Linnanpuiston ja sen ympäristön vaiheita

Kannen kuva: Vänrikki Stoolin tupa ja aitta  Turun linnan ympäristön viheralueet ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa. Linnanpuisto ja lähialueet ovat heijastelleet aikansa tarpeita ja ihanteita. Ne ovat palvelleet viljelysmaina, tärkeiden rakennusten tyyssijoina ja virkistysalueina – sekä suurmiesten visioina.  Alueen vanhimmat viheralueet ovat Turun linnan Pajapiha ja Ryytipiha. Ne on rakennettu 1400-luvulla harmaakivisen päälinnan eteläpuolelle. Edellinen on…

Linnakaupungin luonto

Linnakaupunkiin on kaavoitettu erilaisia viheralueita. Kaupunginosan läpi tulee kulkemaan mutkitteleva virkistysalue, joka rikkoo asuin- ja palveluiden alueen vehreydellä. Tämän kapean viheralueen keskellä kulkee myös kevyen liikenteen väylä. Alueen eteläosaan, aivan linnan viereen, on suunnitteilla myös virkistyksen ja palveluiden alue, jonne kuitenkin saa sijoittaa enintään kaksikerroksisia rakennuksia, jotka palvelevat matkailua. Kaupunginosan pohjoisosassa, Iso-Heikkilän ja Pitkämäen alueella,…

Linnakaupungin kadut

Kannen kuva: Avara Linnankatu vuonna 1931. Birger Lundsten, Turun museokeskus. Linnakaupungin katujen nimet muistuttavat alueen historiasta. Kadut viittaavat erityisesti Turun linnan elämään, alueen teollisuuteen ja merellisyyteen. Niin merkkihenkilöt kuin työläiset saavat paikkansa historiallisesti kerroksellisella alueella.   Uuden Herttuankulman asuinalueen kävelykatujen nimet on suunniteltu nimettävän 1600-luvun merkittävien porvariston naisten mukaan. Valmiina on jo Malin Trällin kuja, ja…

Kiireettömyys ja inhimillisyys Linnakaupungissa

Kiire ja stressi yhdistetään usein alati liikkuvaan ja sykkivään kaupunkiin. Näiden vastapainoksi kuitenkin tarvitaan kiireettömyyttä ja lepoa. Yksi vaihtoehto on lähteä kaupungista pois luonnon ääreen tai maalle. Monet kuitenkin jäävät kotiin ja etsivät rentoutumista tutuista ympäristöistä. Uutta aluetta kehittäessä otetaan nykyisin asukkaiden toiveita enemmän huomioon, sillä asukkaat näkevät alueen kotina ja arkisena ympäristönä. Linnakaupungin alueen…

Kerroksellista Linnakaupunkia

Linnakaupunki rakentuu ja maisema uudistuu, mutta alueen historiallisia kerroksia säilytetään valittujen kohteiden suojelulla.  Näitä suojeltuja rakennuksia voi ihailla lyhyellä kiertokävelyllä.  Alueen näyttävimmän ja tunnetuimman kokonaisuuden muodostaa Turun linna ympäröivine puistoineen. Linnan historia ulottuu 1280-luvulle, ja se on ehtinyt toimia niin Suomen hallintokeskuksena, Juhana Herttuan hovina kuin vankilanakin. Nykyiseen käyttöönsä museokokonaisuudeksi se on vihitty vuonna 1961.  …

Kehittyvä Linnakaupunki

Linnakaupunki on yksi neljästä Turun uusimmista asuinalueista, Skanssin, Kupittaan sekä Keskustan lisäksi. Kaupunginosa on jatkuvan kehityksen kohteena. Tavoitteena on vahvistaa asukkaiden yhteisöllisyyden tunnetta ja alueen monipuolisuutta. Linnakaupungista pyritään luomaan yhtenäinen osa Turkua ja se voidaankin nähdä keskustan jatkeena. Rakennusprosessi saadaan päätökseen vaiheittain, tarkoituksena valmistua vuoteen 2040 mennessä.  Linnakaupunkiin suunnitellaan asuntoja yli 10 000 ihmiselle sekä…

Sataman ja telakan hämäryyksiä

Kannen kuva: Työkuva Chricton-Vulcanin valimosta 1930-luvulta. Turun museokeskus. Turun linnan ympäristö pitää sisällään Turun satama- ja telakkateollisuuden värikästä historiaa. Satamaa on pidetty ”Suomen porttina länteen” jo keskiajalta asti. Turkulaisen laivanrakennuksen juuret taas ulottuvat nykyisessä muodossaan kolmensadan vuoden päähän. 1900-luvun alussa tunnelma oli vastaitsenäistyneessä Suomessa epävakaa. Turun telakalla ja satamassa tämä ilmeni muun muassa sotayhteistyönä, lakkoina…