Mihin yltäisimme uudistavana yhteisönä?
Turun yliopisto pyrkii olemaan kestävän tulevaisuuden rohkea rakentaja, kuten vuosien 2021–2030 strategian otsikko toteaa. Vastuunotto tulevaisuudesta näkyy myös tutkimuksen ja opetuksen temaattisissa kokonaisuuksissa, joista biodiversiteetti ja kestävyys rakentaa planeetan tulevaisuutta turvaavaa tutkimus- ja opetusyhteistyötä yli tiedekuntarajojen. Kansainvälisenä tutkimusyliopistona aiheutamme merkittäviä ilmasto- ja luontovaikutuksia. Samalla tuotamme myös yhdessä tutkimustuloksia, niihin pohjautuvaa korkealaatuista opetusta ja innovaatioita, jotka auttavat ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa.
Maailmalla kasvavissa suuntauksissa tavoitteet kohdistuvat jo kestävyyden neutraaliutta pidemmälle erilaisiin tapoihin tuottaa positiivista muutosta. Olisiko Turun yliopistollakin rohkeutta tähdätä kohti uudistavaa eli regeneratiivista kehitystä?
Lajimme kyky tietoiseen valintaan
Sillä miten ymmärrämme ihmisen roolin maapallon systeemissä voi olla huomattava vaikutus nykyisten globaalien haasteiden selvittämisessä. Ilmastonmuutos ja luontokato eli luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat yhdessä vakavimmat ihmiskunnan tulevaisuutta horjuttavat uhat seuraavien vuosikymmenten kuluessa. STN BIODIFUL-konsortiossa meitä kiinnostaa, millaista olisi luonnon monimuotoisuutta kunnioittava johtajuus, jonka avulla luontokato saataisiin pysäytettyä mahdollisesti jo vuoteen 2030 mennessä.
Nykytilanteessa ihmistoiminta usein vähentää luonnon monimuotoisuuden kokonaisvaltaista hyvinvointia paitsi lähiympäristössä myös pitkien matkojen päässä. Lisäksi monet ihmiset kokevat olevansa irrallisia muusta luonnosta, toisistaan ja joskus jopa todellisesta itsestään. Kulutuskeskeinen elämäntapamme tilkitsee tätä irrallisuudentunnetta, mutta samanaikaisesti rajoittaa elämän monimuotoista ilmenemistä. Viime vuosisatojen ajan vallalla olleesta ihmisnäkökulmasta tarkastellen, mitä monitahoisempia ympärillämme levittäytyvät luonnonympäristöt ovat, sitä hankalampaa niiden tehokas hyödyntäminen on ollut. Tästä syystä luonnosta käyttövoimansa saavien tuotantojärjestelmien kehittäminen on usein perustunut luonnon ekosysteemien voimakkaaseen yksinkertaistamiseen. Esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa onkin yleensä pyritty muokkaamattomia luonnonekosysteemeitä paljon yksinkertaisempiin ekologisiin järjestelmiin, mikä on johtanut nopeasti etenevään luontokatoon.
Toisaalta maailmamme voisi näyttää hyvin erilaiselta, jos näkisimme itsemme avainlajin tapaisessa roolissa osana planeetan systeemiä. Avainlajit ovat eliölajeja, jotka mahdollistavat lukuisten muiden lajien kukoistamisen ympäristössään. Ne eräällä tavalla kannattelevat muuta elämää poikkeuksellisen vahvassa roolissa. Yksi esimerkki suomalaisista avainlajeista on haapa. Se on lukuisten muiden eliölajien ravinnonlähde, suojapaikka ja pesäpuu. Haavan kaltaisena ”avainlajina” ihmisellä olisi yhä vahva vaikutus ympäristöön, mutta laadultaan se ei olisi negatiivista kuten nyt, ei myöskään kestävän kehityksen mukaista neutraalia haitanteon lopettamista, vaan positiivista alueen elämää jatkuvasti rikastuttavaa. Oleellista on se, kuinka suunnittelemme yhteiskunnan systeemejä ja kannattelemme yhteisöjä, jotta ne järjestäytyvät tuottamaan aina uutta elämää ja elinkykyä synnyttäviä olosuhteita.
Tarkoituksena kokonaisvaltainen elävöittäminen
Uudistava kehitys pyrkii luomaan niin sanottuja win-win-win -tilanteita, joissa sekä yksilö, yhteisö että muu luonto jäävät alkutilannetta parempaan kuntoon ihmistoiminnan seurauksena. Suuntaus ei tavoittele suoraan ongelmanratkaisua, kuten esimerkiksi luontokadon pysäyttämistä, vaan keskittyy kaikessa toiminnassaan laittamaan etusijalle paikan yhteisön elävöittämisen sen eri ulottuvuuksissa. Näin pyrkimys valita vaikka luonnon monimuotoisuuden kannalta yhä parempia ratkaisuja on selvää, koska toiminnan tarkoitus on aina lisätä elämää ja elinkykyä lähtötasoon nähden.
Muutoksen tavoittelu yltää syvälle aina tapaamme osallistua ja olla suhteessa elämän ilmenemisen kanssa. Niinpä uudistava kehitys on harjoitus, joka ei koskaan tule valmiiksi. Keskeistä on ihmisen jatkuva tietoinen pyrkimys olla koevolutiivisessa suhteessa ympäristöönsä; tukea elämän kukoistusta kaikissa vuorovaikutuksissa niin oman itsensä ”sisäisen ekosysteemin”, toisten ihmisten kuin muunkin planeetan kanssa.
Monet uudistavan kehityksen pioneerit ovat iloinneet suuntauksen suosion leviämisestä, mutta samalla esittäneet huolensa sen viestin vääristymisestä. Haasteena on se, että monet tahot ovat kiirehtineet kutsumaan itseään uudistavan kehityksen edistäjiksi, vaikka eivät sitä välttämättä vielä olekaan. Näin uudistava kehitys on jo laajasti muodostunut muotisanaksi. Tämä voi hankaloittaa suuntauksen todellisen sanoman ymmärrettävyyttä ja sen tarjoamien mahdollisuuksien toteutumista.
Positiivisen muutoksen monet muodot
Pohjimmiltaan uudistavassa kehityksessä kyse on paradigman muutoksesta – siirtymisestä mekanistisesta maailmankuvasta elävän systeemin periaatteiden seuraamiseen. Niinpä uudistava kehitys ei tarkoita vain paranneltua kestävää kehitystä. Se on myös jotakin muuta kuin eheyttävä eli restoratiivinen kehitys, joka pyrkii kyllä positiiviseen muutokseen palauttamalla ihmistoiminnasta johtunutta haittaa, mutta joka juontaa juurensa vielä ihmisen ja muun luonnon erillisyyteen pohjautuvasta näkemyksestä.
Luontokadon pysäyttämisen edellytyksenä on luonnon kokonaisheikentymättömyys. Sen saavuttaaksemme ihmisen aiheuttamat luontohaitat voivat olla enintään yhtä suuret kuin luonnontilan paranemat. Koska luontokato on jatkunut jo pitkään, kokonaisheikentymättömyyden saavuttaminen ei riitä. Tavoitteeksi ollaankin asettamassa luonnon kokonaistilan parantamista. Luontopositiivisuus viittaa tilaan, jossa ihmistoimien yhteisvaikutus luonnon monimuotoisuuteen on positiivinen vahvistaen luonnon hyvinvointia eli luonnolle tuotetut hyödyt ylittävät luonnolle aiheutetut haitat (ns. net positive). Tämä voi tarkoittaa tilannetta, jossa ihmistoiminnasta yhdellä paikalla aiheutunut haitta ”korvataan” eli kompensoidaan parantamalla olosuhteita toisaalla. Ajatustapa kuitenkin poikkeaa uudistavan kehityksen tavoitteesta, jossa saman paikan yksilö, yhteisö ja muu luonto kaikki jäävät alkutilannetta parempaan kuntoon uudistavan ihmistoiminnan seurauksena (win-win-win).
Turun yliopisto on jo ottanut askeleita kohti positiivista muutosta luonnon monimuotoisuuden kannalta. Olemme esimerkiksi yksi kansainvälisen Nature Positive Universities Alliance -verkoston perustajajäsenistä. Meillä on myös useita erillisiä luonnon monimuotoisuuden ja kestävän kehityksen parissa työskenteleviä tahoja, joiden monimuotoisuudesta voimme ammentaa voimavaraa ja joiden välisen yhteistyön vahvistamiseen tulee edelleen panostaa. Biodiversiteetti ja kestävyys -temaattisen kokonaisuuden toiminta rakentuu sekä ekologista kestävyyttä että muita kestävyysulottuvuuksia tarkastelevien tutkimusryhmien varaan. Esimerkiksi BIODIFORM- ja BIODIFUL-konsortioissa etsitään uudenlaisia työkaluja globaalihaasteiden ratkaisuun erityisesti luonnon- ja ihmistieteiden välisen yhteistyön kautta.
Regeneratiivinen eli uudistava kehitys pyrkii tuomaan kokonaisvaltaisesti esiin eri paikkojen ja yhteisöjen potentiaalin ja syvimmän olemuksen. Millainen kestävän tulevaisuuden rohkea rakentaja Turun yliopistosta voisi paljastua, jos kaikkea toimintaamme ohjaisi pyrkimys luoda kokonaisvaltaisesti elämää ja elinkykyä edistäviä olosuhteita?
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina STN BIODIFUL -hankkeessa ja Turun yliopiston biodiversiteettiyksikössä.
Kirjoittaja on biodiversiteettitutkimuksen professori, Luontopaneelin varapuheenjohtaja ja biodiversiteettiyksikön sekä STN BIODIFUL-konsortion johtaja. Hän toimii myös Turun yliopiston biodiversiteetti ja kestävyys -temaattisen kokonaisuuden johtoryhmän puheenjohtajana.
Kirjoittaja työskentelee yliopistotutkijana biodiversiteettiyksikössä, johtaa LUMO-hanketta ja koordinoi STN BIODIFUL-hanketta. Hän on myös Turun yliopiston biodiversiteetti ja kestävyys -temaattisen kokonaisuuden johtoryhmän jäsen.