Hannu Salmi

Hannu Salmi

Turku oli raunioina, kun aamu valkeni 5. syyskuuta 1827. Edellisenä iltana syttynyt tulipalo oli jättänyt 11 000 kaupunkilaista kodittomiksi. Myrsky oli raivonnut niin rajusti, ettei tuomiokirkon edustalla pystynyt kunnolla edes seisomaan.

Adolf Moberg, myöhempi kemian ja fysiikan professori, täytti katastrofin hetkellä 14 vuotta. Hän kertoi muistelmissaan surullisesta syntymäpäivästään:

”Kävin muutaman toverini kanssa vanhoilla tutuilla, nyt hävitetyillä kaduilla. Käynnistä ei tullut pitkää. Osittain kiveys oli vielä aika kuuma, osittain savupiiput ja uunit kolkon näköisiä ja vaarallisia, osaksi olivat tuhan ja vyöryneen maan täyttämät kaivot ja käymälät pettäviä, osaksi tapasimme vielä korjaamattomia puoleksi palaneita ruumiita.”

Turussa roihu laantui, mutta uutiset lähtivät leviämään kulovalkean tavoin, ensin Helsinkiin ja Viipuriin, sitten Tukholmaan ja Pietariin. Nykypäivän katastrofeista tieto etenee salamannopeasti, jolloin myös median seuraajat kokevat pelon ja surun tunteita. Tieto levisi 1800-luvun alussakin laajalle, tosin hitaammin laivayhteyksien mukana. Sanomalehdistön nousukausi oli juuri alkanut, ja siksi Turun palosta tuli ensimmäinen suomalainen mediakatastrofi.

Nyt kun historiallisia sanomalehtiaineistoja on digitoitu kaikkialla maailmassa, on mahdollista tutkia, miten globaali mediatietoisuus syntyi.

Suomessa ensimmäisen uutisen palosta julkaisi Finlands Allmänna Tidning 8. syyskuuta. Pietarilainen Journal de St. Pétersbourg kertoi katastrofista viisi päivää myöhemmin. Tukholman kautta tieto levisi Saksaan, jossa Hamburger Nachrichten kuvasi tuhoja 22. syyskuuta. Hampurista kirjoitus käännettiin englanniksi, muun muassa lontoolaiseen The Morning Chronicle -lehteen. Tämän jälkeen brittilehdet uutisoivat turkulaisten onnettomasta kohtalosta koko lokakuun ajan. Vielä 30. lokakuuta The Times maalaili monisanaisesti, miten tuli oli tuhonnut hetkessä kaiken. Apteekkari Johan Jacob Julinin skotlantilaissyntyinen puoliso Emily asui silloin Englannissa ja luki kauhistuneena lehdestä, mitä Suomessa oli tapahtunut.

Uutisia ilmestyi lokakuun aikana kaikkialla Euroopassa. Bratislavalainen Pressburger Zeitung totesi 5. lokakuuta, miten liekit olivat nielaisseet ”Suomen vuosisatoja vanhan keskuksen, muusien tyyssijan”. Laivayhteyksien mukana Turun palo levisi pian maanosasta toiseen. Kaukaisin löytämäni uutinen on Tasmaniasta, Australiasta, jonne tieto kulki yli puoli vuotta. Sunnuntaina 15. maaliskuuta 1828 paikallinen lukijakunta sai tietää pohjoisen ”Abon” katastrofista.

Kohtalon ivaa on, että maailmalle levisivät nimenomaan ensimmäiset kuulopuheet siitä, mistä palo oli saanut alkunsa. Kauppias Hellmanin nimi tuli tunnetuksi ympäri maailman, vaikkei hän itse sitä koskaan saanutkaan tietää, ja palvelusväkeä moitittiin huolimattomuudesta talinkeitossa. Sillä välin tuomioistuin Turussa käsitteli palon syitä, eikä talinkeitosta löydetty merkkiäkään. Mutta oikeuden johtopäätökset eivät enää olleet yhtä tarttuvia kuin ne huhut, jotka olivat lähteneet tuhoutuneen kaupungin kaduilta maailmalle.

Hannu Salmi
professori
kulttuurihistoria

(Teksti perustuu artikkeliini ”Catastrophe, Emotions and Guilt – The Great Fire of Turku 1827”, joka ilmestyy teoksessa Catastrophe, Gender and Urban Experience, 1648–1920. Routledge, New York 2017.)