Kuukauden esine: Kuittaus joulurahan vastaanottamisesta

Kuva: Turun hovioikeus

Turun hovioikeudessa on säilynyt kuitteja henkilökunnalle maksetuista ”joulurahoista”. Kuitteja löytyy 1800-luvun loppuvuosilta lähtien aina 1950-luvulle asti, ja niiden perusteella joulurahaa on saanut ainakin ns. tukihenkilöstö. Esimerkiksi jouluna 1932 on maksettu yhdeksälle puhtaaksikirjoittajalle ja neljälle vahtimestarille kullekin 600 markkaa, kun taas hovioikeuden siivoojat (kaksi kappaletta) ja puunhakkaaja ovat saaneet tyytyä 200 markkaan.

Varhaisimmissa kuiteissa joulurahan saaja on useinkin katsonut parhaaksi ilmaista kiitollisuutensa rahasummasta, ja kuvan esimerkissä lahja on vastaanotettu jopa ”nöyrimmästi kuitaten”. Myöhempinä vuosina on riittänyt pelkkä puumerkki valmiiseen nimilistaan. Nykyään joulurahaa ei makseta, ja henkilökunnan kielenkäyttökin on asiallisen arkipäiväistä.

Teksti: Pauliina Ruusu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *