Ruokakiertoa ja rajaneuvottelua – kieli kiertotalouden katalyyttina

Tilannekomediasarjassa Seinfeld (1994) kiusallisiin tilanteisiin usein päätyvä George Costanza syö juhlien jälkeen keittiön roska-astiaan jätetyn leivoksen. Georgen tyttöystävän äiti näkee tilanteen sattumalta, ja tilannekomedioille tyypillinen moninaisten virhetulkintojen ja epäonnisten yhteensattumien vyyhti alkaa kehkeytyä.

Georgen leivoshetkeä ja sitä seurannutta sosiaalista kurimusta jälkikäteen puidessaan ystävykset George ja Jerry (Seinfeld) käyvät seuraavan dialogin:

Jerry Seinfeld: So let me get this straight. You find yourself in the kitchen. You see an éclair in the receptacle… and you think to yourself: ”What the hell, I’ll just eat some trash.”

George Costanza: No, no, no. It was not trash.

Jerry: Was it in the trash?

George: Yes.

Jerry: Then it was trash.

George: It wasn’t down in. It was sort of on top.

Jerry: But it was in the cylinder.

George: Above the rim.

Jerry: Adjacent to refuse is refuse.

George: It was on a magazine, and it still had the doily on.

Jerry: Was it eaten?

George: One little bite.

Jerry: Well, that’s garbage.

George: But I know who took the bite. It was her aunt.

Jerry: You, my friend, have crossed the line that divides man and bum. You are now a bum.

Ystävysten kiistan ytimessä on metafyysinen kysymys siitä, tuliko George syöneeksi leivoksen vai roskaa. Ruoan ja jätteen välisen vivahteikkaan rajanvedon ohella lyhyessä keskustelussa tulee esiin useita ruoan puhtauteen, ruoan korrektiin käsittelyyn ja ylipäänsä soveliaaseen ruokailuun liittyviä yleisiä käsityksiä ja konventioita.

Dialogi sivuaa kärjistäen myös sitä tosiseikkaa, että ruoka on läpeensä identiteettipoliittisesti latautunut alue: tekemämme valinnat määrittelevät meitä monin tavoin, sijoittavat meidät erilaisiin ryhmiin ja kategorioihin. Yhtä lailla latautuneita ovat käsityksemme siitä, mihin ja keneen ruoka saa olla koskenut ennen kuin se päätyy syötäväksemme.

Keskustelu tuo esiin myös symbolisen rajanvedon paikoin absurdiuteen asti kehittyneen hienosyisyyden, kun roska-astian reunus hahmottuu rajaksi, jonka yläpuolelle jäävä ruoka on vielä käyttökelpoista mutta jonka alle painuessaan ruoka on taianomaisesti menetetty toiseen ulottuvuuteen. Moni katsoja pystynee samastumaan sarjassa kuvattuun Georgen sisäiseen kamppailuun leivoksen äärellä: tieto ruoan kiistattomasta kelpoisuudesta houkuttelee syömään, mutta kynnys noukkia ruoka roska-astiasta on korkea.

Yhtäältä Seinfeld nostaa esiin ikuisuuskysymyksen: miten kulttuurisesti määritellään ihmisen syötäväksi kelpaava ruoka, milloin esimerkiksi ruoasta tulee jätettä tai missä olosuhteissa ruokatuote on muuten käyttökelvoton. Toisaalta sarja oli tavallaan myös edellä aikaansa: roska-astioihin tai niiden liepeille päätyneen ruoan hyödyntäminen ja pelastaminen nousi ainakin Suomessa laajempaan julkiseen keskusteluun vasta 2000-luvulla, kun dyykkaamisesta ja freeganismista alettiin puhua ilmiöinä ja ruokahävikin laajuuteen havahduttiin monin paikoin.

Kohti kestäviä ratkaisuja

Viime vuosina kiertotalousajattelun suosion myötä myös aterioilta ja vähittäiskaupalta yli jääneen ruoan hyödyntäminen on herättänyt yhä laajempaa keskustelua. Ylipäänsä suhtautumiseemme niin kutsuttuun ylijäämäruokaan vaikuttavat monet tekijät, kuten viranomaissääntelyn asettamat rajoitukset, kulttuuriset normit ja puhtauskäsitykset sekä kiertoprosesseihin liittyvät yleiset asenteet ja mielikuvat.

Myös kielellä, vaikkapa sanavalinnoilla, on merkitystä kulttuurisessa ja psykologisessa rajanvedossa: esimerkiksi tähteet miellämme edelleen käyttö- ja syömäkelpoiseksi ruoaksi siinä missä ruokajäte on meille peruuttamattomasti rajan ylittänyttä biomassaa. Hävikkiruokakin on perinteisesti nähty menetetyksi: hukkaan meni, kirjataan tappioksi.

Kategoriarajat ovat kuitenkin liikkuvaisia. Hävikkiruokaa on viime vuosina määritelty uudelleen sekä käsitteenä että resurssina: hävityksi mielletty voidaan pelastaa ja sitä voidaan edelleen hyödyntää. Hävikkiä onkin onnistuttu huomattavasti pienentämään ja ruokakiertoa kehittämään paikoin jopa liiketoiminnaksi asti. On kehitetty ravintoloita ja sovelluksia, jotka hyödyntävät ja välittävät tehokkaasti ruoka-annoksia ja -aineita, jotka aiemmin olisivat päätyneet auttamatta kaatopaikalle.

Kielelliset valinnat saattavat aiheuttaa myös mittakaavaharhoja. Ylijäämän yhteydessä vaikkapa tähteistä tai rippeistä puhuminen voi herättää mielikuvia tehottomasta näpertelystä, vaikka ruokahävikki on yksin Suomessa vuosittain satoja miljoonia kiloja. Potentiaali on siis yksinomaan tällä alueella valtava ja monien muiden tuotannonalojen kohdalla sivuvirtojen volyymi vielä kertaluokkaa tai useampaakin suurempi.

CICAT2025 tutkii ja kehittää kiertotalouden katalyytteja

Seinfeldissä käydyn keskustelun esiin tuomat tapakulttuuriset konventiot, sosiaalisesti rakentuneet puhtauskäsitykset ja kielellinen rajanveto ovat ylipäänsä vahvoja ajatteluumme ja toimintaamme iskostuneita rakenteita. Paikoin ne ovat perusteltuja ja tarpeellisia, paikoin pikemminkin piintyneitä tapoja ja asenteita vailla erityistä rationaalista perustaa. Luonnollisesti erityisen vahvoja ja latautuneita ne ovat ruoan kaltaiseen elämän perusasiaan kiinnittyessään.

Silti, perimmäiseltä olemukseltaan, tällaiset konstruktiot ovat kykeneviä kumoutumaan ja uusiutumaan. Kieli voi muuttua, ajattelu ja asenteet voivat muuttua, ja samalla tavoin sääntelyä eli toimintaamme ohjaavia normeja voidaan harkita uudelleen ja muuttaa. Kaikki nämä tekijät ovat myös dynaamisessa vuorovaikutussuhteessa keskenään, joten laajamittaisen muutoksen ja esimerkiksi kiertotalouden kehityksen vauhdittamiseksi kannattaa kiinnittää huomiota erilaisiin muutostekijöihin, muutoksen katalyytteihin eri elämänalueilla.

Korkeakoulujen yhteisessä, Suomen Akatemian rahoittamassa CICAT2025-hankkeessa tutkimme kiertotalouden katalyytteja eli juuri näitä tekijöitä, käytäntöjä ja ratkaisuja, jotka joko vauhdittavat tai hidastavat kiertotalouden toteutumista ja kehittämistä. Monitieteinen konsortio pyrkii löytämään erityisesti keinoja, joilla tuetaan Suomen tavoitetta olla kiertotalouden johtava maa vuonna 2025.

Ville Virsu
Kirjoittaja työskentelee tutkijatohtorina CICAT2025-hankkeessa.