Missä opetetaan osaamista työelämässä?

Osaaminen arkikielen terminä on helppo ymmärtää: kun osaa jotain, selviää paremmin tehtävistään yliopistossa, kotona ja työelämässä. Osaaminen tieteellisenä käsitteenä on paljon monitahoisempi. Millaista osaamista edistäviä kursseja sisältyy nykyisiin opetussuunnitelmiin?

Gary Hamelin ja C.K. Prahaladin vuonna 1994 julkaisema kirja Kilpajuoksu tulevasta liitti osaamisen yrityksen strategisiin kilpailutekijöihin ja kuvasi ydinosaamisen kollektiivisena osaamisena, mikä luo arvoa asiakkaalle, uniikkia kilpailukykyä yritykselle ja mahdollistaa pääsyn tulevaisuuden markkinoille.

Tämä herätti ainakin osan yritysjohdoista ajattelemaan osaamista uudella tavalla. Nykyisin osaamisen johtaminen mainitaan useimman yrityksen ja organisaation tavoitteissa. Yritysten johdon valmiudet osaamisen kehittämiseen ja tukemiseen vaihtelevat suuresti. Johdon tulisi myös tietää, miten työntekijöiden osaaminen saataisiin osaksi organisaation osaamista, ja miten yksilöt jakaisivat muille omaa osaamistaan.

Sitran selvityksen mukaan Suomi käyttää osaamisen kehittämiseen noin 19 miljardia euroa vuodessa. Miten nämä panostukset muuntuvat osaamiseksi, ei ole tietoa. Henkilöstökoulutukseen käytetään yrityksissä yhä vähemmän rahaa ja siten lisäkoulutus jääkin jokaisen itse hankittavaksi.

Edelliset hallitukset tulivat tunnetuiksi lupauksistaan, että koulutuksesta ei leikata, sekä koulutusleikkauksistaan. Nykyinen hallitus lisännee koulutuksen rahoitusta, mutta lisää samalla opiskelijamääriä, mikä saattaa johtaa tavoitellun koulutuksen laadun heikentymiseen ja sitä kautta osaamisen vähäisempään kehittymiseen.

Osaaminen yhdistetään helposti tiettyyn tietoon, tekniikkaan, toimintoon ja ohjelmistoon, mitkä ovat organisaation rakenteellista pääomaa ja mitä voitaisiin opettaa ja oppia opintojen yhteydessä. Osaamisen ennakointifoorumi, Taidot työhön -hanke ja AKAVA ovat korostaneet, että uusien työpaikkojen osaamisvaateet poikkeavat rajusti nykyisistä, ja 80 % uusista työpaikoista edellyttää korkeakoulutasoista osaamista. Korkeakoulujen taitoja opiskelijoiden eri tieteenalojen substanssiosaamisen opettamiseen ei pidä epäillä. Tiedon valtava kasvu edellyttää kuitenkin opettajakunnalta viisautta valita opetuksen sisältö ja menetelmät oikein.

Työelämän tulevaisuutta monipuolisesti Sitrassakin kartoittanut Esko Kilpi korosti, että työntekijän osaamisella itsessään ei ole arvoa, vaan arvo syntyy vuorovaikutuksessa, ja tulevaisuuden työ on keskinäisriippuvaisten ihmisten välistä vuorovaikutusta. Ihminen ei siis ole osaamiskertymä vaan osaava toimija. Työ ei olekaan asioiden tuottamista vaan merkityksellistä yhteistoimintaa. Yhteiskunnallisella tasolla muutos vaikuttaa dramaattisesti esimerkiksi oppimiseen ja opiskeluun. Kilven mukaan opiskelun tulisi olla tilanne- ja ongelmakohtaista sen sijaan, että määritellään ennalta tietty opintojen sisältö.

Osaamisen toista osaa, inhimillistä pääomaa, yksilön kompetenssia (akateemista kompetenssia), kutsutaan työelämävalmiuksiksi, joilla tarkoitetaan henkilön tietoja, taitoja ja asenteita. Työelämävalmiudet koostuvat työssä tarvittavista tiedoista, taidoista, henkilökohtaisista ominaisuuksista sekä ihmissuhde- ja vuorovaikutustaidoista, mitkä ovat tilannesidonnaisia ja jalostuvat ajan myötä (katso Valmiina työelämään! -hanke).

Entä missä vaiheessa koulutusta opetetaan nykytyön monimuotoisuutta säätelevät lait tasa-arvosta, häirinnästä, työn kuormitustekijöistä, työsuhteesta ja niin edelleen? Eri tiedekuntien ja tieteenalojen sekä professio- ja generalistiopiskelijoille yhteisesti suunnatuilla kursseilla voitaisiin lisätä aidosti monitieteisyyden ymmärtämistä ja avartaa henkistä kapasiteettia hyödynnettäväksi tulevissa töissä ja tutkimuksissa. Yliopistokoulutus ei ole kehittänyt riittävästi juuri näitä työssä tarvittavia valmiuksia. Työelämävalmiuksien kehittyminen edellyttää koulutusta, ohjausta, motivaatiota ja aikaa. Sen tuloksena syntyy ammattitaitoa ja työn tuottavuutta.

Rehtori Jukka Kola kysyi Suomen kuvalehdessä (27.7.2018) yliopistojen roolista ja tutkintojen merkityksestä tulevaisuudessa. Hän listasi tulevaisuuden tärkeimpinä työelämätaitoina kyvyn monimutkaiseen ongelmanratkaisuun ja kriittiseen ajatteluun, luovuuden, tunneälyn sekä yhteistyö-, johtamis- ja neuvottelutaidot. Samaan tulokseen on tultu eri yliopistojen tutkimuksissa: vastavalmistuneet arvioivat opintojen kehittäneen eniten kriittistä ajattelua sekä eri näkökulmien huomioimista, mutta vähiten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, mitkä osoittautuivat työelämässä välttämättömiksi. Panostamalla tähän akateemiseen kompetenssin ja oppimisen laatuun voitiin myös edesauttaa valmistuneiden työllistyvyyttä. Ne, jotka olivat saaneet jossakin muodossa työelämäopetusta, olivat työllistyneet helpommin ja menestyneet muita paremmin varsinaisessa työssään.

Reijo Karhinen, Mika Pantzar ja Johanna Vesterinen korostivat kirjoituksessaan (HS 27.10.2019), että tarvitsemme yhteiskunnallisten muutosten älykästä tulkintaa, ja että muutosten tunnistamisesta, tutkitun tiedon omaksumisesta ja uuden oppimisesta on tehtävä osa suomalaista yleissivistystä. Keskeisenä osana tähän liittyy myönteinen ja luottavainen asenne työelämään. Omien valmiuksien ja osaamisen tunnistaminen sekä luottamus omiin kykyihin ja työelämässä menestymiseen ovat tärkeitä 25 000:lle vuosittain yliopistoista ja korkeakouluista työelämään siirtyvälle. He ovat osaltaan vaikuttamassa työelämän kehitykseen ja yritysten menestykseen.

Osa työelämävalmiuksista voidaan integroida kaikkeen opetukseen, mutta silti riittävän kokonaisuuden opettaminen vaatisi erillisiä kursseja sekä tietenkin ensin yliopisto-opettajilta uuden oppimista ja ammatillista kehittämistä. Osa korkeakouluista tarjoaa työelämävalmiuksien kursseja opiskelijoilleen, osassa ne ovat jo pakollisia opintoja.

Vain osaamisen vahvistamisella Suomi menestyy tulevaisuudessakin.

Jyrki Liesivuori
Kirjoittaja on lääketieteellisen tiedekunnan emeritusprofessori, joka työskenteli erikoistutkijana tulevaisuuden teknologioiden laitoksen toteuttamassa Valmiina työelämään! -hankkeessa.