Rauli Elenius

Uusi lukuvuosi alkoi taas vauhdilla ja ylioppilaskunnan toimistolla kävi ennätysmäärä opiskelijaryhmiä tutustumassa fyysisesti paikan päällä. Suuri muutos opintojen alkamisessa on kuitenkin käsillä. Digitalisaatio tulee lähivuosina muuttamaan uusien opiskelijoiden kokemuksen ensimmäisestä syksystään aivan toisenlaiseksi. Jo tänä vuonna yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa kokeiltiin sovelluspohjaista ”peliä” orientoimaan opintojaan aloittavia opiskelijoita. TYYssä toivomme että pelillistäminen ja uudet oppimisen tavat otetaan yliopistolla laajasti käyttöön kaikissa yksiköissä.

Toistaiseksi suurempaa joukkoa koskeva muutos on opiskelijakortin muuttuminen pikku hiljaa digitaaliseksi. Keskeinen opiskelijaidentiteetin tunnus on edelleen tarjolla myös muovikorttina, mutta epäilemättä uudet opiskelijasukupolvet pitävät luontevampana, että kortti seuraa mukana puhelimessa lompakon sijasta. Tällaiset muutokset eivät ole pelkkiä palvelualustan vaihdoksia. Kun palvelut saadaan yhä enemmän omasta taskusta, opiskelijan odotukset yliopiston järjestelmille ja ylioppilaskunnan palvelualttiudelle muuttuvat vauhdilla. Ensi vuonna kehitämme ylioppilaskunnassa palveluitamme selkeämmiksi kokonaisuuksiksi, jotta opiskelijan olisi aina helppo löytää tarvitsemansa apu, tuki tai tuote.

Koulutus kannattaa aina

Ylioppilaskunta täyttää tänä vuonna 95 vuotta. Järjestimme tähän ja seuraavaan – sadanteen – juhlavuoteen liittyen seminaarin, jossa puhuivat valtiovarainministeri Petteri Orpo, professori emeritus Esko Valtaoja ja toimitusjohtaja Hanna Kolehmainen. Rehtori Kalervo Väänänen summasi päätöspuheenvuorossaan, että puhujat tulivat esitelleeksi kolme erilaista näkökulmaa yliopistoon, tieteeseen ja koulutukseen.

Edeltäjäni 1990-luvun puolivälistä, ministeri Orpo, korosti koulutuksen tärkeyttä Suomen tulevaisuudelle. TYY on ollut monesta politiikkaratkaisusta eri mieltä valtakunnanhallituksen kanssa, mutta koulutuksen tärkeyden ylioppilaskunta allekirjoittaa. Vaikka mediasta saa monesti sen kuvan, että yliopistoissa koulutetaan teoriahorisijoita kortistoon, koulutustaso korreloi aivan suoraan työllisyysasteen kanssa. Koulutus kannattaa aina ja hyödyttää sekä yksilöä että yhteiskuntaa.

Toimitusjohtaja Kolehmainen pohti Suomen menestyksekästä nousua koulutuksen tasa-arvoistumisessa oman perheensä historian näkökulmasta. Kehitys on mahdollistanut sen, että taustasta riippumatta koulutuksella on mahdollisuus täyttää omat unelmansa.

Täyttä koulutuksellista tasa-arvoa ei ole silti saavutettu. Emme voi sulkea silmiämme rakenteilta, jotka suosivat vauraita, terveitä ja lapsesta saakka kannustusta saaneita yksilöitä koulutukseen hakeutumisessa. Koulutusjärjestelmän varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen pitää tukea kaikkia koulutuksesta kiinnostuneita.

Joutuivatko kaikki optimistit leijonien syömiksi ihmislajin alkuhämärissä? Professori Valtaoja pohti sitä, miksi olemme niin taipuvaisia pessimismiin sukupolvesta toiseen. Kaikki elintasoa, terveyttä ja inhimillistä kehitystä kuvaavat mittarit osoittavat meidän olevan jatkuvasti menossa kohti parempaa. Pessimismillä on varmasti ansionsa, mutta saako tämä maailmankatsomus myös tieteen etenemisen näyttämään vain aseteknologian karmealta tuhovoimalta, ympäristön saastumiselta ja biodiversiteetin romahdukselta? Tieteellinen tieto nimenomaan auttaa meitä ratkaisemaan ongelmat, jotka liittyvät ympäristön kantokykyyn, sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen ja ikääntyvän väestön sairauksiin.

Tulevaisuus ei löydy menneestä

Olen itse opiskellut historiaa, mikä voi olla otsikon perusteella yllätys. Menneisyyden tunteminen opettaakin olemaan kriittinen sen suhteen, mitä menneen maailman asioita muistellaan kaiholla. Vuonna 2011 pidin ylioppilaskunnan vappupuheen Taidemuseonmäellä. Tuolloin lopetin puheeni näin:

”Tulevaisuuden Suomi ei ole kilpikonnan tavoin kuoreensa vetäytyvä, vastuusta ja yhteistyöstä kieltäytyvä yhteiskunta. Uhkakuviin perustuva elämänfilosofia on umpimielinen ja näännyttävä. Meidän Suomemme on avoin. Keskustelu ja päätöksenteko on rehellistä, oikeudenmukaista ja luottamusta herättävää. Tulevaisuuden avoin Suomi syleilee erilaisuutta ja moninaisuutta – elämää kaikissa sen yhtä kauniissa muodoissa.”

Puhetta kirjoittaessani tilanne ja keskustelukulttuuri maailman suunnasta ja Suomen sisäpolitiikasta oli vielä jotain aivan muuta kuin se on ollut nyt kahden vuoden ajan. Eikä muutos ole tapahtunut parempaan suuntaan.Tuntuukin siltä, että vuonna 2011 tapailemani sanat ovat ajankohtaisempia Suomen 100-vuotisjuhlavuonna. Yhdysvaltojen valitsema tie on jo vaikeuttanut tieteilijöiden kansainvälistä liikkuvuutta ja vahingoittanut käsitystä ”vapaan maailman johtajasta” ja moni Euroopan maa on menossa samaan suuntaan.

Emme voi sulkea rajoja vain yhteen suuntaan, vaan valinta tehdään globaalin yhteistyön ja rappioittavan umpimielisyyden välillä. Koko maailmaa koskevat haasteet, kuten ilmastonmuutos ja siihen liittyvä kasvava kansainvaellus, nationalististen äänenpainojen eskaloituminen henkiseksi sapelinkalisteluksi ja maailmantalouden sopeutuminen ympäristöllisiin ja tulonjaollisiin kysymyksiin eivät ratkea suljettujen maiden kansallisissa parlamenteissa eivätkä kansallisuuden perusteella rajatuissa tutkimuslaitoksissa. Tieteen kehitys edellyttää avoimuutta. Tieto ei saa pysähtyä valtioiden rajoihin.

Yliopiston tulee yliopistolain mukaan kasvattaa opiskelijoita palvelemaan ”isänmaata ja ihmiskuntaa”. Nykyopiskelijat kantavat pian vastuun suurten yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemisesta, ilmastonmuutoksen torjumisesta ja ihmiskunnan kehittymisestä yhä parempaan. Tämän onnistumiseksi yliopistokoulutuksen pitää olla menetelmiltään ja sisällöltään laadukasta, viimeisimpään tutkimukseen perustuvaa ja nimenomaan itsenäiseen ajatteluun ja ongelmanratkaisuun kannustavaa. Samalla opiskelijoiden on tutkinnon ”suorittamisen” sijasta haluttava oppia. Itsensä, isänmaan ja ihmiskunnan vuoksi.

Rauli Elenius,
Kirjoittaja on TYYn pääsihteeri


Pääkuva: Candida.Performa



FacebooktwitterFacebooktwitter