Opettajankoulutuksen laadukas kaivovesi

Yliopistojen rooli tämänhetkisessä koulutuksen kehittämistyössä on keskeinen. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi viime vuonna korkeakouluille 15 miljoonaa euroa opettajankoulutuksen kehittämiseen. Uudet opettajankoulutuksen kehittämishankkeet perustuvat ”ei kannettu vesi kaivossa pysy” -sananlaskun taustalla olevaan ajatukseen. Kehittämistä tehdään nimenomaan opettajankoulutusyksiköissä sekä opettajankoulutusyksiköiden johdolla, eikä ulkopuolelta käsin. Opettajankoulutuksen kehittämisessä keskiöön onkin nostettu tutkimusperustaisuus. Lisäksi ainutlaatuista tässä kehittämistyössä on sen laaja kansallinen yhteistyö eri yliopistojen välillä. Tavoitteena on pysyvämmät muutokset kaivoveden laadussa pinnan heilahduksen sijaan.

Turun yliopisto on noussut opettajankoulutuksen kehittämistyössä valtakunnalliseen etujoukkoon: Meillä on viisi täältä koordinoitavaa hanketta, joiden yhteisbudjetti on 3,75 miljoonaa euroa.  Lisäksi olemme seitsemässä hankkeessa partnereina. Yliopiston aktiivinen rooli on huomattu myös opetus- ja kulttuuriministeriössä, joka järjestikin tiistaina 27.2. Opettajankoulutusfoorumin alueellisen tilaisuuden Turun yliopistossa. Tilaisuudessa kuultiin muun muassa Opettajankoulutusfoorumin puheenjohtajaa, Helsingin yliopiston professori Jari Lavosta sekä opetusneuvos Armi Mikkolaa. Tilaisuudessa olivat kuitenkin pääosassa Turun yliopiston opettajankoulutuksen kehittämishankkeet sekä kohtaaminen ja osallistuminen hanketorilla ja keskusteluissa.

Kasvatustieteiden tiedekunnan toiminnassa kehittämishankkeiden runsas määrä on luonut uuden tilanteen. Kehittämishankkeiden käynnistämisessä ja johtamisessa on omat haasteensa, jotka osittain liittyvät hankkeisiin yleisesti ja osittain siihen, ettei ole kyse tutummista tutkimushankkeista. Olemme pyrkineet vastaamaan haastavaan tilanteeseen muun muassa koordinoimalla hankkeiden välistä yhteistyötä tiedekuntatasolla. Periaatteenamme on ollut bondimainen linjaus ”shaken, not stirred”. Olemme yrittäneet olla liikaa sekoittamatta arkea, mutta sopivasti ravistella, jotta kaivoveden päälle mahdollisesti muodostunut jäinen pinta menisi rikki ja jäät sulaisivat nopeasti.

Yliopistossa koordinoidut hankkeet ovat perinteisesti tutkimushankkeita. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamia kehittämishankkeita on Turun yliopistossa ollut aiemmin vähän. Koulutuksen kehittämishankkeilla on kuitenkin monia yhtymäkohtia tutkimushankkeisiin. Kehittämishankkeet perustuvat tutkimukseen ja niiden osana usein tehdään empiiristä tutkimusta. Näin ollen esimerkiksi Turun yliopiston projektin vastuullisen johtajan opas tukee myös kehittämishankkeiden toimintaa ja johtamista. Kehittämishankkeissa painotus on tutkimushankkeita enemmän yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa. Nämä opettajankoulutuksen kehittämishankkeet vahvistavatkin osaltaan Turun yliopiston strategian suunnassa yliopiston roolia ”yhteiskunnan hyvinvoinnin vauhdittajana” ja sen henkilökunnan jäsenten roolia ”vaikuttuvina tutkijoina”.

Kehittämishankkeissa yhteistyö on ollut alusta lähtien keskeistä. Monissa hankkeissa osallistujia on Turun yliopistosta myös tiedekuntamme ulkopuolelta. Ainutlaatuista näissä hankkeissa on kansallinen laaja yhteistyö, jota johdetaan yliopistoista käsin. Osassa hankkeista on myös mukana kansainvälinen tutkijaverkosto. Tämä kehittämishankkeissa korostuva yhteistyö ja yhdessä tekeminen liittyvät oppimisen ja asiantuntijuuden tutkimuksen nykykäsitykseen.  Oppiminen ja asiantuntijuuden kehitys nähdään nykyisin erityisesti yhteisöllisenä prosessina (ks. esim. Hakkarainen, Palonen & Paavola 2002).

Muuttuvassa ja nopeasti kehittyvässä toimintaympäristössä, kuten koulutuksen kentällä, asiantuntijayhteisön jäsenet eivät pysy asiantuntijoina nojautumalla ainoastaan omaan aiempaan osaamiseensa. Asiantuntijuuden kehitystä, niin kuin oppimista yleensäkin, tapahtuu lähikehityksen vyöhykkeen ylärajalla (Vygotsky 1978) – riittävän haastavassa tilanteessa, jossa aiemman tiedon varassa luodaan uudessa tilanteessa tarvittavaa tietoa. Tässä tiedonluonnissa asiantuntijoiden verkostosuhteet ovat erittäin keskeisessä asemassa; asiantuntijuus ja sen kehittyminen nähdäänkin erityisesti yhteisöllisenä tiedonluomisen prosessina.

Opettajankoulutuksen kehittämishankkeet toimivat innovatiivisina tietoyhteisöinä. Yhdistämällä useiden asiantuntijayhteisöiden voimavarat tavoitteena on ”ettei syvästä kaivosta vesi lopu”. Hankkeen asiantuntijayhteisön jäsenet reflektoivat ja arvioivat kriittisesti aikaisempaa toimintaa sekä ottavat kollektiivisen vastuun toiminnan kehittämisestä. Innovatiivisissa tietoyhteisöissä onnistuneen suorituksen kriteerit tiukkenevat vähitellen – kaivossa sukelletaan vähitellen syvemmälle ja syvemmälle. Kehittämishankkeiden edetessä voimme odottaa niiltä hyviä ja yhä parempia tuloksia.

Vaikka pienellä, kaivonrenkailla rajatulla opettajankoulutuksen kaivon vedellä ei ensisilmäyksellä näyttäisi olevan vaikutusta ympäristöönsä, hankkeiden vaikutukset eivät jää pelkästään yksittäiseen kaivoon. Kaivon vettä on tarkoitus hyödyntää monin tavoin. Lisäksi opettajankoulutuksen kaivo yhdistyy pohjaveden avulla muihin kaivoihin ja lähteisiin, erityisesti opettajan asiantuntijuuteen sekä oppilaan oppimiseen. Tavoitteena ei ole parantaa veden laatua ainoastaan opettajankoulutuksen kaivossa, vaan sen avulla tavoitteena on opettajan osaamisen kehittäminen. Opettajan asiantuntijuuden kehittämisessä vuorostaan keskeistä on se, miten hän käyttää tietojaan käytännössä oppilaan oppimisen tukemiseen (ks. Postholm 2012). Kehittämishankkeiden tavoitteena on opettajankoulutuksen kehittämisen kautta vaikuttaa jokaisen suomalaiskoulussa opiskelevan lapsen ja nuoren arkeen sekä heidän tulevaisuuteensa. Tavoite on kunnianhimoinen. Yhden kaivon vedellä voi olla valtava voima.

Anu Warinowski
Kirjoittaja on kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntapäällikkö