Punaisten aloittama ampuminen 6.2.1918
11 valkoista vankia (enimmäkseen nuoria luvialaisia talollisten poikia, sekä muutama poliisimies ja Karl Kristian Eklund, Raumakylän kansakoulun 50-vuotias opettaja), käskettiin seisomaan kasvot kouluun päin. Heidän ympärillään oli punakaartilaisia, venäläisiä ja muita uteliaita katselijoita. Ilmapiiri oli hämmentynyt ja odottava. Ainoastaan yhdellä venäläisellä matruusilla oli tiedossa mitä pihalla tulee pian tapahtumaan ja miten vankien kanssa tulisi toimia. Hän oli Venäjän laivaston matruusi, virolaissyntyinen Jan Tuckmann. Hän määräsi, että vankien palttoot, takit, hatut ja kengät tuli riisua. Siitä huolimatta, että oli helmikuu ja pakkasta.
Yksi vangeista komennettiin pian erilleen ja kuljetettiin ulkohuoneen seinän eteen. Tämän jälkeen Tuckmann kokosi teloitusryhmän kolmesta venäläisestä matruusista ja kolmesta suomalaisesta, jotka olivat aiemmin uteliaina seuranneet tapahtumaa lautatarhan päältä. Suomalaiset seisoivat eturivissä ja venäläiset takarivissä, pistoolit kaikilla kädessä. Tuckmann komensi yhteislaukauksen, joka kaatoi ensimmäisen vangin verisenä maahan. Sittemmin kaksi vankia teloitettiin samalla kaavalla, kunnes yksi vangeista lähti juoksemaan karkuun. Vanki onnistui kipuamaan korkean piha-aidan yli ja sai niin hyvän etumatkan, että ehti piiloutua Konstantiininkadulla (nyk. Gallen-Kallelankatu) sijaitsevan talon pesutupaan. Silminäkijän lausunnon perusteella takaa-ajajat löysivät hänet kuitenkin pian ja ampuivat. Tämän jälkeen ruumis raahattiin takaisin koulun pihalle muiden teloitettujen luokse samaan ruumiskasaan. Pakomatkan aikana muut seitsemän vankia oli ehditty siis jo teloittaa. Yleisö hajaantui nopeasti tapahtuman loputtua. Ruumiit kuljetettiin hautausmaan ruumishuoneeseen, josta omaiset saivat myöhemmin käydä hakemassa vainajat.