Tammisaaren vankileirillä Dragsvikin varuskunnan alueella oli kesäkuussa 1918 vankeja noin 9000. Vuoden loppuun mennessä noin kolmetuhatta kuoli ja haudattiin läheiselle metsäkankaalle. Hautapaikan virallinen hoito aloitettiin vuonna 1951 Entiset Punakaartilaiset ry:n toimesta ja paikalle pystytettiin muistomerkki.
Tässä dokumentaariseen havainnointiin perustuvassa pienessä kuvallisessa tutkielmassani pyrkimykseni on tutkia tämän hautapaikan maisemaa nykytilassa. Lopputuloksena on luonnos, jossa kuva-aiheet seuraavat toisiaan kuten ne seurasivat toisiaan maastossa havaintoina.
Olen toisen maailmansodan aattona syntyneen sotalapsen lapsi ja tunnistan sodan ylirajaisuuden, sukupolvet ylittävän menneisyyden kokemuksen. Tunnen jakamatonta surua kaikista niistä kohtaloista, joita sodat liikuttavat ja heittelevät nyt ja menneisyydessä. Maisema on hiljaa ja liikkumatta, puut eivät kerro ja linnut elävät lyhyestä valonhetkestä seuraavaa odottaen. Tänään 6.12.2016 lumi on sulanut ja paljastanut vihreä nurmikon. Valonsäde on lyhyt ja täyttyvä kuu heijastuu jo valkeana varjona taivaalla. Vuodenkierto on sama 1918 ja 2016. Me katsomme kuvia ja tutkimme arkistoja, teloituskuvat tulevat mieleen yllättävissä paikoissa. Muistoksi pystytetyt monumentit saavat uudenlaisia merkityksiä ja kysymyksiä.
Ensi vuosi on itsenäisyyden merkkivuosi ja sitä seuraava tuo vuoden 1918 muistot ja tapahtumat puheenaikeeksi ja katseiden alle. Merkkivuosista huolimatta menneisyyden tapahtumat ovat läsnä ihmisissä, mahdollisesti joka päivä. Muistoista muodostuu uusia merkityksiä ja tulkintoja saavia tapahtumia, jotka liittyvät sukujen ja sukupolvien ketjuihin. Olemme aikajanalla, jolla menneisyyden tapahtumat liittävät meidät historian kerroksiin. Etäisyys menneisyyden tapahtumiin ei häivytä tai muuta niitä muuksi. Etäisyys voi tuoda armeliaisuutta, menneisyyden ihmistä, menneisyyden minää voi olla mahdollista katsoa tarkemmin, jopa antaa anteeksi ja ymmärtää.
Puut eivät puhu, linnut eivät kerro. Maisema muistaa, koska me kysymme.
Kertoja ja silminnäkijä
(kertoja)
Puut vaikenevat tästä näystä.
Sadat ruumiit
kolmetuhattakuusikymmentäkaksi
toistensa vieressä limikkäin, päällekkäin, seläkkäin, sylikkäin
kasvot vasten toisen kasvoja
suu vasten toista
kylkiluut toisen kylkiluita vasten
Puut vaikenevat tästä näystä.
Ei intimiteettiä, ei yksilöä ei ihmistä
Uhri
uhri mille?
vapaudelle?
kansan puolesta?
köyhälistön puolesta?
aatteen puolesta?
uhri on uhri on uhri
puu on puu on puu
(silminnnäkijä)
Kangasmetsä
matala varvikko
varpuja
en muista
– puolukan? vain mustikan?
paljaat jalat
askeleet
hiekkapolku männynneulasia
en kulje sitä itse,
olen jonkun käsivarsilla
minä en enää ole tässä maisemassa
olen liukumassa pois
tuskin tunnen pulssin
suuni aukeaa väkisin
yritän puristaa sen kiinni
hengitykseni höyryää
seuraan katseellani taivaalle nousevaa hengitystäni
se menee edellä
Puut kohoavat ylleni
(joku laitetaan viereeni, otan hänen kätensä omaani)
niiden latvat ja taivas jolle lintuparvi kohoaa ja häviää
maisema sulkeutuu edessäni
on pimeää
kuulen
tiaisparvi helisee
sen vanhan koivun haaroittuneilla korkeilla oksilla
(minä kipuan sinne)
(kertoja)
Mieleeni tulee runo, johon olen törmännyt kaksi kertaa,
elokuvassa vuonna 1987 ja myöhemmin valokuvanäyttelyssä ja siitä tehdyssä kirjassa.
Miksi se tulee mieleeni nyt?
Als das Kind Kind war,
ging es mit hängenden Armen,
wollte der Bach sei ein Fluß,
der Fluß sei ein Strom,
und diese Pfütze das Meer.
…
Lapset vuoden 1918 sodassa.
Sielut vuoden 1918 sodassa.
Punaisten ja valkoisten
– lapsia reikä sydämessä
aikuisia reikä sydämessä
he ojentavat tämän perintönä eteenpäin sukupolvelta toiselle.
Lapset vuoden 2016 sodissa. Sielut vuoden 2016 sodissa.
Kysyn puilta
Puiden rivit
sattumalta paikoilleen asettuneet
ne jotka yksin kohoavat
metsäkangas peittää heidät
lapset aikuiset
sielut
sylikkäin limikkäin
selkä toista vasten
vesi käy aikojen yli
vesi käy kivien yli
puut itkevät
Tiaiset nousevat parvena taivaalle
häviävät
ja vievät äänet mennessään.
Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, 1918 dokumenttikurssi. Syksy 2016. Suunnittelu, kuvaus, teksti: Elina Tuomarila. Kuvauspaikka: Tammisaaren vankileirin muistonäyttely ja muistomerkki, Tammisaari, marraskuu 2016. Saksankielinen ote runosta: Peter Handke, elokuvassa ”Der himmel über Berlin” (Berliinin taivaan alla), ohj. Wim Wenders (1987) Arkistolähde: http://www.tkm.fi/punamuisto2.cgi?sij_kunta=’Tammisaari‘ (Työväenmuseo Werstas, 2006)