Työllistettävyys ja valmistuneiden suhteet

Ulpukka Isopahkala-Bouret

Työllistettävyydessä on kyse siitä, onko henkilöllä sellaisia ominaisuuksia, tietoja ja taitoja, jotka auttavat häntä työllistymään ja kilpailemaan parhaista työpaikoista. Työllistettävyyspolitiikka rajaa korkeakoulutuksen tavoitteeksi yksilöiden henkilökohtaisen työmarkkina-aseman parantamisen. Valmistuneiden työllisyyden laadusta on tullut yksi keskeinen yliopistojen rahoituksen perusta.

Työllistettävyyttä voidaan tarkastella suhteiden näkökulmasta. Ensinnäkin hyvien työpaikkojen löytämistä edesautetaan hyvillä suhteilla. Korkeakoulut pyrkivät edistämään valmistuneiden työllistettävyyttä luomalla kontakteja työelämään harjoittelun, yritysvierailujen, työelämäasiantuntijoiden, alumnitoiminnan ja rekrytointimessujen muodossa. Oletetusti osa työpaikoista ei tule ollenkaan julkiseen hakuun, ja mahdollisesti osa avoimessa haussakin olevista paikoista annetaan työnantajien omista verkostoistaan ja omien tuttujensa kautta löytämilleen sopiville henkilöille. Niinpä yliopistosta valmistuvia kehotetaan luomaan hyviä suhteita ja ylläpitämään kontakteja mahdollisimman laajasti erilaisiin verkostoihin.

Toiseksi, suhteista on kysymys myös silloin kun valmistuneet kilpailevat keskenään työpaikoista. Työnhakijat asettuvat paremmuusjärjestykseen suhteessa toisiinsa. Heidän tutkintonsa, opintosuorituksensa ja muut ansionsa ovat suhteellisia, sillä niiden arvo määrittyy sen mukaan, mitä muilla on. Yksilöiden ominaisuuksiin ja verkostoihin keskittyvässä työllistettävyyspuheessa ohitetaan tämä tosiasia.

Fred Hirsch, joka ensimmäisenä muotoili teesin koulutuksen suhteellisuudesta 1970-luvulla, näki työpaikkakilpailumallissaan koulutetut työnhakijat ja työpaikat kahtena rinnakkaisena jonona. Yksittäisen työnhakijan paikka näissä jonoissa määrittyi kyvykkyyttä ja työllistettävyyttä indikoivien ominaisuuksien perusteella, muodollisen tutkinnon ollessa yksi keskeisimmistä. Kun korkeimmin koulutettujen työtehtäviin haku ruuhkautuu (koulutettua työvoimaa on enemmän kuin koulutusta vastaavia työpaikkoja), siirtyvät korkeakouluista valmistuneet aiempaa alempiin asemiin syrjäyttäen puolestaan astetta vähemmän koulutetut tieltään.

Kolmanneksi, myös instituutioiden väliset ja sisäiset suhteet ovat ratkaisevia. Työllistettävyyden ja ammatillisten kontaktien luomisessa on tietenkin merkitystä sillä, miltä alalta valmistuu, mutta yhdentekevää ei ole myöskään se, minkä tasoisesta yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta henkilö valmistuu. Korkeakoulut eroavat siinä, millainen imago niillä on työnantajien keskuudessa. Hyvämaineiset yliopistot antavat sieltä valmistuville etulyöntiaseman työnhaussa. Olennaista institutionaalisen aseman ja maineen luomisessa on se, ketkä ylipäätään mihinkin paikkaan pääsevät opiskelemaan eli keiden kanssa siellä on mahdollista solmia suhteita.

Työllistettävyyskilvoitteluun sisäänrakennettuna on, että kaikki eivät voi voittaa. Ei vaikka olisi hyvin arvosanoin suoritettu korkeatasoinen tutkinto arvostetusta oppilaitoksesta, ja sen lisäksi hyviä verkostoja ja näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Lopputulos riippuu kuitenkin siitä, kuinka hyvin muut ovat ansioituneet suhteessa itseen.

Korkeakoulututkinto ei siis takaa pääsyä hyvään työpaikkaan. Korkeakoulutettujen määrän kasvaessa, koulutusinflaatio on laskenut koulutuksen suhteellista arvoa työmarkkinoilla. Yhä useammasta maisterista tulee alempi toimihenkilö. Osuus lienee noin viidennes valmistuneista, mikäli kehitys on jatkunut aikaisemman tutkimuksen osoittaman tahtiin. Koulutusinflaatio on vaikuttanut vielä jyrkemmin alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden asemaan. Lisäksi korkeakouluista valmistuneiden työmarkkinoilla on edelleen eroja suhteessa muun muassa sosiaaliseen taustaan, valmistuneiden ikään ja aiempaan koulutukseen. Myös sukupuolella on merkitystä miesten työllistyessä yleisesti naisia korkeampiin asemiin.

Halutuimmat työpaikat, kuten mitkä tahansa hyvät sosiaaliset asemat, ovat niukkoja hyödykkeitä. Niiden saatavuus ei kasva kysynnän mukaan. Ne ovat haluttuja siksi, että niiden rajoitettu saatavuus lisää niiden sosiaalista arvoa. Jotkut yliopistosta valmistuneista tulevat aina olemaan paremmin palkatuissa ja arvostetuimmissa työtehtävissä kuin toiset. Emme voi korkeasti kouluttautumallakaan loppuun asti vaikuttaa siihen, millaiseksi työmarkkina-asemamme muodostuu, sillä tutkintojemme suhteellinen arvo muuttuu ajasta ja paikasta riippuen.

Nyt alkavassa tutkimuksessamme ”Korkeakoulutettujen työllistettävyys ja sosiaalinen positioituminen työmarkkinoilla” (HighEmploy) tutkimme suomalaisesta korkeakoulutuksesta valmistuneiden työllistettävyyttä suhteellisena ja sosiaalisesti välittyneenä prosessina. Huomioimme valmistuneiden kysynnän ja tarjonnan työmarkkinoilla sekä työmarkkinoille sisäänrakennetun positionaalisen kilpailun suhteessa työllistettävyyteen. Analysoimme valmistuneiden asemoitumista työmarkkinoille suhteessa korkeakoulusektoreiden eroihin (yliopisto/ammattikorkeakoulu), sijaintiin (Itä-/Länsi-Suomi), oppiaineeseen, sukupuoleen, ikään̈ ja luokkaan.

Lisäksi tutkimuksessamme seurataan yliopistosta ja ammattikorkeakoulusta kaupalliselta alalta valmistuneiden alkuvaiheen työelämäpolkuja, siirtymiä ja liikkuvuutta. Tutkimus toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston yhteisenä konsortiona vuosina 2018 – 2022. Hankkeen rahoittajana on Suomen Akatemia.

Ulpukka Isopahkala-Bouret
Kirjoittaja on kasvatustieteen apulaisprofessori, jonka erityisalaa on koulutuksellinen tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus


Lisää aiheesta:

Aro, Mikko (2014). Koulutusinflaatio. Koulutusekspansio ja koulutuksen arvo Suomessa 1970–2008. Turun yliopisto.

Phillip Brown, Hugh Lauder & David Ashton (2011). The global auction. The broken promises of education, jobs, and incomes. Springer.

 



FacebooktwitterFacebooktwitter

1 Comment

  1. Hyvä, että tämä aihe on nostettu esille! Julkisessa keskustelussa korkeakoulutuksen lisäämistä esitetään usein ihmelääkkeenä, jota lisäämällä voitaisiin sen suomat edut laajentaa kaikille. Näissä analyyseissä ei yleensä huomioida sitä koulutusinflaatiota, mikä tästä seuraisi, eikä toisaalta myöskään pohdita sitä, missä määrin inflaatio on vaikuttanut siihen, että nyt koluttaudutaan niin kuin kouluttaudutaan. On mukava nähdä, että tämä tuodaan esille, samoin kuin realismi sen suhteen, että hyödykkeitä, joiden arvo perustuu eksklusiivisuuteen, ei milloinkaan voida tarjota kaikille, koska silloin niiden arvo samalla katoaa.

    Ilman näiden asioiden tiedostamista onkin mielestäni aika vaikeaa luoda realistista kuvaa työmarkkinoiden dynamiikasta tai saavuttaa mitään parannusehdotuksia, koska oleellisia mekanismeja jää piiloon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *