Eduskunnassa parhaillaan käsiteltävänä olevan sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja vaikuttavuutta…
Ensimmäistä kansallista koulujen Tulevaisuuspäivää vietetään 18. huhtikuuta 2018 Suomen kouluissa alakouluista lukioihin. Päivän tarkoituksena on tuoda tulevaisuudentutkimukseen pohjautuvia tulevaisuusopettamisen menetelmiä…
Olemme kaikki varmasti kuulleet digitalisaatiosta ja siitä, miten se levittäytyy kaikkialle yhteiskuntaan. Digitalisaation avulla palvelut ovat joustavammin saatavilla – ajasta…
Yliopistojen rooli tämänhetkisessä koulutuksen kehittämistyössä on keskeinen. Opetus- ja kulttuuriministeriö jakoi viime vuonna korkeakouluille 15 miljoonaa euroa opettajankoulutuksen kehittämiseen. Uudet…
Olin opiskeluaikanani kiinnostunut kansainvälisestä opiskelijavaihdosta. Kävin infotilaisuuksista ja pohdiskelin, mihin haluaisin lähteä. Todennäköisesti tyypilliseen perusopiskelijan tapaan en ajatellut ainoastaan tulevan…
Steve Jobs totesi aikoinaan (ja osoitti myös toteen) sen yksinkertaisen tosiasian, että innovointi erottaa edelläkävijät seuraajista. Samoin OP Ryhmän entinen…
Istuvan tasavallan presidentti Sauli Niinistön etumatka suhteessa kilpakumppaneihin on ollut vaalikampanjoinnin aikana verrattain musertava. Niinistön haastajat tulevat kaukana gallupkärjen takana,…