Elonkirjon muutosten ymmärtämiseen tarvitaan myös humanistista tutkimustietoa
Suomen merialueen elonkirjossa on tapahtunut viimeisten vuosisatojen aikana monenlaisia muutoksia. Mereltä ja sen rannoilta on muun muassa kadonnut eläin- ja kasvilajeja. Toisinaan jopa yli kaksimetrisiksi kasvavat sinisammet katosivat Suomen vesistä viimeistään 1930-luvulla. Kasveista taas ovat kadonneet esimerkiksi mesikämmekät. Suomen viimeisen mesikämmekän kasvupaikka oli tiettävästi Ahvenanmaan Eckerössä, jossa se jäi tietyömaan alle 1970-luvun alussa.
Itämeren alueelta on myös parhaillaan katoamassa useita eläin- ja kasvilajeja kuten Itämeren pyöriäinen sekä meritatar. Vanhoja sanomalehti- ja muistitietoaineistoja analysoimalla voimme huomata, että Itämeren pyöriäisiä tavattiin usein saaristomerellä vielä 1900-luvun alkupuolella. Nykyään pyöriäisiä tiedetään elävän Itämerellä vain muutamia satoja yksilöitä. Meritatar on myös aikoinaan kasvanut laajasti Suomen eteläisillä merialueilla, mutta laji on vähentynyt merkittävästi 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Nykyisin sitä kasvaa Suomessa enää vain Paraisten Jurmon saarella.
Siinä missä toiset lajit ovat kadonneet, useita uusia on ilmaantunut Suomen merialueille. Yli sata vuotta sitten Suomen rannikoilta kadonneet merimetsot ovat jälleen palanneet. Valkoposkihanhet alkoivat pesiä saaristoalueilla 1980-luvun alussa ja liejutaskurapu on ilmestynyt Suomen rannikkovesiin 2000-luvun aikana. Rannikkoalueelle ilmestyneistä kasveista erityistä huomiota on saanut kurtturuusu, joka levisi villinä luontoon tiettävästi jo 1900-luvun alkupuolella.
Ihmisten teot ja näkemykset luonnosta ovat ohjanneet muutoksia biodiversiteetissä
Näitä edellä mainittuja muutoksia Suomen merialueen lajistossa on tutkittu paljon erityisesti luonnontieteissä myös meillä Turun yliopistossa. Nämä ovat tärkeitä tutkimuksia, jotka tarjoavat arvokasta tietoa esimerkiksi eri eläin- ja kasvilajien levinneisyydestä ja elinoloista. On tärkeää kuitenkin tiedostaa, että luonnontieteellinen tutkimus yksin ei pysty kokonaisvaltaisesti selittämään elonkirjossa tapahtuneita muutoksia. Tämä johtuu siitä, että biodiversiteetissä tapahtuneet muutokset liittyvät merkittävästi myös siihen, miten ihmiset käyttävät ja kontrolloivat luontoa ja millaisia näkemyksiä heillä on esimerkiksi eri eläin- ja kasvilajeista. Itämeren alueen biodiversiteetissä pitkällä aikavälillä tapahtuneista muutoksista suuri osa on joko suoraan tai välillisesti tapahtunut ihmisen vaikutuksesta. Nämä teot ja niitä ohjanneet näkemykset luonnosta ovat kaikki kulttuurisesti muodostuneet pitkän historiallisen prosessin aikana.
Tarvitsemme siis luonnontieteellisen tiedon rinnalle humanistista tutkimustietoa, kuten historian, kulttuuriin, taiteen tai kielten tutkimusta, jotta voimme paremmin ymmärtää luontosuhdettamme ja siinä tapahtuneita muutoksia. Tällaisen tutkimuksen avulla, voimme esimerkiksi oppia ymmärtämään, miten nykyään suuria tunteita herättäviin merimetsoihin suhtauduttiin satoja vuosia sitten ja miten niiden kanssa tuolloin elettiin, tai miten puolestaan suhtautumisemme valkoposkihanhiin on muuttunut kuluneiden neljänkymmenen vuoden aikana. Humanistista ympäristötutkimusta tekemällä saamme myös tietoa siitä, miten suhtauduttiin Itämerelle 1800-luvulla ensikertaa ilmaantuneeseen merirokkoon tai 1900-luvun alussa saaristoon tuotuun kurtturuusuun, tai millainen oli ihmisten suhde Itämereltä kadonneeseen sinisampeen uuden ajan alusta 1800-luvulle ja miten sen katoamiseen 1900-luvulla suhtauduttiin.
Fokuksessa ihmisten suhde kadonneisiin, uhanalaisiin sekä tulokas- ja vieraslajeihin
Syyskuussa 2021 käynnistynyt Suomen Akatemian rahoittama tutkimushankkeemme Kadonneet, uhanalaiset ja saapuneet lajit – Ihmisten suhde Itämeren muuttuvaan biodiversiteettiin (HumBio) vastaa muun muassa edellä mainittuihin kysymyksiin. Hanke on luonteeltaan monitieteinen ja siinä tutkitaan nimensä mukaisesti ihmisten suhdetta kadonneisiin, uhanalaisiin ja tulokas- sekä vieraslajeiksi määriteltyihin merieläimiin ja -kasveihin Suomessa historian, kulttuurin, kielten ja paleoekologisen tutkimuksen avulla.
HumBio-hanke keskittyy pitkään ajanjaksoon aina esihistorialliselta ajalta näihin päiviin saakka kiinnittäen huomiota erityisesti viimeisimpiin vuosisatoihin. Sen lisäksi, että tutkimme ihmisten pitkän aikavälin suhdetta ja suoraa sekä välillistä vaikutusta suomalaisen merialueen eläimiin ja kasveihin, pohdimme millainen Itämeren lajistoa käsittelevien tunteiden, tiedon ja päätöksenteon suhde on ollut eri aikoina. Tutkimme myös, miten Itämeren elokirjossa tapahtuneita muutoksia käsittelevät tunteet ja tieto sekä suora toiminta ovat heijastuneet tiedeyhteisöön sekä julkiseen keskusteluun ja päinvastoin. Lisäksi tarkastelemme, miten hankkeessa tutkittavien lajien yhteydessä on keskusteltu ilmastonmuutoksesta ja lajikadosta.
Tavoitteena tarjota tietoa muutoksiin sopeutumisen tueksi
Hankkeen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa muille tutkijoille, päätöksentekijöille ja laajemmalle yleisölle siitä, miten Itämeren biodiversiteetissä tapahtuneet muutokset on ymmärretty ja nähty suomalaisessa kulttuurissa ja yhteiskunnassa pitkällä aikavälillä ja miten nämä muutokset ovat vaikuttaneet suomalaisten näkemyksiin meri- ja saaristoympäristöstä. Projekti tarjoaa näin muun muassa tietoa helpottamaan kulttuurista sopeutumista tulokaslajeihin ja muuttuneeseen meriympäristöön.
Teemme hankkeessa laajaa poikkitieteellistä yhteistyötä eri tieteenalojen ammattilaisten ja myös eri instituutioiden kesken. Meillä on paljon yhteistyötä luonnontieteilijöiden kanssa ja yksi keskeisiä yhteistyökumppaneita on Turun yliopiston Biodiversiteettikeskus sekä Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa toimiva monitieteinen meritutkimuksen temaattinen kokonaisuus. Kansallisella tasolla teemme yhteistyötä muun muassa Luonnonvarakeskuksen ja Suomen merialuesuunnittelutyöryhmän kanssa. Hankkeella on myös useita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita muun muassa Norjassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.
On myös syytä mainita, että HumBio-hanke on yksi monista Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa Suomen Akatemian rahoituksen viime vuosina saaneista hankkeista, joissa tutkitaan ihmisten eläin- ja luontosuhdetta. Tiedekunnasta löytyy siis paljon osaamista ihmistieteellisen ympäristötutkimuksen sekä nousevien tutkimusalojen kuten yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen suhteen. Näiden alojen tutkijat ovat tärkeä resurssi Turun yliopistolle, kun otetaan huomioon esimerkiksi Suomen biodiversiteettistrategia ja toimintaohjelma 2021–2030, kansainväliset tavoitteet lajikadon hillitsemiseksi sekä yliopiston omat tavoitteet kestävän kehityksen ja luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi. Nämä tavoitteet saavutetaan ennen kaikkea rohkealla poikkitieteellisellä yhteistyöllä, joka on myös yksi HumBio-hankkeemme tutkimuksellisista lähtökohdista.
Kirjoittaja on monilajisen historian dosentti ja HumBio-hankkeen johtaja Turun yliopiston historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.