Päivi Paukku

Tokaluokkalainen tyttäreni tuli mukaan työpaikalleni kielikeskukseen yhtenä syyslomapäivänä kolme vuotta sitten. Halusin näyttää hänelle konkreettisesti, mitä teen töissä, ja halusin hänen tapaavan opiskelijoitani ja tutustuvan myös vähän erinäköisiin, hänestä jopa pelottavilta näyttäviin ihmisiin. Halusin samalla tarjota omille opiskelijoilleni mahdollisuuden tavata tavallinen suomalainen lapsi. Lapseni oli suomen kielen intensiivisen alkeiskurssin tunnilla apuopettajana. Hän sai kysyä opiskelijoilta kysymyksiä, ja opiskelijat saivat yrittää puhua hänen kanssaan muutaman sanan suomea. Tunnin lopussa kuuntelimme yhdessä lapseni valitsemaa suomalaista musiikkia.

Tunnin jälkeisissä innostuneisuuden tunnelmissa lapseni ehdotti: “Tulkaa meidän luokkaan käymään!” Siitä tämä nyt palkittu yhteistyö alakoulun kanssa suunnilleen sai alkunsa. Kun esitin idean opiskelijoilleni, se olikin sitten menoa. Otin yhteyttä Ilmaristen yhtenäiskoulun tokaluokan opettajaan ja järjestimme ensimmäisen vierailun samana syksynä. Oppilaat olivat innoissaan, ja opiskelijani olivat suorastaan haltioissaan kokemuksesta. Lämminhenkinen tapaaminen jäi voimakkaasti kaikkien mieliin.

Seuraavana vuonna opetin jälleen alkeissuomea vastaavalla kurssilla ja ryhmässä oli iso joukko kansainvälisiä kasvatustieteen LLEES-maisteriohjelman opiskelijoita. Kerran testattu malli oli helppo toteuttaa uudelleen. Kolmasluokkalaiset olivat aloittaneet englanninopiskelun, joten osa vierailijoista kävi myös englannin tunnilla lasten kanssa. Tästä seurasi pitempää yhteistyötä osalle opiskelijoistani, jotka suorittivat opintoihinsa kuuluvan opetusharjoittelunsa juuri Ilmaristen koulun alaluokkien englanninopettajan ohjauksessa. Pisara kansainvälistä energiaa suorastaan villitsi lähes puoli alakoulua… Alakoulussa opetusharjoittelussa olleiden kontakti suomalaisiin muodostui vahvaksi, ja usein sainkin kuulla entisten opiskelijoitteni kuulumisista tyttäreltäni. Hänhän tapasi heitä tuolloin useammin kuin minä.

Tänä keväänä tuli jälleen tuttuja opiskelijoita jatkokurssille. He kyselivät heti kurssin alussa, mennäänkö tälläkin kurssilla vierailulle kouluun. Tässä vaiheessa nousi esiin ajatus siitä, että nelosluokkalaiset voisivat tulla ensin vierailemaan yliopistoon ja sitten me menisimme tapaamaan tuttuja kouluun myöhemmin keväällä. Hyvä idea, mutta ajatus lähes viidestäkymmenestä alakoululaisesta kurssilaisteni joukossa sai pulssin kiihtymään.

Kahden rinnakkaisluokan vierailu yliopistoon kuitenkin toteutui, ja se onnistui mainiosti. Kielikeskuksen väki teki hienoa yhteistyötä; kollegani olivat suureksi avuksi vierailun organisoinnissa ja käytännön toteuttamisessa. Alakoululaisten yliopistovierailulla kielikeskuksessa oli tarjolla suomen kurssien lisäksi täsmätuokiot venäjää, italiaa, englantia, ruotsia, espanjaa ja kiinaa.

Alkeiskurssilaiset kommentoivat kokemuksiaan tapaamisesta seuraavasti:

”It was the first time I was talking to a Finn in Finnish language. It sort of boosted confidence in me that I can talk to a Finn in their language.”

“It helped to test my ability to speak Finnish, as I was able to communicate and express my ideas, also understanding those of the children as well.”

“This wonderful experience gives so much energy, positive emotions, encouragement and good memories.”

“It’s definitely something that should be kept as part of the course.”

Koululaiset kommentoivat päivää ihastuttavassa kiitoskortissaan paluupostissa: “Kiitos, kun kutsuitte meidät yliopistolle. Päivä oli hauska, koska sai tutustua erilaisiin ihmisiin.  Sai oppia eri kieliä ja puhua erimaalaisille. Oppi paljon ja sai uusia ystäviä ja sai tutustua uusiin ihmisiin. Oli kiva, kun sai oppia uusia kieliä.”

Koululaisista oli mielenkiintoista seurata yliopiston arkea – tosin eihän tuo päivä meille ollut arkea, vaan juhlaa oikeastaan. Yhdessä kommentissa nousi Suomen kielipolitiikkakin esille: ”Kiitos! Aivan mahtavaa, että saatiin oppia kieliä, joita ei ehkä voitaisi ikinä enää oppia.” Joku oli oppinut todella paljon: ”Opin miten suomea opetetaan.” Taitaa olla uutta kielenopettajasukupolvea tulossa?

Jatkokurssin opiskelijat kiittelivät myös tätä tapaamista lasten kanssa. Eräs opiskelija kirjoitti saaneensa tapaamisesta positiivista energiaa, kun hän oli huomannut lasten kanssa, että osaa kommunikoida suomeksi. Se motivoi häntä yrittämään enemmän.

Tähän kommenttiin kiteytyy paljon: ”Se oli tosi hyvä idea, lapset voivat tavata ulkomaalaista opiskelijat ja ymmärsivät ulkomaalaiset ihmiset oli mukava ja kiva, puhelias, ystävällinen ja se on tosi tärkeä tieto.” Niinpä.

Tänään ollaan jälleen uuden lukuvuoden alkumetreillä. Kurssit ovat täynnä uusia, innokkaita suomen opiskelijoita. Olemme aloittaneet tällä ja viime viikolla uusien maisteri- ja vaihto-opiskelijoiden suomen kurssit. Opettajien ja opiskelijoiden energialataus on korkealla, ja monta uutta suomen oppimisen polkua on aloitettu. Otetaanko polulla suuria vai pieniä askelia? Onko matkalla ylämäkeä vai alamäkeä? Paistaako aurinko? Onko reppu tyhjä vai täynnä?

Suomen oppiminen ei todellakaan tapahdu vain luokassa. Olisi tärkeää, että aloittelevat kielenkäyttäjät saisivat mahdollisuuden puhua ja kuulla suomea. Toivottavasti ympäröivä akateeminen yhteisömme mahdollistaa oppimisen eri tavoin.  Suomen kielen opettajana toivon erityisesti, että ihmiset oikeasti puhuisivat myös aloitteleville kielenoppijoille suomea. Monet haluaisivat käyttää ja harjoitella oppimaansa kieltä käytännön tilanteissa, vaikka eivät vielä selviä kaikista kielenkäyttötilanteista eivätkä hallitse kovin paljon sanastoa.  Varsinkin yliopistoyhteisössä voimme itse kukin antaa mahdollisuuden harjoitella suomea: kun tapaa erinäköisen ihmisen, ei siis kannata aina varmuuden vuoksi aloittaa englannilla.

Tänä syksynä en valitettavasti voi tarjota tyttärelleni syyslomaksi apuopettajan paikkaa, mutta jatkokurssilaiseni ovat kyllä jo käsiäänestyksessä ilmoittaneet olevansa innokkaasti lähdössä kouluun vierailemaan tulevana syksynä. Ilmarinen – täältä tullaan taas.

Päivi Paukku
Kirjoittaja on kieli- ja viestintäopintojen keskuksen yliopisto-opettaja ja vuoden kieliteko -palkinnon voittaja.

 

Pääkuva: Mike Nelson



FacebooktwitterFacebooktwitter