KAAOSTA JA KUTKUTUSTA

– Päätesanat keväälle

Tämä on kevään 2021 pajojen viimeinen blogipostaus. Me olemme Kari Söderqvist ja Martta Meriläinen. Ensimmäinen opiskelee teatteria, toinen kuvataidetta, mutta kumpikaan ei opiskele Zoomia.

Alun blogipostauksissa näkyi huoli tulevasta. Miten selviämme työpajoista, joiden piti olla lähiopetusta, mutta jotka vaihtuivat etäopetukseksi? Meillä oli myös pelko pajojen toteutumisen puolesta. Saimme eräänäkin aamuna lyhyen romaanin mittaisen sähköpostin: osa pajoista on peruttu. Äh, latistavaa! Jälkiviisaina voimme kahden ohjaajan voimin sanoa, ettei työ aina ollut helppoa, huolelle oli aihetta, mutta hyvin me selvittiin.

Utopiaako?-projektiin mukaan tuleminen oli hyppy tuntemattomaan. Projektin teemat olivat isoja, kaikkien elämää koskevia kysymyksiä. Ei vielä mitään käryä siitä, millä tavoin näitä projektissa tarkastellaan tai käsitellään, ainoastaan tieto siitä, että sitä tehtäisiin toisen asteen opiskelijoiden kanssa. Yhtäkkiä oli puhetta demoilloista, pienryhmistä ja pajoista. Kyseessä ei ollutkaan vain pesti ohjaajana, vaan meillä oli myös pieni rooli pajojen hiomisessa, markkinoinnissa ja bloggauksessa.

Ensimmäisiin pajoihin valmistautui kuin urheilusuoritukseen. Nesteytystä käden ulottuville ja Word-tiedostot, pdf:t sekä Zoom-ikkuna koneen näytölle niin, että vaihdot niiden välillä sujuisivat mahdollisimman hyvin. Pajamateriaalien kanssa säädettiin myös lennosta, kun osallistujat nähdessä huomasi, ettei suunniteltu sisältö istu kohderyhmälle – jos heidät siis pystyi näkemään, koska läsnäolo oli toisinaan häilyväistä Zoomissa. Kaoottisuuden tunnetta helpotti tieto siitä, että me ohjaajat olimme samassa veneessä. Olimme ehkä erilaisia taustoiltamme, mutta olimme yhtä ymmällämme.

Omat mielensisäiset kuohumme eivät kuitenkaan asettuneet esteeksi osallistujien ilolle. Saimme heiltä runsaasti palautetta siitä, miten kaivattuja työpajat olivat. Pandemiatilanteen vuoksi monen elämässä pyöri vain samat naamat, mihin työpajat toivat kauan odotetun muutoksen: “Uusia ihmisiä, ihanaa!” Osallistujilla ja ohjaajilla oli myös tilaa leikkiä. Esimerkiksi informaatiovaikuttamisen työpajassa saimme sanoa ääneen ajatuksia ja tulkintoja osallistujien omaksi turvapaikakseen rakentamista majoista, mihin vastattiin jopa riemulla. Ja jos ei leikitty kodin tavaroilla, niin zoomin taustakuvilla ja filttereillä.

Pajoissa korostui nähdyksi tulemisen tunne, kun osallistujat saivat kertoa omia kuulumisiaan ja kertoa itsestään taiteen välityksellä. Teatteri on taiteenlajina muun muassa inhimillisyyden ja ihmisyyden tutkimusta, sekä toiston taidetta. Utopiaako?-pajoissa oltiin vahvasti näiden asioiden äärellä. Teatteri-ilmaisun ohjaajana valmistun (Kari) juurikin ryhmänohjaajaksi, ammattiin, jossa pääsen toimimaan monitaiteisesti sekä -tieteisesti. Oli innostavaa tehdä omaa ydinosaamista vastaavia töitä. Parasta oli, kun sai luotua yhteyden osallistujiin.

Etäopetus on ollut toisen asteen opiskelijoille paljolti luentopainotteista, joten työpajat tarjosivat vaihdoksen siihenkin. Osallistujana sai tehdä, eikä tarvinnut vain kuunnella. Tulevaisuudesta puhuminen vei osallistujat usein mietteisiinsä, ja annoimme heille tilaa rauhassa pukea sanoiksi ajatuksiaan, samalla pyrkien herättämään toiveikkuutta tulevaa kohtaan. Aktiivisuus oli jännittävää, mutta sen arvoista. Eräs osallistuja jopa kommentoi, kuinka vaikeaa, mutta sitäkin kutkuttavampaa, oli olla hauras ja näyttää itsestään ruudun takaa puolia, jotka ovat useimmiten piilossa. Työpajoissa herätettiin luottamusta omaan itseen ja kunnioitusta omaa ihmisyyttä kohtaan.

Teksti: Kari Söderqvist & Martta Meriläinen

Kuvitus: Martta Meriläinen