Riitta Pyykkö

Elinikäinen oppiminen on ollut mukana eurooppalaisesta korkeakoulutuksesta käytävässä keskustelussa viimeiset kaksikymmentä vuotta. Välillä vähän sivummalla, nyt taas hyvin keskeisenä teemana. Nimityskin on vuosien mittaan elänyt: täydennyskoulutuksen rinnalle tuli ensin elinikäinen oppiminen, ja nyt se on suomalaisessa keskustelussa vaihtunut jatkuvaksi oppimiseksi.

Toimintaympäristön muutokset edellyttävät meiltä jokaiselta jatkuvaa uuden oppimista, ja myös yliopistojen tulee sitä edistää. Oppimisen tarpeet tulevat olemaan moninaisia ja oppijoiden joukko kirjava. Miten pystymme toteuttamaan koulutusta erilaisille oppijoille, erilaisia oppimisen tapoja ja ympäristöjä hyödyntäen, laadusta periksi antamatta? Miten reagoimme nopeasti esiin nouseviin koulutustarpeisiin ja ennakoimme niitä?

Keskeinen edellytys oppijakeskeiselle jatkuvalle oppimiselle on sen joustavuus. Joustavuudella tarkoitetaan opiskelun yhteydessä monta eri asiaa.

Joustavuus voi toteutua jo pääsyssä opiskelemaan: avoimeen yliopisto-opetukseen voi osallistua jokainen, koulutustaustasta riippumatta, ja tutkintokoulutukseen pääsemisellekin suunnitellaan erilaisia valintamenettelyjä.

Itse opiskelun ja oppimisen joustavuus kohdistuu sen aikaan ja paikkaan, opiskeltaviin sisältöihin, opetuksen ja oppimisen tapoihin sekä oppimisen arviointiin. Oppimisen tarpeet ja tavoitteet vaihtelevat, joten on tärkeää että aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan, huomioiden niin formaalisti koulutuksessa opittu kuin työssä tai vapaa-ajalla opittu.

Varsin usein joustavuudella on käytännössä tarkoitettu teknologian hyödyntämistä ja sen mahdollistamaa riippumattomuutta ajasta ja paikasta. Järjestelyjen joustavuus onkin tärkeää. Niin opettajat kuin opiskelijatkin tuntuvat kuitenkin jakavan näkemyksen, että verkko-opetus ei voi kokonaan korvata kasvokkaista kohtaamista. Parhaat tulokset tulevat, kun se yhdistetään kontaktiopetukseen. Myös osaamisen arviointiin on kehitettävä vaihtoehtoja. Hyviä malleja on jo olemassa, ne pitäisi vain saada nykyistä paremmin jakoon.

Moni näistä yllä mainituista joustavuuden osa-alueista toteutuu jo tällä hetkellä avoimen yliopisto-opetuksen kautta.

Myös resursseja on ajateltava uudella tavalla. Tulevaisuutta lienee yhdistelmä eri sektoreilta saatavaa julkista rahaa sekä työnantajien ja oppijan itsensä suorittamia maksuja.

Yksi kysymys on, kuinka suureen joustavuuteen yliopisto pystyy. Koska resurssit ovat rajalliset, meidän on löydettävä malleja, joissa opintomoduuleilla on mahdollisimman monia käyttäjiä ja moduulit ovat helposti muunneltavissa. Toivottavaa on, että tutkintokoulutuksemme on rakenteeltaan sellaista ja niin hyvin ajan tasalla, että siihen sisältyviä moduuleja voivat nuorten opiskelijoiden lisäksi hyödyntää jo pitkään työelämässä olleet, ja niitä voidaan myös myydä koulutusvientinä.

Riitta Pyykkö
Kirjoittaja on Turun yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori

Kuva: Hanna Oksanen



FacebooktwitterFacebooktwitter