Viestejä tulevaisuudelle

Ah, ken ei rakastais
Lapsuuden tyyntä aikaa
Jolloin on mieli vapaa
Ja toivo hymyelee ruusuisena.

Tämä pieni runo löytyi Turun kaupungin virkamiesten papereista huhtikuussa 1918. Se oli kirjoitettu koneella lääninhallituksen asiakirjojen joukkoon, varmaankin keväisen pakahduttavan rakkauden tunteen hetkellä.

Lääninhallitus, ja Turun päätöksentekokoneisto ylipäätään, oli punaisten hallinnassa koko kevään siihen asti, kun punaisten viimeinen juna lähti kaupungista 12. huhtikuuta. Seuraavana päivänä valkoisten joukot marssivat Turkuun. Runollisten virkailijoiden tekstit paljastuivat, kun alettiin tarkemmin tutkia, mitä kaupungissa oli menneiden kuukausien aikana tapahtunut. Rakkausrunon jatkona löytyi sarja iskulauseita, nekin koneella kirjoitettuina:

Vallankumoukseen.
Punainen hallitus muodostettava.
Maata maattomille ja teollisuuden valvonta työläisille.

Vuodet 2017 ja 2018 ovat olleet merkittäviä menneisyyden muistamisen vuosia. Keväällä 2018 on eletty poikkeuksellisen vilkkaan historian uudelleenarvioinnin aikaa. Tuoreen tutkimuksen lisäksi on julkaistu kaunokirjallisuutta, valmistettu teatteriesityksiä ja tehty näyttelyitä. Tampereella kantaesitettiin Olli Kortekankaan ooppera Veljeni vartija, jossa veljekset päätyvät taistelemaan eri puolille rintamaa. Kyse ei ole vain fiktiosta, sillä samanlaisia kohtaloita oli sisällissodan aikana Turussakin. Sota kosketti perheitä ja vaikutti pitkään niin tunteisiin kuin muistoihinkin. Sisällissodan hienoimpia käsittelyjä on myös sarjakuvateos Sisaret 1918, joka käsittelee naisten sotakokemuksia kuvan ja sanan voimalla. Kaikki kertomukset perustuvat arkistolähteisiin.

Juhlavuodet ovat johtaneet myös kulttuuripoliittisiin tekoihin. Kansalliskirjasto avasi digitoitujen sanomalehtien kokoelman sekä tutkijoiden että suuren yleisön käyttöön. Ennen vuotta 2017 lehdet olivat avoimia vain vuoteen 1910 asti. Ensin lehdet avattiin vuoteen 1920, ja tänä vuonna ne ovat olleet saatavilla vuoteen 1929 asti. Toki painettuja lehtiä on voinut käyttää lukusalissa tai mikrofilmeinä, mutta on olennaista avata ne vuosikymmenet, jolloin itsenäinen Suomi syntyi ja otti ensi askeleensa. Tämän avoimuuden jäljet tulevat näkymään niin tieteissä kuin taiteissakin. Tiedän monia kirjailijoita, jotka ovat ammentaneet aineistosta vaikutteita tuleviin kaunokirjallisiin töihinsä. Avoimuus synnyttää uutta.

Digitoidut sanomalehdet antoivat kipinän myös vuonna 2017 käynnistyneeseen blogiprojektiin, joka syntyi osana Turun yliopiston Suomi 100 -ohjelmaa. Yksitoista historioitsijaa seurasi turkulaista elämää yhdeksän kuukauden ajan päivittäiseltä pohjalta. Ajatuksena oli nimenomaan seurata arkipäivää mahdollisimman läheltä siten, että jokapäiväisen elämän haasteetkin näkyisivät, eivätkä vain poliittisen elämän käänteet. Päivittäisyys oli paikoitellen haasteellista, sillä lehtien julkaisemisessa oli katkoja, esimerkiksi marraskuun 1917 yleislakon aikaan. Näissä kohdissa pystyimme tukeutumaan siihen, mitä kerrottiin myöhemmin ja mitä raportoitiin samaan aikaan muualla Suomessa.

Elämää Turussa 1917–1918 -blogi julkaisi ensimmäisen tekstinsä 1. syyskuuta 2017 ja viimeisen eilen 31. toukokuuta 2018. Yhteensä kirjoitimme 274 tekstiä, jotka on kategorisoitu aihepiireittäin. Nyt taival on kuljettu, ja blogi jää elämään www-sivustona, tulkintana ja hahmotuksena, johon voi palata myöhemmin.

Sanomalehdistö oli 1900-luvun alun big dataa. Se oli oman aikansa internet, alusta monenlaisille teksteille, uutisista novelleihin, kaskuista säätiedotuksiin, sairaustilastoista torihinnastoihin, luonnonhavainnoista pikkuilmoituksiin. Harvoin tullaan ajatelleeksi, miten paljon sanomalehtiä Turussa julkaistiin. Vuonna 1918 kaupungissa ilmestyi yhdeksän sanomalehteä, kolme ruotsiksi, viisi suomeksi ja yksi venäjäksi. Turun lääninhallituksen runoilevat virkamiehetkin tulivat taltioitua tähän aineistoon, sillä Turun Sanomat julkaisi aiheesta uutisen 24. huhtikuuta 1918.

Usein vanhojen sanomalehtien tutkiminen nähdään sukelluksena menneisyyteen – matkana, jonka ainoa tavoite on ymmärtää historiaa. Jokaisena menneisyyden hetkenä tulevaisuus on kuitenkin avoin, ja tutkimus antaa aineksia pohtia, miten mennyt, nykyinen ja tuleva kietoutuvat toisiinsa. Sadan vuoden takaiselle aineistolle voi esittää kysymyksen, mitä olivat ne viestit tulevaisuudelle, joita menneisyyden ihmiset lähettivät.

Vuoden 1918 turkulaisissa sanomalehdissä pohdittiin paljon tulevaisuutta ja sen vaihtoehtoja. Nykyhetkeä kuvattiin ”suurena levottomana unena”, jonka suuntaa tai päätepistettä oli vaikea arvioida. Tämän hämmennyksen keskellä on helppo ymmärtää niitä turkulaisia virkamiehiä, jotka arkisen aherruksen keskellä kirjoittivat runoja asiakirjojen marginaaleihin, kuvauksena maailmasta, joka voisi olla olemassa mutta joka vielä ei ollut läsnä.

Hannu Salmi
Kirjoittaja on Turun yliopiston pitkäaikainen kulttuurihistorian professori ja työskentelee akatemiaprofessorina kaudella 2017-2021

Kuva: Ebeneser-säätiö