Jussi Tapani

Käsittelin edellisessä blogikirjoituksessani rangaistuksen ankaruutta koskevaa keskustelua ja siihen liittyviä väärinkäsitysten mahdollisuuksia. Jatkan saman aihepiirin parissa tarkastelemalla julkisuuden merkitystä rangaistuksen mittaamisen näkökulmasta. Aihe on erittäin ajankohtainen, koska nykyaikaisen viestinnän välineet mahdollistavat aikaisempaa laajamittaisemman ja intensiivisemmän informaation välittämisen rikoksista ja rangaistuksista. Tämän seurauksena myös rikosoikeudenkäynneissä esitetään yhä useamman väite siitä, että rikosasian saamalla julkisuudella pitää olla rangaistusta lieventävä vaikutus. Ei siis ihme, että bloggaaja Anssi Järvinen on esittänyt provokatiivisen väitteen: “Eli jos haluat pedata rikolliselle mahdollisemman kevyen rangaistuksen, osallistu someraivoon!”

Mitä rikoslaki lausuu asiasta? Rangaistusta voivat lieventää rikoslain 6 lukuun sisältyvien varsinaisten lieventämisperusteiden lisäksi kohtuullistamisperusteet, jotka eivät liity rikosoikeudellisen arvioinnin kohteena olevan teon moitearvosteluun eli rikoksen vakavuuden tai teosta ilmenevän syyllisyyden arvottamiseen. Sen sijaan kyse on tekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutusten arvioimisesta eli niin sanotusta sanktiokumulaatiosta. Tietyissä tilanteissa on oikeudenmukaista kohtuullistaa tekijälle aiheutuvaa kokonaisseuraamusta ja välttää siten tarpeettomia haittoja.

Vaikka rangaistuksen ajatellaan olevan rikoksen pääasiallinen seuraamus, teosta aiheutuu tyypillisesti muita oikeudellisia seuraamuksia, kuten huomattava vahingonkorvausvelvollisuus tai rikoksella saatuun hyötyyn kohdistuva menettämisseuraamus. Toisinaan rikoksentekijä menettää tekonsa seurauksena työpaikan tai rikoksesta uutisoidaan näyttävästä. Kaikissa näissä tilanteissa on mahdollista soveltaa kohtuullistamisperustetta sillä edellytyksellä, että teosta vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi näiden muiden seuraamusten kanssa kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

Miten tätä perustetta on sovellettu oikeuskäytännössä? Tiivistetysti voidaan todeta, että rikoksesta aiheutuva muu seuraus ei johda säännönmukaisesti rangaistuksen lieventämiseen, sillä näitä perusteita on sovellettava ainoastaan poikkeuksellisesti. Rikos ja siitä tuomittava rangaistus johtavat siis tiettyihin seuraamuksiin, mutta näin pitääkin olla. Esimerkiksi julkisuuden henkilöt tai merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat joutuvat alistumaan siihen, että heidän tekemiään rikoksia käsitellään näkyvästi tiedotusvälineissä. Säännönmukainen mediajulkisuus ei sellaisenaan riitä lievennyksen perustaksi, mutta mittasuhteiltaan kohtuuton julkisuus voi poikkeustilanteissa lieventää rangaistusta.

Korkein oikeus on arvioinut kohtuullistamisperusteen soveltamista ratkaisussa KKO 2017:69, joka tunnetaan julkisuudessa Tapanilan joukkoraiskausta koskevana tapauksena. Korkein oikeus tuomitsi törkeästä raiskauksesta rikoksentekohetkellä 18-vuotiaan B:n sekä alle 18-vuotiaat C:n ja D:n. Tuomion perustelut sisältävät seuraavat rikosoikeudellisesti merkitykselliset seikat: Rikosta koskevissa uutisissa puhuttiin ensinnäkin jo esitutkintavaiheessa ulkomaalaisten toteuttamasta joukkoraiskauksesta. Toiseksi epäiltyjen nimet, kuvat ja yhteystiedot paljastuivat tässä yhteydessä jo ennen oikeudenkäyntiä. Kolmanneksi syytetyt saivat uhkauksia. Neljänneksi Rikosseuraamuslaitoksen laatimissa nuoren seuraamusselvityksissä ilmaistiin vakava huoli uhkausten vaikutuksesta syytettyjen kehitykseen. Viidenneksi C ja D olivat joutuneet tutkintavankeudesta vapauduttuaan kiireellisesti lastensuojelun pakkotoimien kohteeksi ja sijoitettaviksi lastensuojelulaitokseen.

Mitä ratkaisusta voidaan päätellä? Kuten korkein oikeus toteaa, laaja julkisuus ei itsessään vaikuta rangaistuksen mittaamiseen; joukkotiedotusvälineet ovat olleet aina kiinnostuneita tarkastelemaan vakavia tai muuten poikkeuksellisia rikoksia. Näin ollen B, C ja D ovat voineet varautua siihen, että heidän rikostaan käsitellään julkisuudessa. Korkeimman oikeuden mukaan julkisuudella on merkitystä silloin, kun siitä aiheutuu tosiasiallisesti poikkeuksellisen haitallisia seurauksia. Tässä asiassa julkisuus johti muun muassa siihen, että syytetyt keskeyttivät koulunkäynnin ja opiskelun. Lisäksi alaikäisinä rikoksensa tehneet C ja D joutuivat lastensuojelutoimenpiteiden kohteeksi. Niinpä rikoksesta seurannutta julkisuutta ja siitä aiheutuneita seurauksia oli pidettävä sellaisena poikkeuksellisena ja ennakoimattomana syytetyille aiheutuneena muuna seurauksena, joka oli otettava rangaistusta määrättäessä huomioon.

Oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden perusteella voidaan tiivistää seuraavat kriteerit, jotka määrittelevät sitä, annetaanko julkisuudelle merkitystä rangaistuksen mittaamisessa: a) henkilön asema, b) asian käsittelyn ajallinen kesto julkisuudessa, c) käsittelyn laajuus (tiedotusvälineet ja sosiaalinen media), d) käsittelytavan asianmukaisuus ja e) julkisuudesta aiheutuneet tosiasialliset seuraukset. Kuten havaitaan, kriteeristö edellyttää arvioinnin olevan analyyttistä. Niinpä ei ole mitään perusteita Järvisen esittämälle väitteelle, että someraivoon osallistumalla voisi pedata rikokseen syyllistyneelle mahdollisimman lievän rangaistuksen. Rikosasian käsittely julkisuudessa täyttää edelleen vain poikkeuksellisesti kohtuullistamisperusteelle asetettavat edellytykset.

Jussi Tapani
Kirjoittaja on oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani



FacebooktwitterFacebooktwitter