Miten käy tutkimuksen ja koulutuksen sotessa?
Maakunta- ja sote-uudistusta koskeva lakipaketti tultaneen hyväksymään eduskunnassa kesän korvalla. Tutkimuksen ja koulutuksen osalta lakiehdotukset eivät kuitenkaan vielä anna tietoa siitä, miten yliopistojen tehtävät toteutetaan uusissa maakunnan organisaatioissa.
Tällä hetkellä yliopistoilla on lakisääteinen edustus yliopistollisten sairaanhoitopiirien valtuustoissa ja hallituksissa. Edustus on merkittävä, sillä yliopiston edustajien äänimäärä liittovaltuustossa on peräti 10 prosenttia kuntien liittovaltuustoon valitsemien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Uudessa organisaatiossa tilanne on toisin. Annettujen lakiehdotusten mukaan yliopistoilla ei tule enää olemaan paikkaa maakuntien päätöksenteossa. Jos yliopistojen ja maakuntien suhteita ei määritetä tarkemmin tulevissa säädöksissä, suhteet maakuntiin ja sote-keskuksiin tullaan muodostamaan juridisilla sopimuksilla. On huomattava, että vastapuolina ei silloin enää ole pelkästään maakunnan julkisoikeudellisia yhteisöjä vaan myös mahdollisesti suuriakin yksityisiä toimijoita.
Sote-uudistuksen avainsana on integraatio. Sosiaali- ja terveydenhuolto tullaan integroimaan toisiinsa. Koska lakiehdotusten mukaan sosiaalitoimi jää lähes kokonaan julkiselle toimijalle, integraatio tapahtuu nimenomaan maakunnissa, ei sote-keskuksissa. Erikoissairaanhoidon rinnalle on pitkään kaivattu erikoissosiaalihuoltoa, jolla pystytään vastaamaan kasvaviin vaativan sosiaalityön haasteisiin. Yliopistojen näkökannalta kyse on uudesta tutkimuksen ja koulutuksen alueesta. Miten muutos käytännössä toteutetaan, on vielä auki.
Yliopistollisessa sairaalassa koulutus ja tutkimus ovat yksi sairaalan päätehtävistä. Sen on tarjottava koulutukselle ja tutkimukselle riittävä infrastruktuuri sekä mahdollisuudet tehtävän toteuttamiseen. Kliinisen alan professorien ja pitkälti myös muiden opettajien kaksoisvirkasuhteet ovat olleet kansainvälinen käytäntö. Kaksoisvirkasuhteiden osalta emme vielä tiedä, miten asia hoidetaan. Professoreille on erikoissairaanhoitolaissa osoitettu ylilääkärin sivuvirka, jota ei kuitenkaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ole pystytty tarjoamaan kaikille professoreille. Yliopiston onkin nyt aika määrittää toimintaedellytykset, joiden avulla se pystyy kilpailukykyisesti toteuttamaan lakisääteiset tehtävänsä uudistuvassa maakuntaorganisaatiossa.
Koulutus on kohdistettava sinne missä potilaat ovat. Mitä enemmän potilaiden hoito hajautuu, sitä laajemmalle yliopiston toiminnan tulee ulottua. Viime vaiheessa valinnanvapautta koskevaan lakiehdotukseen tehdyt muutokset helpottavat koulutuksen ja tutkimuksen toteuttamista. Pelko koulutuksen järjestämisen pirstoutumisesta ja sen myötä yliopistojen kustannusten kasvamisesta on kuitenkin edelleen olemassa.
Neljä ministeriä kirjoitti Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian (TEM raportteja 12/2014) esipuheessa:
”Kilpailukyvyn keskiössä ovat yliopistollisten sairaaloiden ja niiden ympärille syntyneiden osaamiskeskittymien kehittäminen tutkimuksen ja yritystoiminnan kumppanuuksien näkökulmasta. Alueiden erikoistumisen ja kansallisesti yhtenäisten toimintamallien avulla kilpailukykymme paranee.”
Nykyinen hallitus julkisti 14.6.2016 Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategian tiekartan vuosille 2016–2018. Se täsmentää vuonna 2014 julkistetun kasvustrategian toimeenpanoa hallituksen kärkihankkeiden ja painopisteiden mukaiseksi. Kahden hallituksen kannanotoilla kaikki nykyiset eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet terveysalan tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen. Miten kasvustrategiasta pidetään huolta uudessa sote-organisaatiossa, on sekin ratkaisemattomien kysymysten listalla.
Lääketieteellisten tiedekuntien dekaanit tapaavat säännöllisesti sosiaali- ja terveysministeriön avainvirkamiehiä. Olemme saaneet hyvässä yhteisymmärryksessä välittää heille huolemme. Toivon, että yliopistojen työn kannalta avoinna olevat kysymykset voidaan pikapuolin ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla. Valmista pitäisi olla vuoden 2020 alkuun mennessä.
Pentti Huovinen
Kirjoittaja on Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani