastatellut itsensätyöllistäjiä Alankomaissa ja Suomessa ja vertailee maiden välistä työvoimapolitiikkaa. Alankomaissa on  paljon itsensätyöllistäjiä edustavia toimijoita, jotka tarjoavat apua esimerkiksi veroasioissa ja sopimuksissa ja neuvovat  heitä juridisesti. Suomessa itsensätyöllistäjät taas ovat täysin korporatistisen työvoimapoliittisen mallin prosessien  ulkopuolella ja on mahdollista, että he voivat alentaa suomalaista palkkatasoa tai heikentää työehtoja. Toisaalta monissa  työehtosopimuksissa on tarkat säännöt ulkoisen työvoiman käytöstä, joten tältä osin itsensätyöllistäjät eivät uhkaa  suomalaista korporatismia.

Nelituntisen seminaarin temaattinen yhtenäisyys kantoi läpi esitelmien ja loi ilahduttavan ehjän kokonaisuuden. Tunnelma oli mukavan keskusteleva niin esitelmien sisältöjen kuin osallistujienkin osalta.

Pihla Hänninen

Kirjoittaja on vapaa kirjoittaja ja sosiologian maisterivaiheen opiskelija.