Erkki Sutinen

”Tunnen yhden suomalaisen joka vietti Namibiassa vuosikymmeniä”, kertoi pankin harjoittelija siirtäessään vaimoltani lainaamiani euroja namibialaisen vuokraisäntäni tilille Windhoekiin.

Selvisi, että toimihenkilön isoäidin sisko oli ollut Ulla Nenonen, legendaarinen suomalainen lähetystyöntekijä, joka lähti Afrikkaan lähes heti valmistuttuaan Helsingin yliopistosta teologian kandidaatiksi 1960-luvun alussa.

Yli 30-vuotisen työuran Namibiassa tehtyään hän jäi eläkkeelle – ja palasi Namibiaan! Uusi tehtävä kutsui: hän osallistui dhimban kirjakielen kehittämiseen ja raamatunkäännöstyöhön vuodesta 1994 vuoteen 2015 asti. Ulla Nenonen oli silloin yli 80-vuotias.

Kun miettii Ulla Nenosta ja hänen integroitumistaan namibialaisten elämään, sitä miten Ulla ja hänen vuodesta 1870 lähtien Namibiassa toimineet kollegansa ovat jakaneet elämänsä, opiskelleet, opettaneet, tutkineet ja taistelleet namibialaisten rinnalla, ei ole ihme, että namibialaisten odotukset ovat korkealla myös nyt, kun Turun yliopisto avaa ensimmäisenä suomalaisena yliopistona etäkampuksen Afrikassa, Namibian pääkaupungissa Windhoekissa.

”Te jatkatte samaa missiota joka alkoi jo 1870”, ilmaisi asian Namibian yliopiston kansainvälisten asiain johtaja, tohtori Romanus Shivoro.


Etäkampus liitetään usein koulutusvientiin.

Olikin inspiroivaa, kun Tampereen yliopiston rakennustekniikan DI-opiskelija Juha Franssila soitti muutama päivä sitten ja haastatteli minua osana diplomityötään aiheesta “Concept for Exporting Learning Environments”.

”Miten uusi kampuksenne edistää koulutusvientiä?” Juha kysyi.

Koulutusvienti – miten termi sopii ajatukseen universaalista akatemiasta jolla on – ollut jo satoja vuosia – instansseja eri puolilla maailmaa? Eikö olekin vain yksi yliopisto, joka on paikka kasvaa, omaksua identiteetti tieteidenvälisessä yhteisössä, löytää uusia oivalluksia, ylittää omia rajojaan ja muiden asettamia rajoja, taistella totuuden puolesta, muuttaa maailmaa entistä parempaan suuntaan? Uskaltaa, ottaa riski ja joskus myös risti.

Miten sellaisesta voi ottaa koulutuspalan, pakata, myydä, lähettää ja laskuttaa?

Parituntisen haastattelun aikana nousikin esille ajatus, että jokaiseen universaalin akatemian ilmentymään, esimerkiksi Turun yliopiston etäkampukseen Namibiassa, tulee liittyä yliopiston koko kuva.

Siksi meillä on tila, aluksi noin 200 neliötä jotka vuokraamme Namibian yliopistolta. Oppimisen ja tutkimisen tila antaa tilaisuuden ylittää aikaisemmat rajoitukset.

Siksi meillä ovat Namibiassa tutkijat, opettajat ja opiskelijat, jotka muuttavat tilan yhteiseksi pajaksi takoa haasteista ja havainnoista vuorovaikutuksen kautta uutta ja kaikille merkittävää.

Siksi etäkampus on yksi vaihe tutkijasukupolvien seuraannossa josta Isaac Newtonin Johannes Salisburylaiselta lainaamin sanoin näkee kauemmas seisomalla aikaisempien jättiläisten olkapäillä.

Ja silloin Turun yliopiston Windhoekin-kampukseen kasvaa vähitellen kaikki, mitä mihin tahansa akateemiseen yhteisöön missä tahansa maailmassa: utelias tutkimus, kannustava opetus ja kyselevä opiskelu sekä proaktiivinen osallistuminen ympäröivän maailman – lähellä ja kaukana – rakentamiseen.


Itse ajattelen, että Windhoekin-kampus on Turun yliopistolle mahdollisuus uusiutua sen ensi vuonna alkavaan toiseen vuosisataan. Ensimmäisestä suomenkielisestä yliopistosta ja lounaisen Suomen intellektuaalisesta veturista kasvaa globaali tekijä, joka osaa integroitua erilaisiin konteksteihin, kulttuureihin ja kieliin.

Yliopisto reformoituu uusien haasteiden myötä. Me kaikki opimme uudistuessamme. Yuval Noah Harari toteaa tulevaisuuden koulua hahmottaessaan, että kun tiedot ovat kaikkien saatavilla sopivassa muodossa ja nopeasti uusiutuvien taitojen oppiminen ei voi olla sekään koulun ydintehtävä, tärkeimpään rooliin jää klassinen ohje: Tunne itsesi.

Itsensä tunteminen edellyttää yhteisöä, josta saa palautetta. Vaikka afrikkalaisessa yhteisöllisyydessä on puutteensa, vuorovaikutusyhteiskunta kasvaa oppivien yhteisöjen varaan. Mutta yhteisö ei uudistu vain tutun ja turvallisen puun alla tai muut rajaavassa etnisessä tai muuten rajatussa yhteisössä. Eksklusiivinen yhteisö pelastaa vain samoin ajattelevat tai muuten uskolliset mukaansa. Etäläsnäoloteknologiat voivat luoda moniaistisen yhteisökokemuksen maantieteellisesti, ajatuksellisesti tai kulttuurisesti jakautuneiden yhteisöjen sisään.

Tapasin pääsiäisviikolla naapurikaupungin yliopiston toisen vuoden opiskelijan. Hän tunsi olevansa yliopistonsa mekanismin osa, jonka päätehtävä on varmistaa opinahjon nousu kansainvälisissä rankkauksissa. Miten Chaplin kuvasikaan mennyttä teollisuusyhteiskuntaa Nykyajassa? Yliopiston aika on jo elää vuorovaikutusaikaa, jossa ihmisen arvo ja arvokkuus on syvemmällä kuin muiden antamissa pisteissä. Sitä yhteisöllisyyttä toivon meidän Afrikassa omaksuvan mutta myös kehittävän – voisiko kampuksemme siellä olla Bauhaus 3.0?


Afrikka kutsuu meidät kekseliääseen pioneerityöhön, ja se on usein tapahtunut valtavirran näkökulmasta periferiassa, kaukana toreilta ja turuilta. Lönnrotkin taisi jättää vekkulikaverinsa ja suunnata Turun palon jälkeen villiin itään runonkeruuseen. Suomalaiset pioneerilähetystyöntekijät matkasivat nälkävuosien jälkeen niin pitkälle kuin Afrikkaa riitti.

Oma laitokseni rakentaa nyt – Euroopan hakiessa suuntaa ja koko globaalin valtavirran kaivaessa uusia uomiaan – ohjelmistotekniikan DI-ohjelmaa nopeasti kehittyvässä Afrikassa.

DI-ohjelmassa kasvaa ohjelmistoinsinööri, joka osaa ratkaista ongelmia yhdessä niiden omistajien kanssa, uusin teknologioin. Opiskelijat uskomme löytävämme eri puolilta maailmaa, myös Suomesta, niin että yhteisö on värikäs ja oppimaan nälkäinen kuin maailma.

Opiskelutilamme ovat aluksi pienet, mutta sitäkin avoimemmat. Kutsumme mukaan myös yrityksiä yhteisömme kanssa maailmaa muuttamaan. Afrikassa on sekin hyvä puoli, ettei aina tarvitse ottaa historian painolastia mukaan, kun sitä ei esimerkiksi terveydenhuollon tietojärjestelmissä ole. Namibialainen sote voi olla sitä, että teknologia tuo terveyspalvelut ihmisten luo, eikä toisin päin, kuten edelleen Suomessa teollisuusyhteiskunnan tapaan usein ajattelemme.

Siinä missä esimerkiksi Carnegie Mellon -yliopisto on tuonut oman yksikkönsä Ruandaan, me haluamme uskoa aidosti vuorovaikutuksessa muovautuvaan yliopistomalliin.

Meille Turun yliopiston ihmisille Windhoekin-kampus on tulevaisuuslaboratorio, jossa kehitettävät opit ja otteet, mallit ja menetelmät muuttavat yksikköämme myös Turussa.


Voit seurata Turun yliopiston Windhoekin-kampuksen rakentumista ja vaiheitani Namibiassa blogistani. Kaikenlaiset kommentit, ohjeet ja second opinionit ovat arvokkaita myös, kiitos etukäteen.

Tervetuloa siis Namibiaan! Mikäli vuokrarahat menivät ajoissa perille ja työluvat järjestyvät, osoitteeni on 1.6. lähtien 51 Best Street, West Windhoek. Sinne mahtuu kylään. Namibia on lähempänä kuin luuletkaan.

Erkki Sutinen
Kirjoittaja on vuorovaikutusmuotoilun professori ja Turun yliopiston tulevaisuuden teknologioiden laitoksen johtaja

P.S. Onnitteluni tässä samalla vaimolleni Päiville, joka tulee – miten sen sanoisi – aikuisen naisen ikään 16.5. Hänkin on hakenut työlupaa, ja varmaan asuukin osittain kanssani, kun kuitenkin lainasi rahat kortteeriin. Kiitos, siitä myös, ja yhteisestä tiestä niin siellä kuin täällä, kävipä myöten taikka vastaan.


Lue lisää Namibia-hankkeista Turun yliopiston tiedotteesta



FacebooktwitterFacebooktwitter