Crime, drugs & alcohol – eli miten nuoriso koukutetaan lainvalmisteluun 

Kollaasi. Taustalla on kirjahylly täynnä vanhoja kirjoja. Etualalla on naispatsas, joka kantaa vaakaa, sekä nuori henkilö, joka juo alkoholia. Kuvassa on myös näyttökuvia Lakitutka-palvelusta.

Kirjoittaja: István Rytkönen, kollaasi: Anniina Laitakari

Syksyllä 2023 käynnistynyt tiedekasvatushanke ”Kuka säätää?” on edennyt ensimmäiseen testivaiheeseen, eli simulaatiota kehitetään nyt yhdessä oppilaiden kanssa. Suomen kulttuurirahaston Tiedekasvatus-apurahalla toteutettava hanke kohdennetaan ensisijaisesti peruskoulun 9.-luokkalaisille, ja hankkeen tärkein päämäärä on luoda nuorille käsitys osallistumismahdollisuuksista lainvalmisteluun. Tutkitun tiedon rooli politiikassa ja lainvalmistelun tutkimuksen merkitys tulevat myös tutuksi.

”Eikö tässä ole mitään kilpailua?” kysyi hankkeemme neuvonantaja, TET-harjoittelija Elena minulta alkusyksystä 2023. Hän oli juuri tutustunut ensimmäiseen simulaatioluonnokseen. Sopersin, että lainvalmistelu ei suoranaisesti ole mikään mittelö, vaan olosuhteiden ja vaikutusten selvittämiseen tähtäävä tiedonhankintaprosessi. Tekemämme simulaatio taas esittelee sitä prosessia. Vastaus ei onneksi Elenalle kelvannut.

Tottahan lainvalmistelu on argumenttien kilvoittelua ja muutoksen kannalta otollisimpien tietojen esittelyä! Eikä tämäkään osa demokratiaa ole immuuni dis- ja misinformaatiolle, vaan osallistujilta vaaditaan kriittistä asennetta, jotta paras ja luotettavin tieto voittaa.

Simulaatiossamme osallistujat jaetaan tiimeihin: tutkijoihin, eturyhmiin ja asianosaisiin. Kutakin erityyppistä tiimiä muodostetaan yleensä 3–6 kappaletta. Tiimit perehtyvät lakihankkeeseen muun muassa Lakitutkan avulla, etsivät liittolaisia ja kirjaavat omat pointtinsa tiiviiksi lausunnoiksi. Lopuksi simulaation vetäjä eli ”ministeriön virkamies” järjestää osallistujille kuulemistilaisuuden.

Jotta pelin juonesta saa kiinni ja osallistuminen jaksaa kiinnostaa, täytyy simulaation aiheenkin olla riittävän selkeä – ja puhutteleva. Myös tähän sain tärkeää asiantuntija-apua Elenalta: rikokset ja huumeet kuulemma kiinnostavat monia. Sittemmin peliä on testattu myös alkoholiteemalla, ja tulokset ovat lupaavia. Nuoret hahmottavat erinomaisesti päihteiden erilaisia merkityksiä ja vaikutuksia yhteiskunnassa ja keskustelevat niistä asiantuntevasti.

Kilpailun ja mysteerin tuntua simulaatioon lisättiin lopulta muun muassa salaisilla rooleilla: osalle eturyhmien jäsenistä annetaan lupa valehdella ja syöttää misinformaatiota keskusteluun. Tämä pitää muut osallistujat valppaina ja kriittisinä – mutta annammeko samalla kuvan lainvalmistelusta epäluotettavien myyrien temmellysekenttänä?

Elenalla oli vastaus tähänkin huoleeni:

”Hei, se on vaan peli!”

No niinpä. Demokratian kehittyminen on aivan hyvissä käsissä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *