Saisiko olla reilua kahvia?
Maailma ei ole reilu paikka. Vaikka moni asia planeetallamme on nyt paremmin kuin pari vuosikymmentä sitten, hyvinvointikuilu maailman köyhimpien ja rikkaimpien maiden välillä on vain kasvanut. Oxfam- kehitysjärjestön tuoreen raportin mukaan maailman 42 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin ihmiskunnan köyhempi puolisko, 3,7 miljardia ihmistä, yhteensä. Vuonna 2017 luodusta uudesta vauraudesta 82 prosenttia päätyi maapallon väestön rikkaimmalle sadasosalle. Järjestön edustaja Mark Golding totesi lukujen kertovan maailman talousjärjestelmän rakenteellisesta epäsuhdasta, joka sallii miljoonien köyhyydessä elävien ihmisten työnteon hyötyjen päätyvän aivan muiden tahojen taskuihin.
Toisaalta on myös myönteisiä kehitystrendejä. Maailman elintarvikejärjestö FAO:n mukaan nälkäisten osuus pieneni kehitysmaissa noin 42 prosentilla 1990-luvun alusta 2010-luvun alkuun. Hyvälaatuisen juomaveden saatavuus, jolla on ratkaisevan suuri merkitys kulkutautien leviämisen estäjänä, on niin ikään parantunut, ja pitkällä aikavälillä hyviä uutisia löytyy joiltakin osin myös ympäristörintamalta. Otsonikato on hiljalleen hiipuva ympäristöongelma, eivätkä happosateetkaan uhkaa Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsiä läheskään samassa määrin kuin 1980-luvulla, kiitos tehokkaan kansainvälisen ilmansuojelupolitiikan.
Nämä esimerkit osoittavat, että hyviin tuloksiin on mahdollista päästä ongelmien tunnistamisella, niiden syihin ja ratkaisumahdollisuuksiin liittyvällä määrätietoisella valistustyöllä ja kaikkien osapuolten tarpeet huomioon ottavalla yhteistyöllä ja kehityspolitiikalla. Tämä pätee myös kansainvälisen talouden vinoumiin.
Turun yliopisto otti omalta osaltaan reilun askeleen kohti tasa-arvoisempaa globaalia talousjärjestelmää päättäessään muutama viikko sitten sitoutua edistämään omalla toiminnallaan eettistä kauppaa ja eettisiä hankintoja. Turun yliopiston kaikki tiedekunnat ja yksiköt ovat päättäneet siirtyä käyttämään Reilun kaupan kahvia ja teetä järjestämissään tilaisuuksissa. Turun yliopiston ylioppilaskunta oli jo aiemmin päätynyt samaan ratkaisuun, ja toiminnassa on myös mukana kolmannes tiedekunta- ja ainejärjestöistä. Yliopistolla on myös jo jonkin aikaa toiminut Reilun kaupan kannatustyöryhmä. Erityisesti on syytä huomata, ettei päätökseen olisi voitu päästä ilman kampuksella toimivien ravintoloiden aktiivista sitoutumista yhteiseen hyvään asiaan. Näillä perusteilla Reilu kauppa ry. myönsi Turun yliopistolle Reilun kaupan korkeakoulu -arvonimen.
Reilu kauppa pureutuu suoraan taloudellisen eriarvoisuuden ongelmaan. Se pyrkii parantamaan etenkin kehittyvien maiden pienviljelijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä. Reilussa kaupassa tuottajille maksetaan tuotteesta takuuhinta (hyvinä aikoina runsaamminkin) sekä erillinen lisä sosiaalisiin ja tuotantoa kehittäviin hankkeisiin. Sosiaalista hyvinvointia lisäävistä ja reilulla kaupalla rahoitettavista hankkeista päättävät tuottajat itse; hyvin usein on kyse paikallisesti tärkeistä asioista kuten vesihuollon kehittämisestä tai koulujen rakentamisesta. Reilun kaupan viljely soveltaa varsin tiukkoja ympäristökriteerejä sekä kieltää pakkotyön ja lapsityövoiman hyväksikäytön. Tuotanto-olojen valvonnan tulee olla järjestelmällistä ja kaikilta osiltaan läpinäkyvää. Näiden laatukriteerien noudattamista valvoo useita reilun kaupan sertifiointijärjestelmiä. Toiminta on nykyään laajaa, sillä reilun kaupan tuotteita kasvatetaan 75:ssä ja myydään yli 140 maassa.
Kiinnostus kehitysmaiden pientuottajien tukemiseen heräsi jo heti toisen maailmansodan jälkeen, kun eräät kirkolliset ja poliittisesti orientoituneet tahot alkoivat tuoda teollisuusmaihin etenkin kehitysmaissa tuotettuja käsitöitä, jotka pitkään pysyivät tärkeimpänä suoraan teollisuusmaiden kuluttajille markkinoituna tuoteryhmänä. 1960-luvulla kehitysmaatuotteiden kauppa laajeni Euroopassa järjestäytyneeksi liikkeeksi. Vuosisadan lopulta alkaen reilu kauppa on koskenut pääosin elintarvikkeita, joista tutuimpia tavalliselle kuluttajalle ovat kahvi, tee ja banaanit.
Suomalaisten kulttijuoma kahvi sopii esimerkiksi reilun kaupan toimivuudesta. Nykymuotoinen reilun kahvin tuotanto sai alkunsa 1980-luvulla meksikolaisten kahvinviljelijöiden aloitteesta. Kahvin maailmanmarkkinahinta vaihtelee vuosien välillä suuresti, mikä helposti horjuttaa köyhien viljelijäperheiden toimeentuloa. Maailman kahvista arviolta jopa 80 prosenttia tuotetaan pientiloilla, etenkin latinalaisessa Amerikassa, ja kahvikauppa tuo globaalisti toimeentulon noin 125 miljoonalle ihmiselle.
Kahvin hinnan romahdus 1980-luvun lopussa ajoi viljelijäperheitä ahdinkoon, ja suoran kehitysavun asemesta viljelijäyhteisöjä päätettiin alkaa tukea tuomalla kahvintuotanto reilun kaupan piiriin. Suhdanneherkällä tuotantoalalla reilun kaupan takuuhinta osoittautui monen köyhän viljelijän pelastukseksi. Reilun kaupan ensimmäinen sertifiointimerkintä myönnettiin vuonna 1988 Hollannissa Meksikon Chiapasin osavaltiossa tuotetulle kahville. Nykyään reilua kahvia tuotetaan 24:ssä latinalaisen Amerikan, Afrikan ja Aasian maassa. Suomeen kahvi tuodaan pääosin latinalaisesta Amerikasta.
Reilu kauppa ei toki yksinään maailman talouden epäkohtia korjaa, eivätkä sertifiointijärjestelmät tunnetusti ole aukottomia. Silti ne ovat askeleita oikeaan suuntaan. Niin reilun kaupan kuin muunkin kahvin tuotantoa uhkaa lähivuosikymmeninä eniten ilmastonmuutos, jonka arvellaan kutistavan kahvinviljelylle sopivan viljelyalan maapallolla puoleen nykyisestä vuoteen 2050 mennessä, mikäli ilmastonmuutoksen hillinnässä ei nopeasti edistytä. Haaste on melkoinen, mutta reiluun kauppaan sisältyvä ekologisesti kestävien ja paikallisiin oloihin sopivien viljelymenetelmien painotus saattaa helpottaa sopeutumista ankeutuvaan viljelyilmastoon.
Timo Vuorisalo
Kirjoittaja on ympäristötieteen lehtori ja Turun yliopiston Reilun kaupan kannatustyöryhmän jäsen