Turun yliopiston tekniikan koulutuksen laajentamisesta elinvoimaa koko alueelle

Turun yliopiston 98. vuosi on tullut täyteen. Se oli jälleen varsin vilkas toiminnan vuosi. Haluan lausua parhaimmat kiitokseni kaikille yliopistomme henkilöstöryhmille ja opiskelijoille. Olette tehneet hienoa työtä ja Turun yliopisto on edelleen vankistanut asemaansa suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen vahvana edustajana niin kotimaassa kuin maailmalla.

Turun yliopisto on parhaansa mukaan pyrkinyt tukemaan alueella virinnyttä positiivista rakennemuutosta. Emme ole kuitenkaan kovasta yrittämisestä huolimatta saaneet valtioneuvostolta lupaa laajentaa tekniikan koulutustamme, mikä olisi erittäin tärkeää koko Suomen ja eritoten Varsinais-Suomen parhaaksi. Kuluneen vuoden jälkeen olemme aikaisempaa vakuuttuneempia oman tekniikan koulutuksen laajentamistarpeesta.

Tehdyt hankepäätökset, niin hyviä kuin ne voivat ollakin akuutin DI-pulan ratkaisuun, eivät valitettavasti poista sitä tosiasiaa, että tarvitsemme alueelle nimenomaan omaa ylioppilaspohjaista tekniikan koulutusta. Tämä siksi, että vain siten voimme luoda riittävän vahvan innovaatioalustan niin oman tutkimuksen kuin alueen vientiteollisuuden tuotekehityksen tarpeisiin.

Alueella tapahtuva ylioppilaspohjaisen tekniikan koulutuksen laajentaminen on monestakin syystä tärkeää. Sen avulla voimme saada entistä voimakkaammin esiin monitieteisen ja monialaisen yliopistomme edut ja vahvuudet. Uusia avauksia on saavutettavissa vaikkapa terveysteknologiassa, ympäristöteknologiassa ja lääketeollisuuden uusissa materiaaleissa. Meidän tahtomme laajentaa tekniikan koulutusta ei siis nojaa pelkästään seudun metalliteollisuuden tarpeisiin, niin tärkeitä kuin ne ovatkin, vaan katsomme vielä kauemmaksi tulevaisuuteen.

Alueen oma ylioppilaspohjainen ja yliopistotasoinen tekniikan koulutus on tärkein yksittäinen tekijä siinä, onko Turku kasvua ja hyvinvointia alueelle ja koko Suomelle tuottava vireä toiminnan keskus. Se vaikuttaa oleellisesti myös siihen, kehittyykö eteläinen Suomi ainoastaan Helsingin ja Tampereen välisen kasvukäytävän ympärille, vai muodostuuko tänne kasvukolmio, jonka yhtenä kärkenä on Turun seutu.

Haluan kiittää Turun kaupunkia, Turun kauppakamaria, alueen muita korkeakouluja, Varsinais-Suomen maakuntaliittoa, alueen muita kuntia ja erityisesti alueen yrityksiä vahvasta tuesta hankkeellemme. Huhut siitä, että olisimme luopuneet hankkeesta, ovat ennenaikaisia ja vahvasti liioiteltuja.

Toivon, että jaksamme edelleen yhdessä useiden sidosryhmiemme kanssa ponnistella tämän, pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavan ratkaisun eteen. Nyt jos koskaan tarvitaan alueen yhteistä tahtoa ja yhteistä edunvalvontaa.

Kalervo Väänänen
Kirjoittaja on Turun yliopiston rehtori. Kirjoitus perustuu vuosijuhlapuheeseen Turun yliopiston 98. vuosijuhlassa 28.2.2018.