Kalle-Antti Suominen

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta ja sitä on juhlistettu monin tavoin jo tammikuusta lähtien. Menneiden vuosien tapahtumien ja niiden merkityksen pohdinta on ollut lähes päivittäistä. Olemme pohtineet kansakunnan identiteettiä, sukupolvien jatkumoa, historian käännekohtia ja nykyhetken haasteita. Välillä on pidetty yhdessä hauskaakin vaikkapa hulahulan merkeissä.

Vahvin kokemukseni juhlavuodesta on toistaiseksi tanskalaisen Kenneth Greven ohjaama balettispektaakkeli ”Kalevalanmaa”. Se yhdistää häpeilemättä korkealentoista Kalevala-tulkintaa ja tunteisiin vetoavaa lähihistorian kavalkadia niin musiikin kuin tunnelman vuorotellessa iloisen ja vakavan välillä.

Greve nostaa suomalaisen sisun kuvaajaksi harottavatukkaisen ja hopeapukuisen pojan, joka saa niin voipuneet Kalevan pojat kuin sodan lamauttamat miehet nousemaan taas tolpilleen. Me suomalaiset usein pohdimme miten muu maailma näkee meidät – tämä tanskalaisen tekijän visio tuntuu kohtaavan hyvin omat näkemyksemme kansakunnalle yhteisistä kokemuksista.

Visio on myös kliseinen ja siksi toki altis kritiikille. Mutta se haastaa pohtimaan, millaiseksi muodostuvat seuraavat sata vuotta? Miten me kehitymme kansakuntana – ja myös yhtenä kansakuntana muiden joukossa? Tiedämmekö mitä haluamme, vai kuljemmeko vain kulloinkin hyviltä tai välttämättömiltä vaikuttavien toimien kautta päämäärän ollessa koko ajan utuinen?

Perinteinen käsityksemme on, että olemme etäinen ja huomaamaton osa muuta maailmaa, kaukana keskiöstä. Toisaalta, ehkä haluamme kansakuntana nimenomaan olla sivussa ja siten poissa harmien tieltä, koska yksilöinäkin meillä on taipumusta samanlaiseen ajatteluun. On kiinnostavaa, että usein itse tuomme esiin tätä naiivia kuvaa vaikka se on kaukana todellisuudesta.

Entäpä jos siirrymmekin nykyistä enemmän keskiöön seuraavien sadan vuoden aikana? Aineksia pohdintaan olen saanut Mika Aaltolan (UPI) erinomaisesta Mauno Koivisto -luennosta Turun yliopistolla marraskuussa, sekä muista viime aikoina kuulemistani esitelmistä ja lukemistani kirjoituksista.

Otetaan esimerkiksi Suomenlahti. Sen kautta kulkevan meriliikenteen määrä alkaa olla varsin kilpailukykyinen monien muiden meriliikenteen solmukohtien kanssa. Suuri osa Venäjän ulkomaankaupasta kulkee tätä kapeaa tunnelia rannikkomme ohi tai satamiemme kautta. Myös tietoliikenneyhteyksille olemme kriittinen solmukohta.

Samaan aikaan Kiina rakentaa voimakkaasti uutta Silkkitietä kohti Eurooppaa, ratayhteys Suomeen on ollut jo uutisissa. Koillisväylän avautuminen tai jopa Pohjoisnavan ylittävät merireitit nostavat Jäämeren suunnan painoarvoa. Tunneli Helsingin ja Tallinnan välillä sekä tarvittavat pohjoiset rata- ja satamaratkaisut avaisivat junayhteyden keskiseen Eurooppaan.

Helsingin kohdalla Suomenlahdella risteää vilkas pitkittäinen ja poikittainen meriliikenne, joten poikittaisen liikenteen osittainenkin siirtyminen tunneliin parantaisi turvallisuutta. Ilman tunneliyhteyttä Jäämereltä tuleva ja Helsingin kautta Viroon sekä sieltä muualle Eurooppaan matkaava tavaraliikenne vain lisäisi poikittaista liikennettä ja siten onnettomuusriskejä.

Tätä kehitystä vauhdittaa ilmastonmuutos. Pitkällä aikavälillä maatalous eteläisessä Euroopassa muuttuu haastavaksi, kun taas Suomessa jopa kahden satokauden kesä esiintyy yhä enemmän mahdollisena tulevaisuutena – vaikka arkipäivässä sateisuus rapauttaakin uskoa tähän näkymään. Mutta olkaamme iloisia vedestä, sitä ei maailmassa enää tahdo kaikille riittää.

Mahdollinen meriveden pinnannousu ei uhkaa Suomea niin voimakkaasti kuin Hollannin ja Tanskan kaltaisia perinteisiä maatalousmaita. Täyttömaalle laajentuneelle Helsingille se on selvästi suurempi riski kuin Turulle – joudummeko siis seuraavan sadan vuoden aikana siirtämään pääkaupunkimme sijaintia?

Suomen rooli esimerkiksi monenlaisen liikenteen solmukohtana saattaa siis kasvaa voimakkaasti seuraavan sadan vuoden aikana. Mutta olemmeko me kansakuntana valmiit olemaan nykyistä enemmän valokeilassa? Sitä pohtiessamme nostakaamme malja satavuotiaalle Suomelle!

Kalle-Antti Suominen
Kirjoittaja on tutkimuksesta vastaava vararehtori