Maanantaiaamu 25.5 alkoi hieman tavallisesta poikkeavasti, kun hyppäsimme bussiin kohti Paraisia ja Saunarantin rantasaunaa ja ravintolaa. Olimme menossa viettämään sosiologian oppiaineen virkistyspäivää, jonka ideana oli sananmukaisesti virkistyä pitkän ja työntäyteisen kevään jälkeen ja kerätä ideoita työhyvinvoinnin parantamiseen. Ensimmäistä kertaa mukaan oli kutsuttu myös opiskelijoita, nimittäin sosiologian ainejärjestö Sklubin hallitus sekä ensimmäisen vuoden opiskelijat. Opiskelijoita ja Sklubin hallituksen edustajia paikalla oli paikalla alle kymmenen. Osallistujamäärä oli kuitenkin ajankohdan huomioon ottaen melko hyvä.

Talon isäntä esitteli meille taloa ja tutustuimme hieman sen ympäristöön. Kalakeittolounaan jälkeen pääsimme kisailemaan joukkueittain kirveenheitossa, tikanheitossa ja kalastuksessa (jossa emme kuitenkaan kalastaneet oikeita kaloja.) Pääasiassa ajattelutyön parissa päivänsä viettävä joukkomme oli tällaisissa perinnelajeissa melko heikoilla ja kirves päätyi useammin taulun takana olevaan pöpelikköön kuin varsinaiseen kohteeseen. Tikanheitossa tikkaa piti heittää kolmella eri tyylillä: vasemmalla kädellä iso hanska kädessä, selkä tauluun päin sekä lopulta selkä tauluun päin ja jalkojen välistä. Etenkin jälkimmäinen tyyli sai porukassa aikaan raikuvia nauruja.

Itse olen nyt ollut liki pari kuukautta harjoittelijana sosiologian laitoksella. Tällaisessa virkistyspäivässä työkavereille pääsi juttelemaan helpommin ja vapaamuotoisemmin kuin sosiologian käytävällä, jossa ihmiset viettävät suurimman osan päivästään omissa työhuoneissaan. Päivän aikana puhuin ihmisten kanssa tietysti sosiologiasta, mutta myös kaikenlaisesta muusta, kuten saunakulttuurista, soijanakeista, Hevisauruksesta ja asuntokaupoista. Oli hauska huomata, millaisia tyyppejä työkavereina tutut ihmiset olivat työpaikan ulkopuolella.

Harjoittelijana olen kokenut olevani hauskasti kahden roolin välissä, opiskelijan ja henkilökunnan. Tiedän kaikenlaista molemmista maailmoista ja osaan samaistua molempien rooleihin. Tästä asemasta oli hyötyä, kun mietimme porukalla, mitä asioita sosiologian laitoksella voisi parantaa tai tehdä toisin. Tällä hetkellä niin henkilökunta kuin opiskelijatkin vaikuttavat todella aktiivisilta opintojen kehittämisen ja vuorovaikutuksen parantamisen suhteen, mistä olin todella vaikuttunut ja iloinen. Henkilökunnan kesken ehdotettiin esimerkiksi enemmän yhteisiä kahvihetkiä ja vertaistuen lisäämistä, ja opiskelijat toivoivat saavansa jatkossa helpommin palautetta esimerkiksi tenttivastauksista. Kaiken kaikkiaan oli hienoa, että samassa tilassa pystyttiin jakamaan ajatuksia siitä, mitä voisi tehdä paremmin. Virkistyspäivät eivät kuitenkaan ole vain saunomista ja pihapelejä, vaan pyrkimyksiä lisätä työhyvinvointia ja työpaikan yleistä hyvää henkeä.

Iltaa kohden hyvinvointi sen kun lisääntyi, kun pääsimme nauttimaan savusaunan ja paljun lämmöstä. Optimistisimmat näkivät jo auringonkin vähän paistavan. Iltaa kohden päivä kirkastui ja paluumatkalla takaisin kaupunkiin saimme nauttia jo kauniista ilta-auringosta.

Maria Luhtaniemi

Kirjoittaja on neljännen vuoden sosiologian opiskelija, joka suorittaa tällä hetkellä harjoitteluaan sosiologian oppiaineessa. Mielipide soijanakeista: ei jatkoon.

Puoli vuotta on sopivan pituinen aika, ei liian pitkä, eikä liian lyhyt. Ainakin jos katsoo aikaa jatko-opiskelijan silmin. Puolessa vuodessa olen ehtinyt toisaalta paljon, toisaalta taas vähän. Mutta ennen kaikkea elämä on työn osalta hyvin erilaista kuin gradua viimeistellessä ja kuitenkin yllättävän samanlaista opettajan työtä tehdessä.

Puoli vuotta on ollut tarpeeksi pitkä aika nähdäkseni useimmat puolet jatko-opiskelusta. Olen käynyt monella kurssilla, opettanut, olen kirjoittanut apurahahakemuksia, viilannut tutkimussuunnitelmaa, hakenut kesäkouluihin ja konferensseihin, käynyt esittämässä omaa tutkimusta, tutustunut muihin tutkijoihin ja vähän jopa tehnyt sitä omaa tutkimusta. Ennen kaikkea olen oppinut todella paljon.

Puoli vuotta ei kuitenkaan ole vielä tarpeeksi pitkä aika tekemään ihan kaikkea mitä haluaisi. Multitasking on arkipäivää työssä, jossa opiskelee itse, opettaa, tekee tutkimusta ja kaikkea muuta siihen päälle. Vaikka en lempipuuhani eli aineiston analysoinnin pariin ole ehtinyt niin paljon kuin olisin halunnut, olen saanut tehdä monipuolisesti toista lempipuuhaani eli opettaa. On ollut iso ilo opettaa, ohjata ja auttaa sosiologian opiskelijoita valitsemallaan opiskelijauralla ja toisaalta myös olla mukana kehittämässä opiskeluympäristöä oikeaan suuntaan.

Vaikka jatko-opiskelijan työ on epävarmuudella ympäröity, niin olen positiivisin mielin ja uskon tutkimukseni tärkeyteen. Toki sekin auttaa, että on enemmän hetkessä eläjä, kuin kaiken loppuun asti suunnitteleva. Koen olevani onnekas myös siksi, että aamuisin lähden hyvillä mielin töihin. Ilolla odotan myös seuraavaa puolta vuotta.

Sosioblogin ensimmäinen blogikirjoitus on hyvä lopettaa siihen, mikä kruunaa niin opiskelijan kuin tutkijankin vuoden. Viikontakaisiin tunnelmiin..

Katja Pohjola

twitter: @KatjaPohjola

Kirjoittaja on sosiologian tohtorikoulutettava. Väitöskirjan työnimenä on ’Lapsensaannin ja työuran väliset yhteydet’. Kirjoittaja on myös matematiikan opettaja. Jos kirjoittajalla olisi muutakin aikaa kuin perhe ja työ, niin hän matkustelisi, ompelisi vaatteita ja kirjoittaisi blogeja.