Linnakaupungin asukkaiden kokema yhteisöllisyys 

Ympäristöllä on vaikutuksia ihmisten kokemaan yhteisöllisyyteen ja sitä kautta hyvinvointiin. Asuinympäristö voi muodostaa asukkailleen tukiverkon, joka tarjoaa keskinäistä apua ja sosiaalisia kontakteja. Tämänkaltaiset kohtaamiset voivat olla erityisen tärkeitä alueen ikääntyville ihmisille. Kaupungistuminen ja yksilökeskeisyyden kasvu ovat paikoin vähentäneet naapurien välistä kanssakäymistä. Kaupunkisuunnittelussa onkin tärkeää kuunnella ja huomioida asukkaiden mietteitä ja toiveita, jotta asuinalueita voidaan kehittää…

Museo osana yhteisöä

Mikä on museon tarkoitus? Toimiiko se pelkästään tiedon välittäjänä, jonka läpi passiivisesti kulkevat? Voisiko se vaikuttaa laajemmin ja tarjota muutakin kuin tietoa historiasta? Nämä kysymykset nousevat esille, kun tarkastellaan Turun Historian ja tulevaisuuden museota ja ihmisten toiveita uutta museota kohtaan.  Suunnitteilla oleva museo ei ole Linnaniemen alueen ensimmäinen. Forum Marinum on jo vuosia toiminut alueella…

Linnanpuiston ja sen ympäristön vaiheita

Kannen kuva: Vänrikki Stoolin tupa ja aitta  Turun linnan ympäristön viheralueet ovat muuttuneet vuosisatojen saatossa. Linnanpuisto ja lähialueet ovat heijastelleet aikansa tarpeita ja ihanteita. Ne ovat palvelleet viljelysmaina, tärkeiden rakennusten tyyssijoina ja virkistysalueina – sekä suurmiesten visioina.  Alueen vanhimmat viheralueet ovat Turun linnan Pajapiha ja Ryytipiha. Ne on rakennettu 1400-luvulla harmaakivisen päälinnan eteläpuolelle. Edellinen on…

Rauhallista, elämyksellistä arkea 

Linnakaupunki on jatkuvasti kehittyvä kaupunginosa, joka houkuttelee asukkaita monipuolisuutensa ja sijaintinsa avulla. Hyvinvoiva Linnakaupunki -hankkeen kävelyhaastatteluissa ihmiset kertoivat, miksi ovat muuttaneet alueelle ja mikä on saanut heidät jäämään. Asukkaat kuvailevat kaupunginosaa kokonaisuudessaan mukavaksi ja eläväiseksi, ja he ovat siellä asumiseen tyytyväisiä.  Linnakaupunki on sulava jatke keskustalle, jonne ulottuvat kattavat julkisen liikenteen väylät. Vastikään rakennetut asuinrakennukset…

Linnakaupungin luonto

Linnakaupunkiin on kaavoitettu erilaisia viheralueita. Kaupunginosan läpi tulee kulkemaan mutkitteleva virkistysalue, joka rikkoo asuin- ja palveluiden alueen vehreydellä. Tämän kapean viheralueen keskellä kulkee myös kevyen liikenteen väylä. Alueen eteläosaan, aivan linnan viereen, on suunnitteilla myös virkistyksen ja palveluiden alue, jonne kuitenkin saa sijoittaa enintään kaksikerroksisia rakennuksia, jotka palvelevat matkailua. Kaupunginosan pohjoisosassa, Iso-Heikkilän ja Pitkämäen alueella,…

Linnakaupungin kadut

Kannen kuva: Avara Linnankatu vuonna 1931. Birger Lundsten, Turun museokeskus. Linnakaupungin katujen nimet muistuttavat alueen historiasta. Kadut viittaavat erityisesti Turun linnan elämään, alueen teollisuuteen ja merellisyyteen. Niin merkkihenkilöt kuin työläiset saavat paikkansa historiallisesti kerroksellisella alueella.   Uuden Herttuankulman asuinalueen kävelykatujen nimet on suunniteltu nimettävän 1600-luvun merkittävien porvariston naisten mukaan. Valmiina on jo Malin Trällin kuja, ja…

Linnakaupungin asukkaiden kokemukset ja toiveet alueen rakentumisen suhteen

Linnakaupungin asukkaat pääsivät Hyvinvoiva Linnakaupunki -hankkeen (2023) myötä kertomaan omista ajatuksistaan liittyen Linnakaupungin alueeseen. Asukkaat kertoivat kokemuksistaan alueen viihtyvyydestä, ja ilmaisivat toiveitaan alueen tulevaisuuteen liittyen. Kävelyhaastatteluiden pohjalta esille nousseita teemoja ovat esimerkiksi alueen rakennukset, tunnelma, turvallisuus ja vehreys.   Linnakaupungin alueelle on rakennettu lähivuosien varrella moderneja kerrostaloja, jotka muodostavat alueelle erityylisiä asuinalueita. Osa asuinalueista on vielä…

Arkkitehtuurikilpailu

Turun Linnanniemeen on suunnitteilla uusi Historian ja Tulevaisuuden museo. Se tulee muodostamaan alueelle uuden kaupunkikulttuurin keskuksen yhdessä Turun linnan ja Forum Marinumin kanssa. Historian ja tulevaisuuden museosta järjestettiin avoin ja kansainvälinen arkkitehtuurikilpailu.   Turun kaupunki ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ovat järjestäneet arkkitehtuurikilpailun yhteistyössä. Kilpailussa etsitään laadukasta arkkitehtuurista kokonaisuutta, jossa huomioidaan muun muassa toiminnallisuus, esteettisyys sekä suhde…

Kiireettömyys ja inhimillisyys Linnakaupungissa

Kiire ja stressi yhdistetään usein alati liikkuvaan ja sykkivään kaupunkiin. Näiden vastapainoksi kuitenkin tarvitaan kiireettömyyttä ja lepoa. Yksi vaihtoehto on lähteä kaupungista pois luonnon ääreen tai maalle. Monet kuitenkin jäävät kotiin ja etsivät rentoutumista tutuista ympäristöistä. Uutta aluetta kehittäessä otetaan nykyisin asukkaiden toiveita enemmän huomioon, sillä asukkaat näkevät alueen kotina ja arkisena ympäristönä. Linnakaupungin alueen…

Kävelykierroksia Hyvinvoiva Linnakaupunki -tutkimushankkeessa

Hyvinvoiva Linnakaupunki -tutkimushankkeessa järjestetään avoimia kävelykierroksia huhtikuun aikana. Kierroksilla tutustutaan Turun Linnakaupungin historiaan ja tulevaisuuteen, asuinalueisiin sekä Turun linnan alueeseen. Kävelykierrosten aikana kuullaan sekä tutkimushankkeen tuloksista että Historian ja tuleva-isuuden museon arkkitehtuurikilpailun ehdotuksista. Kierroksia toteutetaan useammalla kielellä, kaksi opastusta ovat suomalaisella viittomakielellä ja niillä perehdytään edellä mainittujen aiheiden lisäksi alueen kuurojen historiaan ja muistitietoon. Vappuspesiaalina…