Ei kannata kuunnella vain äärimetallia

Arttu Saarinen

Osa sen myöntää, osa ei, mutta uskoakseni lähes jokainen meistä on pyrkinyt jossain vaiheessa välttelemään ihmisiä puhtaasti siitä syystä, että kokee toisen liian erilaiseksi itsensä kanssa. Ihmiset tutkitusti hakeutuvat mieluummin kaltaistensa seuraan hyvin monilla eri tavoilla. Esimerkiksi korkeasti koulutetut yliopistolaiset ja heidän jälkikasvunsa pyörivät tyypillisesti samankaltaistensa seurassa. He asuvat samoilla asuinalueilla kaltaistensa kanssa, käyvät samanlaisissa harrastuksissa, laittavat lahjakkaan jälkikasvunsa samoille kieliluokille jne. Ihmiset hakeutuvat kaltaistensa seuraan koska on varsin stressaavaa olla esimerkiksi tekemisissä ihmisten kanssa, jotka ovat poliittisesti kaikesta kanssasi eri mieltä.

Sosiaalisen median piti tehdä erilaisten ihmisten kanssakäymisestä helpompaa. Ehkä kävi toisin. Ajan hengen mukaisesti samanhenkiset ihmiset jakavat samoja linkkejä ristiin toistensa kanssa. Väestöstä merkittävä osa on sitä mieltä, etteivät suomalaiset ole enää nykyään samassa veneessä. Lisäksi kansalaisten mielestä ääripäät ovat ottaneet keskustelussa liikaa tilaa.

Sain olla osana kansalaiskeskustelua viime syksynä pyytäessäni päätoimittaja Matias Turkkilaa luennoimaan sosiaaliset ja taloudelliset verkostot -kurssille perussuomalaisten sosiaalisen median verkostoista. Turkkilan kutsumisen taustalla oli ajatus, että olisi kiintoisaa saada sisäpiirin tiedontuottajan puolueellinen näkemys näistä teemoista. Koska populistien luottamus perinteiseen mediaan on niin alhainen, sosiaalinen media ja netissä toimivat vaihtoehtomediat näyttäytyvätkin merkittävänä viestintäkanavana.

Luennon alussa tehtiin pienimuotoista historiaa. Naamioituneet mielenosoittajat tulivat viivästyttämään luennon alkua. Tästä pienestä välikohtauksesta seurannut sosiaalisen median keskustelu oli varsin tasokasta argumentointia. Lisäksi sain henkilökohtaisesti ison määrän sähköpostia, joissa tulkintani mukaan suhtauduttiin positiivisesti ajatukseen, että yhteiskuntatietelijöitä opetetaan ymmärtämään erilaisia ajattelumalleja. Se lienee koko tieteenalan ydintä: ymmärtäminen kun ei tarkoita hyväksyntää.

Internetin aiheuttama tiedontuotantotulva on ajanut meidät tilanteeseen, jossa tiedon totuudenmukaisuutta on yhä hankalampi tunnistaa. On ilmiöitä, joissa totuus on vahvasti riippuvainen toimijan omista intresseistä ja tutkimukseen perustuva tieto on ylipäätään ristiriitaista. Kuitenkin suurin osa yhteiskunnallisista ilmiöistä on edelleen totta tai tarua. Esimerkiksi tiedeyhteisön enemmistö on tutkimuksella todistanut, että ihmisten aikaansaama ilmastonmuutos on tosiasia. Silti osa väestöstä pitää tätä valheena ja myös tuo tätä aktiivisesti esille. Joukossa on myös poliittisia vaikuttajia.

Politiikka ei itsessään perustu, eikä tarvitsekaan perustua, puhtaasti tieteelliseen tutkimukseen. Yhtä lailla politiikka ei voi perustua vain mielipiteisiin vaikka jopa osa päättäjistä näin tuntuu uskovan. Jotkin asiat eivät muutu totuudeksi vaikka sen kirjoittaisi kymmenen kertaa sosiaaliseen mediaan, vaihtoehtomedian alustalle tai sanoisi sen tuhatpäiselle yleisölle.

Politiikka on rakentunut sille, että samankaltaiset ihmiset kokoontuvat yhteen muodostaen näin omanlaisiaan totuuskomiteoita. Politiikan suurin dilemma on, että päästäksesi kiinni vallankahvaan sinun täytyy olla riittävän samaa mieltä puoluetovereidesi kanssa. Muussa tapauksessa tiesi puolueorganisaatiossa nousee hyvin nopeasti pystyyn. Toimivampaakaan ratkaisua ei edustuksellisen demokratian toteuttamiseen ole keksitty. Makrotasolla yhteiskunnissa haetaan edustuksellisen demokratian kautta ennustettavuutta ja vakautta.

Vastaavasti yksilötasolla, ihmisten arjessa, erilaisten ihmisryhmien välisten kohtaamisten mahdollistamisen tulisi olla politiikan tärkeimpiä tavoitteita. Kun käsitellään ihmisryhmien välisiä kuiluja ja kuplia, keskustelu ajautuu usein väittelyyn tuloeroista erilaisten ryhmien välillä. Vähemmän keskustellaan ihmisten elämismaailmojen eriytymisestä. Juuri elämismaailmojen väliset erot ovat yhtälailla yltäkylläisyyden täyttämässä jälkimodernissa yhteiskunnassa yksi leimaava piirre.

Elämismaailmojen eriytymisen taustalla on toki myös väestöryhmien väliset tuloerot. Tietyt lähiöt ovat Turussakin yhä enemmän homogeenisempia asukasrakenteeltaan. Hyvin toimeen tulevat asuvat omilla alueillaan, pienituloinen kantaväestö omillaan ja maahanmuuttajat keskittyvät muutamaan lähiöön. Kehitys saattaa synnyttää ajatuksen asuinalueen yhteisöllisyydestä kun olet kaltaistesi seurassa. Samalla se väistämättä synnyttää sellaisia kuplia, jotka ovat omia ruokkimaan suvaitsemattomuutta yhteisön ulkopuolisia kohtaan. Tätä kuplaantumista jopa tuetaan lainsäädännöllä. Näin olleen saamme toisinaan lukea uutisvirrasta, että hyvinvoiva keskiluokkainen ihminen on käyttänyt valitusoikeuttaan, kun heidän idylliselle omakotialueelleen kaavaillaan keskivertokansalaisesta poikkeavien ihmisten kuten kehitysvammaisten asuntolaa tai maahanmuuttajalasten perheryhmäkotia.

On lohdullista tietää, että sosiaalinen kanssakäyminen perustuu ennakkoluuloihin eli oletuksiin toisten ihmisten piirteistä. Nuorena poikana innostuin tavattomasti äärimetallista. Ehdottomuuden kukkaa rintapielessäni kantaen olin sitä mieltä, että kaikki muu oli kuraa. Kahdeksannella luokalla tutustuin sitten ihmiseen, joka kuunteli vaihtoehtorokkia sekä oli kaiken lisäksi vielä aktiivinen seurakuntanuori. Poliittiset näkemyksemmekin olivat kovin erilaisia. Meistä tuli kuitenkin nopeasti läheiset ystävät. Jos en olisi Radioheadin Bends-albumin ilmestymisvuonna tavannut tuota hieman erilaisesta maailmasta tullutta ihmistä, saattaisin tänä päivänä olla nykyistäkin ennakkoluuloisempi. Ystävyytemme myötä tajusin, että itse asiassa myös deathmetal kuulostaa entistä paremmalta kun välillä kuuntelee jotain ihan muuta. Ei kuitenkaan Ultra Brata, siihen ei suvaitsevaisuuteni todellakaan riitä. Totuushan on, että Ultra Bra on kauheaa rXXkaa. Sori siitä!

Arttu Saarinen
Kirjoittaja on taloussosiologian yliopisto-opettaja ja dosentti. Hän johtaa HS-säätiön rahoittamaa Poliittiset kuplat -hanketta (https://blogit.utu.fi/poliittisetkuplat/).