Per Wigelius (aat. Ekenberg), Olof Bure ja Daniel Gyldenstolpe. He kaikki kolme toimivat tuomareina Turun hovioikeudessa 1600-luvulla. Oikeuden jakamisen lisäksi heitä yhdisti se, että he olivat nuoruusvuosinaan matkanneet ulkomaille opiskelemaan. Ulkomailla opiskelu olikin varsin yleistä 1600-luvun laki- ja hallintomiehille, eivätkä edellä mainitut miehet suinkaan olleet ainoat Turun hovioikeuden tuomarit, jotka olivat lähteneet hakemaan oppia meren takaa.

Kun Turun hovioikeutta oltiin perustamassa vuonna 1623, oli ensimmäiseksi ratkaistava, ketkä nimitettäisiin uuteen tuomioistuimeen tuomareiksi. Tämä ei ollut aivan helppo tehtävä, sillä 1600-luvun alun Ruotsissa ei ollut koulutettua lakimieskuntaa valmiina astumaan palvelukseen. Pohjanlahden toisella puolen Tukholmassa tilanne oli ollut vastaavanlainen vuonna 1614, kun Svean hovioikeus perustettiin. Koulutetuista juristeista oli pulaa, eikä vasta toimintansa uudelleen käynnistänyt Uppsalan yliopisto kyennyt vielä vastaamaan kysyntään.

Turun hovioikeuden tuomarikunta jakautui kahteen luokkaan: aateliseen luokkaan ja oppineeseen luokkaan. Oppineiden tuomareiden tuli olla ”oppineita ja lakia tuntevia rehellisiä miehiä” (lärde och laghfarne ährlige män). Oppineilta tuomareilta ei siis edellytetty oikeudellista yliopistokoulutusta. Sen sijaan oppineisuus- ja laintuntemusvaatimus oli jätetty varsin epämääräiseksi. Se on ymmärrettävää, sillä yliopistokoulutettuja juristeja ei ollut 1600-luvun alkuvuosikymmeninä vielä juurikaan saatavilla. Liian tiukoilla pätevyysvaatimuksilla tuomioistuinta ei välttämättä olisi saatu täysilukuiseksi.

Turun hovioikeuden aloittaessa toimintansa vuonna 1623 se ei voinut juurikaan kehuskella tuomareidensa oppineisuudella. Hovioikeuden presidentti Nils Bielke (1569–1639) oli toki suorittanut yliopisto-opintoja Rostockissa ja Sienassa, ja puolet muista aatelistuomareista oli myös matkannut ulkomaille opiskelemaan, mutta ns. oppineen luokan tuomareista yksikään ei ollut opiskellut yliopistossa – ei ulkomailla, eikä kotimaassa. Heidän oikeudellinen osaamisensa perustui käytännön kokemukseen esimerkiksi lainlukijoina. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti ja uusien virkanimitysten myötä Turun hovioikeus oli jo 1630-luvulla huomattavasti oppineemmissa käsissä. Vuonna 1633 oppineen luokan yhdeksästä tuomarista kahdeksan oli suorittanut opintoja kotimaisessa ja/tai ulkomaisessa yliopistossa. Vuosisadan kuluessa kotimaiset yliopistot kasvattivat merkitystään, mutta edelleenkään ei ollut tavatonta opiskella myös ulkomailla. Vasta 1600-luvun lopulla hovioikeustuomareiden ulkomaiset opintomatkat vähenivät selvästi ja seuraavalla vuosisadalla ne loppuivat miltei kokonaan.

Mitä alussa mainittujen kolmen tuomarin – Wigeliuksen, Buren ja Gyldenstolpen – ulkomaanopinnoista sitten tiedetään? Per Wigelius (1603–1677) oli poikkeuksellisen pitkälle kouluttautunut tuomari Turun hovioikeudessa. Opiskeltuaan Uppsalassa Wigelius oli lähtenyt jatkamaan opintojaan ulkomaille. Hän kirjoittautui opiskelijaksi Leidenin yliopistoon vuonna 1627 ja uudelleen 1630. Seuraavana vuonna hänelle myönnettiin oikeustieteen tohtorin arvo Frankfurtin yliopistosta. Tutkinnon suorittaminen ei ollut ruotsalaistuomareiden keskuudessa tuossa vaiheessa vielä kovin yleistä. Palattuaan Ruotsiin Wigelius toimi pari vuotta Turun hovioikeuden sihteerinä, kunnes hänet vuonna 1633 nimitettiin ylimääräiseksi asessoriksi. Vuonna 1649 Wigelius aateloitiin nimellä Ekenberg ja seuraavana vuonna hänestä tuli vakituinen asessori Turun hovioikeuteen. Per Wigelius oli myös osa Suomen kenraalikuvernöörin Per Brahen klienttiverkostoa, mistä oli varmasti etua hänelle virkojen tavoittelussa.

Siinä missä Wigelius oli saanut oikeudellisen koulutuksen, oli Olof Buren (1578–1655) tausta lääketieteessä. Olof Bureus oli aloittanut opintonsa Uppsalassa ja jatkanut niitä Baselin yliopistossa, josta hän valmistui lääketieteen tohtoriksi vuonna 1611. Hän työskenteli ensin Itä-Götanmaan herttuan Juhanan henkilääkärinä, mutta eteni sittemmin Kustaa II Adolfin henkilääkäriksi vuonna 1618. Bureus oli matemaattisestikin lahjakas ja toimi hetken aikaa veljensä tapaan myös kartografina ja maanmittarina. Vuonna 1621 hänet aateloitiin nimellä Bure. Lääkärin ja kaupunkisuunnittelijan tehtävistä Bure siirtyi hallintotehtäviin: ensin Tukholman pormestariksi ja vuonna 1633 Turun hovioikeuden varapresidentiksi. Bure on esimerkki aikansa polyhistorista. Hän oli oppinut monipuolisesti ja työskenteli niin lääkärinä, kaupunkisuunnittelijana kuin tuomarinakin. Bure ei suinkaan ollut ainoa lääkäritaustainen hovioikeustuomari. Myös Svean ja Götan hovioikeuksista löytyi 1600-luvulla lääkäritaustaiset tuomarit. Ansiokas toiminta kuninkaan henkilääkärinä varmasti takasi maineen luotettavana miehenä.

Daniel Gyldenstolpe (1645–1691) oli Turun akatemian oikeustieteen professorin ja hovioikeuden asessorin Mikael Wexioniuksen (1609–1670) poika. Wexionius oli aateloitu vuonna 1650, joten Danielista oli tullut aatelispoika jo 5-vuotiaana. Opiskeltuaan ensin Turussa Daniel Gyldenstolpe aloitti Euroopan opintoturneensa 1660-luvun lopulla. Matkansa aikana Gyldenstolpe kiersi Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa, Englannissa ja Hollannissa. Pitkät matkat läpi Euroopan olivat tyypillisiä aatelisnuorukaisille. Todennäköisesti Gyldenstolpe opiskeli matkallaan useampia yleissivistäviä aineita ja tutustui eri maiden kulttuureihin ja nähtävyyksiin. Ei ole tiedossa, mitä ja missä hän tarkalleen opiskeli, mutta on mahdollista, että – isänsä tavoin – Gyldenstolpe olisi perehtynyt myös oikeuteen jossain vaiheessa opintojaan. Palattuaan Ruotsiin hänet nimitettiin Turun hovioikeuden aatelisluokan asessoriksi vuonna 1670, ja tuota virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka vuonna 1691.

Turun hovioikeuden perustamisen aikaan ei ollut itsestäänselvyys löytää koulutettuja juristeja hoitamaan tuomarin tehtäviä. Läpi 1600-luvun oli varsin tyypillistä, että tuomarit olivat opiskelleet ulkomaisissa yliopistoissa. Vaikka he työskentelivät oikeushallinnossa, ei ollut mitenkään itsestään selvää, että he olivat aina opiskelleet oikeustiedettä. Aatelistuomareiden koulutustaustaan kuului usein monia eri aineita historiasta valtio-oppiin ja kielistä oikeustieteeseen. Toisaalta tuomariksi saattoi ponnistaa vaikkapa lääkäritaustalla. Vuosisadan jälkipuolella tuomareiden koulutus rupesi kuitenkin keskittymään vahvemmin juuri oikeuteen ja 1700-lukua lähestyttäessä myös ulkomaanopinnot alkoivat hiljalleen hiipua kotimaisten yliopistojen tason parantuessa.

Teksti: Marianne Vasara-Aaltonen

Lähteitä:

Forsius, Arno. ”Olof Bure (1578–1655) – lääkäri ja kuninkaan virkamies”, Lääkärilehti 24/1996.

Hakanen, Marko. Vallan verkostoissa: Per Brahe ja hänen klienttinsä 1600-luvun Ruotsin valtakunnassa. Jyväskylä 2011.

Kostet, Juhani. Bure, Olof. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997–.

Kotivuori, Yrjö. Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Daniel Gyldenstolpe. Verkkojulkaisu 2005<https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/henkilo.php?id=743>.

Vasara-Aaltonen, Marianne. “From Well-travelled ‘Jacks-of-all-trades’ to Domestic Lawyers: The Educational and Career Backgrounds of Svea Court of Appeal Judges 1614–1809”, teoksessa The Svea Court of Appeal in the Early Modern Period: Historical Reinterpretations and New Perspectives (toim. Mia Korpiola). Tukholma 2014.

Vasara-Aaltonen, Marianne. Learning Law and Travelling Europe: Study Journeys and the Developing Swedish Legal Profession, c. 1630–1800. Leiden – Boston 2020.

Westerlund, A.W. Turun hovioikeuden presidentit, jäsenet ja virkamiehet 1623–1923. Turku 1923.