Puheenvuoroja utopioista -keskustelusarja sai taas jatkoa marraskuussa, kun Itä-Suomen yliopiston yliopistolehtori Teppo Eskelinen johdatti kuulijat utopian tasoihin ja tiloihin. Tilaisuus järjestettiin suunnitelmista poiketen Zoomissa, mutta osallistujia kokoontui silti yli kaksikymmentä. Eskelinen perehtyi puheenvuorossaan erityisesti utopioiden aikasidonnaisuuteen, mielikuvituksen tärkeyteen sekä kielen ja toiminnan suhteeseen. Lopuksi yleisön pyynnöstä käsiteltiin myös utopioiden ekologista kontekstia.

Eskelisen mukaan utopiat ovat sidoksissa aikaan ja ympäristöön. Ne toimivat suorana tai epäsuorana kritiikkinä yhteiskuntaa kohtaan. Utopioiden avulla on mahdollista havaita yhteiskunnassa asioita, jotka ovat katsojan mielestä väärin. Tällöin ympäröivän yhteiskunnan epäkohdat virittävät kuvittelemaan utopioita. Utopiat ovat yhteyksissä niiden kuvitteluajan historialliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Eskelinen nosti historiallisista utopioista esimerkeiksi siirtomaa-ajan saariutopiat, jossa haaveiltiin siitä, mitä merten toiselta puolelta löytyisi, ja modernille yhteiskunnalle ominaiset tulevaisuuskuvitelmat siitä, millainen yhteiskunta ja tulevaisuus tulevat olemaan.

Oman aikamme postmodernissa yhteiskunnassa utopioiden tyyli on kokenut kulttuurikapitalistisen kaappauksen, jossa utopiat kokevat kaupallistumisen: ympärillämme on jatkuvasti kannusteita pystymisestä ja yhdessä tekemisestä. Koska nykyään utopiat ovat vahvasti sidoksissa kapitalistiseen kieleen, voi olla vaikeaa ajatella toisenlaista yhteiskunnan tilaa. Siksi utopioiden ajattelu edellyttää poliittista mielikuvitusta, jonka kautta on mahdollista ajatella nykyisestä poikkeavia käytäntöjä ja rakenteita.

Eskelinen toi esille kielen ja mielikuvituksen suhteen. Hän pohti mielikuvituksen käsitettä ja sen rajallisuutta, ja kuinka se useissa kielissä yhdistetään visuaalisuuteen. Onko mahdollista kehittää utopioiden oma kielioppi erillään arkikokemuksista, jonka kautta olisi mahdollista kuvitella toisenlaisia poliittisia instituutioita?

Kielen ja mielikuvituksen suhde on Eskelisen mukaan myös ontologinen. Kieli rakentaa sosiaalista todellisuutta, ja kielellisesti tunnustetut asiat muuttuvat “luonnollisiksi”; esimerkiksi palkkatyö ja raha ovat tällä tavalla luonnollistuneet. Tunnustaminen myös vahvistaa jo ennestään jonkin ilmiön asemaa, ja esimerkiksi käsitys ihmisestä markkinasubjektina muotoilee käytöstä ajatukseen sopivaksi. Tällöin tätä voisi Eskelisen mukaan ajatella myös toisin päin: jos ihmiset nähdään solidaarisina, vahvistaisi tämä solidaarista käytöstä. Koska kieli vaikuttaa käsityksiin ja tapaan ajatella, vaikeuttaa liberalistis-hallinnollisen kielen valta utopioiden kuvittelua, sillä tällöin ajattelu rakentuu vakiintuneen käsitteistön varaan.

Eskelinen toi esille myös ajatuksen utopioista kollektiivisena resurssina: erilaisilla yhteisöillä on erilaisia valmiuksia utopioiden ja vaihtoehtojen kuvitteluun. Utopioiden pohtiminen on myös riippuvaista yhteiskunnallisesta asemasta. Eskelinen kertoi itse ajautuneensa pohtimaan omia etuoikeuksiaan valkoisena valtaväestön edustajana, kun oli havahtunut rasisminvastaisessa mielenosoituksessa siihen, miten arkisia ja ”pieniä” yhteiskunnassa rasismia kokeneiden ihmisten utopiat voivat olla: monet toivoivat voivansa kokea itsensä täysivaltaiseksi ihmisten ilmoilla. Esimerkiksi syrjityn romaniväestön edustajalle utooppinen ajattelu voi kiteytyä toiveeseen käydä kaupassa ilman, että tulee seuratuksi. Näin yhteiskunnallisesti ”suurempien” utopioiden ajattelu voikin olla kytköksissä etuoikeutettuun asemaan.

Eskelisen puheenvuoro oli kuulijoille niin vangitseva, että luentoajan loppuessa pyydettiin vielä käsittelemään utopioiden ja ekologisten kriisien yhteyttä. Eskelisen mukaan utopiat voimistuvat ekologisten kriisien myötä, kun ahdistus vaihtoehdottomuudesta kasvaa. Ajatus suuntautuu eloonjäämiseen, mutta elämään tulisi sisältyä muutakin. Kielen tuomat rajoitteet vaikuttavat myös tässä kontekstissa, kun ympäristönsuojelu on omaksunut kestävän kehityksen kielen, jolloin on vaikeaa tarkastella yli todellisuuden ja hallintojen. Toisaalta ympäristöliikkeiden sisällä toiveikkuus on helpompaa, koska yhteisön sisällä ajatellaan tulevaisuutta. Eskelinen peräänkuulutti utopia-ajattelun tärkeyttä vaihtoehtoisten ympäristönsuojelun ja ympäristösuhteiden kehittämiseen.

[Nea Laitinen on kirjoittanut tekstin osana harjoitteluaan sosiologian oppiaineessa syksyllä 2021.]