Shanghain sykkeessä

mmexport1477971902230
Lokakuun loppu meni suurelta osin Slushin parissa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Shanghaissa, menestyksekkästi tottakai.

Shanghai on kaupunki, jossa aina tapahtuu (paitsi yöllä, jolloin kadut ovat yllättäen tyhjät 11 jälkeen). En ole kokenut vielä yhtään tylsää päivää täällä; pikemminkin päinvastoin, kaupunki kuluttaa helposti tällaisen introvertin voimat.

Annan tässä postauksessa lähinnä kuvien kautta johdattelun Shanghaihin. Kuten aiemmin, kerron lähinnä asioista joita tulee mieleen, joten kysy rohkeasti kommenteissa.

sdr
Shanghaistakin (Yuyan Garden) löytyy vielä vanhaa kiinalaista tyyliä; ranskalaisalueella emme ole vielä käyneet kunnolla, se olkoon seuraava kohteemme.

上海 Shanghai

Shanghaista puhuessa on hyvä mainita, että täällä asuu 25 miljoonaa ihmistä pienellä alueella, ja ympäröivässä kaupunkikeskittymässä vielä hurjempi määrä ihmisiä. Junassa tai bussissa huomaa kuinka monta kaupunkia on sulautunut yhteen ja niiden välillä näkee pellosta nousevia kerrostaloalueita. Muita vaikuttavia faktoja on muun muassa se, että täällä rakennetaan enemmän kuin missään muualla maailmassa, ja Shanghai asuttaa noin 10 miljoonaa siirtolaista.

Kaupunki itsessään on jakautunut moneen eri alueeseen. Pääjako menee Huangpu-joen mukaan, joka erottaa kaupungin läntiseen Puxiin ja itäiseen Pudongin alueeseen. Me majailemme Yangpun kaupunkipiirissä, joka on Puxissa. Puxin puolella on myös Shanghain varsinainen keskusta, ja alueelta löytyy paljon historiallisia rakennuksia siirtomaavaltojen ajalta. Pudong pilvenpiirtäjinen taasen on rakennettu uskomattoman lyhyessä ajassa. 2000 luvun vaihteessa Pudongista on tullut Kiinan finanssikeskus ja lukematon maanomistaja on äkkirikastunut.

hdr
Tämä näkymä Pudongilla on rakennettu viimeisen 25 vuoden aikana. Sinällään uskomaton suoritus, jota korostaa fakta että alue oli hajanaisia rakennuksia ja suota 90-luvun vaihteeseen asti, jolloin alikulkusilta rakennettiin ja alue muutettiin vapaakauppa-alueeksi. Kuva on otettu Oriental Pearl Towerista (470 m), tosin olimme vaatimattomasti tornin alemmassa näköalapallurassa.

Hyvän käsityksen Shanghain kehitysbuumista saa tämän linkin takaa:

http://www.dailymail.co.uk/news/article-2384438/The-photographs-Shanghai-mega-city-Images-taken-just-26-years-apart-reveal-Chinese-powerhouses-transformation.html

dav
People’s Squaren läheisellä ostoskadulla National Dayn aikaan oli hieman ruuhkaa. Tämä alue on “perinteistä” Shanghaita, vanhan kaupungin ytimessä. Katukuva on hyvin värikäs ja siisti, länsimaalaisia näkyy suhteellisen paljon, samoin kuin feikkikellokauppiaita.
sdr
Silloin tällöin metrossa tulee hiukan ahdasta..
dav
Toisinaan ruuhka-aikoina on niin täyttä, ettei vaunuun mahdu ja joutuu odottamaan seuraavaa.

Kiina on myynyt länsimaihin viimeisten vuosikymmenten aikana vinon pinon tavaraa, rahatulva alkaa näkymään katukuvassa ja se halutaan myös näyttää. Autokanta ja kännykät ovat uudempia kuin Suomessa. Kotopuolessa ollaan totuttu ajattelemaan, että Kiina tuottaa tavaraa. Tämä on totta, lisätään vain siihen, että Kiina myös ostaa ne tavarat. Täällä on paljon sellaista mistä Suomessa ei olla kuultukaan.

sdr
Törmäsin sattumalta tähän melkein valmiiseen rakennustyömaahan. Puitteissa ei säästellä.

Shanghain kulttuuri

On selvää, että suurin kulttuurillinen tekijä tässä kaupungissa on ollut sen poikkeuksellinen avoimuus muulle maailmalle ja eri kulttuurien sekoittuminen. Vähän kuin New York, Lontoo, Pietari ja muut kansainväliset kaupungit, Shanghai on yleisesti muuta maata avoimempi uusille ideoille, ihmisille ja kulttuureille.

dav
Sekalainen joukko eurooppalaisia Shanghaissa, hyvä esimerkki sinällään 😉

Tästä kaupungista löytyy eritoten brittiläistä ja ranskalaista vanhaa rakennustyyliä, joka kertoo ulkomaiden vaikutuksesta. Kaupungissa on suuri japanilaisten, amerikkalaisten ja korealaisten asukaskunta. Tietysti siirtotyöläisten valtavaan määrään kuuluu kansalaisia kaikkialta Aasiasta. Kaupunkia voisi verrata Itä-Aasialaiseen hot pot -pataan, vastine USA:sta kulttuurien sulatusuunina.

mmexport1478005731136
Hot pot yhdistää niin einekset kuin ihmisetkin.

Suomalaisilla on myös vahva yhteisö Shanghain alueella, joka oli itselleni positiivinen yllätys. Jos lähdet opiskelemaan tai työskentelemään Shanghain alueelle, löydät varmasti vertaistukea. Kaupungissa on vaihto-opiskelijoiden lisäksi koko yliopistotutkinnon tekijöitä, expatriaatteja ja säännöllisen epäsäännöllisesti Shanghaissa käyviä suomalaisia. Yhteisön koosta kertoo se, että täällä järjestetään suurin Suomen ulkopuolella oleva itsenäisyyspäivän juhla, johon ajattelin itsekin osallistua.


Urheilusta kiinnostuneille löytyy katsomista. Hieman yllättäen koripallo tuntuu nykyään olevan ykköslaji Kiinassa, tähän lienee vaikuttanut eräs Yao Ming. Koripallokentät on tässä maassa aina täynnä, jostain syystä laji sopii tänne kuin nenä päähän. Myös futis on suosittua, kuulin että nykyinen presidenttikin rakastaa jalkapalloa ja toimintaa laitetaan pystyyn kaikkialla. Kumpiakin lajeja pääsee katsomaan kohtuulliseen hintaan ja tunnelman katsomossa pitäisi olla korkealla.

Talvilajit ovat vielä oma juttunsa. Kiina yrittää nyhjäistä tyhjästä joukkueet talvilajeihin, joten kaikkea hassua tapahtuu varmasti kulissien takana. Yle kirjoitti hetki sitten pyrkimyksistä perustaa hiihtomaajoukkue talviolymppialaisia 2022 varten. Voi tulla kiire, löytyyköhän esimerkiksi  mäkihyppääjiäkin jostain.

sdr
Kiinassakin pelataan nykyään kiekkoa; Yle teki juuri jutun myös Red Star Kunlunista ja kiinalaisesta kiekosta. Kävimme katsomassa KHL ottelun Shanghaissa, hyvä peli. Jokerit-Kunlun peli pelataan myös ihan piakkoin!

Shanghaissa pitäisi olla myös korkeatasoista teatteria. En ole itse vielä kerinnyt perehtyä asiaan, mutta mainostamiseen käytetystä vaivasta päätellen näin täytyy olla. Ylipäätänsä taide ja kulttuuritapahtumia täältä ei puutu, täytyy vain nähdä vaiva selvittää miten liput saa ja kuinka pelipaikoille siirtyy parhaiten. Oikeastaan on turha puhua mitä täältä löytyy, pikemminkin voi puhua siitä mitä täältä ei löydy.

Kokemuksia ja nähtävyyksiä etsimässä?

Vaihto-opiskelijan kannalta heti Fudanin pääkampusalueen vierestä löytyy korealaisten alue ja länsimaalaisten alue (Daxue road). Kummastakin löytyy hyviä ruokapaikkoja kohtuu hintaan, ja kadut ovat siistissä kunnossa. Kampus sinällään on jo varsinaisen keskustan ulkopuolella, ja maisemaa hallitsee laajalti asuin- ja toimistokerrostalot.

dav
Mielenkiintoinen päivä Kiinassa koostuu usein yksinkertaisista asioista. Tosielämän komediaa tarjoutuu avaamalla silmät ja kurkistamalla sinne sivukujalle.

Turistina tässä kaupungissa on niin paljon nähtävää, etten ala listaamaan kohteita. Voin kuitenkin sanoa, että Shanghai sopii urbaaniympäristöä rakastaville ihmisille, jotka pitävät kaupungin dynaamisuudesta ja eläväisyydestä. Kaupungissa on monia erilaisia alueita, jotka ovat todella erilaisia toisistaan. Suuri osa Shanghaista voi kuitenkin tuntua kylmältä bisneskaupungilta. Siksi suosittelen vanhaa keskustaa, Bundia ja ranskalaisaluetta monelle. Metro on kaupungissa elintärkeä liikkumismuoto, kieltä osaamattomalle ainoa helppo julkinen liikkumistapa kävelyn lisäksi.

hdr
Bundin kävelykatu on aivan Huangpu-joen rannalla. Bundin takana taasen näkyy pilvenpiirtäjiä lähellä People’s Squarea.

Shanghaissa on menossa Disneypark villitys, joten se lienee must see -kohde jokaiselle. Kannattaa myös käydä yhdessä Pudongin pilvenpiirtäjistä, jotta saa käsityksen kaupungin koosta. Shanghaissa seikkaillessa suosittelen kuluttamaan mojovan osan ajasta erilaisia ruokapaikkoja tutkien ja ruokalajeja maistellen. Ruoka on on hyvin tärkeä asia Kiinassa niin nautinnon kuin seurankin kannalta. Muuten uskon että Trip Advisor ja muut palvelut listaavat kiinnostavat kohteet.

Itseäni on kiinnostanut paljon kävellä myös tavallisilla asuinalueilla; nähdä minkälaista elämä täällä on ja mitä kaikkea käsittämätöntä aina tuleekaan vastaan.

dav
Silloin tällöin jotkut asiat – kuten tämä maassa lojuva muovikassi – täällä saavat mietteliäiksi..