Turun hovioikeuden presidentin Jöns Kurckin (1590-1652, presidenttinä 1631-1652) poika ylioppilas Gabriel Kurck (1630-1712) sai keväällä 1642 asuttavakseen tuvan ja kamarin huoneiston Vanhan Hakolan keskiaikaisen kivitalon toisesta kerroksesta. Huoneisto sijaitsi torilta tuomiokirkolle johtavan Hämeenkadun varrella torin kulmalla.
Tähän huoneistoon muuttivat Kurckin kanssa hänen ranskalainen ja saksalainen renkinsä sekä hänen koiransa Lascus. Hakolan suuremmassa kivitalossa, joka sijaitsi torin reunalla, asui Turun Akatemian teologian professori Johannes Terserus, josta tuli myöhemmin Turun piispa.
Hakolan kivitalo mainitaan jo vuonna 1456, jolloin kauppias Ragvald Suurpää lahjoitti sen Naantalin luostarille. Vuonna 1479 se päätyi asemies Bengt Jönssonille, joka oli aatelisen Blåfield-suvun kantaisä. Tontti joutui ns. Hakolan kauppiassuvun haltuun ilmeisesti 15. helmikuuta 1546 Kirkkokorttelin tuhonneen tulipalon jälkeen.
Taloa isännöi 1540-luvun lopulla kauppias Klemet Hakola ja hänen jälkeensä poika Jakob Klemetsson Hakola. Hänen leskensä Karin Hakola toimi kauppiaana kuolemaansa vuoteen 1609 asti. Karinin kolmas aviomies, rälssitaustainen kauppias ja pormestari Erik Spåra-Hakola, joutui luopumaan tontista 1630-luvulla jouduttuaan taloudellisiin vaikeuksiin. Tuolloin talon osti kauppias Alexander Wattson.
Presidentti Kurck tarkasti poikansa opiskelijaboksiksi aiotut huoneet ja huomasi seinissä halkeamia. Hän määräsi muurarimestarin tarkastamaan ne ja korjaamaan puutteet, mutta mitään ei ennätetty tehdä ennen kuin Hakolaa vavisutti onnettomuus. Gabriel istui tuvassa lukemassa pöydän ääressä 15. huhtikuuta 1642 kello neljä iltapäivällä, kun muurit alkoivat yllättäen sortua.
Ikkunapenkillä istunut ranskalainen renki Nicolaus Champagnie ennätti vain huudahtaa Jesus Maria!, kun putoavat kattopalkit surmasivat hänet. Saksalainen renki oli juuri tulossa kamarista, ja palkit osuivat häneenkin niin, että hän menetti tajuntansa. Gabriel aikoi juuri nousta pöydän äärestä, kun valkoinen hahmo painoi hänet takaisin istumaan ja ilmoitti, ettei hänelle tapahtuisi mitään pahaa. Muurit hänen ympärillään sortuivat ja Gabriel päätyi niiden mukana kadulle hautautuneena kainaloitaan myöten rakennusjätteeseen.
Koska muureista putoili edelleen tiiliä, eivät paikalle tulleet uskaltaneet pelastamaan Gabrielia. Kalkkipölyn vähän laannuttua eräs käsityöläismestari tunnisti hänet ja pelastustöihin ryhdyttiin tunnin kuluttua onnettomuudesta. Tällöin voitiin todeta, että Gabriel oli vahingoittumaton, vaikka pöytäliina ja hänen vaatteensa olivat aivan riekaleina. Hänen koiransa Lascus saatiin kaivettua esiin vahingoittumattomana useiden päivien kuluttua. Nicolaus Champagnie haudattiin suuren saattueen kera tuomiokirkkoon.
Turun keskiaikaiset kivitalot olivat usein rappeutuneita 1600-luvulle tultaessa. Toistuvat kaupunkipalot rapauttivat niiden muureja niin, että niistä sortui osia kadulle ihmisten päälle. Raati määräsi useita taloja purettavaksi 1650-luvulla ja se koitui myös Vanhan Hakolan kohtaloksi. Vuoden 1656 suurpalon jälkeen tontin läpi päätettiin vetää uusi Suuri Kirkkokatu torilta tuomiokirkolle. Talon purkamisen suorittivat vuonna 1657 kaupungin laivamiehet ja he saivat purkamansa tiilet työpalkakseen.
Gabriel Kurck sai laajan koulutuksen ajan korkea-aatelisten perheiden poikien tavoin. Hän valmistui vuonna 1654 filosofian maisteriksi Oxfordista ja yleni urallaan maaherraksi. Gabriel antoi järjestää elämänsä loppuun kiitosjumalanpalveluksen pelastumisensa johdosta joka vuosi onnettomuuden vuosipäivänä. Gabriel Kurck kuoli omistamassaan Vesilahden Laukon kartanossa vuonna 1712.
Teksti: Veli Pekka Toropainen
Lähteet:
Hausen, Reinhold 1906: Landshöfdingen Friherre Gabriel Kurcks lefnadsminnen upptecknade af honom själf. Helsingfors.
Lagerstam, Liisa 2008: Laukon Herra Gabriel Kurck (1630-1712). Laukko Historicum. Vammala.
Toropainen, Veli Pekka 2001: Porvarisvaimo Karin Hakola ja hänen perheensä 1500- ja 1600-lukujen Turussa. Genos 4•2001. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja. Vuosikerta 72. Helsinki.